Viimeinen rock ennen aivokuolemaa

IM vie minua kävelemään. En edelleenkään ole suuri liikkumisen ystävä, siinä tulee hiki ja kaikkea. Tällä kertaa ei edes tullut unta, kuten yleensä on tullut seuraavana yönä. Ihan tyhmää. Elän kyllä toivossa, että ensi yönä asiat ovat toisin. Yleensä näin on käynyt heikon unihiekkalähetyksen jälkeisenä yönä. Uusi estrogeenilaastarihoitoni on ehkä tuonut jotain toivoa unen laatuun. En ole valpastunut aamuöisen vakioherätykseni jälkeen, vaan saanut unta uudelleen. Jotain hyvää. Termostaattiongelman ratkaisun pysyvyys siirtyy siihen, kunnes toimitiloissamme vallitseva subtrooppinen ilmasto on vaihtunut ilmastoinnin mukanaan tuomaan viileyteen. Nyt tehdään ilmastointiremonttia ja sen kyllä huomaa. Suolatehtaalla hikoilemme kaikki tasapuolisesti.

Aamutv sai kierrokset nousemaan tehokkaasti, kun kuuntelin sijoitusneuvojan ”neuvoja” sijoittaa lapsilisät ja tehdä lapsukaisesta eläkeiässä miljonääri. Jos perheellä on vara sijoittaa lapsilisät, perhe ei tarvitse lapsilisiä, on minun mielipiteeni. Annetaan mieluummin rahat niihin perheisiin, joissa syödään ennen markkapäivää kynsiä ja pöytälevyä. Sitten kun vielä olin kiihtynyt edellisenä iltana tv-uutisten pitkäaikaistyöttömiä ja työttömiä töihin ajavista toimista, niin olinkin valmis jakamaan kivääreitä ja käymään kohti lahtariarmeijaa. Pitäisi varmaan mennä politiikkaan huutamaan. Eikös siellä arvosteta äänekkyyttä, arvaamattomuutta ja jääräpäisyyttä?

Minulla on tänään markkapäivä, tuli vaan mieleen. Aion investoida vanupuikkoihin ja hiuslakkaan. Huomenna menen keskustelemaan vieraan pankin kanssa, jotta ottaisivatko ne minut ja mitä se minulle maksaisi. Oravapankin politiikka ei miellytä, jos automaattinostoistakin pitää ryhtyä maksamaan, jos jo etokortista itsestään maksan eur 2/ kk. Ei kelpaa, jos vaan maksutonkin vaihtoehto on olemassa. Minä nimittäin mieluusti käytän käteistä rahaa korttien sijaan, että tiedän, paljonko sitä menee.

Julkisen terveydenhuollon väärinkäyttöä

Olin varmaan niin pöyristynyt lääkäristä päästyäni pari viikkoa sitten, että olen aktiivisesti koittanut unohtaa koko katastrofin. Nyt se taas tuli mieleen, kun tajusin, että en edes tiedä, miten saan verikokeiden tulokset ulos. Pakkohan se on vähän puuskaista.

Ensinnäkin jälleen kerran voisin haukkua yrityksen, jossa työskentelen. Mikä järki on lähettää ihminen parhaaseen työaikaan toiselle puolelle kaupunkia lääkäriin, kun työterveyshuollossa asia hoituisi jokin aamu tai ilta? Parhaassa tapauksessa jopa työajan ulkopuolella. Mutta kun kerta asia näin on, niin minähän läksin. Kuvittelin olevani ajoissa, mutta niin vaan kävi, että juoksuksi piti panna ja olin pari minuuttia yli tapaamisajan paikalla. Onneksi lääkäri oli vielä enemmän myöhässä, kerkesin tasoittaa hengitykseni.

Pääsin sisälle. Siinä me sitten tuijotamme toisiamme, kunnes tajuan, että se lääkärin mölli ei aio edes kysyä, miksi olen tullut paikalle. Niinpä ryhdyn selittämään, että tarvitsen lähetteen vuosittaisiin verikokeisiin. Ja että jos herra on hyvä ja katsoisi mittaamieni verenpainearvojen avulla, että onko lääkitys sopiva. Hah! Lääkäri kintaalla viittaa ojentelemalleni läpyskälle, ei itse edes vaivaudu kaivamaan verenpainemittaria esiin, vaan toteaa, että hänhän jo määräsi minulle vanhoja lääkkeitä.

Sitten hän naputteli aikansa konetta ja sanoi, että nyt on verikoelähete kirjoitettu. Kun kysyin, enkö saa siitä mitään printtiä, hän vain punoi päätään. En siis tiedä vielä tänäkään päivänä, mitä kokeita minusta viime viikolla otettiin. Onpahan hyvä syy soittaa ajanvaraukseen ja kysellä, että miten ne tulokset itselleen saa. Kai ne joku minulle osaa tulkita, mutta yksi mikä on varmaan, sille kaverille en enää mene edes pää kainalossa.

On tämä mennyt jännäksi. Tämän jälkeen minua todennäköisesti verenpainetaudissa hoidetaan, kun saan aivoinfarktin tai muun jännän tukoksen. Kun olisi rahaa, kävisin tsekkauttamassa itseni yksityisellä. Koko keikkaan meni noin 2,5 tuntia. Jos mietitään, että kai minunkin työlleni joku tuntihinta on, niin ei sekään ilmaista työnantajalleni ollut. Puhumattakaan ennaltaehkäisevästä työterveydenhuollosta, kai heidän olisi hyvä tietää, mitä minulle kuuluu edes fyysisesti, kun psyykkisestä hyvinvoinnista ei kannata puhuakaan.

Noh, niin pitkään kuin valitan, olen hengissä. Pidetään tilanne sellaisena.

Sosiaalinen media osoitti voimansa

Minähän olen somejuttujen suuri ystävä. Johtuu varmaan luonteesta, kun on tällainen sosiaalinen erakko ja mielellään pitää yhteyttä ihmisiin kirjoittamalla. Vaikka aluksi epäilin naamakirjaa kovinkin, olen kääntänyt kelkkani ja molemmin rinnoin osallistun sosiaaliseen hässäköintiin naamakirjassa. Minulle se on antanut paljon, olen löytänyt kauan sitten kadonneita ystäviä, pidän enemmän yhteyttä sukuni kanssa, voin jakaa tarpeetonta tavaraa tarvitseville, antaa apuani, saan vinkkejä, ohjeita ja itsekin vastaanotan ihan konkreettista apua.

Minulla nimittäin on kyyti asemalle iltapäivällä. Riemua! Ei tarvitsekaan kävellä lähes kuutta kilometriä pahimmassa tapauksessa sateessa. Yksi entisistä nuoristani lähestyi minua sen jälkeen kun olin laittanut kyytikyselyn naamakirjastatukseeni. Hän kuulemma tunsi piston sydämessään ajatellessaan minua patikoimassa vesisateessa. Että kun olen häntä niin paljon auttanut, niin nyt hän auttaisi kerrankin minua. Siinä kuulkaa vanhan täti-ihmisen sydän suli, olen minä sitten jotain hyvääkin tässä maailmassa saanut aikaan, kun saan jotain takaisin.

