sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Epäonnistumisten kautta onnistumiseen

Enpä arvannut, että pyytäessäni polkkaamisaiheita, saisin kysymyksiä, jotka johtavat elämää suurempien pohdiskelujen pariin.

Kun ryhdyin miettimään tilannetta, jossa olen onnistunut hyvin, ensimmäinen ajatus oli, etten ole onnistunut missään. Melkein tipahdin itsesääliin ja surkeuteen. Tavallaan se on totta, olen lipsutellut elämässä eteen päin ilman suuria hetkiä. Tai sitten suuret hetket ovat ennemmin tai myöhemmin kääntyneet surkeiksi. Sitten kun jatkoin ajatusleikkiäni, tajusin, että siinähän minä olen ihan äärettömän hyvin onnistunut. Käännän surkeuden aina ennemmin tai myöhemmin vahvistavaksi kokemukseksi, nousen siivilleni kuin fenixlintu.

Olen erittäin hienosti onnistunut epäonnistuja. Teen vääriä ratkaisuja, käven päin auringonpaisteista risukkoa, menen aidan ali, joudun ojasta allikkoon. Kaikista tekemistäni vääristä ratkaisuista huolimatta koen itseni onnistuneeksi sekä onnelliseksi. Ainakin tällä hetkellä kun mitään suurta kriisi tai draama ei leiju kuin häipyvä muisto taivaanrannassa.

Harmillista vain, etten tiedä miten käyttäisin kokemusta, jos sillä pitäisi vahvistaa hypnoosin hyväätekevää vaikutusta. Ei kai sitä koko elämäänsä voi läpikäydä joka kerta. Mutta ehkäpä siinä vaiheessa riittäisi pelkkä ajatus siitä, että on onnistunut jossain. Olen minä! Elämässä nimittäin, ja sitä on vielä paljon jäljellä. Hyvä minä!

Alkuperäinen Strangefruitin kysymys: "Multa kysyttiin aikanaan kun olin ns. vahvistavassa hypnoosissa että palauta mieleen, missä tilanteessa olet onnistunut hyvin (jotta se tunne saataisiin palalutettua ta jotain sellaista). Mikä sulla on sellainen? Muistan itse, kun hypnoosissa kelasin ja ekan mieleen tulle siirsin virnuillen syrjään kun aavistin että se kuitenkin kysyy mikä kokemus se on - hypnoosi ei ole tahdoton tila ;)

Muuten; minusta olisi kiva kokeilla miltä tuntuu olla hypnoosissa. Minusta kyllä olisi kiva kokeilla monia muitakin asioita. Niinkin araksi ja pelkuriksi olen aika kokeilunhaluinen tyyppi kaikesta huolimatta. Se tosin johtaa minut usein syöksymään pää kolmantena jalkana ongelmiin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet monien muiden onnistumistesi joukossa mm. onnistunut pääsemään arvostettuun kouluun "vanhoilla" päivillä aikoinaan. Ja onnistunut saamaan hyvän työpaikan jne.
T: Satuilija

Anonyymi kirjoitti...

Sanalla ongelma on jotenkin huono kaiku, vaikka ongelmien kautta kuitenkin kasvaa ihmisenä ja oppii elämää uudelta kantilta.. meniköhän hurskasteluksi?

-kummitus- kirjoitti...

Satuilija, siihen kouluun nyt pääsee kuka vain terveellä järjellä varustettu ihminen. Työpaikka kyllä on suhteellisen hyvä, parempiakin tosin tiedän olevan.

Oma tila, ongelman voisi korvata seikkailulla, mutta kun valitettavasti minun seikkailustani usein seuraa ongelmia... ;-D Enkä minä mitään opi, teen samoja virheitä aika usein uudelleen.