Laskin eilen budjettia itselleni työttömyyttä ajatellen. Pakolliset menot ovat eur 780/kk, siitä vuokra ja laina vievät leijonan osan. Muita pakollisia maksettavia ovat lääkkeet, puhelin, netti ja sähkölasku. Ruokaan, juomaan ja muuhun rillutteluun ei kovin kummoista rahaa jää kesäkuun jälkeen. Enemmän kuitenkin kuin jos en kuuluisi liittoon, enemmän kuin suurimmalla osalla työttömistä, enemmän kuin monilla työtätekevistäkin. TIEDÄN, että pärjään hyvin 500 päivää, saan jopa lainaani lyhennettyä.
Ja silti minä uikutan. Tietysti. Olen oppinut liian hyvälle viimeisen vajaan parin vuoden aikana, heti sen jälkeen kun sain ne avioliittovelkani maksettua. Sitä ennen elämä oli suurta säästämistä ja siihen tämä taas menee. Penninvenyttämiseen. Voihan vitalis. Ei jaksaisi enää tällä iällä, mutta pakkohan se on uskoa. Sitä paitsi totunhan minä siihen taas, kunhan tilanne tulee ajankohtaiseksi. Se on vaan tämä ensi shokki. Ja kun ei tiedä, miten kauan siinä menee ennen kuin alkaa korvaus juosta.
Kun pääsisin edes jossain käymään työhaastattelussa, niin tulisi parempi mieli. Mutta minkäs voit, siellä on melkoinen määrä minua parempia, halvempia ja nuorempia, kielitaitoisempia, it-taitoisempia, kansainvälisempiä, nohevampia ja etenkin nälkäisempiä jonossa mukana. Minua masentaa ajatuskin itsestäni. Ja sitten jos masentaa, se näkyy. Eikä sellainen saisi näkyä, koska se tihkuu sanojen läpi jopa hakemuksesta.
Mutta tänään kutsuin ystävän kylään, pesemme ikkunani, kaikki kolme ja parvekelasit. Sitäkin olen lykännyt, kun aloittaminen on niin mukavaikeaa. Nyt olen jo repinyt verhot irti, vien ne kohta pyykkitupaan. Korkea aika olikin, pöllähti sellainen tomupilvi verhojen päältä, että yskiskelen juuri keuhkojani ulos. Puuh. Reilu kaksi vuotta on noin vuosi liikaa. Sitten kun ikkunat on pesty, saunomme ja syömme pitkän kaavan mukaan. Unohdan maailman hetkeksi, huomenna on taas hyvä jatkaa kirkkaiden ikkunoiden takaa kuikuilua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Sulla on KOKEMUSTA. Pakko senkin on painaa vaa'assa. Ja varmasti myös muita taitoja/ominaisuuksia, joita kandee korostaa. Itsekehupäivää kehiin ja rintaa rottingille! (ja joo, yritän kans itse noudattaa omia neuvojani...)- mega-tsemp!
t. sanna
Ihanaa, kun kirjoitit "voihan vitalis". Viime viikolla itse kirosin ääneen samalla tavalla ja nauroin itselleni itsekseni sen jälkeen, koska tuo ei ole ihan yleisin kiroamistapa, mitä kylillä kuulee. Mutta yksi lemppareistani. :)
Toivon sinulle onnea ihan oikeasti työmarkkinoille. Ei sitä koskaan tiedä. Ei sen tarvitse olla kuin yksi työnantaja, joka sinut haluaa palkata ja se voi tapahtua jo vaikka ensi kuussa.
Ei ole helppoa työmarkkinoilla minullakaan, vaikka olen nuorempi ja it-taitoisempi, joten tunnen tuskasi.
Kiitosta molemmille. Juuri tuossa jumputin Omahoitajallekin viestissä, että kun tietäisi saavansa töitä vaikka vuoden päästä, niin ei harmittaisi yhtään. Tekemistä riittää.
Tai jos ei töitä, niin lottovoitto tai amerikantädin testamentti. Jos ei rahaa, niin sitten sulku alitajuntaan, että antaisi minun ainakin nukkua öisin, ettei tarvitse joutavaa paskaa miettiä yötä myöten.
(Kyllä. Unen puute saa blondin raivoisaksi. Sen lisäksi ne kerpeleet ovat vieneet asuntoa tyhjentäessään myös ikkunanavaajan mukanaan. Kauppaan tässä joutuu ensin. Onneksi edes pesukone toimii...)
Nimenomaan yksi veemäisimpiä ja stressaavimpia asioita henkisesti ja taloudellisesti tässä tilanteessa on se, että kun ei tiedä, kauanko tätä kestää! t.sanna
Lähetä kommentti