keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Terveydellistä toimintaa

Kävin aamulla verikokeessa. Syömättömyys ei niinkään rassaa, mutta kun on aamun tottunut aloittamaan latkimalla puoli litraa vettä, niin meinasi taas suorastaan ahdistaa, kun hampaita pesin. Hyvä, etten jäänyt imeksimään hammasharjasta nesteitä, kun hinkusin tippojenkin perään. Onneksi labra aukeaa jo puoli kahdeksalta, ennen kahdeksaa olin jo vesiautomaatilla tankkaamassa tilannetta tasoihin ja olipa vielä vesipullo mukana junamatkaa varten.

Lääkäriaika pitää laittaa tilaukseen. Aion jutella kansansairauksista (verenpainetauti), ympäristön aiheuttamista sairauksista (allergia, astma) sekä elimistöni rapautumisesta (kasvavat luomet). Siinäpä aihetta kerrakseen omalääkärilleni, joka onneksi on asiallinen ja sopivasti empaattinen ihminen, meillä on hyvä lääkäri-asiakassuhde.

Slayer/ Megadeth liput olivat saapuneet sähköpostiini. Meinasivat taas hermot mennä erilaisten selaimien ja nettipankkien välillä seikkaillessani, välillä jo luulin, että tilasin useammankin setin kuin vain kaksi lippua, mutta ei niitä ainakaan sähköpostiini ollut enempää ilmestynyt. Hyvä systeemi tuo Lippupalvelun TicketFast, jos ei tilaisuus vain ole loppuunmyyntikamaa, liput tulevat pdf:fänä sähköpostiin ja kulujakaan ei mene tolkuttomasti. Näköjään Jäähallin keikka ei ollut huippusuosittu, kun vielä iltapäivällä irtosivat ihan asialliset liput.

Musiikkirintaman muut uutiset ovatkin sitten DOMin avajaiset perjantaina. Siellä kuuntelemme Kotiteollisuutta. Ilahduttavaa.

Välillä ihan pitää nipistää itseään, kun miettii surkeuden alhoa vielä viime vuonnakin. Nythän minä olen aivan jatkuvasti menossa ihmisten ilmoille; mutta kun tilanne on helpottanut taloudellisesti jo nyt monella tapaa, minulle jää jotain palkastani! Ihmeellinen luonto! En teekään töitä vain pelkän työn takia, vaan siitä saatu korvaus jopa riittää sosiaalisen elämän ylläpitoon. Voi tätä riemua!

Edit 12:40 En muuten ymmärrä, miksi olen alkanut kuiskailla asioistani sulkujen sisällä. Varmaan siksi, että koitan olla puhumatta niistä kovaan ääneen, koska olen huomannut ihan konkreettisesti, että jotkut ottavat kaikesta hyvästä ja hienosta elämässäni pahasti nokkiinsa. Pitäisi vaan riutua ja kitua, niin olisi kaikilla hyvä mieli. Mutta kun siihen en ryhdy, otankin sulut heti poies.

3 kommenttia:

Nti Nokkela kirjoitti...

Otakin, ja nauti, sinä ihana sielu! :)

Ja kiitos vielä kihlajaislahjasta, kävin maanantaina sen tiimoilta ostoksilla!

-kummitus- kirjoitti...

Ennemminkin vanha sielu, ruttuinen jo syntyessään. ;-D Mutta kiitos! Niin olen vähän pläänäillyt.

Mie jo luinkin, että olit käynyt ostoksilla. Hienoa! itse samasta paikasta ihan vahingossa tänään haalin mukaani pinkin Taimi pussilakanan. Mulla on kevättä molemmissa rinoissa!

Nti Nokkela kirjoitti...

Mä "ostin" taimi-patalaput, se pinkki väri on kyllä ihan lupaus keväästä :)