Hyvää, surkeata, hyvää, parempaa, parasta

Kiire on ollut. Olemme koittaneet saada kotiolosuhteita kuntoon, koska nyt IM asuu luonani virallisesti. Se ei nytkään ole vielä helppoa, tavaraa on liikaa, molemmat ahdistumme vuoron perään. Huutoa kotiresidenssimme on riittänyt. Mutta tämän kanssa on pakko elää ja toivoa, että joskus lähitulevaisuudessa saamme suuremman kodin. Mielellään ainakin 70 neliömetriä, IM tahtoisi enemmäkin. Juuri mitään hänen tavaroitaan ei ole saatu tuotua tänne, eikä saadakaan, mikäli minusta on kiinni, en tahto tuupata pilttuuta niin täyteen, että jää vain kapeat kävelyraitit.

Matkustimme tällä kertaa junalla Pohjoisempaan Suomeen lauantaina. Liput olivat 50 senttiä kalliimmat kuin Onnibussin piletit. Voitte vain kuvitella, miten paljon enemmän junassa on elintilaa jättiläisille. Sitä paitsi juna on tunnin nopeampi. IM pelasi Älypäätä, minä luin. Välillä pussailimme ja olimme ällöttävän onnellisia. Perillä olisin halunnut viedä IM:n syömään ulos, mutta hänellä on nyt sellainen "säästän kaikessa, missä voin"-kohtaus. Ihan hyvä niin, tein sitten kanapastan äiteen luona. Keittiössä siellä vielä jotain on, mutta huonekalut olivat jo lähes kaikki kadonneet.

Sunnuntaina nuorempi pikkuveljeni vaimoineen tulivat hakemaan meitä puolen päivän punttuussa. Olimme ajoissa liikkeellä, kerkesimme ennen uurnanlaskua käydä haukkaamassa palaset kahveineen. Aamulla ei juuri kummallekaan eväs maistu, mutta jos ei oikeaan aikaan natustettavaa löydy, tapamme molemmat taloissa ja puutarhoissa. Hyvä, siten ymmärtää toista. Tapasimme vanhemman pikkuveljeni perheineen samaisella huoltoasemalla, meillä on aika sama kaiku askelten. Hautausmaan parkkipaikalla odotti loppu saattoväki. Meitä ei paljon ollut, perheen lisäksi kaksi serkkuani perheineen, toinen heistä oli pappi,

Pikkuveli ehdotti, että kantaisin äidin hautaan. Hän kantoi isämme, ja tahtoi, että jompikumpi meistä kahdesta, nuorin meistä tai minä, tekisi tämän, ettei hänen tarvitsisi tehdä sitä toistamiseen. Tietysti suostuin, vaikken ollut siihen valmistautunutkaan. Äiti tuntui kovin kevyeltä. Siinä vaiheessa kun nuorin totesi, että oli oikeus ja kohtuus, että minä kantaisin äidin viimeisellä matkallaan, kun hän oli kantanut minua ensimmäiselläni ja aivan ensimmäisenä meistä, alkoi vesi valua silmistä. Olihan siinä sen verran vahvaa allegoriaa. vesisadetta riitti aina niin pitkään, kun laskin äitini tuhkauurnan hänen lopulliselle leposijalleen, eivät nimittäin kädet riittäneet enää niistämiseen tai silmien kuivaamiseen. Olen kova täti liikuttumaan, toisaalta mietin koko ajan, että olen teennäinen näyttelijä naurettavassa roolissa. Suren elämätöntä elämää.

Uurnanlaskun jälkeen kuljimme läpi kaikki sukulaiset. Niitä kylmällä pohjoiskarjalalaisen pikkukaupungin hautausmaalla riittää. Kerroimme toisillemme tarinoita edesmenneistä, kävimme sen jälkeen vielä juomassa toppakahvit, ennen kuin hyvässä järjestyksessä matkustimme takaisin äidin viimeiselle kotipaikkakunnalle.

Sovimme menevämme syömään rennosti perheen kesken, kun vaatteet oli vaihdettu. Hauskaa oli. Leppoisaa haastelua, huulenheittoa, hyvää ruokaa, erinomaista palvelua. Veljet perheineen tutustuvat paremmin IM:een. Tuntuu, että hyväksyntä on molemminpuolista. Tämä on tietenkin minun tulkintaani, IM toki on kertonut ihastuksestaan heihin, tuntee saavansa jopa veljiä puolison lisäksi. Viehättävä ajatus, tulkintani mukaan he ihan aidosti tulevat toimeen keskenään. Se nyt kuitenkin olisi tarkoitus, kun tälle tielle olemme lähteneet.

