Operaatio käsilaukun vaihto

Periaatteessa pidän käsilaukuista yhtä paljon kuin kengistä. Inhoan kuitenkin käsilaukun vaihtamista niiden sisuksissa piileskelevän tavarapaljouden takia. Ja kaikki on tarpeellista, uskokaa pois. Tarkkaan punnittu kokonaisuus, jolla pärjää vaikka erämaassa. Niinpä ei juuri kannata paria laukkua enempää olla: yksi peruslaukku, yksi edustuslaukku ja yksi lomalaukku.

Kun äsken vaihdoin kesälomalaukkuun tavaroita kaupunkilaukusta, mietin että kannattaisiko minun kokeilla sellaista järjestelijää. Niitäkin vaan tuntuu olevsn edullisempia ja kalliimpia vaihtoehtoja. Mistä sitä ihmisenlapsi voi tietää, mikä on hyvä? Kokeilemalla varmaan.

Pakkaaminen oli hyvä aloittaa jo tänään. Meni nimittäin matkalaukkulaukkusuunnitelmakin uusiksi. Tavaraa on aika paljon. Saa nähdä, katkeaako kamelin selkä huomisaamuna.

Kun totesin naamakirjassa, että taitaa Black Sabbathin keikan rokkiasusteeksi kelvata sadeviitta, Siiseli aktivoitui toteamaan, että jallu riittää. Hmm. Vaarallinen keikkaseuralainen, pitää pysytellä kauempana. Saa nähdä, millainen keikka siitä vielä tulee. Voi mennä karaoken puolelle sekin...

Suunnitelmien muutos

Vaikka elämä järjestää välillä isojakin yllätyksiä, jotenkin olen onnistunut lipsahtelemaan karkuun kaikkein pahimmilta seuraamuksilta. Enimmäkseen aivan ilman omaa ansiotani, yleensä onnenkantamoisilla. Niin käy tänäänkin. Minun pitäisi alkuperäisen suunnitelman mukaan hypätä junaan kahden maissa. Kun nyt konduktöörit kuitenkin päättivät vähän lakkoilla, mietin jo hetken liftaamista. Sitten tajusin, että eihän se enää käy. Ensinnäkin minulla on liian paljon tavaraa, olen liian vanha ja Suomessa on siirrytty moottoriteihin. Mutta että onhan meillä Onnibus, ja vaikka heidän bussiensa jalkatila on tarkoitettu kääpiöille, hätä ei lue lakia. Niinpä matkustankin kotiin saatanan lähettiläiden kyydissä, halvemmalla ja tunnin pidempään.

Mukaan lähtee elämäni ensimmäinen omatekemä ahvenkukko. Sen lisäksi Pohjoisemman Suomen kaupungin Seppälästä löysin edustuskelpoiset tummat farkut (riittävän pitkät lahkeet) ja yhdestä pienenpienestä kaupasta persoonallisen kevätvillakangastakin. Suosin suomalaista käsityötä. Äitee taas kauhisteli törsöttämistäni, itse hän jätti taas monta vaatetta ostamatta, kun kuulemma ei enää kannata uusia ostaa, kun pian kuolee ja ne jäävät käyttämättä. Pyörittelin sisäisesti silmiäni, en kuitenkaan sanonut mitään. Ei kannata.

Vierailu on sujunut suhteellisen leppoisissa merkeissä. En ole edes saanut viinanjuontikohtausta eikä äiti ole pakkosyöttänyt minua juottoporsaaksi. Ehkä minä vielä opin - ehkä lehmät lentävät. Luojan kiitos, vanhempi veliseni tuntuu huolehtivan äidistä. Menee jopa lääkärille mukaan ja kysyy oikeat kysymykset. Mutsia tietysti pelottaa, mutta kun ei sille nyt vaan mitään voi. Kunhan saisi kuolla ilman kitumista, toivon minä.

Kesällä on taas tultava. Tiedän sen. Vähällähän mie tähän saakka olen päässyt. Karkuun lipsahtanut tästäkin lajista, kiittämätön tuhlaajatytär.

Tuulensuojaan

Jotenkin epäreilua, juuri kun ihminen oppii tuntemaan itsensä ja vähän ryhtyy ymmärtämään muita, tulee viikatemies ja korjaa pois. Sitä mietin, kun matkustelin bussissa tänään töiden jälkeen. Olin niin väsynyt, että olisin voinut jatkaa lämpimässä hämärässä kyyhöttämistä tuntisotalla, mutta seurauksena olisi todennäköisesti ollut torkahdus, eksyminen ja kahta kamalampi palellus. Olisin tahtonut luopua kaikesta ja vain matkustaa, karata pois. Mutta koska tunnen itseni, tiedän myös viihtyväni strukturoidussa ympäristössä, tahdon seikkaillakin turvallisesti. Sellainen lämmin kolo olisi kyllä kiva, niin kuin vaikka auton etupenkillä, kun joku ajaisi minua ympäriinsä. Voisin nauttia pari matkajuomaa ja polttaa muutaman savukkeen. Puhetta ei tarvitsisi olla paljon.

En minä sitten kuitenkaan karannut enkä muuttunut autotytöksi vanhoilla päivilläni, etsin Matkahuollon palautuspisteen naapurilähiöstä, lähetin yhden paidan takaisin. Malli oli kiva, takaa pidempi hörselö, mutta materiaali pisteli osuessaan ihoon. Ei ihmisen paita. Jäljelle ostoksista jäivät kengät ja hihaton paita. Siiseli kysyi viimeksi paljonko olen sijoittanut kenkiin, lakkasin laskemasta, kun tajusin summan nousevan tuhansiin euroihin. Meillä kaikilla on keppihevosemme.

Vanheneminen on siksikin kivaa, että sitä oppii antamaan anteeksi. Siis itselleenkin. Vaikka onnistuu mokaamaan monella eri tavalla ja monissa tilanteissa, jotenkin ne vaan ymmärtää jättää taakseen. Niille kun ei enää mitään voi. Pitää vaan yrittää enemmän jatkossa, pitää yrittää olla mokaamatta. Toisaalta kaikki mokaavat, se on fakta. Jos ihminen ei tee virheitä, hän ei elä. Sillä perusteella minä kyllä tulen elämään ikuisesti.

Töissä kyllä ihmettelin eilen, että miten mie jaksan eläkeikään saakka. Etenkin kun se tuntuu aina olevan yhtä kaukana.