Saunassa olen käynyt, aamupalan syönyt, eväät pitää tehdä. Pakkaaminen on tekemättä. Astiat tulee tiskata ja biojäteroskis viedä. 550n bussipysäkillä pitäisi käydä ottamassa yhdestä graffitista kuva, koska se oli niin hauska. Tahdon sen talteen ennen kuin taideteos pestään pois. Ja mitäs vielä?

Kohta pitää jatkaa mielenilmausohjelman seuraamista, minulla on siitä vähän kahtiajakoiset ajatukset. Tämä siksi, että minulla on vähän sellainen tunne, että ne hyvin ansaitsevat ay-pomot ajavat aika paljon omaa valta-asiaansa. Sen sijaan sitä vastaan olen minäkin, että hallitus alkaa tehdä työmarkkinatoimenpiteitä. Omasta puolestani ilmoitan olevani valmis luopumaan mieluummin vaikka koko lomarahasta, mutta vapaa-ajasta en v*ttu luovu. Sitä on nytkin liian vähän. Ja hoitohenkilökunnalta ei sitten viedä mitään!

Tiedättekös miksi lomaltapaluuraha aikanaan keksittiin? Suomalaista työmiestä oli vaikea saada loman jälkeen takaisin töihin. Villiintyivät pahasti kesäloman aikana, niinpä keksittiin, että tarjotaan palaaville porkkana. Nyt ei ehkä enää olla niin villejä, niin voisimme tulla töihin ihan ilman palkkiotakin. Ainakin itse koen, että työ jo sinänsä on palkkio, mutta minä olenkin ollut sitä ilman ja olin tulla hulluksi sinä aikana.

Lupa tsillata

Eilen ennen yhteen kaupungissa olleeseen tapaamiseen menoa valmistauduin henkisesti jonottelemaan rautatieaseman lipunmyynnissä. Mitä vielä, eihän siellä ollut puolen kahdeksan punttuussa kuin muutama hassu turisti ja minä. Sain lippuni vaihdettua aikataulun mukaan heti mielenosoitus-kansanjuhla-hengennostatusmurinan jälkeen lähtevään junaan. Lipunmyyjä kyllä varoitteli, ettei aikataulu varmaan tulisi pitämään, mutta olin jo aikaisemmin päättänyt ottaa asian seikkailuna.

Olenhan viikonlopun vapaalla, olen menossa viettämään ystävän kanssa vapaa-aikaa, voin ottaa pari virkistävää juomaa. Voin lukea, kirjoitella, blogata, katsella ihmisiä, aistia tunnelmaa. Ja hyvin todennäköisesti joudun lähtemään kotoa kävellen Pasilaan, ellei naamakirjassa huutelemani kyytipyytö herätä kenenkään mielenkiintoa. Epäilemättä ketään ei kiinnosta lähteä ruuhkaan seikkailemaan kaupungin keskustaan mieltäänosoittavan humalikkoporukan sekaan. Kansanuhojuhlaa siellä kuitenkin rakennetaan, sanokaa mun sanoneen. Ehkä on parempi kävellä Pasilaan.

Saa nähdä, mitä selkäni on siitä mieltä. Se nimittäin ei edelleenkään ole täysin parantunut viikonlopun nitkahduksestaan. Reppua ei kannata selkään ottaa, parempi mennä vedettävän laukun kanssa, vaikka se nyt turhan suuri onkin mukaan otettavaksi, mutta lastaan sen vaikka täyteen matkajuomia.

Olen oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, että pystyn ottamaan perjantaiksi saldovapaapäivän. Voin herätä rauhassa, lämmittää saunan, pakata ja ihmetelle maailmanmenoa. Töissäkin tosin varmaan olisi rauhallinen päivä, parempi niin kollegalle, jolla on auto ja joka aikoi tulla töihin.

Isänperinnön saamisessa on ollut hivenen ongelmia. Perhe kun kävi sotaa paossa yhdellä paikkakunnalla, isäni syntyi siellä, mutta liitettiin varsinaisen kotikuntansa kirjoille. Sitä ei pankkivirkailija tahdo ymmärtää. Tuli mieleen, että sota-ajasta ja evakoista on jo niin pitkä aika, etteivät ihmiset ymmärrä nykyistä kansanliikettä. Kuolemanpelko ajaa ihmistä vaikka kylmään pohjoiseen. Ja kun siellä omalla maalla on kaikissa maissa sama saatana eri muotoineen riehumassa eikä missään ole turvallista, niin kai sitä tolkun ihminen tahtoo siitä saatanasta mahdollisimman kauas. Ensin pannaan vahvimmat voimat liikkeelle, että voitaisiin kenties sitten läehttää loput perässä. Normihommaa, miten sitä on niin vaikea hyvinvointiyhteiskunnan elätin/ kantaväestön ymmärtää?

Ja totta helkkarissa se sota sieltä pitäisi saada loppumaan, parempi olisi ihmisellä kotonaan olla kuin toisten nurkissa luuhata, mutta kukas sen lopettaa? Kertokaa viisaammat.

Taidetta ja shoppailua

Perjantaina kävelin St. Stephen´s Greeniin. Se on mukava keidas kaupungin keskellä, ihmiset söivät eväitä, istuskelivat nurmikoilla, penkeillä, kuhertelivat, hölkkäsivät, syöttivät lintuja (bad idea, vrt. Hitchcock...). Itse vietin siellä reilun tunnin lueskellen ja välillä kävellen pitkin ihanan sokkeloisia polkuja. Kyllä sellainen muotoon kasvatettu luontokin välillä kaunista on. Phoenix Parkissakin kävin, mutta se taas on niin iso lämpäre, etten jaksanut siellä kauan roilata.

Kävelin vähän lisää ympäri puiston laitoja, olin edellisenä iltana bongannut telkkarista People´s Art tapahtuman mainoksen. Sepä vasta mukava sattuma olikin, voin suositella lämpimästi jos syyskuun tapahtuman aikohin olette maisemissa. Aikaa meni, mutta koska minusta on kiva tuijotella taidetta, ei se haitannut. Pääsin juttelemaan taiteilijoiden kanssa ja tapasin mielenkiintoisia ihmisiä.Lähtihän tapahtumasta vähän tämän näköinen pieni juttu mukaan (teema oli sama, mutta piirros erilainen). Äsken sain viestin, että postilla töissä oleva ystäväni lupasi ottaa piirroksen kierrokselle mukaan ja toimittaa minulle henk.koht. kätösiin. Nimittäin taiteilijasetä lähetti sen minulle, ei tarvinnut sulloa laukkuun rutistumaan.

Kun olin näännyksiin saakka ruokkinut itseni henkisesti, bongasin taas jonkun pubin ja kävin myöhäisellä lounaalla. Reissun aikana kävin lounastamassa ulkona ja illaksi kävin take away evästä. En vaan saanut itseäni lähtemään yksin ravintoloihin syömään. Pubeissa kyllä osasin poiketa drinksuilla, mutta itse asiassa kovin hillitysti käyttydyin. Ei juuri kiinnostanut sinne saakka lähteä kaatuilemaan tuhannen tuubassa. Enkä oikein uskaltanutkaan, kun mene tiedä, mitä olisin saanut aikaan.

