sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tämä onnea on, eikä särkyä voi*

Henkinen la(a)ma jatkuu, mutta jos nyt edes yrittäisin. Sen verran heräsi ajatuksia, kun luin Kauppalehden artikkelin onnellisuudesta. Taidan tarjoilla teille katsauksen itseeni, kas, kehenkäs muuhun?

Avaa lompsasi
Kun olin varoissani, lahjoitin pieniä summia keräyksiin. Suuriin minulla ei silloin ollut varaa ja nyt ei niihin pieniinkään, ennen kuin korvaukset alkavat juoksemaan. Myös ystäväni tietävät, että mielelläni tarjoan heille kaikenlaista pientä hyvää, mikäli se vain on mahdollista.

Rohkeasti päin tuulta
Kokemuksia on tullut hankittua. Viime vuosina kun olen vähän rauhoittunut, olen myös seestynyt. Mielestäni seestyminen on ollut minulle hyvästä, mutta ehkäpä jos taustalla ei olisi niitä hullunrohkeita temppuja, en osaisi arvostaa arkista puurtamistakaan. Minusta arjessa ja rutiineissa ei ole mitään vikaa, vai onko niin, että ne ovat minulle melkoinen seikkailu kaiken kohkaamisen jälkeen?

Altistu siniselle
Hehe, pahimpina unettomuusaikoina meditoidessani unta itselleni ajattelin vaaleansinistä. Sitten laskeuduin pitkin vihreätä niittyä alas laaksoon, missä solisevan joen rannassa oli riippumatto. Jäin riippumattoon makaamaan, kuuntelin puron solinaa, aurinko paistoi lehvien välistä siniseltä taivaalta… Yleensä tuossa vaiheessa olin täydessä unessa. Jos en sinne saakka päässyt, en saanut myöskään unta. Sininen ei ole lempivärini, silmätkin ovat harmaat. Mutta henkistä sinisilmäisyyttä elämässäni on riittänyt.

Illat ovat ihania, etenkin sellaiset siniset, kun taivaalle alkavat tähdet syttyä. Sitä näkee turhan harvoin kaupungissa.

Heitä roskiin mielipiteesi
Olen tunnettu itsepäisyydestäni. Pidän varsin vahvasti oman mieleni, mutta ajan myötä olen lakannut kiistelemästä ihmisten kanssa. Mieluusti kuuntelen muiden kannan ja jopa myöntelen, mutta se ei tarkoita, että vaihtaisin omaa mielipidettäni minnekään. Koska minä olen aina oikeassa, tai ainakin melkein aina, tai joskus ainakin. Mutta riitelemään en enää jaksa ryhtyä kuin erikoistilanteessa, todella harvoin. Luulenpa, että tällä neuvolla kuitenkin tarkoitetaan enemmän ”eipäs-juupas”- räyhän ylläpitoa, riitely vie energiaa. Ja usein on aivan turhaa, ihmiset pitävät mielipiteistään kiinni sitä vahvemmin, mitä enemmän niitä vastustetaan.

Väsyttämällä, ei väkisten, sanoisin minä.

Veisaa ilosanomaa
Hmph, kun muistelen tuntemiani kristittyjä, he eivät kovin onnellisilta vaikuta. Mutta onhan minullakin suomenuskoni ja aina kun palvon uskontoni mukaisesti luontoa, nautin siitä ja voin paremmin. Mahtaa hyvinkin olla totta.

Lataa unta kaaliin
Tästä olen sataprosenttisen samaa mieltä. Jos vielä tähän työttömyyteen liittyisin unettomuus, alkaisin tappaa ihmisiä tai itseni. Uni on erittäin tärkeä!

Lyhennä työmatkaasi
Kun nyt saisi töitä, se minut onnelliseksi tekisi. Mutta silloin kun töitä oli, työmatkani on aina kestänyt yli puoli tuntia, normaalisti 40 minuuttia suuntaansa, mutta välillä meni tuntikin. Ei se minua yleensä häirinnyt. Vain VR:n talvisekoilut saivat verenpaineeni nousemaan pari kertaa huippulukemiin.

Jos työmatka olisi ollut se optimi, parikymmentä minuuttia, varmaan talviaikaan ja pimeällä olisin ollut pirteämpi.

Hanki kymmenen ystävää
Ei nyt ehkä kymmentä hyvää ole, mutta sinne päin. Koitan olla rasittamatta ketään ystävistäni liikaa, mutta tiedän, että hädän tullen löytäisin varmasti kymmenen puhelinnumeroa, johon soittaa. Kyllä he minut lunastaisivat pois putkasta, veisivät sairaalaan tai lainaisivat kympin, jos oikein paha hätä tulisi.

Ilman ystäviä en olisi jaksanut.

Mene naimisiin
Parisuhde olisi ihana asia, mutta ilmankin elää. Sitä paitsi naimisiinmeno osoittautui elämäni pahimmaksi virheeksi. Minulle se ei ollut onnellisuutta lisäävä asia, mutta kunnon parisuhde varmasti olisi. Sellaisen vielä joskus tahtoisin.

