torstai 3. helmikuuta 2011

5,4!

En vielä saakaan diabetestä, vaikka vuosi sitten luulin, että se on menoa nyt, kun paastosokeriarvoni oli 6,1. Viimeisenä oljenkortena ryhdyin vähentämään hiilihydraatteja (pastaa, perunaa, riisiä, leipää). En ole jättänyt niitä kokonaan pois ruokavaliostani, mutta leipää syön vain aamulla, lounaalla en syö kuin proteiinia ja kasviksia ja ilta-aterialla sitten hiilihydraatteja puolet entisestä määrästä. Samoin vaihdoin margariinin öljyyn, ruuanlaitossa käytän joko öljyä tai voita.

Nyt tulokset näkyvät; paastosokerini on vain 5,4! Voi tätä riemun päivää! En edes harmistele sitä, ettei lisälaihtumista ole tapahtunut, kun en ole lihonutkaan. Laihduttamisen voin aloittaa vaikka vähän myöhemmin, mutta ruokavalio saa muuttua pysyväksi. Eihän se edes tuota mitään ongelmia, kun ei mistään kieltäydy totaalisesti. Silloin alitajuntani yleesä pistää hommalle stopin ja alkaa kiusallaankin tehdä havokkia.

Toinen hieno asia tälle päivälle oli Hesarin Pinot Noir juttu. Joku kumma etiäinen pisti minut ostamaan pari pulloa Cono Surin Pinot Noiria, kun halvalla sain. Ja katso, sehän sai hintaansa nähden oivat neljä täppää. Nyt harmittaa, etten ostanut enempää, mutta hyvä, että edes kaksi pulloa. No kun maksoivat vain kuusi ja jotain eeroa.

7 kommenttia:

Penni kirjoitti...

Hienoa! Onnittelut! Ja mikä parasta, ansion saat ottaa kokonaan itsellesi. Sehän tällaisissa saavutuksissa ei ole ollenkaan kehnointa.

AnneVee kirjoitti...

Ko. viini on kuulemma myyty aika nopeasti loppuun tänä aamuna. Ihmeellinen on median voima!

-kummitus- kirjoitti...

Penni, mie olen aika onnellinen asian tilasta. Jospa tästä vielä se kevennyskin lähtisi nyt, kun on hyvä esimerkki asioiden paranemisesta saatu.

AnneVee, kappas, ajattelin, että se voittajaviini nyt taatusti on jo mennyt, mutta että Conokin sai sitten kyytiä. Voi voi. Sitä onneksi varmaan tulee lisää, se nimittäin ON hyvä viini.

Puhuri kirjoitti...

Onnittelut myös minulta!
Otin tämän kannustukseksi itselleni...:)

-kummitus- kirjoitti...

Kannattaa kokeilla, Puhuri, ei tule edes suru puseroon, että jostain joutuisi luopumaan. Ja kiitos.

Pauliina pahainen kirjoitti...

Fiksua puhetta tuo ettei mistään tarvitse luopua totaalisesti. Onnea myös Pauliinalta!

Cono Sur on ollut mun lemppariviinejä. Nyt kun olen hieman raskautetussa tilassa, en pääse nautiskelemaan siitä. Ei tosin tekisi ehkä juuri mielikään, yöh.

Iloista rellestämistä viikonlopuksi!

-kummitus- kirjoitti...

Pau, kiitos onnitteluista ja toivotteluista. Olen antanut kertoa itselleni, että raskautettu tila ei kestä loputtomiin saakka. Etköhän sinä vielä pääse nauttimaan osasi Cono Surista.