Sitten tein vakavamielisen shoppailukierroksen. Löysin suurimman osan tuliaisista ja Dunnesilta kolme työpaitaa. Siinäpä edullinen ostospaikka! Ja ihan soivia riepuja, laadusta en mene väittämään sitä enkä tätä, mutta hintaansa nähden jos vaikka vuoden voin niitä pitää, niin ei mene paha pilalle. Kävin minä muissakin isoissa, mutta niissä olivat heti hinnat aivan toista luokkaa. Boutiquet jätin rauhaan eikä varsinaisista matkamuistomyymälöistä löydä kuin joutavaa tuubaa.

***
Eilen siivosin. Että minä inhoan siivoamista, mutta toisaalta koska siivoan niin harvoin, jäljen todella huomaa. Nyt nuohosin paikat oikein viimeisen päälle ja nyt vielä pesen vähän tyynyjä, peittoja ja mattoja. Olipa ihana nukkua viime yönä, mutta kädenselkämykset ovat täynnä ihottumatipluja, olen allerginen kaikille mahdollisille pesuaineille, tuli taas todettua. Pitäisi aina muistaa hanskat!

Sain viimeisen laskun hammaslääkärikeikoistani. On se lysti vielä toistaiseksi edullista verrattuna yksityisen palveluihin. Hintaa kahden hampaan paikkaukselle ja fluoraukselle tuli eur 91. Kyllä yhteiskunta vielä toistaiseksi pitää huolen omistaan ainakin tässä suhteessa. Edelleen tutkiskelen toista tissiäni, välillä olen sieltä jotain löytävinäni, välillä taas en. Ehkä ensi viikolla kysäisen työterveyshuollosta, pääsenkö tutkittavaksi vai meneekö sekin yhteiskunnan pitkään piikkiin.

Mutta nyt on luvassa aamusauna ennen aamukahvia. Loma on hieno asia!

Ei tarkoittaa E I ! Prkl.

Kun odottelin pikkuveljeni joukkiota Elielinaukiolla, kimppuuni hyökkäsi ärhäkkä F2F-tyyppi. Ensin sanoin kohteliaan tiukasti ei, sanoin toisen kerran, kun ei puhetta ymmärtänyt, vielä kolmannen kerrankin piti karjaista kieltosana. Samalla käänsin selkäni, kun ei onneton ymmärtänyt näköjään suomenkieltä. Ymmärrän, että hekin tekevät työtään, mutta toisaalta olen aina kuvitellut, että heilläkin jonkin valtakunnan etiikka ja säännöt ovat. Voin muuten luvata, että firma on muistissa, rahaa ei sille taholle tule kovin kevyin perustein tippumaan jatkossakaan.

Uskokaa pois, minä harrastan pienimuotoista lahjoittamistoimintaa. En vaan tahdo sitoutua kuukausilahjoituksiin enkä joutavanpäiväisen paperitiedotepropapandan vastaanottajaksi. Senkin tajuan, että yleistä tietoisuutta kannattaa ja pitää lisätä, kun vaan ymmärtävät saat*nat jättää minut rauhaan. Tuli jopa mieleen mätkäistä kaveria käsilaukulla ja syyttää ahdistelusta.

Onneksi veli perheineen saapui. Kävimme Virgin Oilissa syömässä, kun evään piti olla helppoa ja yksinkertaista. Siellä ovat lapset perineet sukumme ruokapöydässä nirpistelyn jalon taidon. Mutta kuten jo vanhimmaisesta näkee, itsekseen oppivat oikein hyvin, en siis ole viskaamassa kirvestä kaivoon nuorimmankaan osalla. Hän alkaa kolkutella aikuisuuden ovia, ensi kesänä ovat jo ylioppilaskirjoitukset. Voi aika, minne menet?

Ruuan päälle liityin heidän seuraansa shoppailukierrokselle. Siinä taas jalat kipeytyivät, mutta oikeastaan oli aika kivaa. Heitä olisi mukavaa nähdä useamminkin, mutta koska minä en käy Pohjoisemmassa Suomessa eivätkä he kovin usein täällä, on yhteydenpito jäänyt naamakirjakirjoittelun varaan. Olen ryhtynyt veljeni kanssa jonkin valtakunnan kirjeenvaihtosuhteeseen, kummallista kyllä. Oikeastaan se on todella hieno asia, olemme oppineet tuntemaan toisiamme aivan toisella tavalla.

Tästä päivästä alkaen kiire tulee olemaan vakioasukas myös kotoresidenssissäni. Saa nähdä, mitä tästä vielä tulee... Nyt lähden kuitenkin nauttimaan yhden hotelliaamiaisen.

Meillä kaikilla on totuutemme

Voi tympeyden tympeys, joudun kaivelemaan ompelukoneen esille. Ensinnäkin, polkupyöräkyyti tuhosi myös yhdet vaaleat farkkuni. Tarakka  repi sisäreiden puolelle reiän. Siitä harmistuneena kävin Kappahlista vaaleat farkut, kun niitä siellä taas oli. Naurettavuuden multihuipentuma on, että kokeilin kyllä farkkuja ja kiitollisena totesin, että sama koko sopii edelleen, mutta arvatkaas ymmärsinkö katsoa lahkeiden pituutta. Voi villu tamme, ne ovat jotkut high tide pöksyt, vaikka ovatkin bootcut mallia. Eli, etsitään vanhat farkut, leikataan niistä sopivat palat ja jatketaan uusia housuja. Uskomatonta!

Mutta hei, löysin yhden kesäpaidan halvennusmyynnistä. Lisää tekisi mieli, koska aika kauhtunutta tavaraa tuolla kaapeissani on. Pitäisi vaan jotenkin löytää tasapaino työ- ja vapaa-aikavaatetuksen välille. Mielellään pitäisi löytää vaatteita, joita voi käyttää molemmissa elämänsä huipputapahtumissa.

Miljoonannen kerran totesin, että on se luojan lykky, etten ole lisääntynyt. Töissä saa sitä lajia aivan tarpeeksi. Laita lapsi asialle, tee itse perässä. Enempää en aio siihen puoleen tarttua. Kotona olen parhaimmillani leikkiessäni lahnaa. Sillä tavoin saan mahdollisimman vähän vahinkoa aikaiseksi. Alamme töissä pian kaikki olla niin kireitä, että käymme toistemme kimppuun. Jotenkin kauhistuttaa, kun tiedän, että kaikki tilanteet ennustavat uutta työttömyysjaksoa elämässäni. Kääpiöiden tilanne huononee huomattavasti ensi hallituskaudella, mutta niin huononee työttömienkin. Voi hyvää päivää, mikä maailma meillä on luvassa! (Mie muuten taas nousuhumalassa tallille ajellessani ratkaisin Suomen ongelmat taksikuskille, hän kohteliaana miehenä kannusti minua hakeutumaan oligarkiksi. Joko liitytte minuun tai itkette ja liitytte - vai miten se meni?)

Tekisi mieli polttaa tupakki.

Mikä maa, mikä valuutta!