Huoltoajo

Olen ollut kovin kiireinen alkuviikon. Suolatehtaalla ei ole toiminta rauhoittunut toivomaani tahtiin, kuitenkin kaiken olen saanut hoidettua. Tiukkaa on tosin välillä tehnyt, kun ovat henkilökohtaiset asiatkin vähän asettaneet esteitä elon tielle.

Maanantaiaamuna minulla vihdoin oli aika luomihoitajalle. Kävin Bulevardin klinikalla, hintaan vaivaiset eur 25. Vaivaiset siksi, että kerrankin tunsin olevani ammattilaisen käsissä, kun neiti syynäsi minut päästä varpaisiin. Kaikkea löytyi; kirsikkaluomia, varsiluomia ja rasvaluomia. Samoin löytyi neljä epäilyttävää tyyppiä, nyt minulla on niistä kuvaus ja paikat paperilla, jonka voin ojentaa terveyskeskuslääkärille. Sitten kun joskus sinne siis pääsen, enkä joudu samalle kuin joka verenpaineasioissa minua "tutki". Se kaveri ei varmaan suostuisi minuun edes koskemaan, katsomisesta puhumattakaan.

Työpäivän päälle menin suutarilleni hakemaan kolmet kengät. Kaksiin menivät puolipohjat ja kaikkiin kolmiin uudet kantalaput hintaan eur 98. Sain vielä joululahjaksi maksipullon suihkutettavaa kyllästettä. Samoin kenkäni saivat kehuja, että suutarin vaimokin oli vaatinut kysymään, mistä ne on hankittu. Ja minähän auliisti kerroin. Minulla on hieno ammattisuhde henkilöön, joka on tärkeä naiselle, joka rakastaa kenkiä. Ja hamstraa niitä. Koska kävelen, myös huolehdin kalliista kolpposistani. Hän osaa kohdella kenkiäni arvostaen, jos tahdotte ammattitaitoisen suutarin tiedot, kysykää.

Kävin joutessani myös Liiterikaupan kautta ennen kotiinmenoa. Jouluajan ruokamenut alkavat muodostua eikä minun todennäköisesti tarvitse ennen ensi viikkoa poiketa kaupassa kun vielä tänään käyn soveliaita juhlajuomia. Ja kalan huomista varten.

Vietin illan Rotumarsun kanssa. Hän on jo lomalla, niinpä tuli valvottua suhteellisen myöhään. Vielä kun kaveri onnistui sairastumaan yön aikana flunssaan ja herätti minutkin ennen viittä. olin todella väsynyt jo töihin mennessäni. Ahkerasti kun puuhastelin, pysyin hereillä. Kävin talvipäivänseisahduksen valoisaan aikaan (aurinko bongattu!) katsastamassa yhden kokouspaikankin kevään isoa kokousta varten, vaikutti lupaavalta, vaikka kalliiksihan se käy. Siinä sitä vielä työmaata riittää... Kahden jälkeen oli kuitenkin pakko jättää työmaa taakseen, minulla nimittäin oli kampaajalle aika.

Mikä onni, ilo ja autuus oli taas maata pesupaikalla hierottavana, tällä kertaa oikeasti nukahdin sinne. Vitsailin pikkukampaajalleni, että hän saisi tehdä minulle mitä vaan enkä huomaisi, ennen kuin hän herättäisi minut. Goottitukkaa hän ei kuulemma suostu kuitenkaan tekemään. Onneksi kyseessä on luottohuoltaja, sain jälleen ihanan vaaleankullan/ kuparin värisen pään ja hienovaraisen lyhennyksen. Tukka jaksaa kihartua itsestään. En ymmärrä, mitä teen, kun poika tekee kesäkuussa uhkauksensa mukaan ja muuttaa Australiaan. Hän oli saanut sinne nimittäin työviisumin. Liekö lähdettävä perässä?

Vielä tämä päivä, sitten saa taas yölläkin syödä. Jos jaksaa ja jos on halua. Luulen, että tarvetta ei tule olemaan.

Mittailua

Mittailen tiluksiani. Kyllä minulla vielä lähiaikoina on varaa siihen sänkyyn, olen päättänyt. Ja hyvin todennäköisesti se 140-senttinenkin makuusoppeen menee. Vähän ujuttamalla, mutta menee. Pitää vaihtaa järjestystä, sekään ei mikään huono asia ole. Samalla pitää sitten pestä ikkuna, verho ja sälekaihtimet. Nyt sekin on ollut vähän vaikeata ja siksi jäänyt tekemättä.

Mittailen myös verenpainettani. Lääkäriaika on torstaina. Näyttää siltä, että näin aamusella paine on vähän koholla (147/84/54), mutta toisaalta tässä vaiheessa lääkkeen vaikutus on pienimmillään. Eiköhän se ole riittävä. Parempi kuitenkin keskustella valkotakkisen kanssa. Kolestroliarvoa tai paastosokeria taas itse ei pysty ottamaan, siihen tarvitsen lähetteen. On tämä kyllä mennyt vaikeaksi. Mitähän lysti mahtaa kustantaa?

Painoani en mittaile. Eipä toisaalta ole tarvinnutkaan, samat vaatteet menevät päälle. Todennäköisesti kovin suuria heittoja ei ole tapahtunut. Tukka saisi kasvaa pituutta, vaan kun ei kasva, kampaajalle on vielä vajaa kuukausi aikaa, juurikasvu näkyy jo. Ripset itse asiassa eivät olekaan niin töpöt kuin olen kuvitellut, ne vain ovat vaaleat ja silmät syvällä, tulee optinen harhama. Kulmakarvoja sen sijaan joudun lyhentelemään, Bresznevin sukua ja huonetta kun tunnun olevan. Onneksi niissä edes pysyy väri vielä, geelillä saan ne pysymään ruodussa oikeansuuntaisina.

Brandosin alennusmyynnistä tilasin samanlaiset Neosensin punaiset kengät kuin minulla on ennestään. Teen vanhoista festarikengät ja uusista työkengät. Niissä on nimittäin ihana lesti ja korkoa vain 6,5 cm. No kun halavalla sain.

The first leg of the journey

Unohdin päivittää ennen lähtöäni. Tuli kiire eilen. Piti suorittaa töissä ja pakata kotona. Töissä muuten näköjään TAAS suunnitellaan toimenkuvamuutoksia - tietenkin sillä välin, kun en ole itseäni puolustamassa. En ajattele, en ajattele, en ajattele.

