torstai 31. maaliskuuta 2011

Kehu lääkäri päivässä

Omalääkärini on aivan huippu! Hän on hauska ja mutkaton ihminen, minulla ole tähän saakka ollut vaikeuksia puhua hänelle mistään ongelmistani. Sitä mieltä oli myös henkilökunnan edustaja, joka minusta EKG:n nappasi, sanoi häntä herttaiseksi. Meillä on oikeus valita sekä lääkärimme että käyttämämme terveysasema, täytyy sanoa, että sokkovalinnan perusteella onnistuin uskomattoman hyvin.


Eilen kun hän soitti minulle, en voinut kuin nauraa, hän niin vuolaasti kehui sydänkäyrääni loistavaksi. Hieno asia, että ihminen on innostunut työstään ja saa meidät asiakkaatkin innostumaan siitä. Hän nimittäin on niin hyvä manipuloimaan ihmistä, että itse asiassa olen suunnitellut laihduttavani aivan vain hänen ilokseen. (Tästä kyllä nyt tulee ihan sellainen olo kuin minua ei juurikaan kehuttaisi ja kannustettaisi, taitaa olla totta, kun lääkärikin siihen riittää...;-D)


Iltasella juttelin ottoveljen kanssa. Tällä kertaa hän seilasi Bohainmerellä. Kuulema on paljon karmaisevia merimiestarinoita luvassa. Odotan todellakin kiihkeästi, että hän pääsee laivalta pois hengissä, vaarallinen paikka! Valitettavasti en voi asiasta enempää kertoa, vaikka kyllä tekisi mieli, mutta kun ei taas ole minun asioitani.


Illalla lueskelin Helsingin kaupungin kaavoituslehdykkää. Ihanaa saada ensivilauksia tulevista muutoksista! Minusta on jännää seurata ympäristöni muuttumista, pohdiskelen, että tuon ja tuon muutoksen vielä kerkeän näkemään, tuon aloituksen näen, mutta en varmaan koskaan kokonaan valmista. Nyt kiinnostavat etenkin metrolinjaus sekä silta Laajasaloon, se lyhentää matkaa itäiseen Helsinkiin kummasti.


Töissä lohikäärmepuumme kukkii ties monettako kertaa. Ihme kasvi! Päiväsaikaan kukka ei juurikaan tuoksu, mutta kun iltapäivä koittaa, huumaava tuoksu alkaa levitä ympäri toimistoa. Itse asiassa niin huumaava, että olen miettinyt, pitäisikö minun suosiolla katkaista kukkavana ennen kuin joku astmaatikko saa kohtauksen. Toisaalta minusta on kiva, kun kukkaset kukkivat. Ehkä vielä seuraan tilannetta ja kohtahan se on taas viikonloppukin, saa kukkanen tuoksutella täällä aivan itsekseen.


Tänään aion laskea imurin vapaaksi komerosta. Pelottavaa...

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Suunnitelmia

En tiedä mikä minua vaivaa, mutta taas haikailen koulun penkille menosta. Huomasin entisen opinahjoni kurssitarjonnassa minulle sopivan lukuvuoden kestävän koulutuksen. Hintakaan ei ole paha, mutta jos nyt aluksi kuitenkin yrittäisin saada sen ns. firman piikkiin. Sitten jos ei onnistu, voi olla, että maksan itse. Nimittäin se on juuri sen kaltaista koulutusta, jota tarvitsen, joka minulta puuttuu ja jonka avulla voin katsella muitakin firmoja sillä silmällä. Siis jos tahdon. Juuri nyt en tahdo.


Polkkaajarintamalla tapahtuu. Suuri yhteinen kinkeri järjestäytyy pääsiäisperjantaina jo neljän punttuussa, paikkana Old Anchor Punavuoressa. Jottas tiedätte. Sinne varmaan minäkin menen, mikäli en mökille pääse. Saa nähdä nyt. Kerrankin on päästäisenä jotain järkevää tekemistä tarjolla, on se nimittäin pakanalle melkoinen pitkääkin pidempi perjantai. Etenkään kun ei mämmiä syö ja muniakaan ei voi kilosotalla vetää.


Silitin eilen kymmenkunta paitaa. Kyllä syletti. Tarvitsen sisäkön tai miehen, joka silittää myös minun paitani. Tai sitten on siirryttävä nailoniin ja trikooseen, se ei taas esteettisesti ole kaunis näky. Mikko Alalatokin sen sanoi miltä trikoo näyttää ylipainoisen ihmisen päällä.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kettu bongattu!

Tästä täytyy tulla parempi päivä kuin monta edeltäjäänsä. Sain nukuttua koko yön, aamulla tukka oli hyvin ja vaatteetkin sujahtivat päälle. Bussissa istuessani näin vielä ketun! Ihana puuhkahäntä! Kaunis! Tuli niin hyvä mieli, ettei voi murjottaa.

Esihenkilöni lahjoitti minulle kolmeksi kuukaudeksi viikonloppu-Hesarit. Osaa hän kyllä mukavakin olla ja ajatella alaistaan. Postipoika/tyttö vaan ymmärsi asian väärin tänä aamuna ja säikäytti minut pahemman kerran rumistelemalla postiluukullani. Hetken ajattelin, että nyt sieltä joku tulee sisään väkivaltatarkoituksissa. Tiukassa ovat pelkoni. Hesari jäi odottamaan iltaa, jospa vaikka nauttisin kiireettömästä lehdenluvusta.


Iltapäivällä menen jo kohta 2 kk lykkäämääni EKG:hen. Rutiinia, mutta kun aina pelottaa, että ne löytävät sieltä jotain uutta ja jännittävää. Mie en ihan oikeasti kaipaa yhtään enempää kansantauteja! Lääkityskin tuntuu olevan kohdallaan, ja lopulle nyt vaan ei mitään voi, ellei vie minua uudelleenkasvatuslaitokseen.


Yksi henkilökohtainen asia minua riivaa, kiusaa ja harmittaa, mutta koska en sille mitään voi, eikä se suoranaisesti koske minua, en voi kuin kätistä itsekseni.


(Mikähän piru bloggeria taas vaivaa, kun ei hyväksy yhtä rivinvaihtoa, mutta sitten kun laittaa kaksi, niin tulee kahden rivinvaihdon kokoinen rako. Ärsyttävä!)

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Eksistentialistisen kriisin kourissa

Vistottaa kirjoittaminen. Minulla mitään sanottavaa ole, toistan vain itseäni, jurnotan mielessäni, lykkään kirjoittamista ja asiat vanhenevat. Vaikka uusia tulee tilalle, silti kiukustuttaa. Pitää varmaan jossain välissä pitää tauko itsensä ajatuksista, jos vain kykenen. Pidennetty viikonloppu ei tuonut kaipaamaani lepoa ja rauhaa, kiivastahtinen Tallinna-päivä, sitten treffit ystävättären kanssa, joka niin mukavaa kuin olikin, ei puolikuntoisena ollut paras mahdollinen hetki.