Maanantaiaamuna kantelimme kyytiin nojatuolin, sohvan ja pesukoneen. Pikkuveli lähti kuskiksi, poikkesimme nakkaamassa äidin alusvaatteet, kylpytakit ja yöpuvut kaatopaikalle, muu vaate menee kiertoon. Rauhallisesti haastellen ajelimme takaisin pääkaupunkiseudulle. Sillä välin kun IM ja veliseni veivät vanhat kiertoon, tein ruuat ja siivosin. Ottoveli oli käynyt pari yötä, mutta kertoi, ettei kunto ole niin vahva, että hän pysyisi sohvalla makailemaan. Pelottaa hänen puolestaan, toivottavasti kaikki menee hyvin. Huomenna onneksi näen häntä, että voin todeta kuntonsa henkilökohtaisesti.

Onneksi lomaa on vielä jäljellä. On tässä ollut kaikenlaista, paljon väsyttää. Päällimmäisenä kuitenkin on sellainen ihmeellinen täyttymyksen tunne. Silti vähän pelkään, mutta riski on nyt vaan pakko ottaa. Syteen tai saveen - ja minä pahalainen sanon, että katolleen menee kuitenkin, mutta näillä mennään. Sydän sanoo niin.

Luottamusta liikkeellä

Ihanaa olla kotona! Kolmas lomapäivä on alkamassa. Nautin aikataulujen puuttumisesta ja haahuilusta. Nautin juttelemisesta, asioiden tekemisestä yhdessä, tontin kartoittamisesta. Olen tolkuttoman onnellinen jokaisesta normaalista kotihetkestä.

Hautajaiset sujuivat mallikkaasti. Äiti oli pidetty ihminen, kukaan ei liioitellut eikä kertonut mustaa valkoiseksi. Ei tarvinnut. Hän oli hyväntahtoinen ja vieraanvarainen ihminen, ujo ja arka tosin. Äidin elossaolevat sisaret olivat kaikki neljä paikalla, heitä selvisi aikuisikään yhdeksän. Kaksi kuoli vauvana. Serkkuja oli läsnä lauma, luvassa on kuulemma serkkutapaaminen myöhemmin syksyllä. Saattoväkeen kuului myös isän puolen sukua, äidin ystäviä ja vanhoja työkavereita.

Tilaisuus meni samalla kaavalla kuin isän hautajaisetkin. Pikkuveli oli varannut valkoiset suuret ruusut saattoväelle laskettavaksi arkulle. Mutsi vietiin odottamaan tuhkausta ja me siirryimme pitopöytään. Siinä vaiheessa oli jo nälkä, Onnibussissa aamutuimaan vedetty sämpylä ei paljon lohduttanut. Juuri ennen siunaustilaisuutta meinasi käämi palaa, onneksi IM oli strategisesti hiljaa. Jälleen kerran hän ymmärsi, mitä tehdä. Ääneni petti useasti adresseja lukiessa, niin tiesin tapahtuvan. Sen sijaan veljen vaimon soittama "Äideistä parhain" sai minut vain vaivautumaan. Kukin tyylillään kuitenkin.

Hautajaisten jälkeen kävimme baarissa yksillä, silmät olivat kipeät. Menimme hotelliin ja silpaisimme kovat kaulasta. Pari pulloa kuohuviiniä, iltaruoka Ehta-ravintolassa (mielettömän maukas haukiburgeri!) ja unille.

Aamupalan jälkeen elbasimme hetken, ennen kuin siirryimme äidin luokse. Sieltä pikkuveljen ja vaimonsa kanssa torille ja sen jälkeen katsastamaan heidän uusi kotinsa. Kaunis kotoisa asuntohan se oli, rivitalo, ettei aivan kulttuurishokki tullut omakotitalon jälkeen. Illanistujaiset pidimme toisen veljeni ja vaimonsa luona. Puitteet ovat komeat. Keskustelu oli vilkasta, mukavaa katsoa suvun tutustuvan IM:een ja hyväksyvän hänet. Saa samalla pari veljeä, kun minun kanssani ryhtyi tekemisiin. Mutta se konjakin latkiminen oli liikaa, humalaanhan siitä tuli.

Kaikki kostautui kotimatkalla, dejavu-ilmiö isän hautajaisten jälkeen. Kaamea kankkunen ja Onnibussin onnettomat tilat, ei varmaan tarvitse sanoa enempää. Olimme molemmat kärttyisiä, vaikka kotiin pääsimmekin. Onneksi ruoka parantaa olon. Ja pienimuotoinen liikunta.

Olen onnellinen. Ihmeellinen olo. Epätodellinen.

Matkalla pohjoiseen

Terveisiä Onnibussista. Mielipiteeni matkustusmuodosta ei ole muuttunut; liian vähän tilaa, kahvia pitää roudata mukanaan, mutta hinta on kohdallaan. Ja pääsemme perille oikeaan aikaan, vaikka käymmekin vaihtamassa bussia Jyväskylässä.