Eväitä en unohtanut. Tällä kertaa aamukahvikin pysyi mukissa, kun roudasin sitä junan käytäviä pitkin. Joskus viime talvena sain aikaan kahvimerionnettomuuden. Kupillisessa on yllättävän paljon, kun se seilaa pitkin junan käytävää. Mikään paperimäärä olisi sitä riittänyt kuivamaan, silloin muistaakseni uhrasin mukaan tarttuneen iltalehdykänkin.

Kun eilen valitin ystävälle, ettei minulla ole mitään päällepantavaa, hän totesi, että astun sitten varmaan alastomana junasta määränpäässä. Ehkä kuitenkin jätän sen väliin tällä kertaa, en kyllä tiedä miksi. Ei minulla ole mitään hävittävää.

Palataan astialle joskus viikonloppuna.

Hätä keinot keksii

Huomenta tädin pikkumussukat!

Täällä minä kekkaloin yöpaidassa (pitkä t-paita) ja 8 cm korkokengissä heti aamusta. Ostin nimittäin taas kengät. Neosens on yleensä luottomerkkini, koko 42 vain sujahtaa jalkaan, mutta tällä kertaa hivenen ryhtyi vetoketju kinnaamaan ja jalan alasivussakin joku sauma hinkutteli. Päätin ottaa vanhan keinon käyttöön; kastellaan sukat, puristetaan kuiviksi, vedetään jalkaan ja kenkä päälle. Kävellään ympäriinsä kotioloissa, kunnes sukat ovat kuivat. Ei muuten purista enää.

Ai, miksi ostin taas kengät? No, kun pystyin. Olivat alennuksessa ja ovat kauniit. Minulla on kovin vähän korkokenkiä, enimmäkseen vain bootsikantaisia kenkiä. Ja, ja... Ja mitä hittoa tuota selittelemään, olen Imelda ja minulla on varaa. Sitä paitsi minä käytän kaikkia kenkiäni, vaihdan niitä yhtä taajaan kuin muut sukkia. Vaihdan mie kyllä sukkiakin, ei sen puoleen.

Neosensin lisäksi on toinenkin espanjalainen kenkämerkki, josta tietää, että minulle ne käyvät kuin valetut, Brako tekee vähän järkevämpiä kenkiä. Tärkeintä on kuitenkin, että kenkuleitä löytyy koossa 42 ja että ne ovat nahkaa. Nähtiinhän se jo, miten niille punaisille kangaskengille kävi. Niistä ei enää siistiin käyttöön ole, korkeintaan rumuretkille ja makuuhuonekäyttöön.

Hammaslääkäri oli erinomaisen helläkätinen ja äärettömän hyvä puuduttaja. Ei sattunut kuin kerran, sitten sain lisää puudutusainetta. Mutta hupaisaa oli, että tuskani on niin näkyvä, että kun penkistä nousin, sekä hoitaja että lääkäri ehdottivat, että jäisin hetkeksi istumaan odotushuoneeseen. Minä nimittäin unohdan hengittää taistelun tiimellyksessä, on happi vähissä, notkahdin ylösnoustessani näkyvästi. Mutta keräsin itseni ja hymyilin taas helmihammäsrivilläni, joka saa olla rauhassa ainakin kaksi vuotta - jos vaan kukaan ei päätä lohkeilla.

Tulin kotiin, puhuin puhelut sekä Dervissin että Kirjeenvaihtokaverin kanssa. Treffit Dervissin kanssa siirsin ensi viikonloppuun, Kirjeenvaihtokaveria näen ehkä tänään. Kahdeksan aikaan olin sohvalla pitkälläni, kymmenen maissa vaihdoin sänkyyn. Nukuin kuuteen saakka, toki pari kolme kertaa heräillen, mutta kuitenkin monta tuntia. Olen uusi ihminen. Ja mullon jalassa uudet kengät, menenkin keittämään kahvia.

Arkisohlausta

Minua ahdistaa vaaleiden farkkujen puute niin pahasti, että meinasin taas eilen lähteä toiviokierrokselle. Jouduin tolkuttamaan itselleni, että ei ole vielä sellaisen aika, palkkapäivään on vielä viikko, eikä juuri nyt ylimääräistä ole. Mutta kun harmitti, suutari-parka oli sotkenut aikataulunsa eivätkä kenkäni olleetkaan vielä valmiit. Saa nähdä, pääsenkö tänään töistä ajoissa, että kerkeän ennen puolta kuutta naapurilähiöön. Hän kyllä lupasi kompensoida turhan retkeni jotenkin, minä vaan tahdon kengät käyttööni. Ja farkut. Valtakunta vaaleansinisistä bootcutfarkuista!

Lauantaina vierailin naapurilähiössä ystävien uutta koiraeläintä ihmettelemässä. Iltani vietin mielenkiintoisesti lähiön baarissa. Tutustuin kovin erilaisiin ja keskenään erihenkisiin henkilöihin. Sen verran kiinnosti kupletin juoni, että en malttanut lähteä kylille. Ilta tuli edulliseksi, koska miehet. Oli varsin avartavaa kuunnella mielipiteitä itsestään. Tuntemattomat ihmiset näkevät minut kovin eri tavalla kuin itse koen itseni. Yleensä minut nähdään huomattavasti positiivisempana ja valoisampana kuin olen. Toisaalta hiprakassa minusta tulee optimistisempi, se saattaa selittää paljon. Sen lisäksi minulla on kuulemma säteilevät silmät. Jaa. Kaikesta tästä voimaantuneena kävelin kotiin, eikä edes väsyttänyt. Sunnuntaina sitä lajia kyllä oli liikkeellä, niin kuin muinakin sunnuntaipäivinä.

Olen lukenut kalenteriani väärin. Meinasin ottaa junaliput Länsirannikolle aivan väärälle viikonlopulle. Nyt pitää kysyä ystäviltä, voiko viikonloppua vaihtaa vai meneekö elämä vaikeaksi. Sen sijaan pitkäaikainen ystäväni Itäisessä Suomessa teki minulle toisen ehdotuksen, siitä taitaa olla mahdotonta kieltäytyä. Heinäkuussa pitäisi sen lisäksi yrittää keretä nähdä kirjeenvaihtokaveria, hänkin heräsi talviunestaan kirjoittelemaan. Tässä on vielä helevetin hyvä läpisekoilun paikka, kun sotken aikatauluni rehvakkaasti. Etenkin kun töitä pitäisi tehdä enimmäkseen.