Loppuviikonlopun taistelin sahaavan pikkukuumeen ja räkätaudin kanssa, sunnuntai-iltana vasta tohti lakanat vaihtaa. Ei siivoamista, ei kukkamultia, ei puhtaita ikkunoita, ei pestyä parveketta. Pyykit kuitenkin pesin, kun pakko oli, että sai puhtaita aluvaatteita päällensä. Vaatekaapin rätit inhottavat, takit ovat aivan peeseestä, toiset liian kuumia ja toiset liian kylmiä. Olen liian paksu, huonokuntoinen, tukka ei asetu, silmälasit kalvavat, kynnet lohkeilevat, kantapäät ovat rasvaamatta. Eikä sitä nettitreffi-ilmoitustakaan ole minnekään ilmestynyt.


Jos tässä nyt jotain hyvää hakemalla hakee, niin se hyvä tapahtui Ateneumissa. Ei Arjen sankarit näyttelyssä, vaan kolmoskerroksen kokoelmanäyttelyssä. Mieletön kokemus nähdä niin paljon Suomen historiaan liittyviä tauluja yhdellä kertaa; haavoittunut enkeli, pyykkärit, taistelevat metsot, Scherfbeckin kummitusomakuvat, sairastava kääpiö, useat isot Järnefeltit, Gallen-Kallelat, Haloset! Loppuvaiheessa vaan pää pyöri kuin väkkärä, lapsi oli hermostua ja syömään tuli kiire. Mikä kokemus! Ateneumiin on mentävä pian uudelleen!


Ai niin, lauantainen ruoka oli hyvää (pizzaa Virgin Oilissa). Seurasta puhumattakaan. Mutta silti jurnottaa, eikä kukaan ole tehnyt töitäni ja kiire on ja kaikkea!

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Aamupalaksi kemikaaleja

Eilisen väsymyksen juurisyy selvenee minulle sitä mukaa, kun päivä valkenee. Minulle on tulossa flunssa, ensimmäinen koko talvena. Ihmekös olin illalla niin ärtyisä! Vähän unta ja orastava räkätauti saavat jopa minutkin ärhentelemään.

Retki lahden toiselle puolelle oli tosi kiva, tapasin pari hauskaa naisihmistä, jonka kanssa vaihdoimme numeroita ja suunnittelimme jopa uutta reissua omaan piikkiin lahden toiselle puolelle. Kaikki eronneita ja jossain määrin haku päällä. Muita yhteisiä piirteitäkin löytyi, ruoka, viinit, kulttuuri, itsensä hemmottelu... Viroon on nyt entistä helpompi mennä, kun ei enää tarvitse vaihtaa valuuttaakaan. Hinnat tosin näyttivät nousseen jälleen. Voi voi.

Tänään kun olen menossa tapaamaan kaupungille yhtä vanhimmista ystävistäni ja hänen tytärtään, olen vedellyt oikeanlaista kemiaa kitusiini, buranaa ja allergialääkkeitä. Tämä ei millään mannapuurolla ja mansikalla ohi mene. Luvassa kulttuuria Kiasmassa ja sitten myöhäinen lounas ennen kuin lasken heidän neidin tahtomalle Rähinä-räppikeikalle ja tulen kotiin antamaan periksi räkätaudilleni. Siihen saakka aion sinnitellä vaikka pää kainalossa.

Hyi helkkari, että mie inhosin Neon kökköstä silloin aikoinaan!

Edit. Prkl, Kiasman näyttelysalit ovat kiinni 14.4. saakka. Siellä rakennetaan ARS11-näyttelyä. Kiinnostaisikohan vieraita Ateneun? Onneksi hokasin jo nyt!

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Terveisiä naapurista

Kävin Tallinnassa. Kivaa oli! En tuonut kuin namuisia ja pullon jallua. Söin liikaa. En juopotellut, ei tee mieli sitäkään lajia.

Mitä jos te kirjoittaisitte minulle jotain välillä? Tai sitten älkää. Mie en nimittäin jaksa keksiä mitään. Hyvää yötä kuitenkin!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Eläinmeemi

Via Tamiit.

Luet­tele kaksitoista eläintä siinä tajunnanvirtaisessa järjestyksessä kuin ne tulevat mieleesi. Älä muuta järjestystä, äläkä jätä mitään mieleesi tullutta eläintä kirjoittamatta.

Kuvaile sen jälkeen jokaista eläintä muutamalla adjektiivilla, millainen se mielestäsi on. Tähän tehtävään kuuluu olennaisena osana se, ettei eläimiä listatessaan tiedä, miten niitä tulkitaan. Älä siis lue alla olevia vastauksiani tai tulkintaohjeita ennen kuin olet tehnyt oman listasi!

Vasta luettelon adjektiiveineen ollessa valmis, katso kaksitoista kysymystä ja liitä ne järjestyksessä eläimiisi.

***
Tässä välissä voisin tunnustaa käyttäneeni tänä aamuna elämäni ensimmäisen kerran hiusten kuivapesuainetta. Omituinen kokemus. Ajattelin, että aineesta jäisi jotain näkyvää tukkaan, mutta ei jäänytkään. Tietysti ohjeen mukaisesti kuitenkin harjasin hiukseni sillä seuraamuksella, että ne ovat nyt erittäin suorat. Kaikki kihara katosi. Enkä jaksanut ryhtyä edes kikerrystouhuihin, kun päässäni kummittelee vanha juttu, miten piippausraudankaan käyttämistä likaisiin hiuksiin ei suositeltu.

Näytän jännältä siis. Onneksi tänään on pikkulauantai, saunanlämmitys luvassa.

Silmät ovat lähes tottuneet uusiin vahvuuksiin, sen sijaan korvantaustani kärsivät vielä vähän, vaikka eilen vääntelinkin sankoja. Voi olla, että siellä vaan ovat jo syntyneet hiertymät, jotka nyt eivät aivan yhdessä yössä parane. Odottelen hetken, ennen kuin jatkan vääntelyä.

Joko teit oman eläin- ja adjektiivilistasi? Joko jatketaan? Muistatteko kun näitä meemejä oli silloin alkuaikana paljon enemmän liikkeellä? Nyt taitaa naamakirja viedä meemitkin muassaan, paitsi että taitaa olla niin, ettei kukaan enää kerro sielläkään mitään oleellista. Pelkkää liibalaabaa vain. Tunnustan. Joka paikassa puhun paljon pashaa, niin kuin täällä blogissanikin.

***
Tässäpä tulee tulkinta kommenttieni kera.

1. Millaisena ajattelet itseäsi:
KETTU – katuälykäs, nokkela, villieläin
Oho, sepäs jännä tulkinta, pidän itseäni jossain määrin villieläimenä, mutta että katuälykkäänä. Kettu tulee mieleen siksi, koska pidän sitä toteemieläimenäni.

2. Mitä ystäväsi ajattelevat sinusta:
KISSA – ovela, itsenäinen, mukavuudenhaluinen
Mjaa, mitäs ystävät ajattelette?

3. Millainen olet koulussa/töissä:
DELFIINI – rauhallinen, viisas, sulava, menee virran mukana
Voi, todella toivon tämän olevan totta!

