keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Täällä ollaan - mihinkäs täältä pääsisi?

Ottoveli pelkää, että masennun. Hän usuttaa minua jopa kirjeitse ihmeellisten aktiviteettien pariin, kielten opiskelua ja koju kauppatorille on mainittu. Naurettavin oli ehdotus, että ottaisin yhteyttä vanhaan poikaystävään ja käyttäisin häntä sukupuolisesti hyväkseni. Mitähän hyötyä siitä olisi masennuksen torjunnassa, ihmettelin, kun yleensä hän tuppasi vain aiheuttamaan lisää ahdistusta ja masennusta tempauksillaan. Ei kiitos, sanoin Ottoveljelle, mieluummin olen ilman. Eikä minua edes miehet tällä hetkellä kiinnosta, on liikaa surua vielä. Eikä minua oikeastaan ainakaan vielä masenna, harmittaa ja surettaa kyllä.

Onneksi veljentytär muuttaa nurkkiini parin viikon päästä harjoittelunsa ajaksi. Kuten arvelinkin, hän on jo tyttöystävänsä kanssa suunnitellut, että he viettävät pitkät viikonloput yhdessä, eli minulle jää hyvinkin puoli viikkoa "omaa" aikaa. Onpahan jotain tekemistä, kun huolehtii toisesta. Ja onpahan joku Ottoveljen mieliksi katsomassa, etten kajahda tekemättömyyteeni. On vain koitettava tehdä vähän lisää tilaa vaatekaappeihini, etteivät hänen tavaransa joudu pitkin lattioita lojumaan paria kuukautta.

Tänäänkin saan vieraan. Mukavaa. Ystävä tulee yökylään työmatkallaan, sohvamajoitus kelpasi lentokenttähotellin sijaan. Niinpä ryhdyn miettimaan menua. Siinä se päivä taas näppärästi menee. Pari hakemusta vielä rustaan, siivoilen ja suihkutan itseni, niin tunnen suorastaan työn orjaksi itseni (sarkasmin kukkasia).

Kyllä tämä tästä. Joskus.

Edit 10:15 Unohdin muuten mainita, että taas luin yhden mielenkiintoisen kirjan. John Irwingin Kunnes löydän sinut herätti minut taas huomaamaan, että kyllä hyvä kirjallisuus on hyvää. Viihdyttävää ainakin, en nyt tiedä tituleerataanko hänen teoksiaan klassikoiksi nyt tai koskaan. Mutta juonenkäänteet olivat vähintäänkin kimurantit, yleistä melankoliaa oli tarjolla, ja kirjassa paksuutta, mikä minun mielestäni on hyvä asia, yleensä kun se tarkoittaa sitä, että taustoja on seliteltäväksi ja kertomus on pitkä. Kuriositeettina voisin mainita, että kirjassa pyöritään myös Pohjoismaissa, jopa Helsingissäkin pariin otteeseen.

5 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Kaikki kunnia Ottoveljellesi, hyväähän hän tarkoittaa mutta on se aika vaikea aktiviteettejä toiselle keksiä. Kyllä niitä itsekin löytää kun se aika koittaa, pääasia ettei vallan muumioidu sohvan pohjalle. Ei tässä enempää, hyvää päivänjatkoa!

Kiona kirjoitti...

John Irving, rakastettuni! Tuota kirjaa en olekaan vielä lukenut, haenpa sen käsiini. Viimeisin, jonka häneltä luin oli The Last Night in Twisted River, karhuja, kuolemia, rakkauksia, riemastuttavia ja kauhistuttavia käänteitä siinäkin.

-kummitus- kirjoitti...

Peppone, ei tässä kerkeä muumioitumaan näköjään. Ystävät ja suku pitävät siitä huolen. Onneksi Ottoveli ei ole näillä vesillä, hänellä on välillä turhan vahvoja lääkkeitä tarjolla. ;-D

Kiona, minulla on MONTA Irwingiäkin lukematta. Minulla on lukematta kaikkea! :-D

Samaan aikaan toisaalla kirjoitti...

Kunnes löydän sinut on odottanut kiltisti vuoroaan hyllyssä jo ties monettako vuotta. Joku joskus sanoi, ettei se ole kovin hyvä Irvingiksi ja siksi lie jäänyt avaamatta. Ehkäpä korkkaan sen siis jo piakoin, kun on nyt yhtä monta haukkua kuin kehua.

Kauko

-kummitus- kirjoitti...

Niinnoh, ei sen kummempi kuin muutkaan tähän saakka lukemani Irwingit. Eikä niitä kannata lukea kuin piru raamattua muutenkaan. Onnellinen loppu siinä oli, sitä arvostan. Ja tatuointijuttuja.