lauantai 13. lokakuuta 2012

Väärin

Asioita, jotka ovat katollaan tässä maailmassa:

- maailmassa on niin paljon ihania ja hienoja naisia vapaana, että oikein vituttaa olla hetero. Puhumattakaan, että kaikki ne ihanat ja hienotkin ovat heteroita. Miksi vapaat miehet ovat enimmäkseen möllejä? Eilen taas yhteen törmäsin baaritiskillä ("Ootko lähtennä lasettamaan? Häh?"), tuli kamala tarve vetää ääliötä ympäri korvia. Jos joku seuraa etsiskelevä mieshenkilö tunnustautuu viksuksi, saa ilmoittautua profiilissani löytyvään sp-osoitteeseen. Toiveena on henkinen virkeys ja huumorintaju, ja ehkä melkein sama tai korkeampi pituus kuin minulla (178 cm, minä kun niistä korkkareista kuitenkin tykkään). Iän suhteen olen menettänyt jo toivoni, saa siis olla nuorempikin. koska ikäisistäni ei enää mitään löydy.

- ketään ei saa kiusata. Vaikka itsellänikin tulee hirveä hinku välillä paukauttaa ihmisiä päähän vain, koska he eivät ajattele samalla tavoin kuin minä, silti en sitä tee. En edes henkisesti. Itsekseen saa murista ja kavereille saa kätistä, mutta ihmisten annetaan olla rauhassa. Eikä saa kiusata vain ollakseen oikeassa. Ei minuakaan.

- roskia ei viskota luontoon eikä kaduille. En väitä aina nostelevani toisten roskia, mutta on se nyt jo kumma, jos en omiani jaksaisi kantaa roskiin. Saatan jopa karjahdella tuntemattomille ihmisille, jos he paskaavat palloa. Saatan siis jonain kauniina päivänä saada pahasti lättyyni. (Tähän voisi vetää myös kortin "Teidän lapsenne ovat maailman lapsia, ja minä perkele komennan niitä kaikkia. Deal with it.")

- jos et pidä jostain ruuasta, kannattaa kertoa se ajoissa, ennen kuin tulet luokseni syömään. Muuten itket ja syöt. Tai et syö laisinkaan. Keittoa on tarjolla aina. Soittajille soppaa.

- liian hyvä ruoka on ihmiselle pahasta. Erittäin pahasta on liian hyvä ruoka, jonka ihminen tekee itse. Ihmisille pitäisi antaa ilmaisia tilaisuuksia tehdä ruokaa muille ja olla itse syömättä. Niin ja ruokanatsit ovat perseestä. Jos joku tahtoo syödä lihaa, siinä ei ole mitään pahaa, jos hän itse sen maksaa ja valmistaa. Jos taas toinen tyyppi tahtoo syödä raagaravintoa, ituja, tofua tai muuta, niin sekin on valinta, jota ei toinne arvostella. Syitä voi olla monia. Mie vedän mitä vaan, jos se on hyvin valmistettu. Ja arvostan muiden tekemää evästä paljon! Eniten arvostan yhdessä tekemistä.

- valkosipulia ei puristeta, vaan raastetaan. Kaikki puristelu on perseestä, raastin käy hyvin valkosipulin tappamiseen ruuanvalmistuksessa. Kokeile vaikka. Samoin raastinta kannattaa käyttää inkivääriin, galangaan tai kurkuman juureen. Atomit ruuassa ovat hyvästä. Samoin on hyvästä mausteiden herättely kuivalla kuumalla pannulla. Sen jälkeen murskaat ne sitten huhmareessa (tai vasaralla, niin kuin itse tein ennen kuin oli varaa mortteli hankkia.)