Onneksi olin kaukaa viisas, pakkasin tavaramme eilen. Saunan jälkeen oli mukavan rento ja leppoisa olo. Kumpikaan meistä ei nimittäin ole aamuihmisiä, nytkin meinasi sota syttyä kenkälankin takia. (Tekisi mieli jupeltaa, että minä kyllä olen oikeassa, mutta toisaalta minun ei pidä turhaan korottaa ääntäni.)

En vielä tajua, mitä tänään tapahtuu. Bussiaikatauluakin olin laittamassa äiteelle tiedoksi, eipä sitten tarvinnutkaan, muistin. Ensimmäinen muistutus tuli jo naisten viikolla nimipäivänäni, ei tullut enää onnittelutekstaria äidiltä. Vaikka emme tulleetkaan kovin hyvin toimeen emmekä olleet läheisiä (kiitos minun), suren häntä tavallani. Olihan hän kuitenkin minun ainoa äitini. Ja nyt se on sen pituinen se.

Ihmemies on ihana, kun läksi mukaan tueksi ja turvaksi. Luottamus kasvaa pikkuhiljaa. Hyvä tästä vielä tulee, kun vaan olemme rehellisiä ja jaksamme puhua asioista. Suvun kanssa voi kyllä vielä tulla vaikeitakin hetkiä - ihan ilman hautajaisiakin.

Arkipalautus

Olihan se ensimmäinen lomapätkä! Tapahtumia riitti enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Onneksi ne myös veivät ajatukset pois työasioista, en juurikaan ole niitä ajatellut. Jostain syystä on ihanaa palata töihin, vaikka sielläkin on luvassa luopumisen tuskaa.

Harmittaa tavallaan, että juuri kun on alkanut päästä perille tehtävistään ja kehittänyt jonkinlaisen systeemin niiden järjelliseen hoitamiseen, joutuu opettamaan seuraajalleen työn. Toisaalta onhan siinä se hyvä puoli, että pääsen taas opettelemaan jotain muuta - ellei minua sitten irtisanota. Sekin mahdollisuus on otettava huomioon. Mutta sittenpähän irtisanotaan, enköhän minä jotain taas keksi/ saa. Myyn itseni edullisena määräaikaisena ja pääsen sitä kautta taloon sisälle. En kai mie vielä ihan ikäloppu raakki ole. Tai jos olen, niin sitten olen, opettelen elämään kapeammalla marginaalilla.

Jos tässä maailmassa mitään olen oppinut, niin sen, että mikään ei ole varmaa. Maailma heittelee ihmistä kummallisesti, aina siihen suuntaan, mitä et ikinä olisi arvannut. Jostain ihmeen syystä sitä vain selviää kaikesta, ei samanlaisena, muuttuneena, mutta selviää kuitenkin. Joskus tulee hyvää, toisinaan surkeita asioita. Oppii luottamaan itseensä, ystäviin ja perheeseen, aina on joku ottamassa kopin, jos vaan antaa luvan. Sitten jos itse tahtoo käpertyä surkeuteensa, niin sinnehän jäät. Jaettu tuska on puolikas, tai ainakin neljäsosan pienempi. Ilo ja onni taas lisääntyvät eksponentiaalisesti. Tyytyväisyys on aivan liian aliarvostettu laji, paljon yleisempää kuin onnellisuus.

Lähdenkin nauttimaan tyytyväisyydestä ja tarpeelliseksi tuntemisen tunteesta töihin. Onneksi kesää on vielä jäljellä. Samoin lomaa. Ja hautajaiset. Voi sitä onnellisuuttakin vielä olla tarjolla.

Äitini

Ei ryhtynyt äiti syömään eikä juomaan sairaalassakaan. Kipulääkket menivät tipassa. Elämänhalu hävisi, nyt häntä ei enää ole. Hän syntyi vuotta aikaisemmin kuin isäni ja kuoli pari viikkoa sen jälkeen kun isäni vuoden aikaisemmin. En ollut paikalla. Minä olen paha ja julma ihminen, joka ei kestä mitään, ei näe mitään ja on niin v..un itsekäs, ettei toista ole. Miksi minä karkaan, vaikken ole varma, miten tilanne kehittyy? Kuvittelin, että hän jaksaisi vielä pari viikkoa ainakin.

