torstai 27. syyskuuta 2012

Iloinen leipuri lukee kirjoja ja piikittää itseään

En ole kummoinen leipuri, teen liian löysän, liian kovan, liian hiivaisen tai liian jotain taikinan. Makeisiin leivonnaisiin en ole ryhtynyt vuosiin, kakkupohjatkin kannan kaupasta. Nyt kuitenkin leipä oli loppu, eikä pätkän vertaa kiinnostanut vetää farkkuja jalkaansa, että olisi ihmisten ilmoille työntynyt (ihan normihomma nykyään, vihaan tuntemattomia, ne tuijottavat, kun olen päivällä kaupassa, arvaavat, että olen työtön luuseri). Niinpä taas ryhdyin googlaamaan ohjeita. Ja sitten kun aikani olin tutkinut niitä, tein sämpylät oman pääni mukaan. Ihme kyllä, tällä kertaa jopa onnistuin.

Seesaminsiemen-vehnäsämpylät

0,5 l nestettä (kreikkalaista jogurttia n. 1 dl, lämminta vettä n. 1 dl, sekoitin ne keskenään, ennen kuin kaadoin jogurttipurkin täyteen laktoositonta maitojuomaa ja lämmitin mikrossa)
1 pss kuivahiivaa
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl vehnälesettä
1,5 tl suolaa
1,5 tl sokeria
sämpyläjauhoja ja vehnäjauhoja n. 9 - 10 dl (en mitannut)
muutama aurinkokuivattu tomaatti atomeiksi pilkottuna sekä purkista öljyä vajaa 0,5 dl

Lämmitä neste n. 40-asteiseksi. Sekoita leivinkulhossa seesaminsiemenet, vehnälese, sokeri, suola, hiiva sekä pari desiä sämpyläjauhoja. Kaada lämmin neste kulhoo, sekoita hyvin ja jätä hetkeksi lepäämään vedottomaan paikkaan, että hiiva käynnistyy (näkyy kuplina taikinanalun pinnalla).

Sitten käsi taikinaan ja jauhoja kaatelemaan. Sämpyläjauhoja meni ehkä n. 5 dl yhteensä, sitten siirryin loppualustamisen ajaksi puolikarkeisiin vehnäjauhoihin. Kaatelin ja sekoitin. En mitannut, mutta kun taikina hivenen osoitti laidoista irtoamisen merkkejä, lopetin ja kaadoin sekaan aurinkokuivatut tomaatit sekä öljyn. Sitten taas sekoilin, eikun sekoitin, vai mitä se on, alustin taikinaa, vaivasin. Tein sille fyysisesti pahaa, kunnes ainekset olivat mielestäni riittävän sekaisin. Siirsin leivontakulhon tiskialtaaseen, sitä ennen laskin altaan pohjalle tilkan lämmintä vettä ja viskasin astiapyyhkeen leivinkulhon päälle. Pääasia, että taikinalla on lämmin, mutta ei kuuma.

Taikina lepäsi reilun puoli tuntia, nousi noin kaksinkertaiseksi. Kaatelin alustalle melkoisesti jauhoja, sitten taikina perään. Vaivasin ilmat pois, jaoin kahteen palaan, jotka pyöritin pötkyläksi. Pötkylät jaoin paloiksi, n. 16 sämpylää, joita en sen kummemmin enää pyöritellyt pulliksi, kastoin vain päällispuolen maitojuomaan ja dippasin seesaminsiemenissä. Sämpylät makasivat leivinliinan alla sen aikaa, että lämmitin uunini 220 asteeseen. Reilu 15 minuuttia siinä meni, ennen kuin otin ne uunista pois.

Tuli hyviä! Eivät ne kovin kauniita olleet, mutta älyn hyviä, söin lämpimänä kolme. Nyt ehkä tiedän, miten sämpylät saa onnistumaan. Johan tuo oli aikakin tähän ikään mennessä! Onneksi ymmärsin panna osan sämpylöistä pakastimeen, pian olisi metaanivaaran paikka, kun en viime aikoina ole kovin hiilihydraatteja vedellyt suuria määriä.

Pablo Tussetin Nauravat vainajat on myös hyvä kirja. Mutta aivan toisella tavalla kuin Sian nimeen. Nyt liikutaan politiikan parissa, hauska vinksahtanut satiiri, jossa paha saa palkkansa. Kun vaan ensin keksitään mikä se paha on, voisi kai sanoa, että typeryys saa palkkansa. Toinen aivan uskomaton löytö on Craig Thompsonin Habibi. (Onpas kummallinen virhe Liken sivuilla, kun väittävät, että Habibi olisi tytön pelastaman pojan nimi. Ei muuten ole. Mutta lukekaa itse.) Se itse asiassa huusi minulle niin pahasti, että tilasin sen itselleni joululahjaksi. Joo. Jouluun on vajaa kolme kuukautta, kyllä nyt jo voi alkaa miettiä miten vietän valon juhlan. Tai oikeastaan yritän sopeutua ajatukseen, että vietän sen yksin tällä kertaa. Mutta sitä olen tehnyt aikaisemminkin, viime jouluna vaan olo oli hyvä, lämmin ja hellä.

