Kaisaniemessä Stingin kanssa

Perjantaina murjotin kotona. Päivän huomattavin tapahtuma oli komeron nurkkaan unohtuneen kestomaidon löytyminen. Sen parasta ennen päivämäärä oli mennyt jo maaliskuussa. Tein lettuja, enkä saanut edes vatsatautia (venäläistä rulettia).

Murjottaminen oli hyvästä, koska lauantaiaamuna sitten olinkin virtaa täynnä. Tarkoitukseni oli hakea Kauppatorin Erik Bruunin kojusta yksi julisteista itselleni, mutta suunnitelma muuttui kesken bussimatkan. Siihen oli kaksi syytä; ystäväiseni kysyi lähtisinkö Stingin keikalle ja toiset ystävät taas nakittivat minut hää/syntymäpäivälahjan hankintaan. Tuli vähän kiirus. Bruunin koju on Kauppatorilla muistaakseni elokuulle saakka, kyllä minä sen julisteeni vielä saan. Lahja löytyi, samoin Kappahlista varrettomia sukkia ja yksi kesäpaita.

Kaisaniemessä juhli entinen nuoriso. Tilaisuus oli K 18, juomapisteitä oli runsaasti ja näköjään muutkin konserttivieraat kuin me käyttivät niitä hyväkseen. Yleisön keski-ikä oli melkoisen lähellä minun ikääni, ei nuorisoa näkynyt. Mutta mikäs siinä, Stingiähän me olimme tullleet kuuntelemaan. Hyvä oli keikka, yllättävän paljon herra esitti Policen aikaista materiaalia, mikä tietysti minua ilahdutti, koska silloin minä vielä aktiivisesti kuuntelin bändiä. Stingin soolouraa en ole seurannut samalla intensiteetillä. Bändi oli hieno ja yleisö jees, vähän tunnelmaa latisti, kun yksi kaveri edessämme sai epileptisen kohtauksen, mutta ea-ryhmä tuli paikalle nopsaan.

Maailmani ei järissyt, mutta tanssijalka vippasi ja laulattamaankin alkoi. Pieni sateenripsauskaan ei haitannut, kun ei kuitenkaan savivellissä tarvinnut taapertaa. Sting on tyylikäs 60-vuotias, bändi oli ammattitaitoinen ja pääsi välillä revittelemäänkin, mutta kyllä herra piti aika tiukasti fokuksen musiikissaan. Mikäs siinä, hienoa musiikkia. Tuli mieleen, että nyt ei Pori jazziinkaan tarvitse lähteä, tunnelma on koettu. Rokkikeikat ovat vähän rosoisempia, minä pidän rosoista.

Keikan jälkeen valuimme hyvässä järjestyksessä kylille. Nälkä oli, kun syöminen jäi iltapäivän kiireessä väliin. Amarillo tarjosi pikaisen ja rasvaisen evään ja vähän kuplajuomaa. Sen jälkeen oli taas voimia baarikierrostella; pari karaokepaikkaa, pari rokkibaaria. Taksilla kotiin. Humalahan siitä tuli. Hauskaa oli. Onneksi en mokaillut. Mutta kukahan tuonne minun kukkarooni ensimmäiseksi uskaltaa vilkaista? Tuli kalliiksi nimittäin. Onneksi en ravaa jatkuvasti baareissa moisella intensiteetillä. Huhhuh.

(Vielä kolme päivää ja olen virallisesti työtön. Ahdistun. Juu, myönnän, moraalinen krapulahan tästä tulee, kun nyt jo alan ruoskia itseäni.)