Äitini olisi ansainnut paremman tyttären. En tajunnut, että tänään oli viimeinen hetki. Miten paha voi ihminen olla? Etenkin sille ihmiselle, joka aivan varmasti rakasti minua juuri sellaisena kuin olen. Ainoa sellainen. Pikkuveljeni piti puhelinta äidin korvalla, mie yritin selittää, että hän on kasvattanut kolme hienoa kääpiötä ja ollut hieno ihminen, empaattinen, arka, ei tästä maailmasta, vaikka miten on yrittänyt. Ja että nyt voi mennä. Ei se kuitenkaan ole sama asia kuin läsnäoleminen, mutta kun kuvittelin, että aikaa on.

Onneksi veljen vaimo kuuluu samaan kirkkokuntaan kuin äitini, hän rukoili. Mie en osaa rukoilla. Mutta osaan sanoa, että parempaa äitiä en ikinä olisi voinut itselleni kuvitella. Hän kesti enemmän kuin kukaan voisi kuvitella, antoi meidän kasvaa. Kukkia kasvatetaan, ihmisiä ei, niiden annetaan kasvaa.

Onneksi minulle jää kaksi veljeä. Heitä minä rakastan enemmän kuin omaa elämääni. Nyt tuli myös itku.

Birds flying high you know how I feel

Sun in the sky you know how I feel

Breeze driftin' on by you know how I feel.

It's a new dawn

It's a new day

It's a new life for me yeah

It's a new dawn, it's a new day, it's a new life for me

Ouh

And I'm feeling good

Fish in the sea you know how I feel

River running free you know how I feel

Blossom on the tree you know how I feel

It's a new dawn

It's a new day

It's a new life

For me

And I'm feeling good

Dragonfly out in the sun you know what I mean, don't you know

Butterflies all havin' fun you know what I mean

Sleep in peace when day is done that's what I mean

And this old world is a new world

And a bold world for me

Stars when you shine you know how I feel

Scent of the pines you know how I feel

Oh freedom is mine

And I know how I feel

It's a new dawn

It's a new day

It's a new life

For me

And I'm feeling good

Ei itketä

Soitin alkuyöstä ambulanssin äidilleni. Hän lakkasi ensi syömästä, sitten juomasta. Maksan laajentuminen painaa vatsaa, varmaan kerää nestettä ja tulee paha olo. Sitten tulee oksennus, sekavuutta, liikuntakyvyn menetys ja heikotus. Onneksi eilen kävi kotona lääkäri, joka lupasi saattohoito-osastolle paikan.

Ambulanssimiehet eivät tosin uskaltaneet heti häntä raijata oikeaan paikkaan, joten tuli keikka päivystyksen kautta. Sieltä soitti sekava muori, jota ensi meinattiin roudata toiselle puolelle kuntaa terveyskeskukseen, sitten kuitenkin oli luvattu petipaikka oikeasta osoitteesta.

Pahinta tässä on se, että toinen veli on työmatkalla ja toinen keskellä kauan odotettua muuttoa. Minä en tässä tilanteessa voi tehdä mitään. Toisaalta mutsi ei ole vielä kuolemassa, antaa nyt sairaanhoitohenkilökunnan tehdä temppunsa. Minä tulen uudelleen seuraavalla lomapätkälläni.

Ottoveli on sairaalassa. Hänelle oli tullut akuutti laskimotukos, liuotushoito on aloitettu. Minut on ilmoitettu lähiomaiseksi ja hän lähettelee numeroita, joihin ilmoittaa, jos jotain sattuu. Suomeen hän kuitenkin joutuu saapumaan, kunhan olo tasoittuu. Jotenkin tämä kaikki on epätodellista.

IM on hukassa. Heti kun selkäni käänsin...

Ei itketä vielä. Pitää kuitenkin varautua siihen, että silpaisen jossain välissä kitusiini tyttönimellisen viinaa ja sitten hanat aukeavat. Nyt mennää turtana.

Riutumista

Mökkiloma oli viehättävä. Vähän sadetta, ukkosta, auringonpaistetta, saunaa, paikallisia torikokemuksia, herkkuruokaa, musiikkia ja puhetta. Vuokrasin retkeä varten halvimman hintaluokan auton, se nostettiin ilman kuluja B-luokkaan. Sain valkoisen pienen neliovisen Fordin. Noin 50 km ajamisen jälkeen se alkoi tuntua kotoisalta, jos ylimääräistä rahaa olisi, voisin jopa sellaista harkita. Kiva oli huruutella lyhkäisiä matkoja.

Kun olin tulossa äiteen luokse, huomasin auton luovutettuani, että ensin oli soittanut veli ja sitten äiti. Samassa järjestyksessä soittelun takaisin, mutsin verensokeri oli laskenut 3,3een. Rouva oli jo niin sekaisin, ettei enää ymmärtänyt mitään tästä maailmasta. Veli oli tunkenut hunajaa kitusiin ja soittanut ambulanssin.

