keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Nyt taas pitäisi kätkeä riemunpurskahduksia

Kun riemuisat tapahtumat elämässäni ovat saaneet vallan, ne tuntuvat jatkuvan. Kyseessä taitaa olla lumipalloefektin tapainen ilmiö. Välillä pelottaa, että kasaan liikaa lautaselleni, mutta sitten jos stoppi tulee, saa luvan tulla, sitten taas nökötän kotona. Nyt aion nauttia niin pitkään kuin jaksan!

Perjantaina lähden risteilylle lahden taakse, seuraavana perjantaina on yrityksemme vuosijuhla itäisessä osassa Suomea, sitä seuraavalla viikolla menen katsomaan yhtä tosi hyvää nuoruusihastusbändiä (olin ihastunut musiikkiin, en tyyppeihin, en koskaan kokenut sellaista teinityttökuolauskohtausta yhtään individuaalia kohtaan). Ja mitä vielä? Velka loppuu, kesä lähestyy, matkasuunnitelmat muotoutuvat.

Tänä aamuna kävin työelämäkummittelemassa. Sekin on nyt ohi, kunnes taas jatkuu syksyllä. Lupasin apuani myös jatkossa, se nyt on vähintä mitä voin tehdä nuorten untuvikkojen eteen, kun ei meillä harjoittelupaikkojakaan taida olla tarjota. Nuorisotalolta sen sijaan ei ole kuulunut mitään, odottelen sopimuksemme mukaan, että he kertovat koska apuani tarvitsevat.

Mitenkäs se sanonta menikään? Kel´onni on... Mullapa on! En kätke! Olen iloisa! Nautin elämästäni! Hah, saa sitten aikanaan taas taivas tipahtaa niskaani.

7 kommenttia:

kukkis kirjoitti...

Hienoa! Mahtavaa! Kiva lukea näin mukavia kuulumisia :)

Millan kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Millan kirjoitti...

Edellisessä oli kirjoitusvirhe. Jospa kokeilen nyt sitten yksinkertaisempaa versiota, eli JEEEEE! :)

Penni kirjoitti...

Höphöp. Mitään ei kätketä, ei iloja eikä suruja.

Kiona kirjoitti...

Ei onnea saakaa kätkeä! Pidä iloa yllä ja näytä se kaikille!!

Anonyymi kirjoitti...

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

-kummitus- kirjoitti...

Kiitos kiitos kiltit laspit! Kivaa on, ja saa itse asiassa ollakin pitkän ahdistuskauden jälkeen.