Vaikka tiesin, että gallupkyselyt ja ennusteet olisivat oikeassa, silti jotenkin jaksoin toivoa, että maailmassa (Suomessa) olisi enemmän minun kanssani samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Onneksi en harrasta vaalivalvojaisia, enkä omista puolueiden jäsenkirjoja, kirpaisisi varmaan vielä enemmän. Onneksi Suomessa vallitsee niin naurettava konsensus, että tuskin seuraava neljä vuotta kovin kummoisia muutoksia tuo yhteiskuntaamme. Mutta silti vähän riipii. Pitää vaan muistaa, että maa ansaitsee juuri sellaisen johdon kuin sen asukkaat ovat.

Roolipelaaminen oli hauskaa. Hahmoni sai siivet sekä voittamattomuuden. Tai jotain sinne päin, en muista enää. Siinä taas vierähti iltaan saakka, kun tahkosimme noppia. Ja aivan kuiten arvelinkin, mukana oli naurua ja huumoria. Sellaista yhdessäoloa minulla on usein ikävä. Ja kuten aina illanvieton jälkeen, minun ei alkuviikostakaan vielä tarvitse miettiä, mitä tekisin ruuaksi, jääkaappi vaikuttaa edelleen suhteellisen hyvinvarustellulta.

Muuten olen kuin jäässä. Henkistä jääkautta pukkaa. Kun edes keksisin, mitä tahtoisin, voisin ryhtyä suunnittelemaan jotain kivaa, vaikka retkeä jonnekin. Mutta kun en tiedä, mitä tahdon. Sydänparka käpristelee oudosti. Ehkä yksi pieni toive olisi se, että saisin jonkun pitkän viikonlopun, kun lomakin meni katolleen. Tekisi mieli olla terveenä kotona ja vaikka siivota parveke.

Heikkoa happea

Hyvä on, myönnän. Jos koko pääsiäisen nujuaa sairastavassa seurassa, on edessä itsellään tauti muodossa tai toisessa. Maanantain nukuin ja torkuin, enkä siivonnut. Tiistaina kun aloitin, mietin, että onpa minulla pölyistä, kun heti alkaa käydä keuhkoihin. Että kannattaisiko esimerkiksi kirjahyllystä pyyhkiä pölyt vähän useammin kuin kerran vuodessa. Mutta ehei, eihän se sitä ollutkaan, vaan sama tauti kuin Hankalalla, yskää ja kuumetta. Ehkä muutamia mausteita naapurilähiön pojilta mukanaan, mutta heitä minä en kuitenkaan pussaillut.

Tässä nyt sitten muutama päivä menee, ennen kuin helpottaa, kertoi Hankala. Onneksi en ollut suunnitellut mitään suurempia manöövereja viikolle. Tänään aion käydä äänestämässä, ettei vaan jää mahdollisen kuoleman takia hyvä ääni käyttämättä. Etenkin kun se pitää käydä antamassa oikealle puolueelle, etteivät väärät voimat valtaa maata. Demokratia on vittumainen laji, olen sitä mieltä, että jos minusta tehtäisiin valistunut yksinvaltias, maailmassa olisi kaikki niin paljon paremmin. Olen nimittäin aina tiennyt, ettei ihmisten kannata tehdä niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon. Olisin siis valmis uhrautumaan yhteisen hyvän eteen.

Toverille tiedoksi, että perjantaita ei edelleenkään ole peruttu. Turha luulo, paha tyttö maksaa nyt vaan vähän pääsiäishuvituksista.

Kun saisin mennä, menisin

Nimittäin takaisin nukkumaan. Eilinen unille meno myöhästyi työretkeilyn takia. Kävin tutustumismatkalla jossain päin Hämettä, katsastimme pari kokouspaikkaa. Asiallista meininkiä, mutta kotona olin vasta yhdeksän jälkeen. Tänä aamuna heräsin viiden maissa niin elävään ja todenmukaiseen painajaiseen, että unet tärähtivät silmistä. Ei mitään önniäisiä, vaan ihan tavallista elämää, surullinen tapahtuma, joka aivan hyvin voisi olla todellisuutta elävässä elämässä. Sanotaanko, että hylkäämiseksi tulemisen kokemus ja pelko ovat minussa vahvasti läsnä heti pintasilauksen tuolla puolen.

Ennen unille menoa tuijottelin verohallinnon kirjeitä. Sekä Ottoveljelle että minulle on tulossa joulurahaa pari sataa euroa. Olin tyytyväinen oman verotukseni avulla järjestämääni pakkosäästöön, edellisenä vuonna nimittäin en onnistunut, jouduin maksamaan muutaman kympin. Minusta on kiva järjestää asiat niin, että valtio säilyttelee rahoja puolestani. Valon juhlan aikaan ihmisellä on yleensä jotain ylimääräisiä kuluja

Aamu alkaa paskakokouksella asiasta, joka ei enää ole minun päänsärkyni, vaikka sitä minulle rehvakkaasti taas yritetään vyöryttääkin. En aio ottaa, ei ole aikaa. Tein ennen tutustumisretkelle lähtemistä kehityskeskustelupaperini ja jos ette tuntisi minua, ette edes huomaisi minun vituilevan. Olen niin kyllästynyt taistelemaan elintilasta ja arvostuksesta, että pahaa tekee. Milloin maailmasta tällainen tuli? Milloin minä ryhdyin kyyniseksi paskiaiseksi?

Töiden jälkeen matkaan halliin. Lupasin blinikesteille hevosenlihaa, ystävälle taidan tehdä lammaspullia ja aamupalalle pitää saada savukalaa. Loppupäästäisen eväät käyn tutkimassa sitten lauantaina, onneksi kaupat ovat aivan normaalisti silloin auki. Todennäköisesti tänäänkään en hallissa itsekseni ole, mutta koitan kestää sen kuin naiset konsanaan. Ainakin aggressiotasot olisivat näin aamusta kohdallaan, minua ei juuri nyt tönittäisi.

Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että on hauska juttu yrittää aprillata minua tänään. En vain ole sillä tuulella.

Puuskaus, joka kannattaisi jättää sisälleen

Välillä olen niin vihainen, että on vaikea muistaa olla iloinen. Tulee mieleen ajat nuorna tyttönä, kun olin niin mustavalkoinen, että heikompia pelotti. Sittemmiten olen muuttunut lepsuksi keskivihaiseksi, mene tiedä saanko aikaan muuta kuin pieniä tussahduksia. Pitäisi olla kovat piipussa ja lähteä barrikadeille. Mutta kun ensin pitäisi olla tiedossa, mitä muutoksia tahtoo ja etenkin miten ne toteutetaan. Sanon vaan, että vituix mänöö maailma tällä hetkellä - eikä ainoastaan meillä.

Jos meillä olisi oikeudenmukainen yhteiskunta, se jotenkin säännöstelisi voitontavoittelua, jakaisi sitä tarvitseville. Jos meillä olisi oikeudenmukainen maailma, sitä tehtäisiin kaikkialla. Kai sitä nyt jumalauta rajat ovat ihmisen kulutuskyvylläkin. - Eikä kannata kysyä minulta miten se tehtäisiin. Entäs jos vaikka niin, ettei vanhemmilta voisi periä enää mitään, kaikki aloittaisivat nollasta? Kyllä joku viisas voisi tämänkin keksiä, ettei joutavan blondin tällaiseen tarvitsisi aikaansa käyttää!