Olen testannut uutta kirpputorikäytettyä piikkimattoani. En tiedä, onko siiitä varsinaisesti mitään hyötyä, mutta sen päällä makoilu ja istuskelu tuntuvat miellyttävältä, toistaiseksi olen pitänyt ohutta kangasta piikkien ja takamukseni välissä, selkä kestää ilman kangasta.  Yksi tuntuva vaikutus matolla on, se toimii diureettina. Naamakirjassa kun kerroin huomiostani, yksi ystävistä kehoitti kokeilemaan sitä juopottelun jälkeiseen turvotukseen. Lupasin toimia koekaniinina ensi viikonloppuna. Hän tosin heti ehdotti, että jos istuisin samalla maton päällä, kun juopottelisin, mutta siihen en suostu ilman katetria. Jos hyvin käy, huomenna pääsen kissavierihoitoon tai vaihtoehtoisesti saan yhden kissanaisen luokseni kylään. Luvassa kuitenkin sosiaalista kanssakäymistä, jota, kuten tiedätte, arvostan suunnattomasti. Paitsi niitä tuntemattomia tuijottajia.

(Olen edelleen ahdistunut, surullinen ja vittuuntunut, mutta tuskin siitä kukaan tahtoo mitään tietää. Koitan pysytellä kevyemmällä linjalla. Päivitän vaikka sitten harvemmin.)

9 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Piikkimatto yhtä aikaa alkoholipitoisten juomien kanssa kuulostaa ihan mun jutulta! Samalla tulee suoritettua katumusharjoitukset jo etukäteen ja muutenkin sopii tämän ajan vaatimuksiin - kun pitää koko ajan olla niin pirun tehokas.

Kissamaisin viikonlopuntoivotuksin!

Peppone kirjoitti...

Olen kuullut paljon hyvää siitä piikkimatosta, tiedän yhden kaverin joka kertoi nukkuvansa hyvin se selän alla. Voipi olla niinkin, mene ja tiedä. Koita piristyä vaikka tuo sinin tunnetilasi näyttää tänään olevan melko yleismaailmallinen.

-kummitus- kirjoitti...

Sullon, Marjaana, mun luonto. ;-D Miau!

Peppone, en sano vielä juuta enkä jaata, mutta ei se ainakaan pahalta tunnu. Piristyn sitten, kun pääsen jonkun ikeen alle. Terveisin vetojuhta.

Anonyymi kirjoitti...

Tää samperin työkeskeinen yhteiskunta. Tiedän hyvin tuon tunteen, kun työttömänä menee päivällä kaupppaan ja tuntee kaikkien muka tuijottavan! Sitten alkaa valvoa pitkään, nukkua pitkään ja vältellä liikkumista ennen kuin kello on jotain säälliset nelisen iltapäivällä, jolloin ois voinut jo olevinaan palata töistä.

Kun muilla oli hiihtoloma, leikin (!) itsekin olevani samalla lomalla ja kaupassakäynti keskellä päivää meni sen piikkiin. Kaikkea pöljää sitä omat ajatukset teettää! Kun voisi vaan olla ylpeä ja heittää peen haileet sille, mitä muut mahdollisesti ajattelevat. Ja totuus on, ettei niitä oikeasti niin paljon edes kiinnosta.

t. sanna

-kummitus- kirjoitti...

Nooh, vuorokausirytmi on kohdallaan, unet paremmat kuin vuosiin. Mutta aivan satavarmana ne kaikki haistavat minusta, että olen luuseripaska. Seuraavaksi alan liikkua epämääräisissä räteissä. (Mikäli riepuseni tähän saakka eivät jo ole sellaista statusta saavuttaneet.)

ambra kirjoitti...

Ei kai kukaan tuijota, jos menee päivällä kauppaan, vai oliko se vitsi? Mä en oikein muulloin käykään. On siellä muitakin vapaapäiväläisiä, vuorotyöläisiä, työttömiä, lomalaisia, eläkeläisiä, ihmisiä joita ei pätkääkään kiinnosta toiset ihmiset ;)

-kummitus- kirjoitti...

Normihommaa. Silloin kun vainoharha iskee ja on vain yksi paikka, missä ostostelee, niin se on just tätä. Tarvitsen suuremman kaupungin.

Tai noh. Tarvitsen töitä. Ei ollut huumoria, vaan alkava ahdistus/ masennus/ paska olo täällä huutelee.

Kiona kirjoitti...

Hienoja kirjavinkkejä taas. Pitäis tännekin saada. Sämpyläohjeen otin jo talteen, jos vaikka joku päivä alkaisin leipuriksi.
Kyllä se työ tulee, usko vaan.

-kummitus- kirjoitti...

Toivossa pitää elää, mutta välillä toivo katoaa jonnekin. Tyhmä toivo. Ja vielä tyhmempi kummitus.