Sananen unesta, olen ryhtynyt nukkumaan, nyt kai voin jo olla melkoisen varma asiasta. Ilmiötä on kestänyt kuukauden päivät. Herään edelleen öisin, mutta nukahdan uudelleen, olen siis joko hullu tai viaton, kun asiat eivät enää pidäkään hereillä. Riemua!

Meillä kaikilla on totuutemme

Voi tympeyden tympeys, joudun kaivelemaan ompelukoneen esille. Ensinnäkin, polkupyöräkyyti tuhosi myös yhdet vaaleat farkkuni. Tarakka  repi sisäreiden puolelle reiän. Siitä harmistuneena kävin Kappahlista vaaleat farkut, kun niitä siellä taas oli. Naurettavuuden multihuipentuma on, että kokeilin kyllä farkkuja ja kiitollisena totesin, että sama koko sopii edelleen, mutta arvatkaas ymmärsinkö katsoa lahkeiden pituutta. Voi villu tamme, ne ovat jotkut high tide pöksyt, vaikka ovatkin bootcut mallia. Eli, etsitään vanhat farkut, leikataan niistä sopivat palat ja jatketaan uusia housuja. Uskomatonta!

Mutta hei, löysin yhden kesäpaidan halvennusmyynnistä. Lisää tekisi mieli, koska aika kauhtunutta tavaraa tuolla kaapeissani on. Pitäisi vaan jotenkin löytää tasapaino työ- ja vapaa-aikavaatetuksen välille. Mielellään pitäisi löytää vaatteita, joita voi käyttää molemmissa elämänsä huipputapahtumissa.

Miljoonannen kerran totesin, että on se luojan lykky, etten ole lisääntynyt. Töissä saa sitä lajia aivan tarpeeksi. Laita lapsi asialle, tee itse perässä. Enempää en aio siihen puoleen tarttua. Kotona olen parhaimmillani leikkiessäni lahnaa. Sillä tavoin saan mahdollisimman vähän vahinkoa aikaiseksi. Alamme töissä pian kaikki olla niin kireitä, että käymme toistemme kimppuun. Jotenkin kauhistuttaa, kun tiedän, että kaikki tilanteet ennustavat uutta työttömyysjaksoa elämässäni. Kääpiöiden tilanne huononee huomattavasti ensi hallituskaudella, mutta niin huononee työttömienkin. Voi hyvää päivää, mikä maailma meillä on luvassa! (Mie muuten taas nousuhumalassa tallille ajellessani ratkaisin Suomen ongelmat taksikuskille, hän kohteliaana miehenä kannusti minua hakeutumaan oligarkiksi. Joko liitytte minuun tai itkette ja liitytte - vai miten se meni?)

Tekisi mieli polttaa tupakki.

Lauantain toivotut

Mihinkäs minä jäin? Joo, keskiviikkona oli vähän niin kuin perjantai, kipitimme ystävän kanssa Tavastialle tsekkaamaan Steve ´n´ Seagullsin keikan. Ja mitenkäs minä tämän sanoisin? Erittäin hyvin soitettua, laulettua ja esitettyä, mutta kun biisit ovat covereita, niin ei varmaan tarvitse toista kertaa keikalle mennä, elleivät pojat keksi ryhtyä omaa musiikkia tekemään. Kivaa oli ja hauskaa kanssa, mutta silti jäi kaihertamaan. Kun potentiaalia herroissa on musiikillisesti, äärettömän taitavia muusikoita. Onneksi ystävää on aina hauska nähdä, siltä osin pikkulauantai oli erittäin sovelias iltama.

Keskiviikkona kun ajelin bussilla töistä kotiin entisen kotilähiön läpi, ääss-marketin portailla seisoi ex-mieheni. Sekaisin, onnettoman näköisenä, kumarassa, laihtuneena, tukka sekaisin, silmät nälkäiset, odottaen jotain. Melkein hyppäsin pois bussista kysymään, voinko auttaa jotenkin. En onneksi hypännyt, mutta kyyneleet tirahtivat silmiin. Ei minusta ollut häntä pelastamaan, kaikkeni yritin ja päädyin melkein kuoliaaksi. Kamalaa huomata omaavansa tunteita sitä ihmisraasua kohtaan, mutta kun ei itselleen mitään voi.

Torstaiaamuna heräsin ajoissa, kerkesin rakentaa savuporopiirakan valmiiksi. Pakkasin sen hyvin ja matkustin itään. Roolipeli-iltama oli erittäin antoisa, sen päälle päätimme perustaa suljetun naamakirjaryhmän, että nekin, jotka eivät pääse pelikerralla paikalle, pysyvät kärryillä pelin kulusta. Tapoimme aivan lopuksi yhdessä toisen taistelijan kanssa yhden demigoddessin, jota pelinjohtajan mukaan ei meidän koskaan olisi pitänyt onnistua kukistamaan. Siitäpä taas expaa tipahti mukavasti, taso nousi.

Perjantain työpäivä piti olla sellainen, että kerkeäisin tekemään rästihommia, mutta kun se perkeleen esihenkilö oli poissa, niin meni hänen hommiaan tuuratessa lähes koko päivä. Että minua syletti. Mutta koitan olla välittämättä asiasta, sehän on vain työtä. Nauratti tosin kun rakentelin viisumipapereita yhteen maahan, jolla on yhtä huono maine kuin meillä firmana. Kummallekaan ei myydä kuin etukäteismaksulla, nyt me odottelemme maksua, ennen kuin delegaation sinne matkaa, mutta viisumipaperit on syytä hoitaa kuntoon ennen sitä.

Töiden jälkeen kävin tapaamassa entisiä kollegoja. Paljon on vettä virrannut siitä, kun minäkin potkut firmasta sain. Siitä on jo yli kolme vuotta! Kävimme syömässä Raffaellossa, emme nyt muutakaan keksineet siihen hätään, Bolly-tarjous oli maukas, mutta kun pastaan piti erikseen pyytää pippuria ja parmesania, ja tarjoiluhenkilökunta vielä vituili siitä laskua tuodessaan, jätin poikkeuksellisesti tipin pois ohjelmanumeroista. Minulle ei kettuilla, kun pyydän itsestäänselvyyksiä.

Sitten Imelda-osastomme terveiset. Kun huomasin, että ennen palkkapäivää oli vielä rahaa tilillä, niin jo alkoi metsästäminen. Löysin kahdet ihanat, vaaleanpunaiset Neosensin nahkakengät ja Anna Fieldin kankaiset punaiset makuuhuonekengät (työkaverin lausunto, kun näki kengät ensimmäisen kerran jalassani, minä kyllä käytän niitä ihan julkisesti, makuuhuoneessa ei olisi ketään niitä katselemassa). Molemmat istuvat jalkaani kuin hansikkaat ja jumalauta, ne ovat kauniit! Arvatkaa vaan, kyllä ryhti suorenee, kun noissa lähtee liikkeelle.

