lauantai 29. syyskuuta 2012

Baarien nainen

Ihanainen tuli kylään. Valitettavasti asustelemme eri paikkakunnilla, tapaamisemme ovat harvassa, mutta sitäkin riemukkaampia. Hän kun lukee blogiani, niin kertoi kateellisna lukevansa baariretkiäni, viihdyttämistä ja muuta asiaan kuuluvaa tilpehööriä. Niinpä minä lupasin tehdä parhaani, että hän saisi koko käsittelyn. Lupasin myös postauksen, etttä hänelle jäisi kirjallinen postikortti tapahtuneesta.

Iltapäivä alkoi kuplajuomalla, se soveltui päivän teemaan muutenkin, olivathan he käyneet Paavoa moikkaamassa aikaisemmin päivällä. Jatkoa seurasi kummituksen keittön antimien merkeissä. Tein intialaista, palak paneeria ja soija-currya riisin kera. Alkuruuaksi tarjosin omatekemää cuacamolea ja maissilastuja. Jälkiruuaksi nautimme jallukahvit, kermavaahtoakin löysin kaapin uumenista, kun aikani kolusin. Sitten saunaan.

Iltasella vielä könysimme kaupunkiin juhlistamaan palkintoa ja tapaamistamme. Talossa tapasimme muita juhlijoita, sieltä matkasimme Feniksiin, kun yksi uusista tuttavistani sinne tahtoi verestämään nuoruusmuistojaan. Sepä vasta mukava ravintola olikin, onneksi meillä oli oma kiintiöhomomme mukana, koska melkoisen vähissä oli tarjonta muuten. Valomerkin tultua suuntasimme Moskovaan, eikä siinä vielä kaikki, viimeinen hullun humalainen päähänpisto primus motoriltamme oli raahata meidät Roskaan. Jumalauta, mikä hirvittävä läävä! Kamalaa! Siinä vaiheessa ryhdyin kiskomana kaksin käsin alkoholia, en tahtonut edes ajatella missä olin. Enkä nyt tarkoita kierrätysmateriaalin käyttöä, siinä mitään vikaa ole, päinvastoin, mutta kun baari on täynnä 18-vuotiaita tai jopa nuorempia testosteronipuhkuja, katosta halogeenilampun vierestä valuu vesi penkille, niin alkaa pelottamaan tulipalon mahdollisuus, sitä seuraava kaaos ja kuolema.

Viimein valomerkki pelasti mielenterveyteni. Hortoilimme hyvässä yhteisymmärryksessä rautatientorille, mistä nappasimme taksin luokseni. Improvisoidut jatkot kestivät kuuteen aamulla. Huhhuh, nyt on taas vähän aikaa hyvässä muistissa, millaista rumuamista elämäni oli nuorempana. Hauskaa, mutta hauskuudesta joutuu nykyään maksamaan raskaasti seuraavana päivänä.

Maksaminen alkoi viiden tunnin unien jälkeen, heräsin kamalaan henkiseen tuskaan. Ystävä nimittäin kertoi iltasella OH:n naamakirjakuvana olevan söpön pussailukuvan uuden tyttiksen kanssa. Olihan se odotettavissa, mutta sieppaa sydämestä. Ei se tainnut oikeata rakkautta hänen puoleltaan olla. Mutta ehkäpä pahin on nyt takana ja voin pikkuhiljaa siirtyä minäkin henkisesti eteen päin. Se, mikä ei tapa, vahvistaa. Sitä ennen tunnen surua, ainakin tunnen jotain.

5 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Voi hemmetti... Ahdistuksessa hengessä mukana. Mä osaan sen. *hali*

Peppone kirjoitti...

En osaa tähän kohtaan sanoa mitään ja ehkä parempi niin, kuitenkin sellaista positiivista ajatusta sulle sinne.

Lissu kirjoitti...

Lisää retkikertomuksia!

Kiitos vinkistä Talon suhteen, paikka on mennyt minulta kokonaan ohi. Hakiksen kulmilla tulee satunnaisesti pähkittyä sopivia kohtaamispaikkoja kahvikupilliselle. Tori on tietty ykkönen, mutta ei aina auki jne.

Jätät pikkupoikien pussailukuvat ihan omaan arvoonsa! Hankala ymmärtää hänenkään motiiveja asian suhteen. Keskenkasvuisen brändinrakennusta?

Tsemppiä joka tapauksessa sinne suuntaan :) Muistathan poistua ovesta pihalle myös päiväsaikaan. Ei ne siellä ruokakaupassa oikeasti ketään kyttää. Jos ahistaa, retkeilet kauppareissulle esim. Kurviin, jossa 24/7 putiikissa menevät vuorokaudenajat sekaisin tiskin molemmin puolin. Ja kanssakulkijoita ihmetellessä saat oman saippuasarjan livenä.

Rentoa syyssunnuntaita!

Samaan aikaan toisaalla kirjoitti...

Mä oon kans liian vanha ymmärtääkseni Roskan pointtia. Tai no ei, en niin vanha, mutta niin vanha, että kuvia nähtyäni tiedän tarkalleen mihin baariin en halua mennä.

Jaa, olikohan OH sitten taas näitä miehiä, jotka ei vaan millään pysty yksin olemaan.. Tekis mieli sanoa, että se johtuu vaan iästä, mutta ei se välttämättä aina johdukaan niin..

Kauko

-kummitus- kirjoitti...

Nooh, minä kun kirjoitan näitä ahdistusasioita pois sydämeltäni, niin ne yleensä ahdistavat vähemmän. Ja ehkä jonain päivänä taas olen jotain koiruutta tekemässä itsekin, turha on kaivella malkaa toisen silmästä.

Kyllä tuo lähinaapuruston Alepakin on aika vilkas paikka, ei tarvitse väheneviä bussirahojaan törsätä Kallioon saakka, hihi. :-D