lauantai 27. heinäkuuta 2013

Yötyöviikonloppu

On se kumma, ettei ihminen ymmärrä omaa parastaan. Nytkin viimeöisen huono uni-kohtauksen jälkeen olisi viisaampaa, jos olisin jo kokeilemassa, jakaako Nukkumatti antejaan. Vaan kun ei voi. Nyt mietitään päivän tapahtumia ja pelataan siinä sivussa nettipelejä. Pitää vähän rauhoittua ensin.

Työpäivän päälle ensin menin ruokkimaan kisut (gummitädin pikku-Kirppu karvasi tädin aivan kaikkialta ja kamalan pelottava Winston on muuttunut nössöksi sormienpureskelijaksi) ja seurustelemaan heidän kanssaan. Sieltä minut haettiin tulkkitouhuun. Ruokaakin sain Särkänlinnassa. Ihan kohtuullista, mutta en ala aaltoja tekemään, onhan se kuitenkin minun mielestäni vähän rikkaan turistin houkutteluansa. Sitä paitsi toinen vieraista oli niin pahasti jetlagin kourissa, että ihan selvinpäin sai kaadeltua juomia vähän kaikkialle. Onneksi en ollut tulilinjalla. (Sen tarjoilijapoijjaan olisin voinut ottaa jälkiruuaksi - tiedän, että minulla on ongelma. Tyydyin suklaakakkuun.)

Yhteysalusta odotellessa tuli kuitenkin bongattua ihana kuunpuolikas. Suuri ja ruosteenpunainen. Minun tekisi mieleni ryypätä hyvässä seurassa sellaisen kuun paistaessa. Mutta en ryyppää, vaan menen ottmaan kauneusuneni. Jos en muutu kauniimmaksi, muutun ehkä vihaisemmaksi.
Kuu on kuulemma ruosteenpunainen, ja niin surullinen.

2 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Sympatiat univaikeuksista sillä meikäläinen tietää mitä on valvoa valvomistaan, saamatta silti unta. Ei mukava olotila.

Varsin komean näköinen mesta tuo Särkänlinna ja näytti paikalta jossa myös hinnat ovat komean näköiset.
Runo - vaikken niistä mitään pahemmin ymmärräkään - oli mielestäni kaunis ja jotenkin ne sanat kolahtivat.

-kummitus- kirjoitti...

Unettomuus on jo niin vanha juttu, ettei siitä enää viitsi juputtaa kuin silloin tällöin.

Runo on elämä. Lyhyt, ruma, mutta oma. Tai Einon, mutta omantuntuinen.