torstai 4. heinäkuuta 2013

Ruusuja ja risuja

HR-tirehtööri kävi eilen toteamassa, että minulla olisi jo uusi työsopimus kätösissä, jos hän vaan pystyisi sen täyttämään. Mutta eipä p*rkele sanonut mitään palkasta, vaikka halailemaankin kävi. Tänään minut sitten kehuttiin maasta taivaaseen, johtava ammatinharjoittaja antoi palautetta ennen lomallejäämistään. Olen kuulemma yksi parhaista ammatissamme toimivista henkilöistä, joita hän on koskaan tavannut. Toinen esi-ihme oli laittanut viestiä, että olen ammattitaitoinen, neuvokas, huumorintajuinen ja jopa ajatuksenlukija. Kolmas oli suositellut vahvasti vakinaistamistani. Minä en vaan ymmärrä, miten sitten olen niin surkea myymään itseäni, kun kuitenkin olen mukaerinomainen itse työssä. Olisi taatusti monta muutakin minua kaipaavaa paikkaa, jossa ymmärrettäisiin panostaa minuun myös taloudellisesti, mutta jaksanko jatkaa hakemista? Jaksan, jos ei palkka miellytä. (Sama koskee myös ihmismarkkinoita, en minä sielläkään itseäni myydä osaa, vaikka olen ihan kiva. Siellä en ymmärrä edes vaatia mitään, kun tiedän olevani jo raakki ja vahingoittunut tavara.)

Vakinaistamisen kunniaksi aion tilata junaliput Länsirannikolle elokuulle. Siihen ne kuluvan palkkakauden lopputienestit uppoavatkin, mutta toisaalta mikäs hätä minulla tässä on. Valmis maailma, töitä luvassa jatkossakin, kunhan nyt sinnittelen elokuulle saakka. Ja neuvottelen jämäkästi palkka-asioissa. Sitten säästän ja hankin sen pesämunan tulevaisuutta varten. Nyt törsään, koska tahdon nähdä ystäviä.

Ajanp*rkelekin kuluu aivan liian nopeasti. Lapsena se mateli. Muistan tehneeni sellaisia tuntia mittaavia taulukoita oppikirjojen sivuun. Mustasin yksikön aina viiden minuutin mentyä. Paljon muita merkintöjä niissä kirjoissa ei ollutkaan. Sitäkään en ymmärrä, että millaista koulutusta ala-asteikäiselle ujolle ja hiljaiselle kääpiölle annetaan. Opetetaan se inhoamaan koulua, pelkäämään koulukavereita ja niin sanottua opetusta, mutta ei anneta mitään eväitä jatkoon. Itse sai senkin opetella, sitten kun alkoi jotain ymmärtämään oppimisesta. (Viisastelija minussa kyllä sanoo, että olin niin pahvi pentuna, että rautalankakimppuja olisi saattanut mennä useampikin, ennen kuin minut mitään olisi saanut ymmärtämään. Mutta ehkä minun vaan olisi pitänyt juoksennella metsissä vapaana koko ala-asteaika. Olisivat opettaneet lukemaan ja odotelleet, koska kasvaa oppimisen himo. Koska se tuli - vahvasti - tosin vasta yläasteella.)

Uni on ollut rikki. Ahdistaa. Vatsa on sekaisin. Molemmat omaa syytäni ja tulevat pienellä viiveellä. Nyt minä muistan työttömyyden hyvän puolen, sai nukkua juuri silloin, kun nukutti. Jos rahaa olisi, tietäisin kyllä eläväni työteliästa elämää ilman työtäkin, työttömyys vaan lamaannutti minut. Tuli sellainen tunne, että piti rangaista itseään, ei saanut vötkyillä ja lorvikatarroida, vaan aina piti olevinaan yrittää tehdä jotain, silloinkin kun ei kyennytkään. Mutta välillä nukutti hyvin. Uni parani paljon työttömyysaikana. Voisi jopa epäillä, että edellinen työ aiheutti minulle stressiä.

Näön huononeminen on perseestä. Nyt ei edes kannata mennä optikolle, koska heikotus ei ole vielä pysähtynyt. Ongelmana on vain se, etten kohta näe yhtään mitään minnekään. Opin kuitenkin ensimmäisten silmälasien saamisen jälkeen joskus 9-vuotiaana, että vaikkei kauas näe, niin lähelle kuitenkin. Nyt olen tilanteessa, etten näe mitään minnekään, kohta hankin valkoisen tikun kätöiseeni. Vielä muutama kuukausi sitten kohkasin, että miten hienoa on, kun on näkö parantunut. Se hetki oli ja meni. P*rkele sillekin.

Huomenna oli tarkoitus mennä ystäville kylään, mutta sairaustapaus peruutti tapahtuman. Onneksi lauantaina on pelipäivä. Ja sunnuntaina mie makaan, enkä evääni heilauta. Niin kerta.

7 kommenttia:

ambra kirjoitti...

Harmittaa kun treffit peruuntuu! Joudun ehkä olemaan vlopun yli täällä, niin kauan että listerian epäily saadaan suljettua pois. Nähdään toisella kertaa!

Peppone kirjoitti...

Isot onnittelut vakinaistamisesta!
Se on iso asia tänä päivänä jona kaikki tuntuu olevan väliaikaista tai tilapäistä, miten kukin sen haluaa sanoa. Ammattitaito on asia mitä ei pysty työhaastatteluissa todistamaan mutta taas se nähtiin mihin hyvä työmoraali johtaa. Hyvä sinä!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea työtäydellisyydelle, ja tervetuloa länsirannikolle; hienoja asioita molemmat!

Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Ambra, vielä me nähdään. Nyt vaan annat lekureiden tehdä parannustyötään!

Peppone, kiitos. Kai se sitten näkyy naamasta, kun tykkää tehdä töitä. (Hullu oon.)

Åboriginal, kiitän työntäyteisesti. Hiippailen jonkun verran korkeammalle rannikolle, kivaa on sielläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut vakipaikasta ja kehuista! Ja nyt sitten jämäkät palkka neuvottelut.
T: Satuilija

Tiina kirjoitti...

Toi on just niin tota, että mä(kin?) olen tosi huono myymään itseäni työhaastatteluissa, vaikka tiedän että olisin hyvä työntekijä ja nainen paikallani. Oon joskus miettinyt, että työhönotto pitäisi haastattelun sijasta tapahtua jonkinlaisella työnäytteellä, niin jo vain saisin varmasti töitä. Mutta ei, haastatteluun on introvertin mentävä.

Onnea vakipaikasta!

-kummitus- kirjoitti...

Satuilija, Kiitos. Katsotaan nyt, millaisen palkan saan neuvoteltua, kun olen itseni ylentämisessä vähän huono.

Tiina, sitä olen miettinyt minäkin. Valitettavasti harrastamassani ammatissa se taitaa olla vähän mahdotonta, mutta onnittelen firmaa, joka uskalsi ottaa riskin. Ottaisivat vaan sinunkin kohdallasi!