Lounaalla suutuin kollegalle, joka ryhtyi jumputtamaan maahanmuuttajista. Että miten ne saavat sitä ja tätä ja kun suomalaisillekaan riitä mitään. Perkele ja oikeasti! Ihminen tulee pimeimpään ja vastenmielisimpään maailmankolkkaan kieltä osaamattomana, vastentahtoisesti sotaa, sortoa tai väkivaltaa karkuun, tai vaikka paremman elämän toivossa (niin meilläkin Ameriikkaan mentiin - tai Ruotsiin!), antaa kaiken lapsilleen, että ne pärjäisivät ja  menestyisivät tässä loukossa ja meillä valtaväestö viitsiikin sitä jeesustella. Jos jotain töitä saavat, niin siivoojaksi tai muun paskatyön tekemiseen armosta pääsevät (sitäkin joku helevetin valkoihoinen määkyy itselleen, mutta eipä vaan ala, jos soskusta saa enemmän). Saisi kantaväestö itse saamari lopettaa sen kaljanlitkimisen, niin olisi vara ostaa ne helevetin rumat merkkifarkut kakaroille, itselle ällösohvat ja mööbelit, ruokkia puoli sukua ja vielä kustantaa matka ties vaikka sinne, missä nokkonen kasvaa. Mutta minkäs voit, kun on niin paljon helpompi vaan määkyä tuiskeessa ja välillä lietsoa väkivaltaa.

Ja kun nyt kerta olen aloittanut, niin saman tien kysyn, että mikä helevetin järki niitä kakaroita on tehdä, jos ei edes viitsi kierrättää eikä mitään vaivaa nähdä tämän pallon eteen? Minäkö se teidän penskoillenne maailman muka pelastan, eronnut keski-ikäinen läähkä? En voi yksin, teidän saatana pitää osallistua. Kierrättäkää ja lakatkaa kuluttamasta paskaan! Älkääkä ostako kääpiöillenne kaikkea, oletteko kuulleet sanaa "ei"? Ja voiko se oikeasti olla niin vaikeata kierrättää vaikka paperi, pullot, metalli ja palava jäte? Taloyhtiö voittaa ja vuokra voisi jopa laskea. Haloo! Onko valoo?

Päätän saarnani tähän, koitan ainakin itse elää omien periaatteitteni mukaisesti, mutta tuskin minä muita mukaan siihen saan.

Kiukkupatteri

On se nyt sitten yksi saat*va, ettei voi nettiyhteyksiä tarjoavan firman toimisto pidempään olla auki kuin kuuteen saakka illalla. Miten tällainen työhullu, joka ei töissä kerkeä eikä muista hoitaa henkilökohtaisia asioitaan, saa itselleen vaihdettua liittymän toiseen tarjottuun aikaan mennessä? Eilenkin kerkesin kotiin viisi vaille kuusi ja kun hätävessasta saavuin puhelimen luokse, oli kello jo kaksi yli. Arvatkaas, sainko yhteyttä enää minnekään? En tietenkään. Alkaa olla kuulkaas ihan siinä kintaalla, että vaihtuu palveluntarjoaja johonkin sellaiseen, joka tarjoaa jotain mukapalveluaan kello kuuden jälkeenkin.

Ihan jumalauta sama kuin pankkien kanssa, yritäpä niiden kanssa jotain treffejä! Ei onnistu, ellei rahaa ole suokuokalla. Velkakin lasketaan rahaksi. Minulla kun en ole kumpaakaan, velka on kohta maksettu, säästöt käytin synttäreihin ja rälläsin matkustamiseen. Toisaalta eipä minulla niille muuta asiaa ole kuin sen verran, että pitävät tilini voimassa. Mutta miksi maksan siitä viisi euroa kuukaudessa? Haloo, taidan olla tyhmä! Joko tilinumeroita saa siirtää kuin kännykkänumeroita? Jos saa, loppuu se viimeinenkin side lapsuuspaikkakunnalle. Kotikonttorikaan tosin siellä ei ole ollut aikoihin, eivät keskustalaisella paikkakunnalla tällaista viherpunaista katsele edes kuriositeettina. ja mitenhän paljon minä sinnekin olen rahaa kantanut? Kysyn vaan. Ainakin nykyään noin 60 euroa vuodessa.

Kun lounaspöydässä kuuntelee ikäistensä ja nuorempienkin ihmisten jeesustelua, että mikä siinä on, kun ihmiset tahtovat jakaa kaiken nykyään naamakirjoissa, blogeissa ja videoilla, niin nousee pieni räyhä. Mikä siinä on, että minulla ei edelleenkään tämän ikäisenä ole ketään minua kuuntelemaan? Minä tahdon, että minuakin kuunnellaan, ainakin edes joka toinen päivä, kun jaksan kirjoittaa, vaikken vastausta saakaan. Jotain vastakaikua silloin tällöin toki, kiitos siitä! Miksi minä en löydä sitä, mikä muille on itsestäänselvyys? Olenko minä niin huono ja paha? Vai olenko väärällä alalla? Ehkä minun ei pitäisi olla ihminen laisinkaan.

Miksei viinakaupassa nykyään myydä kolmosolutta? Kun kävin yhtä toimitilamme saunatilassa tapahtuvaa pienimuotoista dinneriä varten viinaa tilkkasen hankkimassa, jouduin ottamaan a-olutta. Eihän sitä juo enää kukaan! En vaan kertakaikkiaan jaksanut innostua vielä kirmaamaan ruokakauppaan sen takia, minusta on muutenkin suhteellisen kohtuutonta, että MINÄ joudun hankkimaan omilla rahoillani alkoholia rikkaampien ihmisten bileisiin, kun ei sitä samperin laskutussopimusta ole eikä noin pieniä määriä edes ilkeä tilata ennakkolaskulle.

Olen stressaantunut, olen väsynyt, olen tympiintynyt. Ja kuitenkin olen hyvä, nokkela, katuälykäs, vihmerä, soiva peli ja muutenkin minut pitäisi vaan jonkun viedä terveempiin olosuhteisiin. Siellä minä vasta hyvää saisinkin aikaan, eilenkin ratkaisin ainakin kolme paskakeikkaa. Eikä siinä vielä kaikki, päälle tuli normiloska-kivireen vetäminen. Tiedänhän minä, että ikä, vaikka miten näyttäisin kymmenen vuotta nuoremmalta. Ja tuntisin itseni sellaiseksi,

Tämä menee ohi. Tänään on vasta keskiviikko. Mutta sillä välin, piilottakaa kaikki astalot, paha liikkuu. Ja se paha on minun sisälläni. Tosin pahan liikkumista saattaa hivenen estellä se, että työkäyttöön hankkimani kengät pitäisi viedä suutariin. Sinnekään vaan en kerkeä - katso selitys edellä.

Sylettää

Kävi ilmi, että osa syntymäpäiväkutsuistani ei koskaan ole saavuttanut vastaanottajiaan. Sillä lailla, Itella-ystäväiseni, kiitos vaan. Nyt kun olen tarkistellut tilannetta, vain yksi pariskunta sai kääpiöidenhoidon ja muun järjestymään, muut ovat keksineet sille päivälle jo muuta tekemistä.