Edelleen harmittelen, että suurin osa naisista on kiinnostuneita vain miehistä. Voi kun olisi joku keino käännyttää meidät ihanat ihmiset vaikka biseksuaaleiksi, niin voisimme pariutua toistemme kanssa. Hyvät miehet nimittäin tuppaavat olemaan varattuja tai homoja.

Yritä edes
Totta. Ei aina aurinko paista, mutta silti kannattaa kätkeä se norsun sukupuolielin sisäänpäin. Itsekin kerään itseni lähes päivittäin ja koitan etsiä jotain hyvää elämästäni. Yleensä sitä löytyykin, enemmän kuin muistinkaan. Tuskan ja ahdistuksen puiminen vain lisää tuskaa.

Toki niitä märinähetkiäkin kannattaa silloin tällöin pitää, mutta itse ainakin mieluusti suren suruni itsekseni. Ilo on jaettavaa, suruni toivoisin pystyväni hautaamaan aivan privaatisti.


*Otsikosta kiitokset kyldyyriyhtye Kake Singersille. Hyi kamala ja hui olkoon, kaikenlaista sitä ihmisen päässä pyöriikin.

5 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Olen toistuvasti miettinyt tuota samaa, kun sinä pariinkin otteeseen. Olisi niin paljon helpompaa olla lesbo tai edes bi, koska timangisia naisia on pilvin pimein - ja ihme kyllä vielä vapaanakin. Mutta annas olla kun koitat löytää yhtä tasokasta miestä. Ei sitten, helvata, millään.

Tosin yksi näistä fiksuista naisystävistäni totesi, että kahden naisen parisuhde sitten onkin taatusti ihan hirveää säätämistä ja puimista, kun me naiset kuulemma niin hanakasti haluamme "keskustella" ongelmista ja sitten on vielä ne kiistanalaiset hormoonit...

Aurinkoa sinne, joka tapauksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin totta, niin totta. Tapasin hiljattain alkuun ihan hyvältä vaikuttaneen vapaan miehen. No, kahden (mielestäni mukavan) tapaamiskerran jälkeen miekkonen sai täyden tenkkapoon, suorastaan hysteerisen (meili)kohtauksen, "ei ei tästä tule mitään". Rauhoittui siitä ja vetäisi saman tien toiseen äärilaitaan, jossa olinkin yhtäkkiä suurin piirtein elämänsä valo, viestiensä mukaan. Edelleen se kaksi tapaamiskertaa takana... Kolmannen tapaamisen (oli taas mielestäni ihan mukavaa) jälkeen sain sitten viestin, että nyt tyyppi tiesi 100%, ettei "meistä voi tulla mitään", ja ohessa oli kummallinen syväanalyysi, josta en tunnistanut itseäni. Et silleen. No, onneksi tuo emotionaalinen epätasapainoisuus valkeni noin nopeaan, ei ehtinyt tulla sydänsuruja.

Ja Kummitus, minulla ei peukut väsy pystyasennossa, työllistymisesi puolesta!

t. sanna

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä analyysi, löysin joitain yhtymäkohtia itseeni. Tosin täytyy sanoa että monet niistä naisista, joilla on kyky olla naisia naisena (vaikeaksi meni mutta toivottavasti ymmärrät) eivät vilkaisekaan miehiin päin. Tunnen muutamia tälläisiä naisia ja he ovat kiistatta älykkäimpiä (mutta samalla huumorintajuisia ja erittäin seksikkäitä) ihmisiä joita olen koskaan tavannut.

Maria kirjoitti...

Minusta olisi kiva olla sellainen ystävä, jolle voi kertoa sekä hyvät että huonot, hauskat sekä tylsät jutut. Tuntuu, että ihmiset rajoittavat ihan liikaa sitä, mitä ystävälle voi kertoa, jotkut pitävät laskisankona ja toiset jonain showyleisönä. Mutta ehkä sellaista ystävyyttä ei voi enää keski-ikäisenä olla, en tiedä. Ja varmaan minä itsekin teen tuota suodattelua.

-kummitus- kirjoitti...

Marjaana, aurinkoa takaisin. Itse en osaa lajitella miehiä ja naisia siten, että vain naiset tahtovat keskustella. Itse asiassa olen törmännyt elämässäni enemmän keskusteleviin miehiin.

Sanna, kaikenlaista viipottajaa sitä maa päällään kantaa.

Peppone, vähän jäi hämäräksi, mutta mikäs hätä tässä.

Mymskä, jotenkin niiden hauskojen ja hyvien juttujen kertominen on itsestäänselvyys, mutta elämän synkemmän puolen näyttäminen kavereille tuottaa minulle ongelmia. Surua osaan jakaa vain kirjoittamalla siitä blogissa, enkä täälläkään enää niin usein, kun tuntuu, että menee pelkäksi rääkymiseksi.