tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kynnestä asiaa

Eilen aloin leikkelemään varpaankynsiäni. Se kuuluu ehdottomasti vastenmielisimpien kehonhoitotehtävien joukkoon. Nykyään en enää tahdo nähdä kunnolla, mistä leikata, vaikka yritän zoomata varpaitani ilman laseja ja lasien kanssa oikealle hollille. Työasento on aina huono, kynteen ei pääse kiinni suoraan edestä, vaan aina olet jotenkin vinossa. Kynsiaines on niin paksu, että kun terävillä kynsisaksilla koittaa murtaa siitä palasia, on vaarana, että leikkaa muutakin. Sitä paitsi varpaat nyt vaan ovat kärkikolmikossa kilpailussa rumimman ruumiinosan palkinnosta ihmisruumiinosien kesken.

Huomasin, että vasemman jalan etuvarvas oli kasvattanut kynnen pitkänoloiseksi. Ryhdyin tutkimaan sitä tarkemmin ja kappas vaan, urheilija ei tervettä päivää näe. Sehän oli melkein irti. Vain ihan tyvestä se on vielä kiinni varpaassa. Ei siis voi kuin leikata sitä hitaasti pois ja toivoa, ettei se repeä missään vaiheessa eikä aiheuta kipuja. Ihmekös siinen sattui niillä vanhoilla kengillä kävellessä! Nimittäin suurin osa varpaankynnen irtoamisista johtuu iskusta varpaaseen tai liian pienistä kengistä. Minulla syynä olivat kengät. Saa nähdä vieläkö niitä irtoilee muitakin, vai joko on riittävn suuret uudet kengät.

Miksi sitä on pitänyt syntyä tällaiseksi kolhoksi? Koko ja käyttäytyminen korreloivat, terveisin suuri ja kömpelö ihminen.

2 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Mä jou'un kynsii leikkailles ja partaa lyhentäes käyttään +2 laseja ja jos joku tarkempi homma on kyseessä, niinku neulanreikää langan tökkäämiin, on nokalle laitettava+ kolmoset.

Et ei muuta ku halpakauppaan rillei hakeen, kassilliin.

-kummitus- kirjoitti...

Ei kun optikolle, monitehot tässä on saatava, en mie voi ryhtyä kaksien lasien kanssa vehtautumaan. :-D