torstai 22. maaliskuuta 2012

These days I´ve been mostly eating...

Voi olla, että tämä on turhan aikaista, mutta yritetään nyt taas. Ei, en ole saanut edes haastattelukutsuja. Kyllä, olen hakenut töitä.

Ensin vierailivat ystävät rakkaat, ruokaa tein, lähibaareissakin tuli käytyä. Sitten matkasimme Treelle syntymäpäiviä juhlimaan. Olin niin poikki, että hymyilin paljon ja typerästi. Onneksi armastus oli mukana ja hoiti minua eteen päin. Sen jälkeen tosin totesimme, että kaksi päivää rilluttelua on yksi päivää rilluttelua liian paljon. Omenahotelli on vähän kalsa, mutta siellä saa ovet lukkoon. Säälin Omahoitajaa, hän joutui taas töihin vähällä levolla, mutta väittää jaksavansa. Pitäisikin - nuoremman.

Kävimme treffeillä Kiasmassa. Ihanaa, kun herra, joka kanssani viihtyy, tahtoo kanssani myös treffeille! Sitä en varmaan koskaan saa tarpeekseni. Sarjakuvanäyttely oli mielenkiintoinen, tykkäsin etenkin pinkistä Katja Tukiaisen Paratiisi-yksisarvisjutusta, mietin lasten julmuutta ja kauneutta. Pelottavia penteleitä! Enemmän tykkäsin Thank you for the music -osiosta. Crossroads oli pelottavan huvittava, Petri Ala-Maunuksen levynkannet naurattivat! Korpit oli vinkeä, kun sulki silmänsä, oli kuin olisi päässyt toisen uneen mukaan. Tai olisiko vähän niin kuin kolmiulotteinen kuunnelma...

Tänään tarjosin ruuat ja pari juomaa veljentyttärelle ja hänen ystävilleen. Oi, miten kauniita ovat nuoret naiset! Ja miksi, miksi he tuputtavat kasvonsa täyteen meikkiä? Nythän se vasta on tarpeen, kun oma kauneus on viipyilevä muisto, melkein sateeseen unohtunut valokuva tai epätoivoinen yritys vielä hetken olla se, mikä on tottunut olemaan.En minä kyllä meikkaamisen päälle mitään nuorna tyttönä ymmärtänyt. Ei ollut varaa enkä osannut. Hiukset olivat toinen tuskan aihe. Nykyään ei jaksa siitäkään välittää. Minä vaan kuljeskelen kotona olopöksyissä. Aika kulkee niin nopeasti, nuorena en ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa, elämä oli niin hidas. Nyt kaikki tapahtuu liian nopeasti ja minä yritän roikkua mukana ajan pyörässä.

Eteisessäni on suuri laatikko. Siellä on polkupyörä. Minulla on myös lentoliput pohjoiseen. Näen vilaukselta Lapin. Minä voin hyvin - tavallaan. (Mitä nyt vähän rikki, mutta niin kai meistä kaikki.)

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mukavaltahan noi kuullosti, hauskaa!!

Unknown kirjoitti...

En löytänny s-osotetta ni sanon sitte tänne: Mulla on aina ollu kissoja. Nyt ku oon tullu vanhaks pieruks, on allergia kissoja kohtaan lisääntynny. Jos rapsuttelen kissaa/kissoja liikaa, meen aivan tukkoo, mut se hoituu antihistamiinilla... ;D

-kummitus- kirjoitti...

Juu, on ollut taas koko rahan edestä, mutta kun alkaa kirjoittamisjaksaminen olla vähän vähissä, niin pelottaa itseäänkin. Kyllä se s-postiosoite on edelleen paikallaan, tarkastele profiilia ja ota yhteyttä, mutta mikäs tuossa, saa sitä näinkin lähestyä.

Mie niin tahtoisin pari kattia, mutta en taida uskaltaa ottaa. Koko nuoruusaika niiden kanssa tuli telmuttua, mutta nyt jo koiratkin aiheuttavat hinkuvinkua, niin en taida tohtia. Tai sitten pitää odottaa lottovoitto ja talo maalla. Siellä on karvanaamoille tilaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole kultamitalia osunut täälläkään vielä kohdalle (pari haastattelua oli alkuun, sen jälkeen tyssännyt). Alkaa palkallinen armonaika käydä vähiin. Komppaan täysin tällaiseen tilanteeseen liittyviä moninaisia tuntemuksia... Kyllä se työ vielä jostain napsahtaa, pakkohan siihen on uskoa. Sekä sulle että mulle! t.sanna

-kummitus- kirjoitti...

Tsemp tsemp, sanna! Toisaalta jos saisin lottovoiton, ei enää tarvitsisi miettiä. Sen varaan ei vaan oikein voi laskea... ;->

Jatkan siis hakemusten kirjoittelua, vaikken vieläkään tiedä, mitä oikeastaan tahdon.