Mistä saa hakea korvausta henkisestä kivusta ja särystä? Ai ei saa vai? Niin minä arvelinkin. Mutta hoovee, Itella. Se ei sitten tarkoita hyvä veli.

***
Töissä hulluttelu jatkuu. Unia näen ampiaisista. On mukavaa, kun viileys vihdoin saapui. Tilasin uuden verokortin. Huomenna käyn evästämässä vanhojen kollegoiden kanssa. Ei muuta. Paitsi että se kauneushoitolalahjakortti on edelleen käyttämättä, ei ole aikaa, enkä tiedä mitä tekisin. Brasilialainen sheivaus kenties, buaaahhhhaaahhhhhh.... :-D Sorry kaverit, älkää menettäkö yöunianne.

Kunnallista likistelyä

Kävin tässä muutama viikko sitten läpi mammaalejani. Tiedättehän, pitää säännöllisin väliajoin puristella, painella ja lääppiä, ettei jäisi mitään huomaamatta. Melkein omasta mielestäni huomasin jotain, mutta koska tiedän, että suurehkot rauhaset omaavana henkilönä saattaa kudos tuntua sellaiselta, vaikkei se sitä olisikaan. Sellaista ylimääräistä. Ensin sain laukkarytmin päälle hermosysteemiin, aivoihin ja sydämeen, sitten rauhotuin. Päätin, että saa nyt olla siellä, oli mikä tahansa ja että tilaisin ajan hetimmiten, kun vaan muistaisin tehdä sen.

Kerkesin jo välillä unohtaa asian, koska töissä on vaan niin kiire, ettei kerkeä soitella minnekään, kun tuli viime viikolla kutsukirje kaupungin terveydenhuollolta. Pääsin jo nyt mammografiaan, vaikka täytän vasta syksyllä vuosia. Tietysti otin tarjouksen vastaan ja töiden päälle kävin puristeltavana (samalla keikalla kävin viemässä useamman dokumentin PRH:lle). Neljä kuvaa, päältä ja sivusta, nips naps, tulokset saapuvat kotiin joskus kuukauden päästä. Varmaan soittavat aikaisemmin perään, jos sieltä jotain jännää alkaa löytyä.

Tein kunnallisessa likistelytilanteessa tyhmiä kysymyksiä, kuvaukset nimittäin loppuvat 69. ikävuoteen. Että mitäs sitten pitää tehdä? Hoitaja sanoi, että sitten pitää maksaa mammografia ihan itse. Mietin mielessäni, että pienituloisena eläkeläisenä minulla tuskin on siinä vaiheessa tätäkään vähää rahaa mokomiin ylimääräisiin asioihin. Jotta sen jälkeen sitten kuollaan, jos niikseen käy. Ja että muutenkin kannattaisi kuolla ajoissa.

Jos mitenkään saa vaikuttaa tulevaan syntymäpersoonaansa, niin saisiko välillä syntyä miehenä? Mielellään komeana, että saisi piparia kans. Sellaisena atleettisena ja urheilullisena henkilönä, että voisi kokeilla sitäkin puolta elämästä samalla. Ei minua kyllä haittaa homoksikaan syntyminen, kunhan vaan se ei tapahdu missään Ugandassa tai Venäjällä, tai mitä näitä maita nyt onkaan, missä homous rikos on. Sen lisäksi toivoisin terävää näkökykyä, ihmisten lukemistaitoa, normaaleja rakastavia vanhempia... Helkkari, ei tämä mikään joululahjatoivelista voi olla! Seuraavassa elämässä sen jälkeen voidaan taas palata takaisin normaaliin naisolotilaan, kiitos. Tähän on kuitenkin jo totuttu.

Luolanaisen tunnustuksia

Hesarin kuukautisliitteessä oli juttu miehen luolasta. En minä sitä muuten olisi huomannut, kun välttelen HS:n sivuja (koska se viisi juttua viikossa tulee niin nopeasti täyteen, että harmittamaan alkaisi), mutta kun ystävä jakoi linkin naamakirjassa, niin kiinnostamaan alkoi tietenkin. Tuli mieleen, että vain toimeentulevalla perheellä on varaa miesluolaan.

Sitten aloin miettiä, että eihän naisillakaan usein ole omaa tilaansa, on vain kodinhoitotiloja. Mikä helkkarin kuvitelma siinä oikein sykkii, että jos ihminen tahtoo pitää työskentely- ja lapsenhoitotilan toimivana, puhtaana ja järjestyksessä, niin se on heti joku naisen tila ja naista täynnä? Ja että mies ei sinne mahdu. Huhhuijaa... Toivottavasti jutussa mainittujen miesten vaimoillakin on oma tila, sellainen naisluola, missä saa tehdä naisille tärkeitä juttuja. Missä saa oven lukkoon eikä kuule kääpiöiden huutoa. S**tana.

Nykyinen kotinihan on yhden herran luolan kokoinen. Reilu 40 neliötä, jossa on keittiö, että saan tehdä kavereille ruokaa, parveke, että voimme harrastaa joutavanpäiväistä tupakointia, keittiönpöytä tärkeitä keskusteluja varten, sohva ja nojatuoli loikoiluun, tietokone, nettiyhteys ja kaiuttimet tilanteeseen sopivan musiikin kuunteluun, sauna, jossa voidaan olla hiljaa, buduaari, jossa yleensä nukutaan, mutta tarpeen tullen rakastetaan iloista antajaa ja muutama huonosti suunniteltu kaappi, jossa voin pitää harrastusvälineitäni (patoja, pannuja, kenkiä ja rätei ja lumpui).

Minusta alkaa tuntua, ettei tämä vapaaehtoinen lapsettomuus ja ei niin vapaaehtoien parittomuus oikeastaan niin huono asia olekaan. Miksi niitä kääpiöitä sitten tehdään ja pariudutaan, jos kuitekin pitää karata piiloon niiltä. Tietysti jokainen tarvitsee omaa aikaa ja omaa tilaa, mutta hei, eikös se ole ihan normaalia sovittaa elämät niin kuin elimetkin ihan saman katon alla yhteen? Vai elänkö minä jossain vieraantuneessa haavemaailmassa?

Auringonnoususta auringonlaskuun

Koska olen pahnanpohjimmainen ohuttakin ohuemmassa organisaatiossa, joka on vielä kaiken hyvän lisäksi lähes sairaalloisen talousanoreksian kynsissä, olen lyhyen urani aikana joutunut kovin monenlaisten tehtävien eteen. Suurimmasta osasta olen selvinnyt kunnialla, melkoisen suureen osaan keksinyt toimivia edullisia ratkaisuja, osan olen joutunut vain sietämään ja parista kieltäytynyt.

Eiliset toimeni kuitenkin herättivät minussa sen verran kiukkua ja epäreiluuden tunnetta, että sain vihdoin aikaiseksi ensimmäisen työpaikkahakemuksen. Siitä se alkaa. Tänään todennäköisesti kuulen kunniani, koska kieltäydyin iltapäivällä toisesta koiran virasta, mutta evvk. Irtisanoisivat vaan, niin pääsisin hakemaan täyspäiväisesti töitä. Tai toivottavasti eivät, vaan pitäisivät minut niin pitkään, että löytäisin jotain parempaa ja henkisesti haastavampaa. Fyysistä haastavuutta en niinkään kaipaa, toivovat sydämeni rytmihäiriöt.