Huonot uutiset, BB oli minulle ensimmäisiä kitaristeja, joita ihailin. Ja Lucille soi kauniisti. Siellä toisen hiippakunnan bändissä saivat tosi tyylikkään kitaristin ja laulajan. Onneksi meillekin jäi jotain, oheinen levy oli yksi ensimmäisiä ostamiani blueslevyjä, edelleen puolustaa paikkaansa tyylin huipentumana.

Ilahdutus

Voisiko joku kertoa, miksi kevätpäivänseisaus on vasta lauantaina, kun päivä nyt jo on 12 h 5 minuuttia pitkä? Ketä on huijattu? Vai oliko kesätyöntekijä laittamassa päivää paikalleen?

Sain paketin ystävältä. Kerkesin hakea sen eilen. Paketista paljastuivat jumalaisen väriset (siniseen taittava fuksia) ranteenlämmittimet ja kaulahuivi. Nauratti vaan, kun hän oli laittanut kahdet napit mukaan, joista valita kaulahuivin kiinnittämiseen, että tee-se-itse-paketin sitten sain. Mutta olen kiitollinen ja ihastunut. Ei tämä talvi vielä luovuta, viikonloppuna viilenee.

Itse kohtelen itseäni varsin viileästi edelleen. Uni parantaa, mutta minulla ei ole aikaa nukkua riittävästi. Niinpä olen edelleen alakuloinen untelo. Ja töissä on tietysti ihan kamalaa, mutta siitä ei varmaan tarvitse mainita enää.

Rättitiedote

Löysin mustia housuja. Ostin kahdet, farkut ja toiset levenevälahkeiset pöksyt. Nyt vaan elän kauhun sekaisissa tuntemuksissa, kun muistelen, että eikös Seppälälle ole käymässä vähän huonosti. Pitääkö minun käydä hamstraamasta sieltä useammat perinteiselle naiselle sopivat housut ennen kuin lakkauttavat koko puljun?

Olisin ostanut farkut tummansinisenä versionakin, oikein törsännyt, mutta valitettavasti minun kokoani ei niissä enää ollut jäljellä. Eikä näköjään ole verkkokaupassakaan, nyt olisin uskaltanut sieltäkin ne tilaamaan. Housujen materiaali on valitettavasti höttöisempää kuin Kappahlin vastaavien, mutta ainakin näin uutena ne istuvat jalassa mukavasti. Taidan tilata ainakin yhdet mustat vielä seuraavasta palkasta lisää - mikäli niitä enää verkkokaupassa on.

Muinakin syksyinä on olo ja elo tässä vaiheessa vuotta tuntunut ylitsepääsemättömältä. Tunnistan tunteen, yritän tolkuttaa itselleni, että vuodenvaihteeseen on enää reilu kuukausi ja sitten valo voittaa jälleen. Eilen suunnittelimme juhlakauden vapaita, nykyisten toimieni takia olen väistövelvollinen noin kolmeen eri suuntaan, eli lomani eivät saa mennä ristiin tiettyjen henkilöiden kanssa. Ei se minua toisaalta haittaa, kunhan vaan saan pitkiä lomapätkiä, että jaksan sitten taas ihmisten ja itseni kanssa.

Oma talvitakki

Onneksi ystävät joskus osaavat lukea ajatuksia. Niin kuin eilen se ystäväni, joka pyysi minut töiden jälkeen kaupungille kahville. Hiushoitotuotetarjousten perässä menimme Sokokselle. Siellä eksyimme alakerran kaaoksen jälkeen hiplaamaan Marks & Spencerin tuotteita.

Olimme jo pois lähdössä, kun takaseinustalta silmääni sattui talvitakki. Hullu panin sen päälleni ja sitten se oli menoa, pakkohan se oli mukaan poimia, kun kerrankin malli, väri ja tarkoitus sattuivat kohdalleen. Minulla on pari talvitakkia, molemmat saatu käytettyinä ystäviltä ja nykyään jo näyttävät aikansa eläneiltä. Olen ollut niistä kovin kiitollinen, mutta toisaalta olen parisen vuotta miettinyt, että tarvitsisin omanlaiseni, siistin vaatteen ja ihan omalla mallilla. Mikä parasta, nyt löytämäni takki ei ollut mikään viidensadan euron palttoo, vaan reilun satasen ostos. Sen lisäksi siinä on villaa, joka taas puhuu sen kuosissaan pysymisen puolesta. Eikä se ole musta! Minulla on nykyään värejä ikävä, harmaakin on parempi kuin kokomusta.

M&S-osastolla näytti muutenkin olevan työssä käytettäviä vaatteita perinteisen ruumiinrakenteen omaavalle naiselle. Joudun varmaan tekemään sinne jossain välissä uuden täsmäiskun. Viimeistään sitten, kun pitää etsiä jotkut työtyyppiset housut.

Pelottava asia sattui Sokoksen alakerrassa, entinen puolisoni tuli vastaan. Onneksi hän ei kerennyt pysäyttää meitä ja me vaesimme eteen päin sen verran määrätietoisesti, että pääsin pelkällä tervehtimisellä hänestä eroon. Sydän jäi lepattamaan, eikä kyseessä ollut mikään perhosefekti. Ja kun nyt miehistä puhutaan, niin tuli mieleen, että avioliittoa edeltäväkin miesystävä soitteli minulle viikonloppuna, hän taas kertoi elämästään ummet ja lammet, minun kuulumiseni kuitattiin ensimmäisessä lausessa, kun hän kysyi miten voin. Vastasin voivani hyvin, se riitti adhd-luonteelle.

Minä sitä olen varsinainen parisuhde-epäonnistuja. Enkä vain miessuhteissani, työkään ei taida luonnistua (mutta sitä nyt vaan on liikaa). Suhteestani Nukkumattiin ei kannata edes mainita...

Suru hukkuu siideriin

Eilen sain kuulla, että Hankala oli ryhtynyt seurustelemaan. Harmittihan se, vaikka en ollut varsinaisesti tietoisesti panostanut suhteen vakiintumiseen. Sen tiesin, että kotiin olisi turha jäädä, siellä ajatus olisi vallannut minut kokonaisvaltaisemmin, alitajunta nimittäin oli vetänyt tapailustamme omat johtopäätöksensä. Märinäksi olisi varmaan jossain välissä mennyt. Ei minusta suhteeseen ole, hyvät ovat jo varattuja ja huonoja ei enää kannata vaivoikseen ottaa. Pitäisi vaan yrittää muistaa se, eikä kuvitella mitään kummallista.

