Laulujen lunnaat

Vietin vuoden ensimmäisen päivän pyjamassa, torkkuen ja välillä natustaen herkkuja.

Ilta oli hieno, ruuat onnistuivat yli odotusten, juomaa olí enemmän kuin riittävästi. Nauru raikasi ja riemua riitti. Talon toista koiraa tosin kävi sääliksi, elukkaparka majoittui ruokapöydän alle eikä suostunut tulemaan sieltä pois ennen kuin olin kotiin lähdössä joskus kahden jälkeen aamuyöstä. Eläin on paukkuarka. Sen sijaan pienempi sittiäinen pyöri jaloissa ja ulkonakin mukana korvaansa lotkauttamatta. Kunpa vanhempi koira huomaisi, että jos kerta pikkusintti ei pelkää, hänenkään ei tarvitse.

Eilen minun piti katsoa Wallace & Gromit Kanin kirous, mutta kun se osoittautui suomeksi dubatuksi, niin vaihdoin suosiolla takaisin Monte Christon kreiviin, joka tuli Teemalta kokonaan. Olihan se pläjäys, mutta kun olen ihaillut Gerard Depardieuta miehuutensa voimissa niin usein, niin pystyin samalla touhuilemaan muutakin. Ei tarvinnut kuin parhaat hetket pönöttää nenä kiinni televisiossa. Gerardissa on jotain, joka minuun vetoaa, eikä se nyt ole se iso nenä, pöhköt…

Lupauksia en tehnyt tietenkään. Se nyt vaan ei sovi minulle. Jos jollekulle muulle sopii, en ryhdy tuomitsemaan. Itsestäni tiedän sen verran, että melkein änskälläni rikon lupaukset, sen sijaan jos muina naisina johonkin ryhdyn, tulokset saattavat olla pysyviäkin. Tai no sen verran kannattaa aina luvata, että hauskaa aion pitää tänäkin vuonna, mikäli vain hyvää seuraa riittää. Minulla on nimittäin usein itseäni parempaa seuraa, ihania ihmisiä!