Loppu hyvin toistaiseksi. Mutsia ei viety sairaalaan, koska minä olin tulossa. Täällä kotona odotteli sohvalla pieni harmaa hauras muori. Ei hänestä enää ole minkään tekijäksi. Olen siis muutaman päivän ajan hänen taloudenhoitajansa. Sitten roolin ottavat kotisairaanhoito ja yksityinen hoitofirma. Veikkaan, ettei kovin pitkäksi aikaa.

Tänään menemme nuoremman pikkuveljen mökille. Ilma ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta kunhan pääsen veden viereen, niin saan voimaa. Panteistille kirkossa käynti on helppoa.

Jostain syystä kuitenkin kaipaan kotiin. Tahdon karkuun, en osaa kohdata surua. Olen heikko paska ja luuseri.

Sekopää

Veliseni ei vielä ole kertonut ennustetta ja diagnoosia. Odotan tietoa. Olen ahdistunut. En tietenkään omasta puolestani, mutta jo ajatus siitä, että äitini joutuu kärsimään vielä lisää, saa minut hermoromahduksen partaalle.Hanskat ovat valmiina tipahtamaan koska tahansa.

Minua niin pelottaa, että hän joutuu kärsimään. Yritä siinä sitten olla normaali.

Edit 22.50 Tyyppi on kasvanut 60 %. Ei ole vielä keuhkoissa. Hengitystä helpottaa morfiini. Jeessus, että minua helpotti. Ei se vielä huku.

Hiilipannun ystävät kokoontuvat

Grilliruoka tursuaa korvista. Kahtena päivänä perätysten grillasimme ja pelasimme. Mikäs siinä, ihmiset ovat ihania, pelaaminen hauskaa, ruoka hyvää ja koko touhu sai ajatukseni hetkeksi muualle. Mutta sunnuntai-iltana oli vatsassa kivireki. Onneksi ei tullut enää lutrattua alkoholin kanssa, se tästä vielä olisi puuttunut. Siltä osin oloni on varsin selväpäinen ja tervejärkinen.

Alkuperäisellä peliporukalla emme kovin kummoista sessiota ottaneet, edellisestä pelikerrasta oli lähes 1,5 vuotta. Vähän vain verryttelimme ja muistelimme, että missäs sitä ollaan ja mitä aiotaan tehdä. Luolastossa taistelimme yhden pikkutaistelun ja saumat hengenlähtöön olivat lähellä useasti. Niin sitä ihminen unohtaa roolipelimaailman lainalaisuuksia, kun ei niitä käytä. Toisen porukan kanssa olemme aloittelemassa uusinta seikkailua, askelmerkit eivät näytä kovin lupaavilta. Jos matkasta ei tule suorastaan katastrofi, niin taatusti siitä ainakin tulee polveileva ja pitkä. Olemme kaikkien tunnettujen karttojen ulkopuolella laskeutumassa pienen kuun pinnalle, jonne meitä ennen on jo laskeutunut kuusi muuta alusta. Eikä miehistöistä tietenkään enää nay vilaustakaan. Jep.

Maggaraa tuli syötyä pienen kylän tarpeiksi. Eilen jätin jo suosiolla sitä puolta väliin. Salaatti kelpasi paremmin. Taidan tällä viikolla tyytyä johonkin todella kevyeen. Paitsi että huomenna on taas yksi iltatilaisuus, josta en tiedä, miten siellä on tarjolla. Ainakin väsymystä keskiviikkoon, veikkaan, koska olen kotona vasta joskus puoliltaöin.

Äiteellä on aika lääkäriin tiistaina. Sitten olemme taas vähän viisaampia. Kunpa hän ei joutuisi kovin kitumaan! Minulla on majapaikka kysyttynä valmiiksi vaikka pidempiaikaista majoitusta varten pohjoisemmasta Suomesta. Muuta en oikein voi tehdä, se kai tässä vituttaakin.

Unissakävelijä

Kun kerroin ystävälle viimeaikaisia tapahtumia, hän nauroi, ettei mikään ihme, että olen vähän kipeä. Hihittelimme, että kunhan aikaa kuluu, teen elokuvakäsikirjoituksen ja lähetän sen Coenin veljesten käsittelyyn. Työnimenä voisi olla Kuinka suoritan 12 vuoden parisuhteen kahdessa kuukaudessa. Siltä tämä on tuntunut, eivät ole juuri jalat maata koskettaneet. Mutta nyt se on onneksi ohi, ehkä myös kevätmania alkaa laantua ja pääsen normaalirytmiin. Tai mikä nyt on normaalia enää tänä päivänä? Olen kai muutenkin suhteellisen vauhdikas, kun sille päälle satun.

