maanantai 8. maaliskuuta 2010

Konstit on monet

Hyvää Naisten päivää! Milloinkas juhlimme Ihmisen päivää ja sen kunniaksi olemme kilttejä kaikille?

Niinhän siinä käy, että kun ihastuu johonkin asuntoon, tulee vähän sokeaksi, eikä osaa aavistaa kaikkia pikkuongelmia, joita vastaan tulee. Uuden kodin murheenkryyniksi on osoittautunut keittiö. Siellä on kovastikin kaappeja, mutta ne ovat niin kummallisen muotoisia, että niissä pitäisi olla sellaiset ulosliukuvat sisukset, että niitä kunnolla pääsisi täyttämään.

Lisäksi tiskipöytä on tehty tiskakoneen omistajaa varten. Siinä on vain yksi allas ja vieressä pieni vihannesallas. Mutta kylläpä hätä keinot keksii, eilen kokeilin ensimmäisen kerran erillistä pesuvatia. Ja sehän toimii! Itse asiassa siinä on parempi tiskata kuin altaassa, koska vati on korkeammalla eikä minun tarvitse kyyhöttää kumarassa.


Lauantaina otin pari kuvaa Pirsmasta tullessani, toisen vanhan kodin suuntaan ja toisen uuden kodin suuntaan. Minulla on itse asiassa nyt lyhyempi matka isoon kauppaan kuin vanhasta kodista, kiitos kuvassa esiintyvän joukkoliikenne-sillan! (Huomasin muuten, että puhelimen kamera ottaa parempia kuvia kuin varsinainen digidigikamerani. Tekniikka kehittyy.)



Eilen steppasin laudalla ensimmäisen kerran. Se tuntui itse asiassa tosi mukavalta. Innostuin jopa kuvioimaan, kun Teemalla tanssivat samaan aikaan Gene Kelly ja Frank Sinatra ”Laulaen maihin” elokuvassa. Mie rakastan vanhoja elokuvia, kun ne ovat niin romantillisia ja puhtoja. Steppaamisen päälle menin saunaan ja viime yönä nukuin kuin tukki. Tai en ainakaan herännyt kertakaan. Muutenkin unen laatu on uudessa kodissa muuttunut erinomaisen hyväksi. Nukun paljon paremmin kuin vanhassa kodissa. Kohta en enää ilkeä edes univammaiseksi itseäni tituleerata!

lauantai 6. maaliskuuta 2010

I´m only tourist here

Mistähän alkaisin?

Huippuhauska ilta takana, kun vietin sen ystävättäreni kanssa Helsingissä turistia leikkien. Minulla oli menossa yksi majoituslahjakortti vanhaksi, ajattelin käyttää sitä niiden surullisen kuuluisten synttäreiden aikaan pohjoisemmassa Suomessa, mutta en sitten sinne päässytkään ja blaa blaa blaa. (Sama vanha virsi...) Nyt meni tosin myös hyvää tarkoitukseen.

Hotelli oli kiva, meille oli varattu kulmahuone vanhalta puolelta. Kamalaa oli vain avainkorttien hidastoimisuus. Meinasivat hermot mennä monta kertaa. Raahasimme mukanamme hotellipiknik-eväät; pari kananrintaa, fetasalaattia, viinirypäleitä, chilicheddaria ja tuhkajuustoa (Morbieria) sekä pullollisen hyvää chileläistä Cousiño-Macul Merlotia, joka on yksi maailmankaikkeuden helpoimmista viineistä. Merlot sopii minun suuhuni, olen mie sen verran helppo nakki.

Sitten me syötiin ja juotiin ja naurettiin ja kälätettiin. Sen jälkeen teimme baarikierroksen; Sikariklubi, U. Kaleva, Base (kamala paikka!) ja sokerina pohjalla Bakerin pub, ei kai se enää mikään Rick´sin baari ole, mutta sillä mie sen aikaan opin tuntemaan. Heviä ja nuoria miehiä. Ja pari vanhempaa naista. Siis me. Ystävättäreni löysi nuorukaisen, joka aivan valehtelematta olisi voinut olla hänen poikansa. Siinä oli sitten tukkaa noin pari metriä tarjolla. Kuviakin otettiin ja naurettiin lisää.

Vielä hotellin edessä törmäsimme pariin hupaisaan ukkeliin, joiden kanssa jouduimme ottamaan pienet näkäräiset. Huoneessa ei tarvinnut enää paljon unta houkutella. Aamu tuntui olevan aivan liian lähellä, onneksi aamupala sai kiskottua meidät ylös. Pienten nokkaunien jälkeen luovutimme pilttuun ja päivämme turisteina oli ohi.

Miten hauska ilta! Lisää turistipäiviä minulle, kiitos! Mutta ehkä vasta seuraavan palkkapäivän jälkeen. Nyt on pakko kiristää, mutta oli se sen arvoista!

