lauantai 5. maaliskuuta 2011

Iloinen yllätys

Iltakoulun jälkeen suuntasimme ystäväiseni kanssa seisoskelemaan 700 muun ihmisen kanssa jonottamaan Virgin Oiliin. Nopeastihan se jono kulki, mutta kylmä meinasi tulla. Keikkapaikkana ravintola oli todella iloinen yllätys. Alasalin lisäksi tilaa on myös parvella, jonne majoituimme. Happoradion keikan alettua saimme jopa paikat, josta näimme bändin. Akustikkaa oli yllättävän hyvä, mutta vanhan naisen silmät eivät enää tahdo valoja kestää. Päätä jomotteli melkein migreenin malliin, meni onneksi ohi.

Happoradio oli yllättävän hyvä. Siis ihan oikeasti. Sehän olikin yllättävän rock, hidastelu ja balladit tulivat vasta loppuvaiheessa, ne kai kuuluvat asiaan. Biisit olivat tarttuvia, sanoituksista tulee mieleen Kotiteollisuuden ja Neljän ruusun sekoitus, mutta ihan omalla twistillä. Olin positiivisesti yllättynyt, ja kun ystäväni kysyi, että lähtisinkö toisen kerran katsomaan bändiä, spontaani vastaukseni oli kyllä.

Meillä on aina hauskaa, kun olemme liikkeellä. Joka kerta iloitsen, miten polveilevia keskusteluja käymme ja miten monista aiheista. Kaikki on niin helppoa, yleensä kun et ole tuntenut ihmistä hirmu pitkään, tutustuminen on hitaampaa. Mutta ehkä asiaa auttaa, että olemme vuosisotalla lukeneet toistemme kirjoituksia, kyllähän me toisemme tunnemme jollain tasolla.

Keikan jälkeen vielä poikkesimme yksillä On the Rocksin yläkerran baarissa, ennen kuin kävelytin (taas!) meidät Hakaniemeen. Sieltä kun nyt vain saa taksin helpoiten ja pääkin selvenee ennen kotiinmenoa. Itse jaoin kyydin tuntemattoman tyypin kanssa, hän jäi pois Vallilassa, minun kyytini oli halvempi kuin aikoihin, vajaa 12 euroa. Muuten kyllä taas rahaa meni, ei tarvitse ihmetellä, miksi en joka viikonloppu baareissa notku, ei kertakaikkiaan ole varaa moiseen rillutteluun. Käyn kalliiksi itselleni.

2 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Hidasteluiden ja balladien yllättävän suurelle määrälle löytyi selityskin (tämä on sitten virallista tietoa). Rumpali, joka joutui käymään oksentamassa aina välillä, ja silloin piti täytteeksi soitella rauhallisempaa musiikkia, jossa ei rummut olleet välttämättömät.
Käsittämätöntä miten hän pystyi kuitenkin vetämään melkein täyden (ja tosi pitkän!) keikan siinä kunnossa. Kuulemma siinä rumpupatterin vieressä oli ämpäri koko ajan...

Tämänpäiväisen keikan hän sitten joutuikin jättämään väliin, mutta sinne lähti sijaisrummuttaja.

Olet sinä kyllä parasta keikkaseuraa!
Ja nyt muuten sain tuntumaa siihen, minkälaista minun kanssani on keskustella, kun joutuu menemään kaksinkerroin linkkuun. Täytyy yrittää tasapuolisuuden nimissä aina välillä nousta tuolille tai pöydälle, jotta minäkin joudun kaveria kuullakseni kumartumaan!

-kummitus- kirjoitti...

No se oksentelu kyllä selittää paljon. Ihmisraasu!

Kiitos seurakehusta, tässähän kohta menee rinta rottingille. :-D Ihan hyvä se on itsensäkin kokeilla sitä ylöspäin tuijottelua pitkästä aikaa.

Mutta nyt väsyttää. Viime yönä ei taas unta kamalasti tullut.