Eilinen oli taas niin mukava päivä, kun töistä pääsin. Suihkun jälkeen kerkesin meditoida hetken, ennen kuin ystävä saapui. Naaman restauraation jälkeen ajelimme bussilla Hertsikkaan syömään kahden muun rakkaan kanssa. Testasimme Treffipubin, kun sitä niin oli kehuttu. Ruokalista oli aika suppea, olisiko johtunut kesästä vai onko se vaan kustannustehokkuuden hakemista?  Palvelu oli huolimatonta, vettä ei tullut pöytään ennen kuin alkuruuan jälkeen, lisäjuomatilauksia ei kysytty, laskun tilaaminenkin oli vaikeata. Ja se ahtaus oli ahdistavaa. Hyvä, ettemme istuneet vieraiden seurueiden kanssa sylikkäin. Ei tarvitse mennä toista kertaa, vaikka eväs nyt oli ihan ookoo. Jaoimme alkupalalankut, niissä oli kivasti erilaisia makuja eikä vegeburgerissanikaan ollut mitään vikaa, aika pliisu tosin minun makuuni. Juustoburgerien pihveissä olisi saanut yhden ruokailijan mukaan olla muutakin makua kuin liha. Sen lisäksi hän tilasi pihvinsä kypsänä, mutta sai sen mediumina.

Jatkoimme ystävän kanssa Hakaniemeen, en ollut koskaan aikaisemmin käynyt ravintolalaiva Wäiskillä. Siellä oli joku ihmeellinen Jytäkesä-tapahtuma, joka ei tainnut mikään suksee olla. Meillä oli mielessä tosin vain yksi keikka; Marjo Leinonen Huff´n´Puff. Ystävä ei heitä ollut aikaisemmin nähnytkään. Ja olihan se taas niin kova veto, että oksat pois! Siinä on nainen, joka osaa ottaa yleisönsä ja nostaa tunnelman kattoon. Musiikista nyt puhumattakaan, tanssijalkaa ryhtyy väkistenkin kutittamaan.

Vielä hetken seurasimme laivan touhuja, saimme jopa juomat nuorelta herralta Varsinais-Suomesta, kiitos vaan sinne, reipas poika! Kävelimme keskustaan Rocksin yläkerran baariin, siellä taas riitti seurattavaa ja jututtajia. Hauskaa oli, mutta onneksi ymmärsimme jo puoli kolmen maissa vetäytyä bussiin. Sain viime yönä unta kuutisen tuntia, se on kuulkaas paljon verrattuna viimeisiin aikoihin.

Herkemmät voivat sitten jättää seuraavan lukematta. - Veliseni kirjoitti, että äidin tila huononee nopeasti. Minun on pakko saada töissä loma-asiat selväksi, eihän tästä mitään tule, kun ei edes saattohoitoa pääse tekemään, saatana! Vituttaa niin, ettei veri kierrä päässä. Kuolema ja kituminen ovat perseestä ja minulla kun on sellainen paha miesmäinen lähestymistapa asioihin, että tahdon hoitaa ongelmat, enkä vain puhua niistä. Nyt vaan on sellainen ongelma, ettei minulla eväitä ole sen ratkomiseen. Armomurhaakaan eivät taida hyvällä silmällä katsoa. Voi olla, että lähiaikoina siirryn pohjoisempaan Suomeen pidemmäksi aikaa. Prkl, prkl, vittu, saatana ja kaikki muut jumalan kirosanat.

Lopun alku

Ei tästä hyvä tule. Reilussa kuukaudessa suhteellisen hyvinvoivasta vanhemmasta naisihmisestä on tullut harmaa, läpinäkyvä, hiljainen ja sairas. Nyt ei enää kauan mene, pahoin pelkään. Sen äitini tietää itsekin, eikä se kivaa ole kenestäkään.

Kaikkihan me kuolemme. Mielelläni luovuttaisin vaikka kaikki jäljellä olevat vuoteni hänelle, jos voisin. Mie olen jo tätä tahkoa suhteellisen ravakkaan kiertänyt, hänellä saattaisi olla paljon koettavaa, elämätöntä elämää. Valitettavasti siirto ei nykyteknologialla onnistu.

Itse suren Ihmemiestä. Tahtoisin tietää, onko hän elossa. Itseäni märehdin pimeässä yksin, en enää uskalla kenellekään kertoa, että minuun sattuu. Kaikki.

Rakennan

Rakennan elämääni takaisin normaaliin hitaasti ja varmasti. Yritän olla tekemättä mitään radikaalia, koska radikaali on pahasta. Vähän niin kuin sellainen vapaa happiradikaali. Joskus minusta tuntuu, että ne miehet, joihin kiinnyn, omaavat samanlaisia piirteitä. Pyrkivät iholle, pyrkivät täydentämään itsensä ja samalla tuhoavat minut. Käenpoikia.