- kaikki eivät ole eläinihmisiä. Pitää kunnioittaa myös niitä ihmisiä, joiden sietokyky tai uskallus ei riitä vapaana kirmaaviin koiriin. Vai pitääkö tässä ryhtyä pyssyä kantamaan mukanaan ja ampua kaikki koirat, jotka tulevat kohti arvaamatta ja ilman hihnaa? (Ei, en edelleenkään ole koiraihminen, pidän vain joistain tietyistä koirista, jotka on opetettu käyttäytymään ihmisseurassa. Olen IHMINEN, en koira, en tunne koirien tapoja yhtään sen enempää kuin koirat ihmisten.) Kissojen kanssa tulen toimeen taas turhan hyvin. Miau.

- vituilu ja kiusaaminen ovat aika inhottava laji. Jos joku asia esimerksiksi minussa kiusaa, mieluummin kannattaa kertoa se minulle kuin kautta rantain vääntää veistä siellä ja täällä. Minä EN ymmärrä vihjettä. Sano suoraan. Samoin kannattaa sanoa, jos kuvittelet, että minä mitenkään hankaloitan elämääsi. Sanotaanko, että jos aion niin tehdä, kerron yleensä sen etukäteen. Reilusta kerhosta terveisiä.

- siivoaminen on erittäin yliarvostettu laji. Ihminen voi pitää paikat järjestyksessä ja jättää nurkkien nuohoamisen viisaammille. Minä poimin vain metrisiä asioita, muut eivät välttämättä satu silmään. Paitsi noin neljä kertaa vuodessa. Silloin tapahtuu ja päästä lentää vesi, kun tapahtuu.

Veljentytär toi tavaransa. Kolme tyhjentämääni hyllyä eivät riitä mihinkään. Apua! Elintilaa! Veljen ja vaimonsa kanssa kävimme Vltavassa syömässä ja muutamassa baarissa. Join elämäni ensimmäisen Gibsonin ja pidin siitä. Kotiin pääsin jo ennen puoltayötä, olen siis vahvassa iskussa tämän iltaista vierastani varten. Taidan ryhtyä miettimään, mitä tarjoan. Eiköhän tässä tätä saarnaa nyt taas yhdelle aamulle ollut. Seurakunta saa poistua.

Gibsonissa on hillosipuli. Hih.

Potut jäivät syömättä. Kaalia olisin vetänyt enemmänkin.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tukevasti asiaa ja olen samaa mieltä kaikesta, paitsi siitä että miehet ovat möllejä ;)
On niitäkin tietysti joukossa mutta valtaosa kunnon tapauksia,varsinkin *köh* korpiseuduilla. Muuten oli hyvä ja jykevä kannanotto näin lauantaiaamuksi, se on aina hyvä palauttaa ihmisten mieliin kuinka se virsi tällä kohtaa lauletaan.
Onnea menestyksekkäälle illalle!

Kiona kirjoitti...

Oikein!
Minä kyllä tunnen moniakin mukavia miehiä, mutta ne eivät ole heteroita. Harmi.
Ruuasta sanoisin, että mulle ei kannata selleriä tarjota. Tai sitten ehkä, jos haluaa harjoitella elvyttämistä tai muita sairaan-/kuolleenhoidollisia toimenpiteitä.

-kummitus- kirjoitti...

Peppone, ilmeisesti ne kunnon tapauksest ovat sitten niin kunnollisia, etteivät lähesty tällaista kunnotonta naisimistä. ;-D Ihan ymmärrettävää...

Kiona, tuollaisista tarjoilukielloista etenkin kannattaa sanoa!

AnneVee kirjoitti...

Tuossapa aika hyvä lista deitti-ilmoitukseen.:D

-kummitus- kirjoitti...

Heh, siinähän se. :-D Taidan siirtää sen jossain vaiheessa sivupalkkiin täydennettynä muutamalla lausella.

Unknown kirjoitti...

Nojoo, melkolailla samaa mieltä oon, tuskin me turpakäräjille jou'uttas jos kohakkain satuttas.
Perseen ja tissien puristelu ei oo väärin, jos se ei satuta tai loukkaa... ;D

-kummitus- kirjoitti...

Minähän puhuin vain ruoka-ainesten puristelusta, muu on yksilöiden sovittavissa olevaa kopulointia. ;-D

Yleensä ihmiset ovat kivoja. Joskus erimukavia.