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Työmotivaatio hukka-nimisessä paikassa

Missä on se maa, jossa arvostetaan maksaan ja punajuureen vivahtavaa ihonväriä? Talvikelmeänä tietenkin. Miksi ihminen ei saisi vain pitää hauskaa ja nukkua aamulla pitkään? Miksi itse ei osaa ikinä kikertää tukkaansa niin kuin kampaajat? Kenen keksintö sekin on, että silloin kun paistaa aurinko, ei saa jäädäkään nauttimaan d-vitamiiniannostaan ulos?

Nämä kysymykset, ja monet muut, vaivaavat mieltäni tänä aamuna. Vastaukset ovat niin ennalta-arvattavia, etten itse asiassa tahdo kuulla niitä. Menisi nyt vaan tämäkin päivä, että pääsisi kaupungille rilluttelemaan. Olen hedonisti ja sellaisena kuolen (arvatenkin pikaisesti). Tosin tänään hedonismini huipentuu olohousuihin ja villasukkiin.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Yhtä juhlaa

Eilinen oli pitkä päivä. Ensin aamupäivän aikana yritin tehdä toimistolla koko päivän työt, että pääsin lähtemään iltapäivksi Viking Linen tarjoamalle Etelä-Afrikka-teemalounaalle. Uih, aih ja voi, että oli jumalaista ruokaa, kannatti rehkiä! Antilooppicarpaccio, strutsinrintaa ja amarula-pannacottaa. Uuaaaaaaaah!!! Saa tarjota, jos on luottoresepti plakkarissa! Pakko oli nimittäin hankkia laivalta mukaan pullo Amarulaa, liquid sin.

Sen päälle olikin hyvä kirmata pikaisesti käymään kotona, matkalla kävin H&M:n tilaukseni R-kioskilta. Erinomaisen sopiva musta hihaton täyspitkä kesämekko ja farkkutakki saapuivat kuin muistuttamaan, että kevät tulee ja sitten kesä. Optimismia on liikkellä, myönnän. Se mekko etenkin tuntui aivan ihanalta, a-linjainen, kevyt, mutta strategiset pläskit peittävä.

Illalla vielä vipelsimme ystäväiseni kanssa Vanhan kellarin synttäreille. Saavuimme strategisesti paikalle ½ h tilaisuuden alkamisen jälkeen, pääsimme kyllä jonottamatta sisälle ja aika vaatimattoman buffet-pöydän kimppuun, mutta istuinpaikkaa ei sitten löytynytkään. Pääsimme kokeilemaan tasapainottelua lautasen ja lasin kera, se ei ole kivaa.

Muuten meillä kyllä oli ihan omaa kivaa jälleen kerran. Vaikka paikalle oli raahattu kaikenkarvasia esiintyjiä (Jukka K, Miss Divet ja Jore Marjarannan Trio, Jore muuten osoittautui elviksehköksi, vähän niin kuin toiset ovat lihavahkoja tai laihahkoja... sisäpiirihjuumoria.), jäivät ne taustamusiikiksi vilkkaalle ajatuksenvaihdollemme. Joidenkin ihmisten kanssa puhetta piisaa. Oikeastaan tuo on väärin sanottu, minulla piisaa puhetta suurimman osan kanssa ihmiskuntaa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Miehän sanoin, olen seurallinen erakko. Ehkä olen erakko ilman omaa syytäni...

Tuli piipahdettua vielä toisessakin S-ryhmän paikassa, kun joku Kellarihumppaa-bändi karkoitti meidät Kellarista. Vltava on helppo ja leppoisa pistäytymispaikka. Sokerina pohjalla siellä on henkilökohtaisia paheitani helpottava tupakointikatos, jossa on LÄMMITYS. Luksusta! Mutta mie olenkin aina ollut aika helppo nakki.

Ilta ei venynyt liian pitkäksi, pääsin jo kahdentoista bussilla kotiin, vaikka kieltämättä hetken mietin myös taksia. Laitoin nimittäin hienostelutyyppisesti jalkaani syksyllä hankkimani mustat nilkkurit, joissa korkoa riittää. Ne olivat pikkuisen huterat vielä tässä vaiheessa talvea, mutta kun ne ovat niin ihanat jalassa, niin pakko oli.

Nyt väsyttää, mutta ei krapuloitseta, syöminen on tärkeätä juomisen ohessa. Illalla väsyttää vielä enemmän, mutta sen käytänkin viisaasti pesutuvassa ravaamiseen. Ei sitä joka päivä rillutella, joka toinen päivä vain, jos suunnitelmamme viikonlopulle onnistuvat.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Yhteiskunnan järjestämää dementian torjuntaa

Sanovat, että ihmisen olisi hyvä rikkoa rutiinejaan, vaihdella reittejä, aikatauluja ja tapojaan. Että aivot pysyisivät virkeämpinä ja virkeys osaltaan torjuisi dementiaa. Tänä aamuna AKT:n pikkuystäväiseni järjestivät minulle tutustumiskierroksen uusiin bussireitteihin sekä uuteen junaseisakkeeseen.

Kiittämätön ihminen kun olen, en yhtään osannut olla tosin kiitollinen, että jouduin lähtemään 15 minuuttia tavallista aikaisemmin, luistelemaan ja kompastelemaan pitkin kevyenliikenteenväylää, joka vaikutti enemmän granaattien repimältä taistelukentältä, pönöttämään täpötäydessä bussissa muiden aamuäreiden kanssa ja lopuksi juoksemaan kuolemanjuoksun portaat alas, että kerkeän seuraavaan junaan.

