maanantai 23. toukokuuta 2011

Ruokajuttuja

Sen kunniaksi, että viikonlopun ruokailut tuli korvattua uusilla perunoilla ja pakasteesta ongituilla lammasjauhelihapihveillä sekä epäterveellisillä sipseillä, päätin pohdiskella paria vonkaamaani kysymystä.

Jos saisin syödä vain yhtä ruokaa (aion tässä ymmärtää sen proteiiniksi, jota saa höystää muilla eväillä) loppuelämäni, se olisi tofu. En nimittäin vielä koskaan ole törmännyt ruoka-aineeseen, jonka maku voi olla aivan mitä tahansa. Se ei korvaa lihaa, äyriäisiä eikä kalaa maullisesti, mutta siitä saa tehtyä niin monen makuista, että siihen olisi vaikeinta kyllästyä. Tarkoittaisi tosin sitten sitä, että lisukkeisiin varmaan kiinnittäisin paljon enemmän huomiota kuin nykyään.

Täydellisintä nauttimaani ateriaa on mahdoton valita. Niitä on nimittäin paljon, sen lisäksi olen sen verran hataramuistinen ihminen, että mautkin tuppaavat unohtumaan. Mutta hei, pari juttua voisin kertoa niiltä ajoilta kun ruokapalettini alkoi laajentumaan ruisleivästä, voista ja perunasta laajemmalle joskus 17 – 18-vuotiaana. Muistan, kun jossain paremman perheen kotibileissä oli tarjolla juustoja viinin, hedelmien ja hillojen kanssa. Pienessä hiprakassa uskaltauduin maistamaan ensimmäisen kerran valkohomejuustoa ja omenaa sekä piparia ja sinihomejuustoa, enkä kertakaikkiaan osannut päättää, kumpiko olisi parempaa, mutta molemmat maistuivat taivaalliselta. Seurasta ja vallinneista olosuhteista muistan sen verran, että paikalla oli lukioaikaisia ystäviäni ja ajankohta oli uusi vuosi. Silmäni kyllä aukenivat, kulinaariset silmät nimittäin. Vai olisivatko ne olleet makunystyt kuitenkin? Toinen jumalainen kokemus samoilta ajoilta oli kuivanut ruisleipä, voi ja tuore valkosipulimurska. Todennäköisesti se yhdistettiin myös alkoholiin ja aamuyön tunteihin.

Ennen kuin lähden turvallisuuskoulutukseen, menen hakemaan kahvilastamme jokapäiväisen voileipäni. Työpäivä alkaa pehmeämmin, kun on nauttinut kupillisen kahvia ja saanut jotain vatsantäytettä. Rakastan syömistä, ruokien suunnittelua, makuja, ruuan tekemistä ja sitä sosiaalista puolta etenkin, minusta on ihana tarjota ihmisille ruokaa, elämyksiä, seuraa ja toisensa. Tiedättehän te, tutustuttaa niitä tyyppejä toisiinsa, kun ne ovat niin kivoja.

5 kommenttia:

Mari Koo kirjoitti...

Täällä Sveitsissä on ilahduttanut myös se, että peruskaupasta saa todella hyvää tofua. Yksi luomutofuista on erityisesti erinomainen: raikas sellaisenaan, eikä siis tarvitse välttämättä edes marinoida ihmeemmin.

Hieno tuo ruokamuistosi, minun on vaikea keksiä mitään vastaavaa :)

-kummitus- kirjoitti...

Oih, olisipa kiva päästä parempien tofulaitumien ääreen.

Hyviä ruokamuistoja tulee mieleen vaikka millä mitalla, mutta vaikeata niistä on parasta valita. Pahojakaan ei kovin monta ole aikuisiällä ollut, lapsena enemmänkin.

kukkis kirjoitti...

Tofu on hyvä valinta! Mä syön sitä harvemmin kuin haluaisin, koska jostain syystä muuten kaikkiruokaiset ja kulinaristit lapsoset eivät tykkää siitä (luulen, että ällötys johtuu tofun rakenteesta).

Mymskä kirjoitti...

Minäkin varmaan valitsisin tofun. Se on uskomattoman monikäyttöinen ruoka-aines. Jostain syystä liha ällöttää koko ajan enemmän, eikä kalakaan enää oikein putoa. Kunnon pihvin voin syödä joskus, jos joku muu sen valmistaa. Itse en halua käsitellä lihaa, ja kaupasta ei oikein saa hyvälaatuista (kauppahalista varmaan saisi).

Ehh, olenpa minä kauaksi päässyt lihanhimonajoistani, kaikki toivo lienee mennyt... ;D

-kummitus- kirjoitti...

Kukkis, kokeile paistaa tofu vähän sellaiseksi crispimmäksi, ehkä lapsukaiset sitten innostuisivat.

Mymskä, minua etoo kaikki muu sianliha paitsi pekoni. Sen sijaan kalaa ja äyriäisiä menisi vaikka kaiken aikaa. Nauta on vähän turhan punaista mulle, mutta välillä on pihvi poikaa. Jauheliha on helppo ja hyvä kaveri arkena. Kanansyömistä olen rajoittanut niiden kauhutarinoiden takia. Sen lisäksi tofu korvaa kanan aika hyvin.

Mutta silloin tällöin mikään ei voita HooKoon Blöötä. :-D