Lauantaiset jouluruuat ja -juomat roolipeliporukan kanssa tyrmäsivät minut. Jotain tekemistä saattoi olla parin edellisen yön vähäisillä unillakin. Niinpä kampesin kotiin jo ennen puolta yötä kuin sadun prinsessa konsanaan. Se olikin ainoa merkki prinsessasta, kun kaaduin sänkyyn ja nukahdin pariksi tunniksi, ennen kuin edes meikit sain naamastani. Aamulla väsytti edelleen, niinpä päätin antaa kiusaukselle periksi ja nukuin koko päivän. Televisio auki, sohvalla koristen, hereilläoloaikani käytin natusteluun. Vatsakin tuli kipeäksi.
Senhän arvaa, ettei viime yönä enää unta sitten ollutkaan luvassa kuin pätkissä. Niissäkin elelin painajaisissa, muun muassa vanha tuttavani holtittomasti kerrosten välillä liikkuva hissi ilmeistui repertuaariin mukaan. Ajelin ylös ja alas, muttei se suostunut pysähtymään oikeassa kerroksessa. Kuvannee työelämäni levotonta suuntaa. Mutta parin tunnin aamuöisen valvontasession jälkeen sain taas katkounta, hyvin jaksan tänään siivota ja käydä kaupasta herkkuruokia. Yöllä laskin rahojani ja suunnittelin taloutta, räknäsin lopputilissä tulevaa lomarahojen määrää, tulin siihen tulokseen, ettei minulla mitään akuuttia hätää tule olemaan, mikäli liiton korvaukset vain ryhtyvät juoksemaan suhteellisen nopeasti. Pitää siis ottaa yhteyttä toimistoon heti keskiviikkona.
Samoin mietin, että työpaikkalääkärillä on käytävä uusimassa reseptit. Ehkä muutama rauhoittavakin olisi paikallaan, veisi sitten aikanaan pahimman terän tapahtumalta. Potkuilta. Minä saan potkut. Oho, jänskää. Ei kyllä pelota vieläkään hirveästi, mutta kestää muutaman päivän, ennen kuin sopeudun tilanteeseen. Läksiäisiä ei tietenkään vietetä, ei pidetä kauniita puheita, mutta toisaalta enpä niitä enää työpaikastani taida tahtoakaan, eihän siellä ole edes esi-ihmettä niitä puhumassa.
Ennen potkuja aion viettää itsenäisyyspäivän Omahoitajan kanssa. Hänellä ovat viimeiset opiskelupäivät menossa, cv:n tekoa ja opintorekisterin tarkistelua. Hassua, pääsemme yhtä aikaa työnhakuhommiin, paitsi että hänelle on jo keikkatöitä luvassa. Onneksi ei vielä jouluksi, senkin aioimme viettää yhdessä. (On tämä kyllä hassua, en ole pyydellyt häntä juhlapäiviksi luokseni, kun olen ajatellut, että varmaan viettävät niitä perheen kesken, mutta hänpä onkin aivan itse järjestänyt aikataulunsa niin, että on tarjoutunut minun luokseni saapumaan. Suloista. Uusivuosi kuulema menee kuitenkin ystävien kanssa, hyvä niin.)
On tämä elämä aika vinkeä paikka. Juuri kun kuvittelee, että nyt rauhoitutaan ja että nyt ei enää mitään tapahdu, kaikki myllistyy ja mullistuu. Jännää. Mitähän muuta on vielä varastossa? Ainakin minun on suunniteltava itselleni päivärutiini työttömyysajalle, etten ryhdy rellestämään eikä elämä mene makoiluksi. Olen jopa varovaisesti ajatellut, että kai se on liikkumaankin ruvettava. Tsiisus! Minä nimittäin uskon siihen, että aktiivinen pitää olla, jos ei henkistä ole tarjolla, niin vedän sitten fyysisesti.
Aktiivisuus alkakoon heti. Ensin pesen pyykit, sitten siivoan ja sitten suihkuun. Sen jälkeen kaupasta evästä ja odottelemaan apukokkia paikalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Elämä on kyllä kummallinen peli. Kun jossain kohtaa joku asia nitkahtaa, niin ihan kaikki voi muuttua.
Sitä odotellessa taas... No ei, en minä oikeasti oikein mitään osaa kaivata, kunhan tylsyyksissäni jotain höpisen.
Sinä kyllä pärjäät, go with the flow!
Havahduin ajatukseen, että potkut omalla kohdalla eivät ehkä tuntuisikaan niin isolta maailmanlopulta, kuin vielä vuosi sitten. (mutta uskaltaako tällaista nyt edes kommenttilaatikkoon kirjoittaa, no uskallan)
(Niitä potkuja ei ole vielä ihan konkreettisesti tullut, vai kuin? Mutta kai sie ite tiiät. Minä vaan mietin, että tietääkö se tietolähteesi nyt ihan varmasti.)
Mymskä, kiva se on välillä saada viestejäkin tänne, ettei aivan itseksensä horise. Ja elämä on kummallista, mutta mielenkiintoista.
Puhuri, eipä tässä pelota, ihme kyllä. Kyllä, tietolähteeni tietää, varsinaiset yt:t käynnistyvät huomenna eli nopean kaavan mukaan olen viimeistään viikon päästä jo vapaa.
Lähetä kommentti