Yritän tuntea kiitollisuutta AKT:tä ja yhteiskuntaa kohtaan tästäkin aamunavauksesta. Pääsin kuitenkin töihin, perkana. Tämä on sitten sarkastinen lausunto.


Ja tässä vihdoin asemankelloni. Eikös olekin pähee tapaus? ;-D

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Köyhät tahtoo rikkaan, rikkaat kuninkaan

En koe minkään valtakunnan sympatiaa AKT:ta enkä ahtaajia kohtaan. Jos maamme taloudellinen tilanne on mitä on, niin ei sitä kauppaa kannattaisi nyt ainakaan vaikeuttaa lakkoilemalla. Etenkin kun ahtaajien irtisanomisaika on jo nyt 6 kk, meillä tavallisilla kuolevaisillahan se on maksimissaan 3 kk, niin vieläkö ne perkeleet tahtovat vuoden palkan irtisanomisen jälkeen? Ja entäs sitten AKT, siellä menetetään suurinpiirtein ensimmäisenä lakkopäivänä vuoden korotus, jos sellainen saataisiin. No, ei ehkä ihan, mutta tuollainen periaatteellinen ”eipäs juupas” se vasta saakin tällaisen tavallisen torvelon rakastamaan kaikkia lakkoilijoita. Vanhanaikainen ase, jotain uutta kannattaisi keksiä. Vaikka neuvottelu.

En myöskään tiedä, kuinka pitkään työmatkani huomenna kestää. Joudun ilmeisesti kiertämään keskustan kautta, kun se kehumani jokeribussi on Nobinan liikennöimä. Toisaalta kuitenkin pääsen töihin, toisin kuin muutama muu kehyskunnan asuja. Jos lunta olisi vähemmän, kävelisin radan varteen Ogeliin, sitten hyppäisin junaan, vaihtaisin Pasilassa toiseen junaan ja olisin suurin piirtein järkevään aikaan töissä. Mutta nyt ei kyllä huvita lähteä rämpimään tuohon pottupeltoon, jota kevyen liikenteen väylästöksi myös kutsutaan. Siinä tosin saisin myös liikuntaa, jota tarvitsisin. Keväällä onkin harkittava moista ihan vakavissaan.

Kiukustuttaa. Onneksi huomenna iltapäivällä ja illalla on luvassa jotain huvitustakin. Sitten voisin jäädä vaikka sairaslomalle, kun kurkku ja nenä niin lupaavasti kutisevat. (En jää kuitenkaan, kunhan uhkailen yhteiskuntaa, että ymmärtää elää ihmisiksi.)

***
Otsikko on lainaus Maaritin jostain biisistä. En vaan muista mistä. Mie tykkään Maaritista, karaokessa yksi lempilaulujani on Jäätelökesä, sellainen olisi vielä joskus kiva kokea.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Tahdon kodinhoitovapaalle tai sisäkön

Olisipa ollut kiva jäädä kotiin lomailemaan. Siellä on vielä monta pikkujuttua tekemättä. Asiat etsivät paikkaansa, mutta jospa vaikka päästäisen aikaan saisin loput lomapäiväni ja kerkeäisin tutkia kaappien järjestystä sillä silmällä. Löysin muun muassa huivikokoelmani sekä läjän hansikkaita sekä hukassa olleen hatun.

Siistiksi ihmiseksi siivoamisen aloittaminen tuottaa minulle suunnatonta vastenmielisyyttä. Sitten kun sen saa aloitettua, ei kunnon vermeillä aikaa moiseen tuhraudu, mutta välillä kyllä pölyvilladobermannit pureskelevat nilkkoja, ennen kuin ymmärrän ryhtyä imurin varteen ja moppia heiluttamaan. Eilinen oli hyvä päivä sen suhteen ja kyllä sen tosiaan huomasi nukkuessaan, ettei nenuli tuhissut samaan malliin kuin vielä viime viikolla.

Asia, josta en pidä edelleenkään, että heti kun olen päivänkin poissa, työpaikan valtaa kaaos. Minä en yhtään tykkää tällaisesta korvaamattomuusaspektista, joka johtuu osittain siitä, että olen menettänyt puolen vuoden aikana kaksi kollegaa ja saanut yhden tilalle uuden, joka ei vielä oikein pysy kärryillä tässä elämässä. Ja niin imartelevaa kuin onkin, että ihmisistä on kiva olla tekemisissä juuri minun kanssani, jopa niin paljon, että he mieluummin odottavat minun tulevan töihin kuin hoitavat hommelit jonkun muun kanssa, niin minua se suoraan sanottuna välillä ahdistaa. Etenkin lomaltapaluun jälkeen.

Saisivat tykätä muistakin, mie tahdon kodinhoitovapaalle. Koti on kiva, vaikken vielä edelleenkään tahdo ymmärtää, että saan jäädä sinne eikä kukaan aja minua pois.