maanantai 2. toukokuuta 2011

Kaikki sujuu suunnitelman muk…

Perjantai oli varsin hektinen. Poikkesin parissa yhteistyökumppaneiden kevättapahtumassa, juoma oli hyvää ja viileätä, mutta ruoka tylsää vappubuffet-tarjottavaa ankeimmasta päästä. En koskaan ole valitettavasti ymmärtänyt perunasalaattia ja nakkeja mitenkään ihmisruuaksi sitten lapsuuden, jolloin tosin jätin perunasalaatinkin väliin, koska koostumus oli kostea ja valkoinen. Olen ruuan suhteen kriittinen, tiedän sen, mutta en valita ilmaisissa tilanteissa, mietin vain, että itse tekisin ja tarjoaisin parempaa.

Kerkesin poiketa kotona vaatteita ja kengät vaihtamassa ennen kuin tapasin hyvää keikkaseuraa ja suuntasimme Pressaan. Jumalauta, mikä paikka! Kamala! Hirvittävää musiikkia, kamalia muuveja tanssilattialla, 80-luku, ruotsinlaiva, pukumiehiä, mummoja lameissa ja sitten meitä, jotka olimme saapuneet paikalle Happoradion takia.

Keikka onneksi oli taattua tavaraa. Koska paikka kuitenkin on aika pieni, bändiä pääsi katsomaan vielä kovin läheltä. Sanoisinpa , että tunnelma oli lähes intiimi, etenkin kun olin siivellä päässyt seurueeseen, jossa oli kasapäin hc-faneja. Nyt kun kuuntelin biisejä jo toista kertaa, muistin jopa osan niistä ennakkoon... Itä-Suomessa tuulee taitaa kohota henkilökohtaiseksi suosikikseni, johtuu varmaan siitä, että olen Pielisen rannalla syntynyt.

Lauantaina ei edes ollut krapula. Väsytti vain, kun uni taas väisteli minua. Kirmasin kaupan kautta itäisempään Helsinkiin vappuaattoa juhlistamaan. Siellä suoritin taas oman osani isäntäperheen herrahenkilön kokkikoulutukseen. Olemme sopineet, että hän tekee ruuan ja minä neuvon, hyvä työnjako ja erinomainen lopputulos. Minähän nimittäin en huonoja ohjeita annakaan. Alkuruuaksi tuli sienikeitto ja pääruuaksi tapaksia, fetasalaatti ja paistetut jättikatkaravut. Jälkiruuaksi natustelimme juustoja, sikäli kun enää jaksoimme.

Väsymys vaati veronsa, minun kohdaltani ilta loppui aika lyhyeen jo ennen yhtä. Aloin olla känkkäränkkä ja koin suunnatonta ulkopuolisuuden tunnetta. Kiukutti ja itketti. Niinpä läksin sitten kotiini kiukuttelemaan, taksilla tietenkin. On se kumma, miten pienet asiat saavat suuret mittasuhteet, kun on nukkunut liian vähän aikaa. Epäilen, että viikon väsytyskuurin jälkeen olisin valmis näkemään salaliittoteorioita kaikkialla.

Eilinen meni juuri niin kuin etukäteen laskeskelin. Parhaat kaverini olivat sohva, televisio ja jääkaappi. Burph. Mutta nyt tämä saa ihan oikeasti riittää vähäksi aikaa, mahdotonta riekkumista tämä on ollutkin. Kukkaronpohja paistaa eikä palkkakausi ole edes puolessa!

3 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Äärimmäisen hyvin kuvailtu tuo Pressa. Ei enää koskaan... Ei vaikka olisi hyvä rokki. Uh.

Oma tila ja ajatuksia kirjoitti...

Pressann kaltaiset lame-pukumestat ovat helvetin esikartanoita..

-kummitus- kirjoitti...

Mymskä, saa kyllä melkoinen tilaisuus olla, ennen kuin minut sinne saa raahattua.

Oma tila, se oli aika peljoittava kokemus. Jotta tuossako se oli meikäläisen tulevaisuus...