keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Tyhjä tynnyri

En kovin usein elämässäni ole ollut sanaton, tarkoitan kirjallisesti, suullinen viestintä on saattanut välillä olla kovinkin huonoa. Nyt etenkin kun työtä ei ole, usein vietän maanantain ja perjantain väliset ajat sanomatta kenellekään sanaakaan, minä kun en mikään puhelimessa roikkujakaan ole. Kun yksi ystäväni ihmetteli, että minullahan tuntuu olevan sosiaalista elämää enemmän kuin kenelläkään hänen tuntemallaan ihmisellä, kerroinkin kirjoittavani niistä aina silloin, kun jotain tapahtuu, siis viikonloppuisin. Viikolla saattaa mennä päiviä, etten näe ketään tai puhu kenenkään kanssa. Puhelinmyyjiä ei lasketa, niille sanon mahdollisimman nopeasti ei. Etenkin inhoan niitä soittoja, joissa minun kuvitellaan edelleen olevan töissä enkä edes pääse väliin toteamaan, että kiitos, mutta olen vailla työpaikkaa, jolle ostaa palveluja tai tuotteita.

Tuntuu, että minulla ei ole mitään omaa kirjoitettavaa. Silti näitä pakollisia kuminoita vaan jostain ulostuu ilmoille.Tai en minä tyhjä ole, mutta kun elämässä ei tapahdu mitään ja tuskailen samojen saatanan asioiden kanssa päivästä toiseen, niin tympii kirjoittaa niistä aina vain uudelleen. Eilisen mieleenpainuvin tapahtuma oli, kun se entisen työn puolesta tarjottu konsulentti taas itketti minua soitollaan. Hän kun kyseli, mitä minulle kuuluu (olisi tahtonut saada rekisteriinsä onnistuneen outplacement tapahtuman), empatian vastaanottaminen tässä tilanteessa on hivenen vaikeata. En minä siis hänen soittonsa aikana itkenyt, vaan vasta sen jälkeen. Kun ei siitä kyselystä mitään hyötyä ole, varmasti kertoisin koko maailmalle, jos töitä saisin.

Luen "kiitos, mutta ei kiitos" -sähköposteja ja mainosviestejä. Tutkin työpaikkailmoituksia, enkä löydä kovinkaan montaa, mihin hakea. En ole yrittäjätyyppiä eikä minulla ole verkostoa, jossa riehua ja osoittaa omaa erinomaisuuttani. Sen sijaan teen valmistavia toimenpiteitä parvekkeen kasviston tuhoamiseksi sekä parvekelasien pesemiseksi. Kylvin kanaparat marinadiin, niistä tulee tänään currya, josta osa menee pakkaseen ja toisen osan syön loppuviikon aikana. Olen tehnyt kauppalistaa jonnekin loppuviikkoa varten, koska silloin roolipelailemme alkuperäisen seurueen kanssa (lue: syömme itsemme kipeiksi, nautimme sopivat ruokajuomat ja sokerihumalassa nauramme pöljälle pelistrategiallemme). Kysyin veljeltäni, kuskaisiko hän ystävän lupaaman talvitakin paikkakunnalta toiselle. Ilmoitin olevani valmis lähtemään lahden taakse juhlimaan synttäreitämme, kun se vain heille sopii. Ryhdyin inhoamaan yhtä tuntematonta ihmistä viidessä tunnissa, mietin, kuinka pääsen inhostani yli, koska se on turhaa, etenkin kun vaikuttaa siltä, että joudun olemaan hänen kanssaan tekemisissä noin kerran kuukaudessa. Ehkä tavatessamme voisin olla tukevasti päissäni.

Auttaisikohan tukeva päihtyminen muihinkin ongelmiini? (Ei tarvitse pelätä, fysiikka ja kukkaro eivät kestä moista ongelmanratkaisutyyliä, mutta ainahan siitä voi haaveilla.)

6 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Hmmm, aika houkutteleva on tuo ongelmanratkaisuehdotuksesi. Eikös jo Kaurismäen elokuvassa jo todettu, että alkoholista tulee hyvä olo ja asiat tuntuvat luistavan?

AnneVee kirjoitti...

Mä oon tehny viimeiset viikot töitä läpi viikon, josta johtuen ei tosiaankaan ole mitään kirjoitettavaa, kun en varsinaisesti mitään työelämäblogia pidä.

Anonyymi kirjoitti...

Arkisten pintasosiaalisten kontaktien vähyys (varsinkin kun asuu yksin) on työttömyydessä yksi isoimmista vaikeista asioista, omanarvontunnon murenemisen, tulevaisuuden epävarmuuden ja rahahuolien lisäksi. En voi kuin empata. Ja tsempata. Ja toivoa puolestasi!

t. sanna

-kummitus- kirjoitti...

Marjaana, eipäs siellä hullua yllytetä.

AnneVee, minäkin tahtoisin tehdä hulluna töitä, ettei olisi mitään kirjoitettavaa.

Sanna, eipä tässä voi kun odottaa perjantaita, se on viimeisin deadline.

Kuoleman linja. Jusstiinsa.

© Partapappa ™ kirjoitti...

On se paskamaista, on. Hemmetin vaikeeta on lohduttaakkaa, oot varmaa kaikki fraasit kuullu liianki monta kertaa.

Elontie koettelee välil niin v*ttumaisesti. :/

-kummitus- kirjoitti...

Kyllä se tästä, PP. Onhan minulla kuitenkin periaatteessa asiat hyvin. Mitä nyt käytäntö vähän tökkii. Kiitos osanotosta. Hyvä että vielä on elon tie! Voi se tästä toiseenkin suuntaan kääntyä - joskus.