4. Millainen olet sisimmässäsi:
KÄÄRME – lämmin, lasisen liukas, nopea, myrkyllinen
Ihmisillä on käärmeistä aika inha mielikuva, mutta minusta käärmeet ovat kauniita. Eivät yhtään niljakkaita. Ehkä olen sisimmässäni myös hivenen myrkyllinen, mutta puren vasta ärsytettynä. Ja sitten olen aika hevletin myrkyllinen.

5. Millainen olet humalassa:
SIMPANSSI – sosiaalinen, jekkuileva, nokkela
Tuo kyllä mitää paikkansa!

6. Millainen olet parisuhteessa
ORAVA – pesänrakentaja, varautuu kaikkeen, vihmerä ja nopealiikkeinen
Allekirjoitan tämänkin.

7. Millainen paras ystäväsi on?
LEHMÄ – kaunis, rauhallinen, tuottava
Mutta kuka on minun paras ystäväni? Mulla kun on monta hyvää, mutta ei yhtään parasta. Olisiko niin, että ystäväni ovat kuin lehmälauma laitumella?

8. Millainen ihastuksesi kohde on
HEVONEN – ylväs, nopea, hivenen arvaamaton
Ja tällaistako nyt sitten pitää ryhtyä etsimään?

9. Millai­nen isäsi on?
SIKA – syöppö, siisti, kannibaali
En taida kommentoida enempää. Siistiä minun isästäni ei kyllä taida saada. Sen sijaan hän on henkinen kannibaali.

10. Millainen äitisi on?
MUURAHAINEN – työteliäs, on olemassa vain osana järjestelmää, tekee asiat vaikeimman kautta
Sopii.

11. Millainen olit lapsena?
SUSI – perheen puolesta loppuun saakka, laumahenkinen, uhrautuva
Lapsena minussa oli enemmän koiraa kuin nykyään, mutta aikansa kun uhrautuu, niin siihen kyllästyy.

12. Millainen olet kymme­nen vuoden kuluttua
MANGUSTI – perhekeskeinen, hedonisti, järjestelmällinen
Ettäs tiiättä. Minusta tulee oman elämäni johtava naaras. Asun kotikolossa laumani kanssa.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Vain kotka lentää aurinkoon – tai haukka

Kun vielä huomenna jaksan herätä, saan viettää seuraavat neljä päivää poissa toimistosta. Pidän kolme talvilomapäivääni, loput kolme lankeavat sitten ennen päästäistä. Ärsyttävää, kun pomoni ei pidä kokonaista lomaviikkoa, se ei onnistu minultakaan. En mie nyt niin korvaamaton ole, mutta kun muut ammatinharjoittajat vähän pelkäävät esihenkilöäni, niin ryhtyvät hyperventiloimaan, jos pyydän tuurausta. (Kesällä heidän on pakko suostua.)

Katson kieroon, kompastelen ja teen harha-askeleita. Minulla on uudet lasit uusilla vahvuuksilla päässäni ja maailma on vino. Kunhan vain en portaissa tipahda, niin kyllä tämä muuten sujuu. Muutaman päivän päästä muistakaan vanhoja pitäneensä. Ette muuten arvaa miten muutaman diopterin kymmenesosan muutos voi tehdä eron näkökykyyn. Nyt näen kauas kuin vettä vain, vai pitäisikö sanoa haukka, sen sijaan jos lähelle pitää tiirata, silmälasit on ehdottomasti otettava pois, sen verran on ikänäkö iskenyt minuunkin. Onneksi likinäköinen ei tarvitse aivan heti moniteholaseja.

Muistin onnitella kälyäni syntymäpäivän johdosta. Enää ei tule kortteja lähetettyä, nytkin naputtelin onnittelut puhelimella. Pääasia kai on, että jotenkin edes muistaa, onneksi on kalenteri ja muistutukset! Veljilläni on ollut hyvä maku puolisoita valitessaan, valitettavasti minä olen pitänyt huolen siitä toisesta puolesta. Viime yönä taas näin unta ex-puolisostani, onneksi en unessakaan enää ollut naimisissa, mutta en päässyt hänestä eroon. Voi minun alitajuntaani, pitääkö se muistuttaa aina niistä pahoista puolista, muistuttaisi välillä hyvistäkin!

Korvan takana kalvaa joku. Se on se uusi sanka. En kyllä jaksa lähteä optikolle saakka, taidan varovaisesti taivutella itse, kunhan kotiin pääsen. Kun slimät ovat eriparia, nenä ylikasvuinen finni keskellä naamaa ja korvat lähellä pärstää, on optikko yleensä ongelmissa yrittäessään asettaa laseja istumaan oikeaan kohtaan. Itse joutuu tekemään hienosäädön.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Suo (siitä puhe, mistä uupelo)

Kaikki on hyvin, paremmin kuin vuosiin, mutta minä ahdistun, tiedän jopa syynkin. Ahdistun seuranetsintäajatuksista, ne saavat minut tuntemaan itseni rumaksi ja kelpaamattomaksi. Tulee mieleen lapsuus ja kaverin etsintä kerrostalon tai koulun pihalla. Tulee mieleen, että johan minulle hevoisetkin nauravat, vanhalle akalle.

Samaan suohon olen ollut uppoamassa pariin otteeseen muulloinkin elämässäni, viimeksi avioeron jälkeen kun katselin yksiöni seiniä pitkään ja hartaasti. Minulla kävi silloin tasan yksi vieras sukulaisteni lisäksi, ihana ihminen, joka jaksoi kannustaa ja potkia. Itse vierailin kahdessa eri osoitteessa jäljelle jääneiden ystävien luona pääkaupunkiseudulla, toinen osoitteista ei enää ole toivottanut aikoihin tervetulleeksi, toisessa onneksi vielä katsellaan minuakin. Kauempana olisi kyläpaikkoja kyllä riittänyt, ja tulikin niissä vuosittain vierailtua.

Todennäköisesti kyseessä on joku purkamaton lapsuuden turvattomuustrauma, joka saa reagoimaan turhan vahvasti ihmissuhteellisuusasioissa. Mutta minkäs teet, koitan purkaa sitä parhaani mukaan itse, uskaltaa silloinkin kun loukkaantumisen vaara tuntuu suurelta, koska pakkohan se on, jos meinaan mitään ikinä uskaltaa. Ja kun kerta mieli tekee, niin on syytä ottaa riski. (Tämä oli kannustuspuhe itselleni, en aio vielä kuitenkaan tehdä mitään, kunhan vatuloin.)

Kevätpäiväntasauksen kunniaksi haen töiden jälkeen uudet silmälasini. Huomenna sitten en näe mitään, kärsin päänsärkyä ja hahmotan etäisyyksiä väärin. Nimittäin kun ihminen, jolta puuttuu syvyysnäkö, saa silmälasit, joiden vahvuuksia on muutettu, vuorossa on muutaman päivän, reilun viikon mittainen syvyyksien ja etäisyyksien opettelujakso. Vaarana on törmäily oviin, tipahtelu portailta, astioiden tiputtelu ja aikoinaan autolla ajaessa parkkeerauksen hidastuminen. Onneksi en aja autolla! Onneksi minulla ei edes ole varaa autoon!