Sain kunnallisen hammashuollon vastauksen lohkeamaongelmaani. Minulla on aika hampilääkärille 11.12. Kuukauden päivät aion vahvasti yrittää pärjätä apteekista saatavalla väliaikaisella paikka-aineksella. Epäilen hivenen suunnitelman toimivuutta, mutta kun ei särje vielä, niin en vaan osaa vetää kotiin päin tässä asiassa. Sitä kyllä kritisoin, että yhteiskunta säästää väärässä paikassa, juurihoidon tekeminen tällaiselle vahvajuuriselle tyypille on pitkäaikaista touhua. Maksaa sekä minulle että Helsingin kaupungin terveysvirastolle. Sen lisäksi epäilen, että edellisella juurihoidolla (tai sen myöhästymisellä) ja rytmihäröilläni on joku yhteys. Mutta näillä mennään.

Syön uutta verenpainelääkettä. Aloitin puolikkaalla tabletilla. En osaa kolmen päivän perusteella vielä sanoa mitään. Ehkä pientä päänsärkyä, mutta paksut nilkkani eivät ole vielä toistaiseksi paksuuntuneet entisestään. Verenpaine ei ole ainakaan noussut. Ensi viikolla nostan kokonaiseen. Onneksi sokeriarvot ovat pysyneet vain hivenen koholla, mielestäni kiitos menee magnesiumille ja d-vitamiinille. Ja vihanneksille.

Voi olla, että pimeys taklasi minut salakavalasti vajaassa viikossa. Viime viikolla kaikki oli vielä hyvin. Tai sitten olen psykofyysinen kokonaisuus ja työolosuhteiden vaikeutuminen vaikeuttaa myös pääparkani oloa. Mene tiedä. Tahdon talviunille tai lumen valon. NYT.

Herrojen kanssa marjassa

Suomalaisessa yhteiskunnassa, syvissä riveissä, elää vahva herraviha. Joskus se on myös herran pelkoa. Etenkin nyt lama-aikana se on taas nostanut päätään. Minähän en ketään pelkää, en varmaan ymmärrä omaa parastani. Usein kyllä inhoan, mutta silloin kohteena eivät ole herrat, vaan yksilöt tai herrojen tekemät ratkaisut, vaikka suurimmaksi osaksi ne tehdään tervettä järkeä käyttäen, pelastusta firmalle toivoen, on välillä vaikeata sulattaa joitankin ratkaisuja, joista jo maalaisjärjellä näkee, ettei niissä ole päätä, ei häntää, ei järjentupsukkaa. Tätä ryhdyin miettimään, kun kuulin, että firma, jossa tällä hetkellä työskentelen, on päässyt jollekin iltapäiväläpysköiden inhotuimpien firmojen listoille.

Minun isäni tuntui vihaavan sitä yritystä, jonka leivissä hän oli varmaan parikymmentä vuotta ennen sairaseläkkeelle jäämistään. Firmaa, joka oikeastaan pelasti hänet yhteiskunnan murroksesta, rakenteelliselta työttömyydeltä ja meidät nälkäkuolemalta, etenkin yritykseltä, joka kustansi hänen alkoholinsa. Hänen vihansa oli kaikenkattava, jopa yrityksen työterveyslääkäriä hän kutsui Mengeleksi. Minä ihan oikeasti kääpiönä luulin, että se oli hänen oikea nimensä ja mietin, että mistähän maasta lääkäri oli kotoisin. Silloin en vielä mitään saksalaisesta keskitysleirilääkäristä tiennyt. Kuitenkin firmalla oli silloin niin uskomaton sairasvakuutus, että se kattoi jopa osan meidän kääpiöiden vaivoista. Että kiitos vaan patruunoille, kun pitivät duunarin kääpiön hengissä. Kyllä olisi nykysinikaulus ihmeissään, kun moista eivät saa edes keskitason pikkupomot.

Voi viattomat, jotka arvostelevat yritystä yyteiden perusteella! Onko koskaan käynyt mielessä, että asiakastahan sitä inhota pitäisi, jos töitä ei tipu tai asiakas ei suostu maksamaan edes sen vertaa, että työntekijät kannattaisi töissä pitää? Ja asiakasparatkin vaan kiristävät, kun heidän asiakkaansa eivät suostu ostamaan ja kuluttamaan. Asia erikseen ovat sitten ne suuret konglomeraatit, joilla menee hyvin, mutta jotka tahtovat optimoida voittonsa, että osakkeenomistajan silmissä olisivat herkullisempia. Verosuunnittelua vartenkin on olemassa kokonainen osasto, joka päättää minne ensi vuonna on fiksuinta raportoida voitto, että siitä maksetaan veroja mahdollisimman vähän. (V*ttu, että mie vihaan amerikkaa! Eivät p*rkeleet edes omistaan huolehdi, mutta maailman rauhaa kyllä ovat puolustamassa pyssyineen. - Pitäisi minun varmaan vaieta tuosta juuri nyt.)

Nyt tämä kaikki pitäisi jotenkin näppärästi sitoa yhteen. Elämäni ongelma, minulla on kyllä paljon sanottavaa kaikesta, mutta sellaiseen siistiin pakettiin nämä minun sanottavani eivät taitu. En pohdi mitään riittävästi, vähän silpaisen sieltä täältä, ennen kuin riennän seuraavaan sotkuun. Mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Minun mielestäni koko yhteiskunta on täysin perseestä. Epätasa-arvo on perseestä. Hiljaisuus on perseestä. Demokratia on narrien touhua, valitkaa minut valistuneeksi oligarkiksenne ja lupaan, ettei meiltä koskaan tule preservatiiveja puuttuman. Lakatkaa lisääntymästä, lakatkaa kuluttamasta, lakatkaa keräämästä materiaa, mitään ette hautaan saa mukaan kuitenkaan. Antakaa ja jakakaa, myös niitä henkisiä arvoja. Jos nyt pakko on lisääntyä, huolehtikaa kääpiöistänne, naapurin kakaroista ja muista maahankaatuneista.

(Minähän sanoin. Ei mitään järkeä. Kyllä minä tiedän, koska olen väärässä ja koska minulla vaan ei ole ratkaisua. Se kai tässä kamalinta onkin, kun työssä keksii aina ratkaisut kaikkiin vastaan tuleviin ongelmiin ja sitten ei olekaan eväitä ratkoa näitä suurempia. Mut hei, kenellä sitten on? Poliitikoillako?)

Bubbling under: luin juuri juonipaljastukset tämän iltaisesta Downton Abbey -jaksosta. Enpä tiedä, uskallanko katsoa. Saattaa olla vähän turhan ahdistava minulle, pääsenköhän siitä koskaan eroon? Ja se kuitenkin on yksi lempisarjojani tällä hetkellä.

