...niin on kivaa (toistan itseäni, koska olen vähäänkin tyytyväinen, iloisa ja onnellinen).
Juhlaviikot jatkuvat. Lauantaina etkoilimme kolmen naisen voimin luonani. Lupasin tarjota kevyen päivällisen. Tein yksinkertaisen mozzarellasalaatin, täytettyjä pekoniherkkusieniä ja paistettuja jättikatkarapuja. Helppoa ja maistuvaa. Juomaakin oli tarjolla niin, että yhdeksän maissa kaupungille läksi virkeä naiskolmikko.
Suuntasimme katsomaan yhden ystävämme bändin, sitä ennen kuulimme pari muutakin aktia, jotka eivät tosin kovin vaikuttaneet, toinen oli suorastaan kamala. Sen sijaan ystävän bändi on aivan huima! Ääntä ja sävyjä riittää, valitettavasti vain biiseissä ei ole sitä huiminta hittilentoa, mikä nostaisi heidät rokkitaivaankirkkaimmiksi tähdiksi. Harmistus! Mutta ainahan sitä voi toivoa parasta ja tämä on vain minun mielipiteeni, muut voivat olla aivan toista mieltä, minulla vain on aina ollut melkoisen hyvä hittinenä. Kavereitakin oli paljon liikkeellä, hienoa tavata tuttuja!
Keikan jälkeen retkusimme baarista toiseen. Humalahan sellaisella pelillä tulee, niinpä en edes kuvitellut ajelevani yöbussilla kotiin, vaan otin taksin. Ja olipahan niin jäyhäjököttäjä taksikuskina, ei muuta sanonut kuin hyvää iltaa, minne mennään, summan ja kiitos. Huhhuh. Olin sitten hiljaa minäkin. Murjotusta koko rahan edestä - Ilpo.
Eilistä vietin pyjamassa, minä sitten tykkään pyjamapäivistä! En vilkaissutkaan tiskeihin päin, sen sijaan ruuaksi nautin kaikenlaista hyvää, jota löytyy näin juhlaviikkojen aikaan kaapeistani. Mutta en liikaa. Olen vähän miettinyt keventelyä, minulla on siihen jo itse asiassa suunnitelmakin, jota ryhdyn toteuttamaan aivan lähiaikoina. Terveyteni takia olen valmis jopa luopumaan saavutetuista linjoista.
Veikkaisinpa, että viikon lepo tekee kuitenkin hyvää, ennen kuin taas perjantaina odottavat uudet seikkailut. Viime yönä en tietenkään saanut nukuttua, nyt olen sitten nuutunut ja ruttuinen. Mutta oli se sen arvoista! Vitsi, että kiva on kivaa! Ikinä en kyllästy tällaiseen! (Ja kun tarkemmin ajattelee, niin ihan normaalielämäähän tämä on, mutta kun jäi niin monta vuotta väliin hauskanpitoa, niin tuntuu vieläkin paremmalta tämä pienikin hauskuus. Siksi hehkutan.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Mitäs siitä, jos tykkää normaalielämästä?! Saa tykätä. Juhlasta ja arjesta, ihan mistä nyt sattuu tykkäämään. Ja saa sitä tykkäämistä hehkuttaakin! Ihan liian harva tekee niin, yleensä ihmiset tuppaa enemmän valittamaan kaikesta mikä ei ole kivaa ja sitten unohtuu se, että elämä on kuitenkin usein ihan kiva.
Ilpot on ok, mun mielestä.
Ihan pitää henkisesti valmistautua mökkipaikkakunnalla, kun pitää istua etupenkille ja keskustella, ettei vaikuta ylpeältä helsinkiläiseltä ...
Toisaalta kyllähän se on taksien ammattitaitokysymys, että osaisi arvioida kyyditettävästä, että keskustellaanko vai kuunnellaanko mykkinä kirkaa :D
Penni, mulla on useamman vuoden normielämä vaje. Siksi varmaan jaksan riemustella. Sitä paitsi hyvällä tuulella jaksaa paskajuttujakin paremmin.
Puhuri, se kuski oli lähinnä töykeä. Eikä maaseudulla mitään tarvitse jutella, jos ei tahdo. Takapenkille mie sielläkin könyän. :-D
Töykeä ei kyllä ole ok.
"Meidän maalla" taksit avaa sen etuoven, niin vähän pakko mennä siihen jutustelemaan, tai siis huastelemmaan, kääk :)
Lähetä kommentti