Toisaalta kun tänä aamuna taas muistin, että perkele se matkakortti sitten jäi lataamatta, niin kiukustutti, kun aamuaikataulu alkoi kusemaan. Olisi ollut niin ihana vain istua jonkun kyytiin ja sanoa, että James, töihin! Töissä jatkan kuokan ja sisun etsintää.

(Ai niin, jos teistä tuntuu jotenkin, että minulla on juuttunut levy paikalleen ja jauhan samaa asiaa, olette ehkä aivan oikeassa. Muistakaa kuitenkin, että tämä on MINUN blogini ja käsittelen asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja joita selvitän KIRJOITTAMALLA. Varoitus, tätä on hyvin todennäköisesti siis luvassa lisää...)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Önnien maailma odottaa

Brunssi/ lounaspelimme odottaa. Hyppäämme uuteen seikkailuun, önnit, seikkailut, haltiat, kääpiöt, hobitit ja muut öttiäiset odottavat. Viimeksi jäimme tappelemaan lauttamaksusta, katsotaanpas pääsemmekö tänään joen toiselle puolelle kaupunkiin, jota musta aine syö. Siellä on sellainen tuhma vallanhimoinen hämähäkkitäti.

Eilen väänsin valmiiksi lohkoperunat mausteöljyyn. Vien mukanani naapurilähiöön myös tsatsikia, tomaattikastiketta, sämpylöitä, juustoviipaleita ja kuolasurkkusia. Ruokateemana ovat hampurilaiset. Ihanaa roskaruokaa! (Minä ihan oikeasti välillä mietin, kumpi meille on tärkeämpää, pelaaminen vai syöminen ja ystävien seura. Ehkä molemmat. Ehdottomasti ainakin ystävät!)

Hyvää Minna Canthin päivää kaikille! Tasa-arvoista eloa! Olisikohan tänään parempi baaripäivä? Minun ihan oikeasti tekisi mieli nähdä ihmisiä, vaikka sitten itsekseni.

Unohdin taas

...kertoa, että televisiosta olisi tullut tänään jotain hauskaa. Onneksi itse muistin!

Sen lisäksi tein ihanaa ruusukaalipekonipaistosta, kävin saunassa, kauhistelin tukkaani ja nautin pienen kivan hiprakan. Eiköhän tuossa yhdelle keskiväsyneelle ole ihan riittävästi touhua, vaikka olisi mieli baariin tehnytkin. Siitä vain ei hyvä seuraa.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Surkeuden surkeus

Ikä ei näköjään tee joidenkin asioiden hyväksymistä lainkaan helpommaksi. Niin kuin esimerkiksi kun kuulee lavalla nuoruusvuosiensa laulajaidolin naukuvan kuin palliton kissa maaliskuussa ja tuntee suurta myötähäpeää. Ääntä lähtee, mutta minkälaista, siinä oikean nuotin vieressä tuntui olevan paljon tilaa, hän käytti sen kaiken! Kaikkiseltaan herra ei tainnut itsekään enää muistaa mitä teki lauteilla. Voi Dave, voi Dave. Mustosen poijjaalta on männyt iäni, muutkin ovat sitä mieltä.

Slayer voitti kisan 6 – 0, vaikken mikään trash metalin ystävä olekaan, energistä menoa. Bändi on etenkin livebändi, palikat ovat paikallaan ja ryhmä nauttii esiintymisestä, vaikka kakkoskitarassa olikin tuuraaja. Soittivat yhden uuden biisinkin, josta keikkaseuralaiseni kanssa olimme haistavinamme nykymetallin vaikutusta, melodiaa ja jopa jonkin valtakunnan laulamista. Sillä kyllä Tom Arayanilla äänikin olisi, kun vaan saisi sitä käyttää. Mitään ponjovi-singalong-kamaa Slayerilta tuskin koskaan tulee, mutta pieni linjan pehmentäminen saattaisi minua ainakin viehättää.

Keikkayleisö oli kovin miesvoittoista, ei mikään yllätys. Se oli myös kovin nuorta ja humalassa, ja nekin, jotka olivat vanhempia, toivat lapsukaisiaan ja vaimot mukana. Jotta se siitä ”tapaa miehiä niiden luonnollisessa ympäristössä” ajatuksesta. Eikä varmaan auttanut yhtään, että oma keikkaseurani oli mies. Niinpä. Off topic, sääliksi kävi sitä pohjoisen miestä, joka joutui ensin katselemaan kaverinsa horjuntaa Megadethin keikan ajan ja sitten todistamaan oksentelua Slayerin keikan alkupuolella. Herra vei ystävänsä pois, eiköhän seuraavana päivänä korvat kaverilla soi...

Kiva tapahtuma muuten, mutta kyllä minua Megadethin kohtalo harmittaa. Voi Taavi, voi. Ihanaa kuitenkin, että minulla on ystäviä, joiden kanssa koluta monenlaisia keikkoja. Ja nyt kun niille keikoille vielä on varaa mennäkin. Hyviä rientoja on luvassa, melkein lupauduin katsomaan Cinderellaa.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Tekstiilikaksoset

Esihenkilölläni ja minulla on molemmilla vaaleansinistä päällä. Onneksi hänellä liivi ja minulla kauluspaita, emme nyt aivan täytä tekstiilikaksosten tunnusmerkkejä. Muutenkin kun sovittelin paitaa kotona päälleni, tuli Kutrihelena mieleen, hänellä usein on vaaleansinistä päällä. Pitäisi varmaan muutenkin ottaa hänestä mallia ja etsiä oma kalakaveri.

Pyörittelen niin käsittämättömiä pieruvideoita päässäni, ettette kuulkaas uskokaan. Olen näköjään päättänyt, että karhunmetsästysretkelläni karhu syö ja nylkee minut, eikä toisinpäin. Jotta mitä tuota edes yrittämään. Pah.

Onneksi illalla on jotain kivempaa tarjolla hyvässä seurassa (roolipelijohtajamme, ystäväiseni vuosien takaa). Keikalta on vain könyttävä heti kotiin, koska perjantai on edelleen työpäivä. Myöhäiseksi näköjään menee väkistenkin, kun Slayerin keikka alkaa siihen aikaan, kun olen jo nukkumassa yleensä työpäivää ennen... Ei vanha nainen tällaista peliä enää kovin monena iltana jaksa.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Nimimerkki epätietoinen

Jouduin harkitsemaan ulkopukeutumisen uusiksi, ulkona oli nimittäin tolkuttoman kylmä aamu. Luovuin kevättakistani ja vetelin suosiolla keinoturkiksen niskaani. Hyvä niin, nyt ei palellut laisinkaan. Sen sijaan kevään merkkejä sen verran, että otin ensimmäisen allergialääkkeeni. Helpotus oli välitön, pitikö taas näin pitkään odottaa, ennen kuin ymmärsin ensimmäisen nielaista.

