keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Junantuoma juttelee kunnallispolitiikasta

Nappasin asemalta mukaani Metro-lehden lisäksi Vartti-läpyskän, kun aikaakin oli. Myöhästyin juuri hivenen edellisestä junasta ja seuraavahan tulee vasta kymmenen minuutin kuluttua. Vartissa kyseltiin kansan mielipiteitä, pitäisikö Vantaan ja Helsingin liittyä yhteen. Jos itse olisin vantaalainen, hyppienkeikkuen ottaisin ison kumppanin ja sen mukanaan tuomat edut, mutta suurin osa vantaalaisista taitaa olla sitä mieltä, että oma kuntastatus ja imago on säilytettävä vaikka hampaat irvessä. Helsinkiläisten vastustusta ihmettelin, isompi veropohja ja lääniä rakentaa, mikä siinä nyt niin kamalaa voi olla?

Tässä se nähdään, olen junantuoma, minulla ei ole tunnesidettä pääkaupunkiseutuun. Tai no ehkä vähän Helsinkiin, on se kuitenkin niin kaunis kaupunki ja olen asunut elämäni pisimmän ajan Helsingissä, tänä vuonna jo 16 vuotta. En tahtoisi muuttaa Vantaalle – en kyllä Kauniaisiin, Espooseen tai Sipooseenkaan. Tahdon asustella kaupunkimaisessa ympäristössä, suhteellisen lähellä kaupunkia, mutta kauempana vilkkaimmista kasvukeskuksista. Eli juuri siellä, missä tällä hetkellä asustan. Korkeintaan tulevaisuudessa vähän lähempänä jokea, mutta siihen vielä menee aikaa.

Jos kansanäänestys järjestetään kuntaliitoksesta, mielipiteeni on kyllä. Se on win-win tilanne molemmille. Paitsi että sitten Vantaan on suostuttava vaihtamaan nimensä Helsingiksi. Mitään sekasikiöitä ei nimeksi laiteta! Eikä keksitä uutta! Jos nyt koko liitos koskaan edes toteutuu, tuskinpa, koska olen vähemmistön edustaja. (Miten tämä ei taas tullut minulle mitenkään yllärinä, ainahan minä olen vähemmistössä tai väärää mieltä...)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan hyvin se voisi olla Heltaa tai Valsinki.

-kummitus- kirjoitti...

No niin justiinsa.