maanantai 17. syyskuuta 2012

Elämä on paskaa ja sitten sitä kuolee

Minulla ei aikaisemmin ole ollut mitään maanantaita vastaan. Ei ainakaan jatkuvasti, korkeintaan vain silloin tällöin, samoin kuin muitakin viikonpäiviä vastaan, kun ne huonosti sujuivat. Nykyään melkein vihaan, tai ainakin pelkään maanantaita. Kaikki muut menevät töihin ja minä jään kotiin etsimään haettavia paikkoja. Etsiminen sujuu viikko viikolta huonommin, koska koen olevani aina vain huonompi ja epäpätevämpi jopa yksinkertaisiin tehtäviin. Syrjäytyminen on tainnut pikkuhiljaa ryhtyä tekemään pesää luokseni.

Mutta ei se mitään, elävät ne syrjäytyneetkin, ei kun me syrjäytyneetkin, niin pitkään kunnes kuolemme. Sitä odotellessa pääsen iltasella uuteen roolipeliin mukaan. Matkustamme kuulema avaruuteen. Mielenkiintoista. Tänään on tarkoituksena luoda hahmot, tällä kertaa voisin koittaa saada itselleni sellaisen hahmon, joka en ole minä, niin kuin ensimmäinen tyyppini. Jos ryhtyisinkin pahikseksi, osasinkohan? Vai kannattaisiko vain pysyä vanhassa tutussa itsessään, enhän minä osaa muuttaa itseäni avoimia työpaikkojakaan varten...

Sain jostain näytenumeron Suomen Kuvalehdestä. Kiitos, tuntematon taho. Siinä (nro 37/2012) oli juttu tipahtaneesta perheestä; "Romahdus: Tavallinen suomalainen kertoo, miltä puute tuntuu". En minä väitä, että vielä niin pitkällä olisin, mutta kyllä taas alkoi ahdistamaan. Ja toiseksensa säälittivät jutun perheen lapset. Eihän minulla yksineläjällä mitään muuta hätää ole, kun etten voi jakaa hätääni kenenkään kanssa. Jos olisi parisuhde, se joutuisi koetukselle. Jos olisi lapsia, saattaa olla, että alkaisivat epätöivoiset ajatukset pyöriä päässä. Huhhuh.

5 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Voi se artikkeli oli niin kamala. Pysähdyttävä.

Jo aloitus ("Siitä tietää olevansa köyhä, kun katselee eläintarhassa lasten kanssa hylkeitä ja huomaa pohtivansa kuinka plajon hyvää lihaa tuossa makaa.") pisti ajattelemaan.

Täytyy koittaa olla onnellinen siitä vähästä mitä on, tuumin jutun luettuani. Helppoa se ei ole.

Voimia meille, heille, kaikille.


peppone kirjoitti...

Nauti olostasi äläkä kuvittele olevasi jotenkin huonompi kuin muut. Tietäisitpä mitä vuoristorataa elämäni on ja usein minusta puhutaankin "Jaa, se on se..." - tyyliin mutta minä paskat nakkaan moiselle. Itseasiassa se on helvetin kiva olla kotona ja tehdä mitä huvittaa, varsinkin sateisena maanatai aamuna.

© Partapappa ™ kirjoitti...

Onneks on ploki mihin purkautua. Toivottavasti toi paha olo menis ohi ja pysys poissa. Ei oo kiva kaveri se.

Tsompi kirjoitti...

Kyllä se hätä on todellista.

-kummitus- kirjoitti...

Noh, hitaasti eteen päin, päivä kerrallaan. Pakkohan se on. Kuten sanoin, minulla ei ole kuin henkinen hätä ja sitä ei lasketa.