Olen laatinut nettitreffi-ilmoitustani, mutta törmäsin jännittävään ongelmaan. Minne ihmiset ilmoituksiaan nykyään laittavat? Silloin 90-luvulla kun viimeksi olen moista tehnyt, olivat Cityn palsta ja Sinkut kova sana, nyt näyttää olevan niin miljoona eri palvelua ja suurin osa maksullisia. Jos jollakulla on kokemusta, kertokaa ihmeessä. Eikä ehdoteta mitään ET-lehden palstaa, en mie kuitenkaan mikään ikäloppu vielä ole.

Palautin vaienneen kihartimen, sain rahat takaisin, ostin tilalle erimerkkisen, OHB Nordican monimutkaisemman ja kalliimman kapistuksen. Katsotaan nyt, miten sen kanssa käy, tänä aamuna olin polttaa sormeni jo monesti, kapistus ei ole niin näppärä käyttää kuin yksinkertainen Braunin malli. Kun kassahenkilö ehdotti, että saan samanlaisen tilalle, kieltäydyin spontaanisti. Menetin uskoni yhteen merkkiin, mieluummin opettelen uuden laitteen metkuja kuin pelkään saavani sätkyn.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Oman elämäni Tuho-osasto

En juurikaan mitään lääkäriohjelmia televisiosta seuraa, en edes sarjoina. Minua ei innosta eikä kiihota pätkän vertaa seurata verta, hikeä eikä kyyneleitä, todellisella elämällä tuntuu olevan niitä määränsä varastossa meille kaikille. Satuin kuitenkin kääntelemään viime viikolla kanavia sinne tänne ja hetken aikaa seurasin TV2:n Akuuttia. Siellä ryhtyi juuri omalääkäri vastaamaan magnesiumia ja diabetestä koskevaan kysymykseen, ja koska omat arvoni olivat juuri laskeneet, asia kiinnosti. Koin valaistumisen, ehkä ruokavalion muutoksella on ollut osamerkityksensä, mutta minähän ryhdyin viime syksynä syömään säännöllisesti myös magnesiumia. Bingo, sehän se minun verensokerini on laskenut!

Viime yönä oli taas unettomuutta liikkeellä. Nyt on pää kipeä, tosin se oli kipeä eilenkin ja toissapäivänä, varmaan vanhuuttaan alkaa pääkin lahoamaan. Mutta normaalin pääkivunkin kestän (jos se vain ei ole migreeni tai itsemurhapäänsärky, joka taas joskus tulee krapulassa), kun vain saan nukkua. Unenpuute on ahdistavimpia asioita ihmiselämässä, pienetkin ongelmat kasvavat vuoren kokoisiksi ilman unta.

Muistin kuitenkin aamulla kerätä kihartimen, takuutodistuksen, kauppalipun ja työkahvimaidon mukaani, mutta kuulkaas muuten tuntuu tämä päivä menevän melkoisessa usvassa. Olen minä kyllä tässä usvassa aikaisemminkin elellyt, ei siis mitään uutta tänäänkään. Hajaantukaa!

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Meri on musta ja aallot rantaan lyö*

Jos en viime yönä olisi nukkunut 8 tuntia, pelipöksyjeni riepaleita saisi kerätä maailman turuilta. Viime kesäkuussa ostamani harjakiharrin irtisanoi yhteistyö- ja avunantosuhteemme tänä aamuna vaieten ja hajun kera. Tietysti vain puolet hiuksistani olivat saaneet käsittelyn siinä vaiheessa.

Hyvä asia on, että takuu on edelleen voimassa ja ostokuitti tallessa. Huono puoli on, että piti sitten kastella käsittelemänsä hiusosio, että sai laineet sojottamaan epämääräisesti joka suuntaan. Minulla nimittäin on luonnonlaineikas tukka, mutta laineet on syytä silitellä kihartimella lyömään samaan suuntaan. Nyt on aivomyrskyinen pää, ainakin hiusten perusteella.

Töihin tullessani lempihuivini jäi takin vetoketjun väliin ja repesi. Seuraavaksi todennäköisesti taivas tipahtaa niskaani. Ihana maanantai!

(*Otsikosta kiitos J. Karjalaiselle.)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Uutisia menneisyydestä

Kuulin mutkan kautta ex-anoppini menehtyneen onnettomuuden seurauksena. Onhan se kamalaa, että ihminen kuolee, mutta kun miettii, millainen riivinrauta hän oli, en osaa kovin suurta surua tuntea. Minuakin täti nimittäin itketti pariin kertaan. Ja vaikkei siihen toisaalta paljon vaaditakaan, en koskaan tuntenut hänen seurassaan oloani turvalliseksi. Koko ajan piti pitää varansa, koska hänellä oli jännittävä tapa suuttuessaan piikittää tietämillään asioilla.

Tuli siinä samalla puheeksi ex-puolisokin. Hän on suuri lapsi, ja niin kuin lapset, ei oikein ole vastuussa teoistaan. Monet pitävät häntä narsistina, mutta sitä hän ei ole, narsisti osaa manipuloida, hän ei. Enemmänkin hän on sellainen 4-5-vuotias uhmaikäinen lapsi, joka kiukuttelee, lyö ja loukkaa, jos ei saa tahtoaan läpi. Vaaralliseksi hänet tekee suuri koko, tietty arvaamattomuus ja voimien määrä. Äitinsä poika monessakin mielessä, pikku prinssi.

Huhhuh, rasittaa pelkkä ajatuskin. Onneksi se osa elämää on takana. Pitäisi vaan yrittää uskoa, etteivät kaikki sellaisia ole, ja että kannattaisi antaa ihmisille tilaisuus. Koska jos en laske suojaustani, en koskaan tapaakaan ketään kivaakaan. Pitäisi ryhtyä miettimään mille nettideittipalstalle sitä ilmoituksensa vääntäisi ja mitä siinä sanoisi.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Vissyvesikylvyssä

Ammattini yksi hyvistä puolista on, että pääsen tutustumaan kovin monenlaisiin viihdytyspaikkoihin ja tapahtumiin. Eilen yksi hotelliketju yhteistyökumppaneineen järjesti tutustumistilaisuuden, jossa kuulin omituista höpöttäjää (joku taikuri-juontaja, jonka huumori ei ihan ollut samalla taajudella minun huumorini kanssa, kollega kyllä kikatti kuset housussa), söin tylsää ja turvallista caesar- ja mozzarellasalaattia ja osallistuin arvontaan, jonka tulos pitäisi katsoa muistitikulta, jota en juuri nyt löydä.

Sokerina pohjalla oli pääsy Flamingo Span aikuisten puolle. Ihana paikka! Tai siis oikeastaan se mineraalivesiallas, suolaa 2,5 %, poreita 10 minuutin välein, lämpötila 35 astetta. Mikä rentoutumisen tunne! Itse asiassa niin upea olo oli kotiin päästyäni, etten tahtonut mitään muuta kuin miljoona litraa vettä ja unta. Se tosiaan pisti nesteet kiertoon. Oli siellä kivoja saunojakin; infrapunasauna, kuusenhavusauna ja höyrysauna tavallisten saunojen lisäksi. Testasimme kaikki, henkilökohtaiseksi suosikikseni nousi höyrysauna, vaikka tulikin inhottavasti Kauniiden ja Rohkeiden Brooken saunaseikkailut mieleen, ällöö... Mutta kun keuhkot nauttivat kosteudesta, samoin iho!