Kun ystävä vihjaili menevänsä töiden jälkeen kotibaariinsa, vonkasin itseni mukaan. Sitä ennen kävin lunastamassa 190 euron edestä valokuvia sekä Kappahlista parit rintareput, kun siellä oli kanta-astujapäivät -25%. Tarttui sieltä yksi musta paitakin mukaan, mutta koska farkkuosastolla ei ollut tapahtunut mitään kehitystä, jätin siniset bootcutit rauhaan. Oi, kunpa sinne välillä tulisi mustia. Miksi en ymmärtänyt ostaa niitä kuin yhdet, silloin kun niitä tarjolla oli?

Ystävän tapasin rautatieaseman edessä, ratikalla matkasimme Kallioon. Tuttu ja turvallinen baari sai todistaa aina hamaan pilkkuun saakka kikatteluamme. Miten ihanaa minulla hänen kanssaan onkaan, pitää oikeasti kehua, että harvan ihmisen kanssa tulee naurettua niin herkeästi. Kyllä me niitä elämän vakavampiakin puolia käsittelemme, mutta niihin ei jäädä vellomaan. Ja entäs sitten hänen ystävänsä, aivan valloittavaa sakkia!

Tuli siellä haasteltua tuntemattomienkin kanssa, tunsin olevani niin turvassa, että uskalsin sellaisiakin katsella. Erityisesti jäi mieleen todella omituinen sakki jostain Lahden Miekkiöstä, isä poikineen ja ystävineen oli lähtenyt kylille. Minä en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa sakille, kun poika komensi isäänsä, ettei hän saisi ketään sutturaa enää ottaa perintöä kärkkymään, että se kuului hänelle. Karmaisevaa.

Joskus 15 vuotta sitten Helsingin keskustassa oli Baker´s niminen baari, Paakarin baariksi me kanta-asiakkaat pruukasimme sitä kutsua. Musiikki oli raskasta, pojilla pitkä tukka ja me tytöt vasta nättejä sutturoita olimmekin. Tiskin takana heiluivat kaupungin cooleimmat baarimikot. He vastasivat myös soitettavasta musiikista, joten kannatti olla mielinkielin ja nätisti, jos tahtoi toiveensa eetteriin. Ystävä esitteli minut myös toiselle siellä hengailleista baarimikoista, olipa hieno muistutus nuoruusvuosilta!

Yöllä matkustin kotiin bussilla. Söin ja tipahdin välittömästi. Nyt olen kuunnellut elimistöäni, että eihän minulla edes ole krapula! Tuli juotua vain siideriä ja muutama salmiakkihedelmäsnapsi, joista pari tarjosi ystävän puoliso, ennen kuin kotiin lähti. Ihana mies! (Minut on niin helppo hurmata, vitsejä ja viinaa...)

Ai niin, syntymäpäivävalokuvat vasta valloittavia ovatkin! Niistä tulee vielä hieno kansio! Erinomainen sijoitus, yksi elämän parhaita. Hinnasta tuli vitsailtua, että 190 euroa on viisikymppisen naisen katuhinta tällä hetkellä. Hihi. Ei paha hinta.

First world problem - White whine

On aikoihin eletty. Viikonloppuna heräsin siihen, että Sokoksen verkkokaupassa on Joe Blascon meikkivoide tarjouksessa. Se kun on riittävän vahva tökötti piilottamaan katkenneet verisuonet naamastani. Samalla sitten tilasin yhden huulirajauskynän ja yhden paitapuseron. Eilen kävin lunastamassa saaliin pakettiautomaatilla, paita lähtee tänään takaisin, se oli liian suuri!

Ei, en ole laihtunut. En vaan koskaan aikaisemmin ole ostanut Zizzi-merkkisiä tuotteita. Näyttää siltä, että ei tarvitsekaan. Tai ainakin käyn ensin kaupassa kokeilemassa, että mikä koko minulle oikein pitäisi olla. Kieltämättä tällä kertaa kuvassa valehteli kaikki: malli, väri ja koko. Mutta kun olisi tehnyt mieli laittaa päälleen jotain muuta kuin aina iänikuista mustaa, ei vaan käynyt niin tällä kertaa. Onneksi nykyään myös ostosten palauttaminen on helppoa, vie vaan töihin ja antaa postipoijjaan huolehtia loput.

Pitäisiköhän nyt ryhtyä jo ahdistumaan siitä, että mitä helkkaria aion laittaa päälleni synttärijuhliini? Tai tiedänhän minä, farkut ja jonkun luottopaidan. Siinä se. Ehkä ostan uudet kengät, koska kenkiä nykyään löytyy. Sitä paitsi annoin kesällä yhdet kengät juuri eteenpäin ystävälle, kun ne minulle olivat hivenen liian pienet. Hänelle siis sopivat.

Tarjolla pieniä huolia ja murheita - osta pois halvalla

Miksi vaikeinta blogikirjoituksen aloittamisessa on otsikon keksiminen? Entäs jos ihan oikeasti kokeilisin kirjoittaa sen vasta lopuksi?

Olen ollut tyytyväinen entisen esihenkilöni aktiivisuuteen tulevan kansanjuhlan kanssa, hän oli eilen käynyt tarkistamassa paikan ja neuvottelemassa asiat valmiiksi. Muuten olen menettänyt luottamukseni siihen, että siitä retkestä suuremmoinen tulisi, mutta tyydyn keskinkertaiseen, jopa tyydyttävään. Tyydyn siihen, ettei katastrofeja tapahdu. Tyydyn mihin vaan, jos ei tarvitse hävetä omaa työtään. Vaateongelmaakin olen potenut. Minulla ei ole sivistyneitä kinkerivaatteita. En aio myöskään hankkia sellaisia. Ei toisaalta ole aikaakaan, eikä rahaa. Kenkiä kuitenkin on. Sen lisäksi oikeasti toivon tehneeni entiseen esihenkilöön niin vahvan vaikutuksen, että hän veisi minut pois nykyisestä työpaikastani vuoden päästä, kun rekrytointikielto on päättynyt. Tuskin vie, ei enää siinä vaiheessa muista minua, veikkaan ma.

