Aurinkoa, ihmisiä ja metallimusiikkia

Kylläpä taas ajatukset surraavat päässä reiluilla kierteillä. Hieno viikonloppu takana, nyt pitäisi jotenkin päästä takaisin arkeen. Tai helppoahan se on, kun ei suuria ole tapahtumassa, mutta pääraasu saattaa asettaa odotuksia toisella tapaa.

Tuska festarit sujuivat leppoisasti ja mukavasti. Tuli nähtyä kaikenlaisia akteja, niistä voisin jauhaa vaikka kuinka paljon, mutta tiivistän. Olen nähnyt metallimusiikin tulevaisuuden, Battle Beast on uusin suosikkini. Metsatöll samoin kannatti mennä katsomaan lauantain ensimmäisenä esiintyjänä, olisivat ansainneet myöhäisemmän esiintymisajankohdan. Apocalyptica ja Finntroll heittivät tasokkaat keikat, vaikkeivat nyt mitään uutta sinänsä antaneetkaan. Musamaailma-lavalla näimme paljon omaehtoisia terapia-sessioita. Välillä joutui lähtemään nauraen pois, kun en osannut ottaa musiikkia vakavasti. Mutta reaktioita ainakin riitti. Sen osaan sanoa, ettei minusta örinämusiikin ystäväksi ole, mutta kaikkia keikkoja oli kiva seurata. Vaihtelua eloon.

Onneksi mitään ylenpalttista lutrausta ei tullut harrastettua, eikä kyllä niillä hinnoilla olisi kannattanutkaan. Hyvää päivää, oikeasti; 7,5 eeroa siideristä! Huhhuh! Käsittämätöntä lypsämistä! Niinpä perjantaina tulikin sitten kierreltyä muutama Kallion baari, mutta muuten menin vesilinjalla. Hyvää kylmää vettä riitti! Ruokakojuja oli kiitettävästi, kaikille varmasti löytyi jotain, me emme tosin syöneet alueella kuin sunnuntaina (neulamuikkuja, nam!), muuten nautimme ruuan kotona. Jotain hyötyä lähellä asuskelemisesta kuitenkin. Kaipaamaan jäin istuimia. En minä jumalauta enää tämän ikäisenä jaksa kolmea päivää seisoskella ja jos joka kerta rojahdan maahan, niin en pian pääse sieltä ylös. Myös jalkapohjat kuolivat hyvästä kenkä-strategiastani huolimatta. Mutta EN PALANUT. Rukseja seinään! Ymmärsin suojata itseni joka tilanteessa, vaikka minulle kettuiltiinkin, että burkhani näyttää aivan Kreikan lipulta. Muutenkin pukeutumiseni oli yltiövärikästä, kun ei mustaa ollut päällä lain, vaan farkut ja ei-mustia paitoja.

Minua tutkiskeltiin pitkään ja hartaasti, joku Omahoitajan entinen tyttöystävä vaaniskeli taustalla hassun usein, mutta enpä minä siitä välittänyt. Saahan sitä katsoa, kunhan ei koske. Omahoitajalle suutuin ensimmäisen kerran yhdestä asiasta, mutta se ei liity naispuolisiin ihmisiin. Onneksi minun suuttumiseni on aika marginaalista, hetken kiivastelen ja sitten lopetan asian jauhamisen. Päällimmäisenä tuntemuksena on edelleen onnellisuus.