tiistai 24. toukokuuta 2011

Elämän tarkoitus - maho neitsyt tunnustaa

Hyvänen aika, nyt mie sen hokasin! Elämän tarkoitus on tietenkin kukoistaa ja kasvaa. Eivät kaikki kasvit tai eläimetkään lisäänny, joskus sattuu sellaisia himppasen vinoutuneita, jotka eivät vain kestä jakaantumista, mutta kyllä ne kaikki tavallaan kasvaa yrittävät. Kaikki me synnymme ja sitten meidät (toivottavasti) tuhkataan. Tai ainakin jos kompostiin edes päätyisimme. Tai sitten vaikuttaisimme lähiympäristöön tavalla tai toisella. Toivottavasti hyvällä.

Minä en jakaannu, mutta kukoistan. Olenko siis marto hybridi? Ainakin pyrin suotuisaan vaikutukseen ympäristössäni. (Ainoa ahdistava aspekti teoriassani ovat ne, jotka eivät kerkeä kukoistaa laisinkaan, mutta helkkari soikoon, sama ongelma on taimenkasvatuksessa, kaikki siemenet eivät vain lähde kasvamaan. Ja joistakin tulee äärettömän myrkyllisiä lähikasvustoille.)

Parvekkeelleni ilmestyi hyvin alkukasvatettuja samettikukkia viitisen kappaletta. Perjantaina pääsen Iikkeaan ja ajattelin tuhlata noin abaht 140 eeroa kahteen tuoliin, jos ne vain ystäväni kyytiin mahtuvat (no pervana, luottokortille tietenkin, älkää nyt vain kuvitelko, että minulla käteistä rahaa olisi). Olen hullu, tiedän, ei minun pitäisi rahaa kylvää, vaan säästää lomaa varten. Lisääntymistaidoton, sekavapää, mutta minulla lienee positiivinen vaikutus ympäröiviin rehuihin. Muut kasvavat. Lannoitan ja edesautan, siinä minun elämäni tarkoitus.

Ettekä nyt naura, mie nimittäin olen miettinyt, että mitä hyötyä on mahosta neitsyestä. Nyt mie sen hokasin, elän kuollakseni, mutta sitä ennen kukoistan! Oon ihan paras tässä! Täydellinen! Kompostissa se on meikäpoijjaan koto niin.

2 kommenttia:

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Olet päässyt asian ytimeen. Olen itse miettinyt ihan samaa, elämän tarkoitus ei ole kivilinnojen rakentaminen tai romaanien kirjoittaminen vaan KUKOISTAMINEN ja hyvin eläminen. Tästä ajatuksesta en tule tinkimään. Kukin kukoistakoon tavallaan, rakentamalla tai kirjoittamalla, taimia kasvattamalla tai kotiäitinä, pääasia on että kukoistaa.

-kummitus- kirjoitti...

Heh, johan tässä kohta puoli vuosisataa on mennyt asiaa pohtiessa. Kai sitä sokeakin kana jonkun jyvän joskus löytää. Tai ainakin sellaisen jyvän, joka sille sopii.

Ja kyllä tällainen vanhempikin luuska voi vähän kukoistaa, vaikkei enää täyteen kukkaan pääsekään. On vähän sellainen sään ja olosuhteiden runtelema, mutta vahvavartinen.