Tänään pääsen opastamaan yhtä vanhimmista ystävistäni ja hänen varhaisteini-ikäistä poikaansa pitkin Helsinkiä. On nuoren herran aika ollut päättää, missä käydään ja mitä tehdään. Luvassa on Verkkokauppa.com -vierailu, siellä on kuulema Angry Birds-kauppa. Sen lisäksi ajelemme ratikalla ja metrolla ainakin, koska matkaamme myös Itäkeskukseen. Sinne minullakin on jotain ihan oikeata asiaa, Kappahl tarjoaa taas alennuksella rintareppuja, parit voisin käydä hakemassa pois. Taidan ostaa itsellenikin päivän turistilipun, vierailleni suosittelen kahden päivän lippuja, niin ei tarvitse miettiä, miten paljon ajelee ja mihin aikaan.
Koitan olla ajattelematta tilannettani. Näkisittepä ne tuskanhikikohtaukset, joita itsekseni kehittelen. Ahdistus ei ole kiva laji, siinä stressaantuu ja oikein tuntee, kun ruumis happanee omissa stressihormoneissaan. Jatkuva päänsärky käy voimien päälle, kiristän niska- ja hartialihaksiani aivan huomaamattani. Raha-asiat tuskastuttavat jo nyt, vaikka olen ollut todella varovainen käyttäessäni pesämunaani. Jokainen tililtä kadonnut euro ajaa minua lähemmäs konkurssia, nälkäkuolemaa ja lopullista unohdusta. (Juu, hyvin henkinen vamma, ei tapahdu vielä puoleen vuoteen, mutta se hetki lähenee!)
Elämä pelottaa, mutta varmasti olen paremmassa asemassa kuin kovin moni muu. En ole tipahtamassa minnekään, enkä kuole nälkäänkään, vaikka sitä pelkäänkin. Asiat ovat ihan hyvin ja minun pitäisi osata nauttia tästä ansaitsemattomasta sapattivuodestani, mutta kun en osaa. Että sitä pitää ihmisen olla työhaluinen, helvetti! Toisaalta en kyllä ole niin työhaluinen, että siistijän hommia tai muuta vastaavaa lähtisin etsimään. Ei nimittäin ole koulutusta sellaiseen. Ja liian huono kuntokin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Voi Kummitus,
luen elämääsi kuin omaani! Työttömyyttä takana vasta kuukausi,muttta minullakin pesämuna pienenee koko ajan ja mitään ei tule tilalle.
Siinäkin elämämme kohtaavat, että minäkin sain vihdoin haastattelukutsun (maanantaille) ja jännitän tilannetta sikana. On liian paljon pelissä. Oma elämä, lapsen elämä ja kissojenkin elämä. Työttömyyspäivärahalla ei tätä huushollia pyöritetä. Eikä minusta ole kotona eläjäksi. Meillä on sama koulutus ja ammatti - liekö jotain sillä jotain yhteyttä asiaan.... Toivotan sinulle sydämestäni onnea uuden työpaikan kanssa! Olet sen ansainnut.
Oi voi sinua. :-( Otan osaa. Minulla nyt kuitenkaan ole muita kuin itseni, mistä huolehtia, se onnistuu aina. Olen niin pahoillani kaikkien sellaisten puolesta, joilla on omiakin elätettäviä.
Surkeata on, kun tietää, miten isot firmat toimivat, siinä ei ole sijaa myötätunnolle. Siellä jossain nimettomänä nimittäin pönöttää amerikkalainen (tai minkä maalainen vain) osakkeenomistaja, joka on sijoittanut eläkerahansa johonkin, jota pitää kannattavana. Jos he vetävät rahansa pois, ei firma pyöri. Tämä on yksi fakta.
Toinen fakta on se, että kaikkien pitäisi katsoa se The four horsemen Film dokumentti. Se avaa tilannetta paljon ja helvetin surullisesti.
Mie en nyt taas tiedä, osasinko tehdä linkin oikein, kohtahan se selviää...
Se on tuo raha alituinen murhe, omalta kohdaltani olen ollut jo niin pitkään ns. nollalinjalla etten enää ota paineita niin kovin paljon. Tietysti on huolehdittava jokapäiväisestä ruoasta jne., mutta ihminen pärjää oikeasti aika pienelläkin. Töitä teen täyspäiväisesti eikä se raha silti pesää tee.
Onneksi en kauan kerennyt olla varoissani. Vasta parisen vuotta sitten sain maksettua avioliittoni rippeet, joten tiedän, millaista on pihistää kaikesta ja kaikessa. Ja hyvä oli, että kerkesin! Se olisi katkaissut kamelin selän, jos vielä sen roiston velkoja olisin joutunut hoitamaan tämän oman onnettomuuteni aikana. Nyt ei ole muuta huolehdittavaa kuin omat asiat, se nyt vielä onnistuu.
Lähetä kommentti