Eräänä päivänä alkuviikosta olin hetken aikaa huolissani pikkuveljestäni. Ehkä ei kannata, hän on kuitenkin aikuinen. Mutta kun minun pikkuveljieni pitäisi kaiken järjen mukaan pärjätä paremmin kuin minun. Minulle epätäydellisyys, rumuus ja huonous ovat sallittua, heille varsinaisesti ei blondin logiikan mukaan. Ehkä vivahteita saa esiintyä, mutta muuten heidän tulisi pärjätä. Olen ajatellut aina, että minä teen typeryydet ja he porskuttavat elämän virrassa.

Kertakäyttökamerat saapuivat, kerkesin jo vähän huolestua, että tuliko nettikaupasta tilastotappio. Nyt on, millä kavereiden ottaa kuvia. Katsotaan nyt sitten, onko juhlissa ketään kuvien ottajia, ilmoittautuneita on vasta parikymmentä. Tulee hiljaiset bileet, vaikuttaa siltä. Mutta sekään ei haittaa, niiden kanssa bailataan, jotka paikalle pääsevät.

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että pilaan ihan itse omat suuret hetkeni sekä henkilökohtaisessa että työelämässä. Ensin suunnittelen suuria, sitten toteutan vähän sinne päin ja lopuksi vänisen, kun kukaan ei ota vihjeitäni onkeen. Kuvittelen itsestäni ja teoistani liikoja. Voihan se toki olla, että välillä onnistunkin, mutta suurimmaksi osaksi touhut menevät toiseksi parhaalle sijalle. Minä vaadin itseltäni liikaa. Näen paljon virheitä omassa toimintatavassani.

Voisin nukkua sata vuotta nyt, kun unta vihdoin on tarjolla. Ongelmana tietenkin on se, ettei aikaa ole nukkumiseen. Ei edes viikonloppuisin, koska kesä. Nyt myönnän olevani loman tarpeessa. Olen myös lomakooman tarpeessa, parasta olisi, jos sen saisi viettää sitten joskus hyvässä seurassa. Onneksi viikonlopun Westcoast-surfing vähän helpottaa tilannetta, siellä on oikeita ihmisiä ja oma huone odottamassa etelän ansarihedelmää.

Nyt olisi pussillinen surkua ja murhetta halvalla pois haettavissa. Hanki sinäkin omasi. Vaihdossa saa tarjota komeita viriilejä kumppaneita, iloa ja riemua. Myös normaali arki huomioidaan. (Ei kai tässä mitään surkua ole, mitä ei kunnon p*no ratkaisisi. Miten voi ihminen ajatella liikaa alapäällään? Ja ihan vielä huomaamattaan!)

Epäilyttävästi muistuttaa ihmistä

Eilen oli töissä viikkoihin ensimmäinen sellainen päivä, etten koko päivää juossut tukka putkella. Arkistoon tosin en ole vielä koskenutkaan, mutta muutama muu paikka alkaa jo näyttää ihan ihmistoimistolta. Taidan odottaa, että saan apuvoimia, ennen kuin käyn alakerran kimppuun. Flexitoimistossa viereen parkkeerannut kollega pyöritteli päätään, kun kuunteli hetken, mitä kaikkea minulta voidaan kysyä. Kuulemma kunnioitus kasvoi kovasti.

Minusta saattaa vielä olla ihmiseksi. Kolme päivää estrogeeniä ja kahtena aamuyönä olen herännyt peitto päällä. Unen määrä ei sinänsä ole lisääntynyt, mutta ne kolme pätkää, jotka sitä tulevat, ovat tiivistä sikeätä unta. Ehkä elimistöni saa vielä kupletin juonesta kiinni ja ryhdymme katselemaan unia oikein vakavamielisesti. Mutta tämäkin jo auttaa, kiitos lääketiede ja tutkijat, 6,5 h unta on ihan suhteellisesti ottaen riittävää, kun siinä on myös syvää "oikeata" unta mukana. Sivuoireitakaan ei ole ilmestynyt.

Kotona pesin pyykit ensimmäisen kerran kahteen viikkoon. Sitä muuten riitti. Samalla pesin parvekerievut (pari torkkupeittoa ja maton). Parvekkeelle pitäisi tehdä jotain, en ole jaksanut laittaa rikkaa ristiin kasvatuksellisten asioiden suhteen sen jälkeen kun sen chilin sain törkättyä multiin. Hän voi hienosti, kukkasista on alkanut kehittyä jo pieniä alkuja. Taidan ostaa tänään kaupan yrttihyllystä valmiita kasveja ja tunkea ne isoon ruukkuun. Siinähän ovat kaunistuksena ja hyötykeittiökäytössä. Sitten vielä joku kukkanen, jos muistan, pysähdyn puutarhamyymälässä kotiinpaluumatkalla. Se on niin sopivasti bussipysäkin vieressä, tulee helppo kantomatka.

Helteen huumaamana tilasin sandaalit. Niitä minulla nimittäin ei ole kuin kolmet ja kahdet niistä alkavat jo olla kotikäyttökamaa, ompeleet repsottavat ja väri on hukassa. Uusien kenkuleiden väri on vähintäänkin epäilyttävä, mutta Neosens on tähän saakka osoittautunut lestiltään yhdeksi parhaista merkeistä jalkaani. Ei hierrä eikä paina, vaan toimii kuin unelma.

Rinnakkaistodellisuudet sekoittuvat - blondille sattuu ja blondiin sattuu

Myöhästyin gynekologin vastaanotolta 5 minuuttia. Kostoksi hän piti minua vankinaan yli 30 minuutin vastaanottoajan, se maksoi tutkimuksineen (myös ultraääni) eur 98,25. Oli se vaan surkeata kuulla, että olin oikeassa, munasarjani ovat kutistuneet (tuli mieleen Kolmannen Naisen munien surkastumislaulu). Se johtuu vaihdevuosien alkamisesta. Muuten kuulemma kaikki oli erittäin hyvin, soiva on peli, kyllä siitä savut nykäsee (sanonta Kainuusta). Aikansa varoiteltuaan estrogeenin vaaroista hän totesi, että koska siitä saatava hyöty on suurempi kuin haitat, niin tietenkin hän kirjoittaa minulle reseptin. Ja että oikeastaan oli hyvä, ettei minulla enää ollut kohtua, koska en tarvitse keltarauhashormonia. Sitten vertailimme pillereitä, laastaria ja geeliä, geeli voitti. Vuoden päästä on pidettävä 2 vkon tauko, jos ei homma ole laantunut, harjoituksia jatketaan.