Olen nukkunut viime yönä uskomattoman hyvin! Itse asiassa harmitti suunnattomasti kun heräkello soi, koska unta olisi ollut tarjolla lisääkin. Minun on ryhdyttävä harrastamaan lillumista ja hoitoja enemmän, jos niillä on noin suotuisa vaikutus minuun. Ainoa huono puoli on kipeä niska. Mineraalivesialtaan reuna ilmeisesti kuitenkin kipeytti lihakseni, jotka ovat siis todennäköisesti niin huonossa kunnossa, että kun joku vilkaisee niitä, alan ulvoa. Pitäisi varmaan aloittaa jollain kevythieronnalla, olisikohan se intialainen päähieronta kohdallaan?

Pidän vissyvedestä muutenkin, noin niin kuin juotuna. Mutta juuri nyt harkitsen lottovoittoa, että saisin saunani huuthelkkariin ja tilalle hierovan vissyvesiporealtaan. Täydelliinen paikka laiskalle vanhalle naiselle!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Aamuärhäkkä

Olen loman tarpeessa. Juuri eilen siirtelin lomapäiviäni hamaan tulevaisuuteen, tai itse asiassa jaoin lomani kahteen pätkään. Ensimmäiset kaksi päivää lomailen alkuperäisellä lomaviikollani parin viikon päästä, torstain ja perjantain. Loput tulevat pääsiäistä edeltävällä viikolla, päästäinen mukaan lukien saan lusia koko viikon, saa nähdä onnistummeko silloin saamaan mökkiretken aikaiseksi. Työtantereella tapahtuu taas liikaa, toisaalta kaikki on ollut odotettavissa.

Työväsymyksen huomaan parhaiten unieni kestosta ja aamuista. Minulla ei ole yleensä vaikeuksia nousemisen ja lähtemisen kanssa, nyt vaan olen jo pidemmän aikaa liikkunut kuin robotti. Jos eivät vaatteet, tarvikkeet, liput, laput ja lääkkeet ole odottamassa heräämistä, teen käsittämättömiä valintoja. Etenkin vaatteet saattavat olla täysin yhteensopimattomia ja keliin sopimattomia. Eilen aamulla vedin niskaani yhden paksuimmista villatakeistani ja housut ohuimmasta päästä, iltasella onneksi oli pyykkivuoro, sain pestyä villatakin saman tien. Siitä olisi voinut melkein vääntää hikeä. Sen sijaan reidet tuntuivat olevan umpijäässä.

Kärsin aamupahoinvoinnista sanan varsinaisessa merkityksessä, aamut saavat minut voimaan pahoin. Tahdon valvoa niin pitkään kuin valvottaa, nukkua kun nukuttaa, päiväuniakin, tahdon makoilla sohvalla, sängyllä, lattialla, retkottaa nojatuolissa, lukea, kirjoittaa, suunnitella, muistella, katsoa valokuvia, seurata hömppäjuttuja telkkarista, kuunnella musiikkia, neuloa, järjestää kirjoja ja levyjä, piirrellä; tahdon hetkeksi valheellisen mielikuvan, etten ole tässä ikäni kestävässä oravanpyörässä, jota työelämäksi kutsutaan.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Extreme Makeover jatkuu

Vuoden alussa henkilökuntaetuihin oli ilmestynyt Specsaversin tarjous -20 % silmälasien hinnasta. Eilen kävin törsäämässä, tilasin uudet lasit. Specsaversilla olisi ollut omakin tarjous, kahdet lasit yksien hinnalla, mutta minulla on jo kahdet aurinkolasit vahvuuksilla, eiköhän tuo alkuun riittäne, niinpä pidin kiinni firmatarjouksesta. Kehykset eivät sinänsä kalliit olleet, vain 119 euroa, mutta kun tahdoin taas ohennetut linssit, niin yllättäen alkoi hinta nousta.

Parin viikon päästä extreme makeoverini saa siis jatkoa, ihmeen pitkät ovat edelleen suomalaisten optikoiden toimitusajat. Otin kevyemmät ja vaaleammat kehykset, värinä sellainen tosi omituinen ruskean ja pronssin sekoitus, joka jostain syystä kuitenkin sopi kasvojeni väriin todella hyvin.

Olen monta kertaa pohtinut, että jos rahaa olisi, kävisinkö leikkauttamassa silmäni. Enpä tiedä, olen kuitenkin pitänyt silmälaseja 9-vuotiaasta saakka, melkein 40 vuotta, olen tottunut itseeni silmälasipäisenä. Ja nyt kun elelen alkavan glaukoomani kanssa, voi olla, että leikkaus on luvassa joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. (Kun vaan joskus jotain kuulisin siltä silmälääkäriltä, että missä mie oikein sen asian kanssa seilaan...) Siinä leikkauksessa tuskin näköä korjataan, mutta siinä on aivan riittävästi jännitettävää leikkauspelkurille.

Mietin, että mitäs sitten, on vain se hankalin makeover-osio suorittamatta. Painonlasku nimittäin. Jestas, kai siihen on ryhdyttävä henkisesti valmistautumaan. Minusta nimittäin olisi kiva olla vähän kevyempi, vaatteet istuvat paremmin ja henkikin kulkee helpommin, pitää varmaan sitten ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä hommiin. Aloittaminen on vaan aina niin hankalaa, henkinen kynnys on yllättävän korkea.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Tee mun päivä

Minä en koskaan ole erityisen innostunut ollut viettämään isän-, äidin-, lasten- tai naistenpäiviä. Ovat vähän sellaisia tekemällä tehtyjä ja päälle liimattuja jeesustelujuhlia. Minusta ei tahdo tulla hyvää jeesustelijaa millään ilveellä. Etenkin jo lapsesta saakka olen inhonnut isänpäivää ja äitienpäivää, kun en ymmärrä, mistä minun pitäisi olla kiitollinen. Siitäkö, että tekivät minut kidutettavaksi tähän maailmaan? Siltä se lapsuus nimittäin tuntui, nythän tilanne on aivan toinen, minua ei kiduta kukaan, mutta silti ahdistaa aina, kun onnitteluja joutuu laittamaan ihmisille, jotka eivät ole tainneet aikanaan ymmärtää vanhemmuuden syvintä olemusta. (Laitan silti, koska he ovat vanhoja ihmisiä, enkä tahdo heitäkään loukata.)