Lauantain kinkerit ystävien luona olivat niin parhautta. Nauroimme lähes k*set housussa elämän hulluudelle. Ja etenkin minulle. Välillä tulee mieleen, että olen komedian sankaritan, ikuinen luuseri ja surkeiden sattumusten sarja. Onneksi osaan itselleni edes suurimmaksi osaksi nauraa. Ruuaksi tein Indonesian ja Hollannin lahjan maailmalle, rijsttafelin, tosin en jaksanut väkertää kuin viisi ruokalajia. Oikeasti niitä on parikymmentä. Mutta riittivät ne viisikin meille neljälle; porsasta, kanaa, nautaa, tiikerirapuja ja kasviksia kasapäin. Eivätkä Iikkean lahja maailmalle, prinsessaleivokset ja suklaakakkukaan, yhtään pahiksia olleet.

Sitten seurasi taas aivan tolkuton seikkailuosio pitkin baareja, terveyskeskuksen päivystystä, maita ja mantuja. Se ei enää ollut hyvä, vaikka keikalla tulinkin törmänneeksi yhteen tuttuun yli 20 vuoden takaa. Hän oli aivan yhtä viehättävä itsensä, tapaaminen oli kovin lämmin.

Ostin junaliput pohjoisempaan Suomeen. Olin niin myöhään liikkeellä, että kävi taas kalliiksi. Mutta käyköön. Jos minä nyt sitten oikeasti kaikkien taiteen sääntöjen ja sovinnaisuuden nimissä olisin paikalla sekä äitini syntymäpäivänä että äitienpäivänä. (Se rupusakkikoomikko minussa sanoo, ettei muori kuole kiusallaankaan, kun alkaa tällaista herkkua saada. Joudun toistamaan tämän vielä useasti. Sittenpähän joudun, tekee minullekin hyvää elämän tarjoama katumuspilleri.)

Tapahtumia

Elämme kuplassa. Tiedättehän, siinä missä ihmiset aluksi notkuvat, kun eivät saa tarpeeksi toisistaan. Toisaalta inhoan tätä vaihetta, tahtoisin suoraan ihmisrehellisyys-pieru-burppausvaiheeseen. Tänään ehkä pääsimme sinne ensimmäisen kerran, oli päivä, kun avasin kitarisani. Se taas johtuu siitä, että en siedä vatulointia, kun siivomisesta on kyse. Meillä nimittäin wannabe-rokkitähdetkin ottavat rätin käteen, kun minä sanon niin. Joku saattaisi sanoa minua v*ttumaiseksi ämmäksi, minä taas olen sitä mieltä, että se mikä sopii minulle, saa sopia muillekin. Tai sitten prkl maksakoon siivoojan.

Kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti. Tässä on jotain vikaa. En vaan saa ihan sormeani vietyä oikean kohdan päälle. Minun pitäisi nyt muuttaa pariksi kuukaudeksi Islantiin tai Grönlantiin tai jonnekin helvetin kylmään ja kaukaiseen kohteeseen. Taloudellisesti en varmaan koskaan ole näin paljon saanut tukea, mutta onko hinta kuitenkin liian korkea? Ostetaanko minut? Vai myynkö itseni?

Pikkuveljeni perheineen vieraili syömässä luonani. Veljentytär muuttaa takaisin Pohjoisempaan Suomeen. Olen jotenkin surullinen, olen jälleen sukuni ainoa edustaja pääkaupunkiseudulla. Tapaaminen Ihmemiehen ja perheen välillä sujui siedettävästi. Ehkä jopa tyydyttävästi. Veikkaan vaan, että kun pikkuveljeni tunsi S:n, hän katsoo koko maailmaa toisella tavalla. Kyynisemmin. Niin minäkin omista syistäni, niistä vaikeista ja syvistä haavoista en vieläkään ole päässyt eroon. Tahdonkin muistaa ne, että en tee typeryyksiä.

Typeryyksiin päin tämä koko juttu on menossa. Yksi Ihmemies tahtoo vahvan parisuhdemerkinnän ennen kuin minä osaan kissaa sanoa. Kaikki on kesken, mikään ei ole valmista.

Suunnitelmien muutos

Vaikka elämä järjestää välillä isojakin yllätyksiä, jotenkin olen onnistunut lipsahtelemaan karkuun kaikkein pahimmilta seuraamuksilta. Enimmäkseen aivan ilman omaa ansiotani, yleensä onnenkantamoisilla. Niin käy tänäänkin. Minun pitäisi alkuperäisen suunnitelman mukaan hypätä junaan kahden maissa. Kun nyt konduktöörit kuitenkin päättivät vähän lakkoilla, mietin jo hetken liftaamista. Sitten tajusin, että eihän se enää käy. Ensinnäkin minulla on liian paljon tavaraa, olen liian vanha ja Suomessa on siirrytty moottoriteihin. Mutta että onhan meillä Onnibus, ja vaikka heidän bussiensa jalkatila on tarkoitettu kääpiöille, hätä ei lue lakia. Niinpä matkustankin kotiin saatanan lähettiläiden kyydissä, halvemmalla ja tunnin pidempään.

