Maksettu mies korjasi tilanteen

Kävin kampaajalla. Edellinen kerta oli marraskuussa, kampaajani mukaan hiukseni olivat kasvaneet n. 15 cm, eli kasvuvauhti on reilusti enemmän kuin keskivertosentti kuukaudessa. Muutenkin hän kehui hiusteni kuntoa, sanoi, että jotain teen oikein, koska pää ei ollut mikään harakanpesä, vaikka edellisesta leikkelystä oli 8 kuukautta. Nyt katkottiin vaan huonot pois, sen lisäksi kevennettiin päälakea ja loivennettiin viistoutta V:stä U:hun (hänen sanojaan, en minä näitä kirjaimia keksi). Ensi kerralla sitten taas värjätään (jos olen töissä ja minulla on siihen varaa, nytkin humpsahti 50 eeroa tunnissa, puuhpuuh).

Hauskaa oli. Juttelimme taas niitä näitä, kun ei paikalla muita ollut, sain illan viimeisen ajan. Jupelsin vain siinä vaiheessa, kun hän taas siloitti hiukseni suoristusraudalla, mutta senkin hän sanoi vain tekevänsä siksi, että näkisi paremmin, onko varmasti leikannut suorat linjat sinne, missä ne ovat tarpeen. On se ihanaa, että on ainakin yksi luottamuksen arvoinen persoona ympäristössä, olkoonkin sitten maksullinen pienehkö homoseksuaali. Mutta kun hän on vielä kiva! Ja ilmeisesti sen verran hyvä, että vakioasiakkaita riittää.

Olenpas minä punainen. Taidan olla rapujen sukua ja huonetta, en mikään mereneitsi.

Tiesittekö muuten, että syväpuhdistavissa shampoissa ja Fairyssä on melkein samat INCI:t? Mikäli siis satutte reissussa tarvitsemaan hiusten syväpuhdistusta, voitte käyttää hätätilassa hellävaraista Fairyä. ;-D Koulussa olivat poijaalle kertonneet.

***
Minä ihan hurjaannuin, taas luin yhden kirjan. Tällä kertaa vuoroon pääsi Lisa Seen Pionin rakkaus. Ensin vähän arastelin, kun ajattelin, että se on vain jotain rakkausluritusta ja minulle tulee paha olo, mutta oikeastaan kirja olikin enemmän. Ensinnäkin valotti Kiinan historiaa hivenen, samoin vanhaa kulttuuria. Minut se sai miettimään, miten onnekas olen, kun olen syntynyt tähän aikaan ja tähän maahan. Maailma ei vieläkään ole valmis, mutta minun ei kuitenkaan tarvitse kärsiä helvetin tuskia näyttääkseni kauniilta, etenkin kun pienet jalat olivat ihaninta naisessa, mietin vain, millaiset kipeät miljoonaan kertaan murretut töpöt olisivat muotoutuneet 42 numeron kanooteista.. Tai syntyä oikeaan perheeseen, saada oikea kasvatus, kyetä tekemään lapsia, vaieta seurakunnassa, piilotella sermin takana, saamatta lukea, keskustella, liikkua kaupungilla, matkustaa...

Ja nyt kun mietin, niin toisaalta parempi saattaisi olla, jos vain piilottelisin sermin takana, teeseremoniaa harjoittelisin ja sitran soittoa, ja olisi se mies, joka elättäisi. Nyt ei olisi huolta työpaikan löytymisestä, minä vaan hoitaisin lapsenlapsia, tai olisin jo esi-isieni luona. Hmph. No, en ole tosissani. Kunhan taas jupellan. Hyvä kirja, tykkäsin, luen todennäköisesti vielä uudelleen.