Mutta naisten päivästähän minun piti puhumani. Ovatko loput vuoden päivät sitten miesten päiviä? Minä kun olen aina kuvitellut eläväni tasa-arvoisessa maailmassa siitäkin huolimatta, että naisten ja miesten euro ovat eriarvoisia. Ehkä me täällä Pohjoismaissa voimme elää tasa-arvoisina, mutta tilanne ei todellakaan ole missään muualla, nainen on lähes aina alempaa kastia. Joissain maissa tyttöjä ei kouluteta, pidetään vankeina, naitetaan vasten tahtoaan, tytöt eivät saa periä, omistaa, ajaa autolla, käydä lääkärissä... Puhumattakaan silpomisesta, raiskaamisesta, pahoinpitelystä ja tappamisesta.

Jos vielä jatkan tätä ajatusleikkiä, nousen barrikadeille ja lähden jonnekin sotimaan , mikään ei niin kamalaa ole kuin nainen torrakon kanssa, jota ei osaa eikä tahdo käyttää, sillähän tapetaan ihmisiä! Kai sitä sitten edes yhtenä päivänä vuodessa voi herätellä omatuntoaan ja miettiä mitä itse voi tehdä naisen aseman parantamiseksi. Parasta on tietysti kun aloittaa itsestään. Ja minun asemani paranee niin, että kohina kuuluu. Avioliittovelan määrä on nimittäin 524 euroa. Arvatkaas, kuka siirtyy parin kuukauden päästä keskiluokkaan, alempaan tosin, mutta kuitenkin. Hah!

Jotta ei kiitos suklaille ja kukkasille, molempia saan itsekin itselleni, antakaa lahjarahat vaikka kehitysyhteistyöhän. Tai niin kuin ystävä totesi, hän tahtoo kukkasia siksi, että on ihana, ei siksi, että on nainen. Minä kyllä pidän huolen itsestäni tästä hamaan tappiin, mutta - toisaalta - kukkia saa tuoda koska vaan, kukat ovat kauniita ja piristäviä (next mood swing 3 minutes...).

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Takatukka

Eilen tilasin kesän matkaa varten Kelasta eurooppalaisen sairaanhoitokortin. On vähän turvallisempi olo, kun tietää, ettei ainakaan perusflunssan tai vatsataudin takia mitään yksityislääkäriä tarvitse ryhtyä maksamaan. On noista akkojen lehdistä jotain hyötyäkin, selailin jotain muutaman vkon vanhaa lehdykkää ja sattui sopiva artikkeli silmiin.

Muutenkin olen kehittänyt jonkin valtakunnan addiktion naistenlehtiin, maksoin juuri kuuden kuukauden jatkotilauksen Me Naisista. Kiva katsella kauniiden ihmisten kuvia ja tutkia tuotteita ja vaatteita, joita ei ikinä tule päällensä vetämään tai itselleen hankkimaan. Paitsi kenkiä, olen jo tehnyt monia henkisiä muistiinpanoja seuraavien kenkieni tyylistä. Minä en voi itselleni mitään, rakastan kauniita kenkiä...

Mut hei, lupasin takatukkakuvan. Se on ohessa. Älkääkä vain ikinä tunnistako minua. ;-D

Sunnuntain kunniaksi tein muuten aamupalalle jumalaista avocadotahnaa. Siihen tuli muussatun kypsän avocadon lisäksi puolen limen mehu, chili-mustapaputahnaa, kypsä tomaatti silppuna, basilikaa ja valkosipulia. Se oli niin hyvää, että söin kaiken, sitten vasta tajusin, että ou mai, siinä meni 1/4 päivän rasvoista, onneksi olivat edes hyviä rasvoja.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Takki

Minä en ole koskaan suuremmalti nauttinut shoppailusta. Niinpä suorastaan ihmettelin itseäni, kun vihdoin otin härkää sarvista ja Pirsma-reissulla kipitin takkiosastolle hiplaamaan juurisaapuneita kevätkolttuja. Koska olin kerrankin ajoissa paikalla, kokoja oli myös minulle (korkea ja laaja-alainen).

Löysin Pirsman omasta mallistosta mustan reiteen ulottuvan puolimattapintaisen takin, joka täyttää kevät/syksy/välikausitakille asettamani vaatimukset. Ensinnäkin se on musta, siinä on vetoketju, kivat hopeiset painonapit, vuori, ylätaskut ja alataskut sekä huppu. Parasta oli kuitenkin takin hinta, eur 49,95. Psykologista hinnoittelusodankäyntiä, alle 50 eeroa! Takki tulee olemaan pitkäaikainen seuralainen, hyvä, ettei materiaali ole nukkaantuvaa, se kestää kosteutta ja pitää tuulta.

Testasin takkia jo perjantaina, toimi jopa viilenevässä alkukevään yössä, vaikka Virgin Oilin jonossa meinasi vilu tullakin. Silloin tosin olin liikkeellä ilman hattua (hienostelua...) ja kesti aikansa ennen kuin muistin hupun. Sitten taas elämä alkoi maistumaan.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Iloinen yllätys

Iltakoulun jälkeen suuntasimme ystäväiseni kanssa seisoskelemaan 700 muun ihmisen kanssa jonottamaan Virgin Oiliin. Nopeastihan se jono kulki, mutta kylmä meinasi tulla. Keikkapaikkana ravintola oli todella iloinen yllätys. Alasalin lisäksi tilaa on myös parvella, jonne majoituimme. Happoradion keikan alettua saimme jopa paikat, josta näimme bändin. Akustikkaa oli yllättävän hyvä, mutta vanhan naisen silmät eivät enää tahdo valoja kestää. Päätä jomotteli melkein migreenin malliin, meni onneksi ohi.

Happoradio oli yllättävän hyvä. Siis ihan oikeasti. Sehän olikin yllättävän rock, hidastelu ja balladit tulivat vasta loppuvaiheessa, ne kai kuuluvat asiaan. Biisit olivat tarttuvia, sanoituksista tulee mieleen Kotiteollisuuden ja Neljän ruusun sekoitus, mutta ihan omalla twistillä. Olin positiivisesti yllättynyt, ja kun ystäväni kysyi, että lähtisinkö toisen kerran katsomaan bändiä, spontaani vastaukseni oli kyllä.

Meillä on aina hauskaa, kun olemme liikkeellä. Joka kerta iloitsen, miten polveilevia keskusteluja käymme ja miten monista aiheista. Kaikki on niin helppoa, yleensä kun et ole tuntenut ihmistä hirmu pitkään, tutustuminen on hitaampaa. Mutta ehkä asiaa auttaa, että olemme vuosisotalla lukeneet toistemme kirjoituksia, kyllähän me toisemme tunnemme jollain tasolla.

Keikan jälkeen vielä poikkesimme yksillä On the Rocksin yläkerran baarissa, ennen kuin kävelytin (taas!) meidät Hakaniemeen. Sieltä kun nyt vain saa taksin helpoiten ja pääkin selvenee ennen kotiinmenoa. Itse jaoin kyydin tuntemattoman tyypin kanssa, hän jäi pois Vallilassa, minun kyytini oli halvempi kuin aikoihin, vajaa 12 euroa. Muuten kyllä taas rahaa meni, ei tarvitse ihmetellä, miksi en joka viikonloppu baareissa notku, ei kertakaikkiaan ole varaa moiseen rillutteluun. Käyn kalliiksi itselleni.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Föhn out

Nyt ymmärrän yhtä entistä kaveriani huomattavasti paremmin. Hän kun kertoi joskus varhaisella 80-luvulla saavansa föhn outin hiustensa kanssa, ongelma on kuulema jotain sukua burn outille. Oli niin paljon tukkaa, että hermot menivät jopa sitä kuivatessa. Noh, kai minä jossain vaiheessa opin nämä laittamaan ilman jumalatonta kiroilua. Kuivaamisessa ei ongelmaa tosin enää ole, siitä plussaa.

