perjantai 8. kesäkuuta 2012

Oli minulla melkein valmis kirjoituskin

...mutta sitten minä maalasin sen ja poistin siitä muotoilun, ja kappas, koko teksti hävisi. Pitäisi palata siihen iänikuiseen tapaan, jossa olin varovaisempi, kirjoittaa teksti wordissa ja siirtää se sitten vasta bloggerille. Vaan kun en jaksa. En taida enää olla niin varovainen. Vai onko niin, että olen lakannut arvostamsta tekstejäni, tai en ole huolissani, jos ne vaikka katoaisivat bittien taivaaseen? Niinhän meille kaikille käy joskus, miksi blogiteksti tekisi poikkeuksen? Ainakaan minun tekstini, jotka ovat puutaheinää ja hiustenleikkuuta.

Viime aikoina olen päässyt puhumaan itsestäni paljon. Haastatteluissa. Harmi vain, että niissä kysytään aina samat kysymykset, joihin varioiden annan samat vastaukset. Alussa vastaaminen oli vaikeata, en osannut kehua itseäni. Mutta kyllä outplacement-palvelukonsultti minulle jotain opetti. Nyt TIEDÄN olevani hyvä ja OSAAN myös kertoa sen. Siitä oli hyötyä. Viimeisin haastattelu oli hieno kirjaesimerkki siitä, kuinka teen vaikutuksen ensimmäiseen haastattelijaan. Ensi viikolla kun todennäköisesti saan mahdollisuuden tehdä vaikutuksen toiseen ja tärkeämpään, mokaan ennalta-arvattavasti täysin. Siitäkään en jaksa välittää.

Omahoitajan heräkello herätti minut joskus viiden jälkeen aamulla, hän meni aamuvuoroon, minä jäin sänkyyn lukemaan. Ottoveli tarvitsee uuden visakorttinsa, pohdimme tekstiviestein keinoa, kuinka saamme sen hänelle. Allergia niiskuttaa nenässäni edelleen, mutta nyt ollaan jo normaalimitoissa, koivun siitepölyn määrä on ennusteen mukaan kohtalainen. Hah, sanon minä.

Jos hyvin käy, tapaan tänään iltapäivällä mukavia naisia kaupungilla. Sehän on vähän niin kuin ihania naisia rannalla, eikö totta?

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Ctrl+z (= undo) voi yrittää aina seivata, jos tekee jonkun virheliikkeen. Aina sekään ei tietenkään auta, mutta tekstinkäsittelyssä usein.

(Kunpa elämässäkin olisi undo-painike!)

-kummitus- kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Tiina. Pitää koittaa muistaa tuo.

Elämän undo-painike tekisi elämästä liian helppoa. Pitäähän meillä jotain haastetta tässä olla. Ei vaan voida resetoida ja ostaa uutta muistia. Pakko pitää kaikki mitä on tullut tehtyä, vaikka se muistia kuormittaakin. :-D