Kolmen kuukauden satsi geeliä maksoi vain 12,75, mutta kun siihen lisätään muut hamstraamani asiat (mobilat, bebanthen ja naamarasva), niin rahaa humpsahti apteekkiin yli 50 euroa. Minä käyn itselleni kalliiksi. Etenkin kun viime viikolla hurahdin kunnolla, tilasin itselleni korsetin. Nyt sitten voin aina muistaa eilisen päivänä, jolloin sain elämäni ensimmäisen korsetin sekä estrogeenilääkityksen. Sen verran persoonallinen yhdistelmähän tuo on.

Eilisen päivän tulen muistamaan muutenkin, töissä sitä vasta kummia tapahtuu. Niin kummia, että niille kohta hevoisetkin nauravat. Minulla on nyt kaksi alaista. Rva HR-henkilö ryhtyi selittämään suurta suunnitelmaansa vain niin myöhään, että en kerennyt edes kinuta lisää palkkaa, saatikka että olisin ymmärtänyt logiikan ratkaisun takana, kun piti rynniä kohti juna-asemaa lääkäriin. Minä en ymmärrä, miksemme vain voisi olla kollegoita ja jakaa kurjuutta tasapuolisesti. Miksi minusta tehdään syntipukki ja kupletin pahis? Koska siltähän tämä tulee vaikuttamaan, koska ensimmäisen kerran tavatessani nykyiset "alaiseni" vannoin, ettei minusta heille esimiestä tulisi.

Muutenkin koko hooärtäti on seonnut minun suhteeni. Se on riipomassa minua vähän sinne ja tänne projekteihinsa mukaan, sotkemassa juoniinsa. Pelottavaa, onko tämä nyt sitä sitouttamista? Mineen tahdo! Tästä se vielä kunnon sitcom aikaiseksi saadaan, esitysaika tosin on vasta visusti lasten nukkumaanmenoajan jälkeen. Minä en tahtoisi mennä töihin. Mutta pakkohan se on, vaikka miten korvien väliin sattuisi..

Nopeata toimintaa

Ei minulta loppujen lopuksi mennyt pilalle kuin purkillinen maitoa ja kermaa. Kaiken muun sain joko pakastettua tai mahtumaan parvekkeelle kylmäkasseihin kylmäkallejen kanssa. Uusi jääkaappipakastin saapui puoli neljän maissa, piti tosin soittaa vielä perään. Pakko oli karata kolmelta töistä, että sain kodinkoneen jo maanantaina, kun ei niille asentajapojille se enää myöhemmin olisi sopinut. Siinä sitten toimitusjohtajaa myöten soittelivat perääni, kun minä hiki päässä purkasin vanhasta pakastimesta tavaraa ja siivosin poikain jälkiä.

Olen kahden puhelimen loukussa, reilun vuoden taistelin vastaan. Joudun ainakin aikaisemmin töistä lähtiessäni ottamaan työkalikan mukaani. Rva henkilöstöhirviö kertoi, että saan pari kollegaa lisää jo kesäkuun alussa, kun teimme jälleen kerran vähän firmaostoksia, mutta minä sen suoraan sanottuna ymmärrä, missä välissä kerkeäisin heidät perehdyttää. Onhan toki muutto siinä vaiheessa jo ohi, ehkä minulta liikenisi jotain. Mutta kun pelottaa, että jos sieltä tulee pari nirppanokkaa lisää ja sitten niille pitäisi yrittää syöttää ensin perusrutiineja, niin lähtevätkö ne siihen?

Minua väsyttää aivan kamalasti. Uni on katkonaista ja vähäistä. Tähän sitä taas on tultu. Koitan tsempata itseäni, että kesäkuun puoliväliin ei enää ole kuin kuukausi. Sitten tulee se kaiken osaava ihmeihminen paikalle ja minä pääsen liian vaikeista asioista eroon.

***
Törsäsin Tallinnassa viime viikolla. Ostin kaksi Gerry Weberin kauluspaitaa, mustan ja valkoisen. Mutta kun ne istuivat niin tolkuttoman hyvin! Ja ovat pellavaa, täydellisiä työvaatteita, ei edes tarvitse silittää. Mustaa voin käyttää muuallakin. Olisipa kiva ostella enemmänkin sitä merkkiä, mutta minulla ei taida olla siihen varaa. Tai katsotaan nyt, jos laatu on hyvä ja paidat kestävät käyttöä, satsaan lisää asiaan. Pari asiallista työjakkua olisi kova sana.

Selvästi päihtynyt

Jotenkin elän niin onnellista periodia ihan vaan itsekseni, että voisin rakastaa itseäni kaiken aikaa. Ei kun, ei noin sanota, mutta sanon silti. Olen kaunis, vahva, upea ja mahtava. Hetkeä vajaa viisikymmentä voi olla naiselle täydellinen ikä. Olen korkea, näyn ja viihdyn, eikä kukaan uskalla kävellä liiveihin, ellen itse tahdo niin. Kerrankin saisi valita, mutta ei osaa, vaan menee mieluummin kotiin kirjoittelemaan blogia.

En kyllä ymmärrä, miksi tahdon niin vähän. Näen niin eläviä unia jo, että kohta käy huonosti jollekulle. Veikkaan itseäni. (Eihän tämä nyt voi olla joku alkava mania, josta seuraavaksi herään mielipuolitalosta niin kun isälleni käy säännöllisesti?)

Sain ihanan jutun ystävältä. Ja ekstrajutunkin. Värit valitsin itse, turkoosia ja mustaa. Miten minua! Materiaali, malli, istuvuus ja kaikki kohdallaan, tiedän jo nyt, että siitä tulee lempiriepu lempitapahtumiin, sellainen, jossa mennään keikoille ja hippamaan. Se ekstrakaan ei jää käyttämättä, tiedän jo.

Jos tässä maailmassa on paskaankin tullut törmättyä, niin kuitenkin hyvä kaiken pahan voittaa! - Minä kyllä tiedän, että pahakin voisin olla. Hyvällä tavalla, tarvitseville. (Iik, omnipotentiaa! Lääkkeet!)

Edit 12:35 Huh. Onneksi selvisin ja onneksi kaikkivoipaisuuskin karisi verestä. Mutta olo on edelleen loistava, edelleen olen onnellinen ja ehkä asioilla on tapana selvitä. Ehkä tästä vielä ihan hyvä elämä tulee kuitenkin. (Välillä sitä olen epäillyt.)