Eilinen ilta meni hävetessä ja harmitellessa. Valitettavasti en aio valaista asiaa sen enempää, mutta sanotaanko, että miehet osaavat sotkea omien asioidensa lisäksi myös muiden asioita. Jouduin poistamaan yhden persoonan naamakirjaystäväin muonavahvuudest, hölmöä minulta oli kyllä alunperinkään jättää häntä sinne. Siksi hävetys ja harmitus.

Olen päättänyt mennä silmälasikauppaan. En tosin tiedä koska se tapahtuu, mutta johan siitä uuden reseptin saamisesta on reilu puoli vuotta, eikä tämä glaukooma-asia edisty minnekään. Kolmanneksi nykyisten sankojen pikkudaimöndseista on yksi tippukadonnut. Glamour-pisteet vähenevät. Sitä paitsi eilisessä asiakastilaisuudessa yksi ihminen kysyi minulta ja kollegaltani, että olemmeko sisaruksia. Ei muuten olla, jos minusta ja laseistani on kiinni.

Illalla ystävä vie minut katsomaan Happoradiota. Sitä ennen vien hänet Kallioon. Sopii jotenkin teemaan.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kevät, ensimmäinen kevät

Pitäisi ryhtyä miettimään mitä tahdon kasvattaa tänä vuonna parvekkeella. Pohdin, että olisiko tänä vuonna tomaattien vuoro. Niistä lähtee ihana tuoksukin. Chili on säilynyt hengissä talven yli, siinä on jo aikaisia kukkia, joita riivon pois, ettei se vielä ryhdy kasvattelemaan mitään, ennen kuin kerkeän vaihtamaan mullan etorehulle. Sitten pitäisi pohtia, mikä kasvi pääsee luikertelemaan pitkin ristikkoa, ruusupapu tai mustasilmäsusanna voisivat kiinnostaa, ellen sitten tyydy krassiin.

Viikonloppuna pitää kaivella makeasta tomaatista muutama siemen ja tökätä ne multaan. Tykkään eniten siitä, että saan itse kasvatella omat taimeni. Sen lisäksi on kaiveltava yrttipussukat esiin ja katsottava, vieläkö niissä ovat päiväykset voimassa. Basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia ainakin. Timjamin varmaan ostan kaupasta, käytän ja lopun laitan multaan, hyvä tulee, on testattu.

Herranen aika, että oli muuten tukka pystyssä tänä aamuna! Perkeleen parturi-kampaamo Lassi! Jouduin käyttämään viitisentoista minuuttia sen tasoitteluun. Tällaistako on elämä lyhyiden hiusten kanssa? Tahdon takatukkani takaisin! Seuraavan kerran sitten kokeilen tätä lajia 20 vuoden kuluttua, jos olen hengissä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kohtuullista vai ihan kohtuutonta?

Naamakirjan sivullani julkaisin linkin Iltalehden uutiseen kohtuullisesta kulutuksesta, mikä on rahamäärä, joka yksin asuvalla ihmisellä tulisi olla käytössään asumis- ja lainakulujen jälkeen. Totesin, että vaikka olen viime vuodet maksanutkin velkaa enemmän kuin laki sallii, jäi nyt kuitenkin se kohtuullisen kulutuksen määrä, noin 500 – 600 euroa. Mitenhän sitä osaa parin kkn päästä elää, kun jää enemmän, jotta aloitanko kerskakulutuksen?

Sain ystävältäni kommentin, jossa hän totesi, että hän olisi aika onnellinen, jos hänellä jäisi 660 eur laskujen ja asunnon jälkeen tilille. Olin vähän hämmentynyt. Laina ja asumiskulujen jälkeen maksan käteen jäävästä summasta elämiseni laskut; ruuan, bussikortin, netin, sähkön, lääkkeet, hammaslääkärin, kampaajan, kodin sisustuksen ja muut asiaan kuuluvat elinkulut. Minulle jäisi tilille noin pari sataa euroa, ellen olisi alkanut juoksentelemaan kaupungilla kaiken valtakunnan kissanristiäisissä, sen jälkeen kun kulutusluottovelkani loppui. Säästämisvaraa siis on, mutta olen todennut, että koska pysyttelin kotona neljän seinän sisällä reilun vuoden, olen nyt oikeutettu tapaamaan ihmisiä.

Ihmisten taitaa olla kamalan vaikeata ymmärtää toisiaan. Minä tietysti loukkaannuin, etenkin kun kyseinen ihminen ei tiedä millaisen velkataakan kanssa avioliitosta irtauduin. Puhumattakaan siitä, etten saanut mukaani kuin kaksi keittiön tuolia, astioita ja vaatteeni. Kaiken muun olen joutunut hankkimaan eron jälkeen. Hän taas ilmeisesti loukkaantui, että kehuskelen tuloillani, kun he kasvattavat lapsia ja maksavat asuntoa. Voi meitä. Taitaa ihan oikeasti olla parempi puhumatta ystäviensä kanssa rahasta, ainakaan kirjallisesti naamakirjan seinällä. Liian pitkä kaiku, kohtuullisellakin rahamäärällä.

(Mitähän sitä muuten tekisi, jos olisi reilusti rahaa? Varmaan matkustelisin enemmän.)

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Tukka pois ja linnaan

Pääsin kampaajalle ja vihdoinkin uskalsin antaa periksi haaveelleni. Minulla ei ole enää pitkät hiukset, vaan takaa suorastaan poikalyhyt, eteen viistopitkä polkkatukka. Revittynä, niin kuin nuoriherra kampaaja totesi. Ei ihan Makepeace, mutta vähän sinne päin.

Kivaa oli, ja kasvaahan se, mutta jotta tämä pääsisi oikeuksiinsa, minun pitäisi olla 20 kiloa kevyempi ja 10 vuotta nuorempi. Mutta eipä haittaa, mie tykkään silti. Nyt meni vain enemmän rahaa, kun meni enemmän aikaakin. Senkin korvaa herra kampaajan hauskat jutut, taidan uskottomasti vaihtaa kampaajaa lennosta.

Kuvan takatukasta saatte sitten, kun joku sen ottaa. Se on hieno, älyn hyvä kesätukka! Ja kihara, luonnontaipuisa ainakin. Jos joku poikaystävä olisi ihastunut minuun pitkätukkaisena, nyt joutuisi ihastumaan uudelleen, tai olisi poikaystävän vaihtoviikot edessä. On se hyvä, ettei sellaista vielä ole.