maanantai 14. helmikuuta 2011

Vastentahtoisuutta liikkeellä

Ulkona on niin kylmä, että jouduin käyttämään henkistä väkivaltaa, uhkailua ja lahjontaa saadakeseni itseni liikkeelle. Toppahousut olisivat kova sana, sellaiset kevyttoppahousut, jotka saisi kiskottua farkkujen päälle. Pitää varmaan mennä Dressmanniin tai muuhun miesten vaatetuskauppaan, että löydän kokoja. Lahkeet saavat nimittäin olla oikean kokoiset ja jos farkkujen päälle niitä meinaan sovittaa, kokokin voi nousta aika suureksi.

Vastentahtoisuutta aiheuttaa myös iltapäivän lääkärikäynti. Eihän siinä kansantautien osalta mitään ongelmaa olekaan, mutta uutuutena toimintaansa aloitteleva elintasosairaus vähän ahdistaa. Katsotaan nyt, miten saan sen muotoiltua omalääkärilleni vai olenko ujosti hiljaa ja kärsin. Huomenna on puolestaan vuoro silmäpoliklinikalle, en jotenkin vieläkään jaksa ymmärtää, että silmästäni löytyy glaukooma.

Tällä viikolla taivaasta saattaa sataa pesukone. Ei tuo naamakirjassa itkeminen ihan turha juttu ole, jos kavereilla on nurkissaan pesukone, jota ei käytetä. En vaan oikeastaan uskalla puhua siitä mitään, kun taikauskoisesti pelkään, etten saa konetta, tai se ei toimi, tai se viedään nenäni edestä, tai... tai... jotain. Taivaasta saattaa myös sataa kattiloita ja pannuja, mutta niistäkin kerron lisää, sitten kun näen ne.

Kylmyys särkee päätä. Minne saa valittaa, kun ei tahdo?

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Mä olen monesti haaveillut toppahaalarista, kun talvella tarvii lähteä käymään kaupassa tai jossain ulkona. Voisi vaan vetäistä haalarin kotivaatteiden päälle, kukaan ei näkisi mitä siellä haalarin alla on eikä tarvisi nähdä niin turkasesti vaivaa itsensä pukemiseen ennen ovesta ulostautumista.

-kummitus- kirjoitti...

Oi, toppahaalari olisi myös oikein kiva! Siinä ratkeaisi takkiongelmakin samalla. Tosin takkia ei voisi sitten käyttää erikseen.

Kolmas varteenotettava vaihtoehto olisi turkki. Sellainen vanha lammasreuhka kelpaisi minulle silläkin uhalla, että eläinaktivistit alkaisivat kiusata minua. Käytänhän minä nahkakenkiäkin...