Hyväntekeväisyyttä - muka

Kuuntelin uutisia, siellä kerrottiin, että keskivertosuomalainen (mikä se on?) käyttää 300 euroa vuodessa rahapeleihin. Nopean laskutoimituksen mukaan itse käytän lottoon ja jokeriin eur 150 vuodessa (kestolotto ja jokeri á 30/ 10 vkoa x 5 = 150 juroa, ja rapiat). Hyvään tarkoitukseenhan ne rahani menevät, kulttuuriin, nuorisotyöhön ja voi yök, urheiluun. Sen lisäksi minulla on pari eläinviritystä ja muutama ihmisviritys, joihin tunkaisen rahaa, kun sitä on tarjolla. Minä teen hyväntekeväisyyttä enemmän kuin Suomen valtio ainakin tänä vuonna, kun tulot eivät kovin korkealle pääse. Ensi vuonna varmaan pitää lisätä summia. Minun kehitysaputukeni tosin jää Suomeen, varmaan olisi tarvetta tarkistaa suuntaa. Mutta kun tuo Veikkaus on niin houkutteleva, siinä on se promillen voittomahdollisuus.

Alan kallistua sille kannalle, että tätä raapustelua ei enää kauan jatku. Ainahan minä voin ystäville laittaa viikkoraportin, jossa kerron vielä vähän tarkemmin ja oikeilla nimillä tapahtumista. Siinä samalla tulee pidettyä yhteyttä ystäviinsä. Olen minä sitäkin miettinyt, että mahtuisi kai sinne joku tuntematonkin, jos sattuu kiinnostamaan, mutta se nyt vaan on ajatus. Tuskin kukaan niin kiinnostunut tästä paskasta kuitenkaan on. Ystäväraasut eivät saa mahdollisuutta valita, varmaan saavat päivityksen pyytämättäkin.

Mutta vielä ei ole se hetki. Minä mietin edelleen.

Nimikirjoitusnäyte annettu

Olen kirjoittanut kahteen eri paperiin nimikirjoitusnäytteeni. Toinen papereista jäi minulle todistamaan, että minulla on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde sen jälkeen kun tämä vanha loppuu. Palkka vähän nousi, tittelikin muuttui ns. tasokkaammaksi, vaikkei se minua kiinnosta pätkän vertaa. Kieltäydyin työsuhdekälättimestä. Minä en tahdo omaa numeroani antaa firmalle ja toisaalta puhelimeni liittymä on huomattavasti parempi kuin firman tarjoama. Eipähän tarvitse vastailla puhelimeen työajan ulkopuolella, ellei ole päivystysvalmiudessa.

Edessä on vielä lounaskortin hankkiminen (saan eväät talon sponsoroimaan hintaan, 25 % pois normihinnasta, parempiakin tarjouksia on joissain firmoissa tarjolla). Niin ja työhöntulotarkastuksessakin pitää käydä, se sattuukin erinomaiseen aikaan, kun juuri ovat menossa kroonikon reseptit tyhjiksi. Pari luomea pitää tarkistuttaa, verenpaineen tila samoin.

Helpottaa hivenen, mutta kyllähän minä tiedän, että mitä tahansa voi tapahtua. Enpä usko, että enää koskaan tulen sitoutumaan yritykseen, niin kuin edellisen kanssa tein. Lojaali toki olen ja ajattelen parasta, mutta rajansa kaikella. Minä olen minä ja omistajat omistajia. Esihenkilön kanssa pitää tulla toimeen, ymmärtää ja kannustaa, mutta ei hänestä ystävää tarvitse tulla.

Lottovoittoa vastaava tapahtumahan tämä on aikana, kun uutiset vain pahenevat kaiken aikaa. Tunnen itseni Hannu Hanheksi. Nyt voin ryhtyä suunnittelemaan nopeutettua lainanmaksua, että pääsen irti veloistani ennen kuin taas joutuu pää pölkylle. Samalla aioin kyllä ryhtyä suunnittelemaan pieniä matkoja ympäri Suomea. Toverit jo odottelevat. Tai vaikkeivat odottaisikaan, silti menen, koska minä odotan näkeväni heitä.

Työ lisää tuskaa, samoin työttömyyden pelko

Ihminen riehaantuu välillä. Minä ainakin. Liityin siihen saamarin LinkedIn-juttuun, oikeastaan siksi, että pitää varmaan ryhtyä valmistautumaan pahimpaan, että jos työsuhde ei jatkukaan elokuussa. On parempi ryhtyä varovaisesti haistelemaan ilmaa ja ilmoittautumaan julkisesti. Jospa vaikka joku huomaisi, että olen kiva, hyvä ja sopiva johonkin vakituiseen työhön. Vaikka tiedänhän minä, että tilanne sen kun pahenee ja tarjolla on aina vain parempia, mutta eihän tämä laama voi loputtomiin asti kestää? Vai voiko? Samoin tiedostan sen, ettei ole enää olemassa eläkevirkoja, mutta tuskinpa on enää eläkeikääkään tuossa parinkymmenen vuoden päästä, kun vuoro koittaisi.

Töissä puuskutin itsekseni. Yrityksen tilikartta kaipaisi perusteellista uudistusta. Samoin kaipaisi pölyyttämistä erinäisten vanhojen jäärien asenne. Puhumattakaan siitä ikuisesta rahapulasta, joka siellä vallitsee. Uusinpana pulana on toimistopaikkojen puute, tila on täynnä kuin Turusen pyssyn piiput. Varmaan alamme istua vuoroissa tai päällekkäin. Asiaa ei yhtään ole auttanut uusin henkinen hankintani, kestoväsymys. Minä ihan oikeasti voisin todennäköisesti nukkua pari vuorokautta putkeen, eikä heikkoakaan tekisi, paitsi aamuyöllä normiaikaan klo 2 - 4. Nyt kun unta muuten vihdoin saisi, sitä tulee väärään aikaan, aamulla, kun kello soi. Mutta berokkaa en ainakaan hanki, en pidä mainoksesta.

Mainosvihamielisyyttä on muutenkin ollut liikkeellä. Siksi en koskaan tule ottamaan nivus-virukselta lainaa (firman nimi tuo mieleen yskänrokon tai jopa jonkun pahemmankin viruksen), hankkimaan kenkiä salantolta (mineen sitä huutoa kestä) tai ryhtymään aktiivisest sivan asiakkaaksi (sakki näyttää sen verran pöljästi käyttäytyvän siinä hidastetussa mainospotpurrissa). Jotkut mainokset vaan toimivat parhaiten antimainoksina. Ja minä kuitenkin pidän hyvintehdyistä mainoksista, jotka ovat nokkelia tai oivaltavia.

Mutta jotain hyvääkin; saimme liput Soundgardenin keikalle syyskuulle. Oikeastaan paljonkin hyvää siinä, että on jo niin ikäloppu, ettei enää pintabändien keikoille tahdo, vaan on kiinnostunut musiikista, joka ei enää valtaväestöä liikauta. Tai ei ainakaan tarvitse taistella lippuja jonottamalla yötä myöten lipunmyyntipisteiden ovilla. Ihan vaan ottaa ja tilaa nettikaupasta. Näppärää. Toivottavasti Chris Cornellilla on ääni kunnossa - ei nyt vain mitään kesäflunssaa sitten hankkisi.