perjantai 6. tammikuuta 2012

Loppuainen paikallaan

On se vaan mukavaa asustella sellaisessa lähiössä, jossa on ison kaupan lisäksi myös lähikauppoja. En nimittäin millään jaksanut vaivaantua kauppaan eilen, eikä sitten tarvinnut edes hötkytä, kun hokasin, että Eilepa on auki klo 12 - 21 myös loppuaisena. Sitä paitsi jääkaapissa on keskiviikkoista makaronilaatikkoa (täysjyväpastaa, esikeitetyt parsakaalin nuppuset ja mausteinen tomaattijauhelihakastike roiskaistaan vuokaan sekaisin, päälle juustoraastetta, tarvittaessa pieni lihaliemilisä, uuni 170C vajaa tunti, suosittelen lämpimästi) ja kuivatavarakaapissa paljon hätävararuokia. Mitään ei puutu.

Sain eilen vihdoinkin unta! Aamulla tosin keikuin hereillä taas puoli kuuden maissa, mutta ensin sain uusiounet sohvalla Aku Ankan lukusession jälkeen ja sitten vielä kunnon päiväunet sen jälkeen kun Omahoitaja läksi. Noloa kyllä, nukuin varmaan viisi tuntia, mutta onpa ihan ihmismäinen olokin. Taputapu! Hupaisinta, että myös viime yöksi unta riitti. Ja unennäköä, mutta se on jo ihan vanha juttu, mistä niitä unia näin (potkuista tietenkin).

Tilasin alkuviikosta Luurinetti-nimisestä kaupasta puhelimen, toimitus oli yllättävän nopea, kaksi päivää! On muuten ensimmäinen omaostamani kännykkä, nokialaista en enää tahtonut, mutta toisaalta tahdoin nettiominaisuuden ja naamakirjan mukaani kulkemaan. Galaxy Ace on jo sen verran vanha malli, että sain edukkaasti, vaikka olisin kyllä tahtonut saman puhelimen pinkkinä, hinta vain olisi noussut viisikymmentä euroa. Onneksi oli Omahoitaja paikalla, kun lelu saapui. Minulta olisivat nimittäin hermot menneet jo monesti, ensin asennusvaiheessa ja sitten asioiden löytämisessä. Nyt olen jo melkein sinut sen kanssa, pitää vaan olla netin käytössä varovainen, koska otin oman liittymäni nettipalikan oletuksella, että vielä tämän kuukauden kuljettelisin vanhaa nokialaista mukanani.

Ensi kuuksi on etsittävä lopullinen liittymäntarjoaja. Soneran asiakaspalvelu on vähän tyhmä, vaikka hankin heiltä elämäni ensimmäisen liittymän, he eivät pitäneet minua uutena asiakkaana, koska liittymä siirtyi yritykseltä minulle. Voi voi. Minä äänestän jaloillani, etenkin kun rajatonta nettisurffausta tarjotaan muualla edukkaampaan hintaan. Se minulle tekstiviestien lisäksi oleellista on, en juurikaan puhu puhelimessa, koska se on minusta äärettömän vastenmielistä etenkin silloin, jos taustalla on hälyääniä. Minä vain en kuule mitään.

2 kommenttia:

ville verkkojournalisti kirjoitti...

telefinland on mulla toiminu hyvin. ja edullisesti.

ei kai se ole sama kuin sonera vaikka sen verkossa pyöriikin?

-kummitus- kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Ville. Pitää tutkia asiaa. Luulen, että ne ovat kaikki salaisesti naimisissa keskenään ja meitä vaan kusetetaan kartelleissa. ;-D