Treffit kylillä

Yksi ihana Tampereen plikka ravaa silloin tällöin täällä pääkaupunkiseudulla työasioissa. Olen hänet aikoinaan oppinut tuntemaan silloin kun Blogistania oli nuori ja samoin me. Eiku... Eilen sattuivat askelmerkit lankulle, treffasimme hänen työasioidensa jälkeen Ateneumin paarissa, Tablossa. Voihan vitalis, kun meillä oli hauskaa! Mitä nyt vähän häiritsi, että minulla on hirveä puutostila kuuntelevistä korvista, niin puhuin kuin ruuneperi ja akkansa, vaahto (vai oliko se viini?) vain lensi suupielistä. Toivoa vain sopii, että ystäväisenikin sai sanansijaa ja koki tulleensa kuulluksi! Tablon huono puoli on sen tarjoomusten kalleus ja se, että siellä tulee valomerkki perjantaisin jo kuudelta, kun museo sulkeutuu.

Me sitten siirryimme Rautatieaseman Pullmanniin, jossa Omahoitaja jo yhden ystävänsä kanssa istuskeli. Tulin sitten heidätkin esitelleeksi. Tosin keskustelu ja kikattelumme jatkuivat tiiviinä, tuli suorastaan syrjittyä herraseuraa. Omahoitaja oli vihdoinkin saanut palkkansa ja huolehti nesteytyksestä kiitettävästi kantamalla tädeille ilolientä. Oikein harmitti, kun sitten eronhetki koitti, mutta pakkohan se oli laskea toinen taipaleelle, kun tajusin, että hän olisi vasta puolen yön aikaan kotosalla.

Emme mekään enää Omahoitajan kanssa paikalla kauan notkuneet. Hänellä nimittäin alkoi tänä aamuna aikaisin kylpyhuoneremontti kodissaan. Oli toiseksi alin kaakelirivi päättänyt aivan itsekseen kolahtaa irti. Luvassa oli ympäristön kaakeileiden irrottelua ja sitten uudelleenkiinnittämistä. Kunnon remppaa ei kannata ryhtyä tekemään, taloyhtiössä on luvassa putkiremontti vuoden sisällä. Ja onkin jo korkea aika, sen verran historian havinaa on hänen kylpyhuoneessaan havaittavissa. Ja se haju, jonka epäilen olevan hometta...

Ateneumissa pitäisi käydä katsomassa Carl Larssonin näyttely. Muutenkin pitäisi liikkua välillä ihmisten ilmoilla. Mutta nyt on pieniä toivonkipinöitä liikkeellä kaikin puolin, sain eilen sisäpiirivinkin maaliskuussa valtion leivissä avautuvasta toimesta. Sinnekään ei olisi yhtään hassumpaa päästä, vaikka palkka pieneneekin, lomaa olisi sitten vähän reilummin. Ja töitä saisi tehdä niin paljon kuin sielu sietää. Tai sitten tahdon voittaa lotossa, sen jälkeen en enää töitä tekisi. Korkeintaan vapaaehtoishommeleita.

Ennen kaupunkiretkeä sain pysäyttävän puhelun ystävältä. Hän kertoi kotiasioista, jotka järisyttivät. Surullista, mutta ei maailmanloppu, toivon minä. Hänelle toivotan voimia ja jaksamista asioiden kanssa!