perjantai 20. heinäkuuta 2012

Krantuhko meikkidaideilija

Minun silmilleni sopii vain yksi ripsiväri, Sensai 38. Kaikenlaista olen kokeillut, muut rapsahtelevat alta aikayksikön pois ripsistä tai sitten saavat aikaan jumalattoman kutinan. Onhan se silmistäkin kiinni, minulla kun näköttiminä on pari sian silmiä, syvällä päässä, lyhyet ja suorat ei minkään väriset ripsuttimet, toisessa silmässä vielä lapsuuden aikaisen onnettomuuden takia puoliksi hautautuneet kulmapoimuun. Hirveän paljon ei siis voi vaatia, mutta mielelläni ulos lähtiessäni jonkin valtakunnan värjäyksen niille tekisin, että edes vähän erottuisivat silmät lasien takaa (joiden linssit tietysti nekin pienentävät silmäraasujani). Sen sijaan kulmakarvoja kyllä riittää; ne voisi vaikka vetää ranskalaisille leteille, jos oikein näppäräsorminen olisin. Ja tummatkin ne ovat. Ei käy tasan onnen lahjat siinäkään mielessä.

Sensai on tietysti kallis tarjouksessakin. Kun koostumukseen parisen vuotta tehtiin muutos, ryhtyi ripsiväri myös kuivumaan nopeammin kuin vanha koostumus. Nyt reilun puoli vuotta vanha ripisivari on jo auttamatta vanha ja vaikka sitä olisi jäljellä, ei sitä saa putkilosta pois kuin senttisinä kokkareina. Ilmiselvästi kesti ihmisillä liian pitkään hyvänä ja markkinamies/nainen huononsi koostumusta. Tietysti. Juuttaan ripsiväri yrittää myös säilyttää jonkinlaisen paremmuusvaikutelman, eikä sitä myydä marketissa. Niinpä kun sattui tulemaan Sokoksen verkkokaupan mainos, jossa luvattiin toimitus ilmaiseksi postiin ja ripsiväri oli vielä äs-korttihalvennuksessa, niin kaupat tuli tehtyä.

Olen kovin ihastunut verkkokauppojen tekemiseen. Inhoan kaupoissa juoksentelua. Netissä voi tehdä tuote- ja hintavertailua ennen kuin roposensa johonkin sijoittaa. Ja kai siinä tulee tuettua vähän postiakin samalla, kun paketti yleensä sen kautta kulkee. Ainoa ällöttävä asia on asiamiespostin sijainti, R-kioski naapurilähiössä. Ei se matkakaan sinänsä, kävelen sinne nopeasti (ja säästin bussimatkan hinnan keskustaan tai itään), mutta kun tuntuu, että siellä on aina täyttä ja aina etuilijoita ja aina pirihirviöitä notkumassa torilla, menit mihin vuorokauden aikaan tahansa. Positiivista toki, että aukioloaika on kattava, mutta jotenkin kiukustuttaa, että jos sitten itse tahdot lähettää jotain, niin pakko mennä oikeaan postiin. Pah. Ja mikä helevetti se Itella oikein on? Mitä vikaa on posti-nimessä?

Nyt on sitten ripsiväriä ensi vuoden alkuun saakka. Toivon niin. Jospa minulla ehkä olisi silloin jo töitä, niin ei harmittaisi vähiä rahojaan tunkea etotuotteeseen. Tai sitten on kokeiltava jotain korviketta. Sen verran kuuklasin taas aihetta, että voisin jopa halvempiakin vaihtoehtoja testata. Tai sitten jätän koko homman, silloin on kuitenkin talvi ja pimeätä ja silmät valuvat kuin niagaran lähteet. Jotta toinneko tuota?

7 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Mulle käy myös vain ja ainoastaan toi 38. Muut löytyy joko poskilta tai luomista. Onneksi hulluilla päivillä oli viimeksi tarjous: 2 kpl yhteensä n.31 e ja joku rasvatuubi kaupanpäälle. Joten mulla on nyt pari avaamatonta odottamassa syksyä, koska tää nykyinen tekee jo niitä kuivia köntsiä.

Eikä kannata yrittää mitään halpoja. Rahat menee hukkaan ja ketuttaa vain sekin. Meikäläinen viljelee sanontaa "köyhän ei auta ostaa halpaa" ja se on kyllä ihan totta.

Anonyymi kirjoitti...

Sama juttu, vain ja ainoastaan Sensai 38, muut ovat suurta huttua ja silmäin lumetta. Ja huomasin aivan saman, nykyinen versio kuivahtaa tosi nopsaan.

-kummitus- kirjoitti...

Jaha, ehkä jätämme siis muut jumalat kokeilematta, jos niistä ei mitään iloa ole. Miullakaan kun tuota rahaa ole kaivoon viskottavaksi, syydän sen mieluummin näköjään huoltomiehille ja muille palveluntuottajille.

Maria kirjoitti...

Minä olen kovin mieltynyt Cliniquen ripsareihin. Muutenkin tuo tuotemerkki on suunnilleen ainoa, jota ihoni sietää.
Kallishan sekin on (ostan vain taxfreestä), mutta mieluummin maksan kosmetiikasta kuin juoksen ihotauti- tai silmälääkärillä.
Silmät ovat herkkikset ja saan jonkun ruton ihan melkein mistä tahansa muusta tuotteesta.

C:llä on myös sellainen vain lämpimällä vedellä poistettava ripsiväri, on hyvä. Pysyy ripsissä (itkunkestävyydestä ei testituloksia), mutta ei mikään väri ole tarkoitettu paljon yli kolmea kuukautta kauemmin kestämään. Puolessa vuodessa taatusti kökkööntyy purkkiinsa.

-kummitus- kirjoitti...

Em nyt ehkä itseäni pihiksi kutsuisi, mutta tarkaksi kuitenkin. Niinpä käytän väriä niin pitkään kuin sitä purkista irtoaa eikä silmiin tule pöpösiä. :-D

Pitääkin tutkiskella Cliniqueta, jos se sattuu hollille. Kiitos vinkistä, Mymskä!

Kiona kirjoitti...

Minulla on ripsarin kanssa aina ongelmana se, että värin levittämisen jälkeen ripset raapivat rillejä. Toistaiseksi en ole löytänyt kunnollista ripsiväriä, joka vain tuuheuttaisi, muttei yhtään pidentäisi karvoja. Mitenkään pitkät ripseni eivät luonnostaan ole, rillit vain taitavat olla liian lähellä silmiä.

-kummitus- kirjoitti...

Jopas sinulla on vinkeä ongelma, Kiona. :-D