keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesäkarva kesytetty

Hyvä kampaaja on hintansa väärti, totesin, kun maksoin iltasella raidat ja värjäyksen. Vaikka sillä reilulla satasella olisi muutakin käyttöä, on vain jaettava summa seuraaville kolmelle kuukaudelle. Ajateltava, miten helppo hiukset on käsitellä ihmiskuntoon ja miten nätti väri on. Ihailen pikku-kampaajani ammattitaitoa, miten voi muutamalla hassulla raidalla saada koko hiustenvärin vaalenemaan ja kirkastumaan. On hän ihmejäppinen.

Ja hauska, siellä taas hihiteltiin 1,5 h yhdessä. On kai se vähän kemiakysymyskin, meillä kemiat käyvät yksiin. Luotan häneen, koska puhumme samaa kieltä. Toivottavasti hän pysyy talossa, että voin käydä jatkohoidossa. Tai sitten minun on seurattava häntä, minne hän sattuu menemäänkin.

Muihin viikonloppuna ansaittujen roposten sijoituskohteiteisiin kuuluu pullollinen sampanjaa. Ex-kollega/ ystävä pitää 50-vuotisjuhlansa lauantaina, hankimme toisen ex-kollegan kanssa pullollisen ehtaa lahjaksi, ei mitään krääsää viitsi hankkia, kun tietää, miten kallis maku syntymäpäiväsankarilla on. Itse joudun etsimään jonkun muun syntymäpäivienpitopaikan ensi vuonna, eivät olleet veliseni ja vaimonsa suostuvaisia toimistoaan lainaamaan tapahtumaan. Harmi. (Toisaalta helpommalla pääsisin, kun en pitäisi mitään kinkereitä, ongelmia siitä vaan tulisi kuitenkin.)

Passikuvassa pitäisi käydä, ahdistaa ajatuskin. Mutta jos meinaan passini uusia, niin pakko olisi. Pitää keksiä joku paikka työmatkan varrelta. Vielä on onneksi lokakuulle aikaa. Mutta nyt olisi kyllä nätti tukka, pitää vaan odottaa, että voi pestä sen ensimmäisen kerran, nyt se on taas väännetty ja käännetty hivenen luonnottomaan asentoon. Tupee on hyvin.

2 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Mulla ei sitten ole hajuakaan onko tuo satanen kallis hinta vai ei, sillä olen vuosikymmenet päräytellyt eli päivitellyt kaljuani koristavan sängen itse. En edes tiedä miten kallista miesten hiustenleikkuu mahtaa olla näinä aikoina mutta mun mielestä naiset saavat kyllä aika hienoja viboja aikaiseksi pelkillä hiustensa erikoisuuksilla. No paremminkin kampaustensa persoonallisuuksilla.

-kummitus- kirjoitti...

Joo, olen aivan samaa mieltä siinä kanssasi, että naiset (ja miehetkin) kaunistuvat sopivan frisyyrin myötä. Itsestäni en tiedä, taidan olla yhtä pliisu, tein mitä tahansa, mutta tuntuu paremmalta ja on helpompaa aamuisin näyttää ihmiseltä.