sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Eivät ole miehetkään niin kuin ennen

Paljon porua, vähän villoja. Sen kerran kun uskaltaudun ajattelemaan sukupuolielämää, käy niin, että törmään mieheen, joka kyllä puhuu paljon, mutta ei sitten kuitenkaan uskaltaudu tosi tilanteessa mihinkään. Noh, säästyinpähän paljolta, enkä aikonut mitään suhdetta perustaa, joten väliäkös tuolla, selviän olankohautuksella, kunhan itsetuntonsa saa paikattua.

Onneksi tuli ystävä kylään, nauroimme itsemme tärviölle eikä nyt enää edes harmita. Sitä paitsi hän huolehti niistä oluistakin, etteivät jää kaappiin happanemaan. Sellainen oli se seikkailu, sitten joskus uusia, kun joskus pääsen yli siitä faktasta, etten oikeastaan kelpaakaan enää kenellekään. Edes keksin merkeissä. Sitä vaan oli niin hölmösti iloinen, kun ajatteli pääsevänsä asiassaan eteen päin.

Edit. Ja muutenhan viikonloppu on ollut aivan erinomainen. Aurinko on paistanut, lämpötila on siedettävä, parvekevalot kerätty talteen. Hyvin olen syönyt ja juonut. Untakin on näkynyt, toivottavasti myös ensi yönä. Uskokaa pois, jos yllä kertomani kovin pahasti kirpaisisi, en edes kertoisi asiasta täällä. Minulla on tapana kertoa surullisia ja merkittäviä asioita vasta sitten, kun olen päässyt niistä yli.

7 kommenttia:

Maria kirjoitti...

No voi kura. Mutta tervetuloa kerhoon, jonka jäsenet tuntevat tapaukset. Tosiasia taitaa olla se, että tosimies ei puhu. Ei se kyllä pussaakaan, mutta ei kuitenkaan anna ymmärtääkään.

Kuten minulle joku viisaasti lausahti, vika ei ole sinussa, jos ei kelpaa. Siinä toisessa päässä on, kun ei ymmärrä, että on parasta tarjolla.

-kummitus- kirjoitti...

Sanovat, että kun riittävästi sattuu, niin siihen tottuu. Tämä oli kyllä ihan eka kerta, mutta eiköhän tähän vielä kerkeä tottumaan... ;-D

Sitä paitsi sairas huumorintaju pelastaa.

Maria kirjoitti...

Ensin sattuu, sitten siihen tottuu ja sitten alkaa tykätä... eiku.

Mitäs noille muuta voi kuin nauraa?
Sairas huumorintaju on kokolailla elinehto elämässä ylipäätään.

Celia kirjoitti...

Mä en noista miehistä tiedä, mutta itsensä tärviölle nauraminen vaikuttaa ihan kivalta. Sitä haluaisin kokeilla minäkin. :)

-kummitus- kirjoitti...

Mulla on mielettömän ihania ystäviä, tuli taas todistettua. Nauraminen parantaa!

Anonyymi kirjoitti...

Hui kamalaa.. mitenhän sitä sitten joskus kun kohdalle sattuu osaa olla tai olla olematta? Ja tuskin se sillä hetkellä naurattaa, korkeintaan jälkeen päin.

Mikä ei tapa, se vahvistaa. Haluan uskoa tähän.

-kummitus- kirjoitti...

Nooh, kun kyseessä ei ollut mikään rakkaustarina, vaan ajattelin käyttää miesraasua keksuaalisesti hyväkseni, niin ehkä tämä oli ihan hyvä muistutus, että voisi siltä tulevalta suhteelta muutakin olla vailla kuin keksiä.

Kai ne piparit muitakin kiinnostavat. There´s plenty more where he come from.