maanantai 22. lokakuuta 2012

Sähköinen aamu

Joka kerta kun maksan sähkölaskuni, pyörittelen henkisesti silmiäni. Summa ainakin minun kohdallani on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Joku tahkoaa kunnolla rahaa. Hupaisintahan asiassa on se, että käyttömääräni ovat erittäin kohtuulliset, vaikkakin nyt nousseet, kun olen kotona kaiken aikaa, mutta silti 120 - 130 kwh kuukaudessa. Puolet laskusta muodostuu sähkönsiirtomaksusta, huhhuh. Minulla ei oikeastaan ole mitään käytännön mahdollisuutta edes pienentää laskua, koska siirtomaksuun en voi vaikuttaa.

Tämä huomio sähköisti aamuni. Pisti suorastaan vihaksi hetkellisesti. Nyt kun olen aikani taas puuskuttanut ja puhissut, on pakko vain hyväksyä asia, kun sille ei mitään voi. Kilpailutuskaan en kovin kummoisia säästöjä enää tuo, kun olen jo nyt alueen edullisimman toimijan asiakkaana.

Eilenaamulla taas nauratti, kun herättyäni tarkastin puhelimen ja tuntemattomasta numerosta oli saapunut tekstiviesti, jossa toivotettiin blondille hyvää nimipäivää. Tässä maailmassa on vain yksi henkilö, joka kutsuu minua Ursulaksi. Se sama tyyppi askarteli ja hakkasi aikoinaan selkääni tatuoinnin, mustan lohikäärmeen 30-vuotislahjaksi. Hymyilytti ja sielussa läikähti lämmin tunne. Hän on jo omalla tahollaan vakiintunut, mutta näköjään muistelelee silloin tällöin vanhaa tyttöystävää, mikäs siinä, kivahan se on, että muistaa. Meillä oli hauskaa yhdessä.

Se tatuointi muuten pitäisi käydä korjauttamassa, kunhan varaa on. Reunat ovat alkaneet fuskata vanhalla naisella. Onneksi paikka on sellainen, ettei sitä tarvitse itse katsella, lapojen väli ei edes pilkota työpaitojen kauluksesta. Yhdessä pohdiskelimme, mikä olisi sille paras paikka, mikä ei rupistuisi ja venyisi, vaikka kokoni kasvaisikin vuosien saatossa. Silloin olin sairaslomalla, minulta oli leikattu kitarisat ja olin todella kipeä, en syönyt pariin viikkoon kuin jugurttia, nälkä kurni suolistossa.

2 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Se on kyllä mukavaa joku "menneisyydestä" muistaa. Siinä muuten huomaa sen ajan kulun, rupeaa oikein laskemaan että hetkinen, mitäs siitä nyt on....
Tulee liian vähän muutenkin pidettyä yhteyttä vanhoihin kamuihin, tosin ei niistäkään paljon kuulu mutta joskus olisi kiva tietää että miten maailma makaa.

-kummitus- kirjoitti...

Kun ei jäänyt mitään traumoja puolin tai toisin, voi vielä pitääkin yhteyttä jopa entisiin poikaystäviin. Joitain ihmisiä kyllä tahdonkin unohtaa, ovat osoittautuneet sen verran omalaatuisiksi. Ja sekin tunne on todennäköisesti molemminpuolinen.