maanantai 21. maaliskuuta 2011

Suo (siitä puhe, mistä uupelo)

Kaikki on hyvin, paremmin kuin vuosiin, mutta minä ahdistun, tiedän jopa syynkin. Ahdistun seuranetsintäajatuksista, ne saavat minut tuntemaan itseni rumaksi ja kelpaamattomaksi. Tulee mieleen lapsuus ja kaverin etsintä kerrostalon tai koulun pihalla. Tulee mieleen, että johan minulle hevoisetkin nauravat, vanhalle akalle.

Samaan suohon olen ollut uppoamassa pariin otteeseen muulloinkin elämässäni, viimeksi avioeron jälkeen kun katselin yksiöni seiniä pitkään ja hartaasti. Minulla kävi silloin tasan yksi vieras sukulaisteni lisäksi, ihana ihminen, joka jaksoi kannustaa ja potkia. Itse vierailin kahdessa eri osoitteessa jäljelle jääneiden ystävien luona pääkaupunkiseudulla, toinen osoitteista ei enää ole toivottanut aikoihin tervetulleeksi, toisessa onneksi vielä katsellaan minuakin. Kauempana olisi kyläpaikkoja kyllä riittänyt, ja tulikin niissä vuosittain vierailtua.

Todennäköisesti kyseessä on joku purkamaton lapsuuden turvattomuustrauma, joka saa reagoimaan turhan vahvasti ihmissuhteellisuusasioissa. Mutta minkäs teet, koitan purkaa sitä parhaani mukaan itse, uskaltaa silloinkin kun loukkaantumisen vaara tuntuu suurelta, koska pakkohan se on, jos meinaan mitään ikinä uskaltaa. Ja kun kerta mieli tekee, niin on syytä ottaa riski. (Tämä oli kannustuspuhe itselleni, en aio vielä kuitenkaan tehdä mitään, kunhan vatuloin.)

Kevätpäiväntasauksen kunniaksi haen töiden jälkeen uudet silmälasini. Huomenna sitten en näe mitään, kärsin päänsärkyä ja hahmotan etäisyyksiä väärin. Nimittäin kun ihminen, jolta puuttuu syvyysnäkö, saa silmälasit, joiden vahvuuksia on muutettu, vuorossa on muutaman päivän, reilun viikon mittainen syvyyksien ja etäisyyksien opettelujakso. Vaarana on törmäily oviin, tipahtelu portailta, astioiden tiputtelu ja aikoinaan autolla ajaessa parkkeerauksen hidastuminen. Onneksi en aja autolla! Onneksi minulla ei edes ole varaa autoon!

Toisaalta kun tänä aamuna taas muistin, että perkele se matkakortti sitten jäi lataamatta, niin kiukustutti, kun aamuaikataulu alkoi kusemaan. Olisi ollut niin ihana vain istua jonkun kyytiin ja sanoa, että James, töihin! Töissä jatkan kuokan ja sisun etsintää.

(Ai niin, jos teistä tuntuu jotenkin, että minulla on juuttunut levy paikalleen ja jauhan samaa asiaa, olette ehkä aivan oikeassa. Muistakaa kuitenkin, että tämä on MINUN blogini ja käsittelen asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja joita selvitän KIRJOITTAMALLA. Varoitus, tätä on hyvin todennäköisesti siis luvassa lisää...)

5 kommenttia:

Stansta kirjoitti...

Tavallaan nuo tuntemukset kuulostavat niin tutuilta. Kun ei tässä enää nuoremmaksikaan muutu...
Mun oli jo kouluaikoina vaikea ajatella, että minut hyväksyttäisiin kaveriksi ihan noin vain ja jäin helposti taka-alalle.
Onneksi sen syksyisen eron jälkeen on löytynyt muutama kultainen likkakaveri sekä blogin kautta ihania ihmisiä, niin en ihan pääse erakoitumaan.
Tsemppiä uusien silmäklasien kanssa!
Ja hyvää maanataita sekä kevätpäiväntasauspäivää..! =)

-kummitus- kirjoitti...

Sie kuitenkin tapaat ihmisiä ja kokeilet ihmissuhdevirityksiä. Mie kun en liiku missään, niin en tapaa ketään. Enkä edes uskalla laittaa nettiilmoitustakaan, kun siitäkin on jo varoiteltu, että suo siellä, vetelä täällä.

Mutta eiköhän taas tämäkin ajatus katoa jonnekin kevään muuttuessa kesäksi, sitten on muut ajatukset mielessä ja unohtuvat nämä höpöasiat.

Kieltämättä bloginpitäminen on tuonut helpotusta ja ystäviä, siitä voi kiittää monia uusia ystävyyssuhteita! Ja ystäviäkin olen saanut takaisin, kun ovat huomanneet, että hirviö on poistunut kuvioista.

ambra kirjoitti...

Ei tunnu yhtään, että sulla olis jääny levy päälle, kirjotat ihanan hyvin ja jäsennellysti. Ja jos oliskin jääny sama levy pyörimään niin tosiaan saahan sitä omassa blogissa :)

Mymskä kirjoitti...

Siitä pitää kirjoittaa, mitä on hampaankolossa. Ei nyt ihan konkreettisesti kuitenkaan, ja sinähän käytät hammaslankaakin ahkerasti.

Meillä ihmisillä tuppaa olemaan se vika, että toistamme itsejämme. Kukin tahkonsa pyörittäköön.

-kummitus- kirjoitti...

Toisaalta uskon, että asioilla on tapana selvitä. Eiköhän tämäkin selvinne johonkin suuntaan ennemmin tai myöhemmin. Minun vain pitäisi uskaltautua liikkeelle poterostani...