keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kohtuullista vai ihan kohtuutonta?

Naamakirjan sivullani julkaisin linkin Iltalehden uutiseen kohtuullisesta kulutuksesta, mikä on rahamäärä, joka yksin asuvalla ihmisellä tulisi olla käytössään asumis- ja lainakulujen jälkeen. Totesin, että vaikka olen viime vuodet maksanutkin velkaa enemmän kuin laki sallii, jäi nyt kuitenkin se kohtuullisen kulutuksen määrä, noin 500 – 600 euroa. Mitenhän sitä osaa parin kkn päästä elää, kun jää enemmän, jotta aloitanko kerskakulutuksen?

Sain ystävältäni kommentin, jossa hän totesi, että hän olisi aika onnellinen, jos hänellä jäisi 660 eur laskujen ja asunnon jälkeen tilille. Olin vähän hämmentynyt. Laina ja asumiskulujen jälkeen maksan käteen jäävästä summasta elämiseni laskut; ruuan, bussikortin, netin, sähkön, lääkkeet, hammaslääkärin, kampaajan, kodin sisustuksen ja muut asiaan kuuluvat elinkulut. Minulle jäisi tilille noin pari sataa euroa, ellen olisi alkanut juoksentelemaan kaupungilla kaiken valtakunnan kissanristiäisissä, sen jälkeen kun kulutusluottovelkani loppui. Säästämisvaraa siis on, mutta olen todennut, että koska pysyttelin kotona neljän seinän sisällä reilun vuoden, olen nyt oikeutettu tapaamaan ihmisiä.

Ihmisten taitaa olla kamalan vaikeata ymmärtää toisiaan. Minä tietysti loukkaannuin, etenkin kun kyseinen ihminen ei tiedä millaisen velkataakan kanssa avioliitosta irtauduin. Puhumattakaan siitä, etten saanut mukaani kuin kaksi keittiön tuolia, astioita ja vaatteeni. Kaiken muun olen joutunut hankkimaan eron jälkeen. Hän taas ilmeisesti loukkaantui, että kehuskelen tuloillani, kun he kasvattavat lapsia ja maksavat asuntoa. Voi meitä. Taitaa ihan oikeasti olla parempi puhumatta ystäviensä kanssa rahasta, ainakaan kirjallisesti naamakirjan seinällä. Liian pitkä kaiku, kohtuullisellakin rahamäärällä.

(Mitähän sitä muuten tekisi, jos olisi reilusti rahaa? Varmaan matkustelisin enemmän.)

6 kommenttia:

ambra kirjoitti...

Rahasta puhuminen kyllä harvoin jättää hyvän mielen. Mutta siitä oon iloinen, että saat kohta sen velan maksettua ja pääset matkalle, ihana sinä!

Kiona kirjoitti...

Hienoa, kun saat lainan kohta maksetuksi! Minulla vielä muutama vuosi on edessä.

Mymskä kirjoitti...

Minusta on vähintäänkin kohtuullista, että imisellä on mahdollisuus myös sirkushuveihin. Pelkällä leivällä kun ei oikein tahdo elää, sielukin tarvitsee ravintoa.

Ja tietysti aina voi ajatella, että omia valintoja ne lasten ja asuntojen hankkimisetkin on. Itse kunkin tässä on valinnoistaan maksettava. Mutta näistä ajatuksista ei parane ääneen puhua, kun yksinelävä saa muutenkin itsekkään jne. maineen...

Toivotan sinut lämmöllä tervetulleeksi velattomaan elämään! Voin vannoa, että henki kulkee entistäkin paremmin :)

-kummitus- kirjoitti...

Ihan oikeasti olen onnellinen, että olen näinkin vähällä päässyt elämässä. Kun ei kerta tämän kummempia ongelmia ole kuin miettiä muiden raha-asioita, niin korvilleni saisin itseäni antaa.

Pitäisi päästä tästä mimosan hipiästä sielussaan irti. Tai haudata se jonkun panssarin alle. Joutavaa höpötystä, jos ihan vain keskittyisin tosiaan nauttimaan omasta elämästäni.

Mari Koo kirjoitti...

Viime syksynähän tämä sama "kuinka paljon on tarpeeksi" -keskustelu lävähti käyntiin Kuluttajatutkimuskeskuksen "Kohtuullisen elämän viitebudjetista" (jota käsittääkseni oli hyödynnettyä tuossa eilisessäkin raportissa). Eli siis se n. 600 e yksinasuvalle asumismenojen jälkeen. Siinä oli mietitty elämä sellaiseksi, että on vähän rahaa myös ns. sirkushuveihin.

Aina löytyy niitä, jotka muistavat kommentoida, että "kyllä minäkin tulin parilla satasella toimeen". Tuleehan sitä, jos on pakko, mutta elämästä saa todellakin myös nauttia.

Silloin, kun minä tienasin enemmän kuin keskituloinen, niin olin kyllä hämmennyksissäni, mihin rahan pistäisin. Kun en osannut ryhtyä asuntovelkaiseksikaan.

Onhan siitä nyt se etu, että on kohtuullisen hyvin säästöjä, joiden turvin voi nyt olla pienituloinen ulkomailla :)

-kummitus- kirjoitti...

Mie luulen, että tietyt aiheet kiinnostavat ihmistä aina. Siksi ne säännöllisesti nousevat esiin. Ja mikä ettei, suomalaiset ovat kovia plaraamaan toistensa verotustietojakin kuulema. Onhan se kamalaa, jos joku ansaitsee enemmän kuin toinen, tai jos toinen on tasa-arvoisempi kuin toinen.

Minusta on kiva, jos kavereilla menee hyvin. Se ei ollut kivaa, kun aina vaan piti jäädä kotiin, kun ei voinut lähteä minnekään. Mutta nytpä voin! Ja kohta vielä enemmän.

Mutta en muuta ulkomaille, en osaisi siellä olla oma itseni. Tai mistä senkään tietää, ei vaan ikinä ole kiinnostanut.