Meinasin tikahtua aamusella koti-rakkauteen. Olen asustellut samassa osoitteessa melkein kaksi ja puoli vuotta, asiat alkavat vihdoin löytää lopulliset paikkansa. Vaikka edelleen on joitain puutteita ja muutamia paremman puutteessa haalittuja sisustusratkaisuja, voin hyvin kuvitella itseni asustelemassa kodissani hamaan loppuun saakka. Edellinen vanha rouva on lakannut kummittelemasta residenssissäni, hänkin joutui luovuttamaan, kun huomasi, etten ole poistumassa minnekään.
Koti on minulle äärettömän tärkeä paikka. Se on turvasatamani, piiloni, jossa voin nuolla haavani, itkeä itkuni, mutta myös jakaa sen rakkaitteni kanssa. En ole maailman siistein ihminen, siivoaminen on toiminto, joka vaatii tietynlaisen mielialan, mutta pidän tavarat paikoillaan enkä rakentele kovin suuria epämääräisiä kasoja. Kaaos saattaa löytyä kaapin sisältä, mutta sen päällä ei romua kovin pitkään maleksi. Pölyä sen sijaan kyllä kertyy.
Olen mukavuudenhaluinen ihminen. Tahdon elää ilman suurempaa vaivaa. Nykyinen kotini täyttää kriteerit; pyykinpesu onnistuu, sauna lämpenee, sänky on raikas, ystäviä voin kutsua kylään, parvekkeella leikkiä puutarhuria, baarikaapissa on täytettä, pakastimen sisällöllä elän pari kuukautta. Ja mikä ihaninta, kukaan ei riko eikä sotke kodissani mitään. Kukaan ei tee epämääräisiä väliaikafiksauksia, jotka jäisivät pysyviksi paskakasoiksi. Kukaan ei huuda, eikä räyhää, ei riko seiniä, ovia, kaappeja, ikkunoita eikä huonekaluja, minusta puhumattakaan. Tai korkeintaan se joku olen minä, tapahtuma vahinko ja vahingot korjataan.
Minusta ei ole maailmanmatkaajaksi. Pidän kyllä pienistä retkistä mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta koen suorastaan fyysistä kipua, jos joudun olemaan kotoani poissa kovin kauan. Muistan, kun nuorempana haaveilin matkoista ympäri maailman, nyt ihmettelen, miten sellainen edes on tullut minulle mieleen. Vai onko niin, että elämänkokemukset muokkasivat minusta kotikissan? Entä jos olisinkin ollut suuri seikkailija, mikäli olot olisivat olleet vakaammat ja tapahtumat johtaneet ulospäin?
Onneksi viihdyn kodissani. Etenkin viime aikoina se on ollut tärkeätä, kun ei sitä elämän kolmanneksi tärkeintä asiaa, eli työtä ole ollut tarjolla. Toiseksi tärkein ovat minun jälkeeni ystävät ja ihmissuhteet. Tästä havainnosta riemastuneena taidan vaihtaa lakanat. Koti. <3 Ihana sana!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Aah, kuulostaa niin hyvältä, että yksi tärkeä osa-alue elämästä loksahtaa just hyvin paikoilleen.
Ihana kirjoitus ihanasta kodista. Sun koti on kyllä tosi viihtyisä, Koti isolla k:lla. Mä oon kanssa kotihiiri, kuten tiedät. Oma koti on parasta!! Harmittaa jo nyt, kun joudutaan sitten vuoden päästä muuttamaan... Mistä tulikin mieleen, että ne asumisoikeusasunto (?) -numerot tuli tänään ;)
Kaurasein, näin on. Huomasin, että teilläkin on joku restauraatio menossa. :-D
Ambra, hyvä, että numerot tulivat, nyt pidätte ne sitten tallessa ja alatte etsiskellä taloyhtiöitä, joissa viihtyisitte. Vuosi on tosi lyhyt aika etsiä mieluinen koti.
Minulla taisi käydä hurjan hyvä tuuri aikoinaan, kun nykyiseen kotiini pääsin, mutta silti kaipaan välillä entistä kotia ja sen ihania näköaloja.
Lähetä kommentti