Mukaan lähtee elämäni ensimmäinen omatekemä ahvenkukko. Sen lisäksi Pohjoisemman Suomen kaupungin Seppälästä löysin edustuskelpoiset tummat farkut (riittävän pitkät lahkeet) ja yhdestä pienenpienestä kaupasta persoonallisen kevätvillakangastakin. Suosin suomalaista käsityötä. Äitee taas kauhisteli törsöttämistäni, itse hän jätti taas monta vaatetta ostamatta, kun kuulemma ei enää kannata uusia ostaa, kun pian kuolee ja ne jäävät käyttämättä. Pyörittelin sisäisesti silmiäni, en kuitenkaan sanonut mitään. Ei kannata.

Vierailu on sujunut suhteellisen leppoisissa merkeissä. En ole edes saanut viinanjuontikohtausta eikä äiti ole pakkosyöttänyt minua juottoporsaaksi. Ehkä minä vielä opin - ehkä lehmät lentävät. Luojan kiitos, vanhempi veliseni tuntuu huolehtivan äidistä. Menee jopa lääkärille mukaan ja kysyy oikeat kysymykset. Mutsia tietysti pelottaa, mutta kun ei sille nyt vaan mitään voi. Kunhan saisi kuolla ilman kitumista, toivon minä.

Kesällä on taas tultava. Tiedän sen. Vähällähän mie tähän saakka olen päässyt. Karkuun lipsahtanut tästäkin lajista, kiittämätön tuhlaajatytär.

Pohjoisemmassakin on kevät

Huomenta hotellista! Hyvin on ollut hiljainen yö, ainoa liikkuja tunnun olevan minä itse. Sänky on mukava, tyynyt huonoja, kohta lähden testaamaan aamupalan. Huoneessa ei valitettavasti ole kylpyammetta, lutraamaan en pääse. Sisustus on uusittu varmaan muutama vuosi sitten; valkoista, harmaata, sinistä ja ripaus keltaista. Ei paha, kaiupunki on niin hiljainen, ettei edes liikennemelu kiusaa.

Kerkesin äitini luokse puoli tuntia aikaisemmin, kun olin hänelle ilmoittanut saapumisajakseni. Ihmettelin, että kauppaankohan äitee oli vielä karannut, kun summerin soittelu ei tuottanut tulosta. Piti kaivaa puhelin esiin. Rouva oli kipittämässä kohti rautatieasemaa. Just, luetun ymmärtäminen oli ilmeisen hakusessa. Ymmärsin kuitenkin pitää määkynän mahassani.

Onneksi välimatkaa ei paljon ollut. Viitisen minuuttia odottelin auringonpaisteessa,  sitten muori jo saapuikin reippaasti askeltaen. Kuulemma askel on vähän hidastunut viime aikoina, äiti kyllä edelleen peittoaa minut koska tahansa. Jotta ei ole vielä tauti varsinaisesti voimia vienyt. Minä taas en ole vieläkään tullut äitiini. Katupöly vaivaa ja hengitys vinkuu.

Sitten me taas syötiin. Nuorempi pikkuvelikin kerkesi pariksi tunniksi paikalle. Kiva oli, hän kevensi soveliaasti tunnelmaa ja antoi jopa vierailunsa jälkeen jatkuvia puheenaiheita. Se minulla nimittäin on ongelmana ollut aina. En osaa kertoa asioistani äiteelle. - Nyt kyllä joku rollikello oli jo Sn kuolemasta kertonut. Se ei enää mikään uutinen ollut.

Hotellille saavuin joskus yhdeksän maissa. Katselin Areenasta Muotitalo Velvetin jakson. Olen jälleen kerran jäänyt koukkuun espanjalaiseen sarjaan. Pitäisi se(kin) kieli opetella. - En ymmärrä olevani vanha keskiäkäinen nainen, joka tuskin enää oppii mitään. Mutta antakaa mun pitää harhani, niitä enää kovin monia ole.

Nyt lähden testaamaan paikallisen kahvin.

Saamaton laiskuri

En pystyisi elämään itseni kaltaisen ihmisen kanssa. Olen laiska ja saamaton. Nytkin vetkuttelin kolme päivää, ennen kuin tyttöjen iltamien jäljet oli siivottu. Edes kursorisesti, eli tiskaus ja tavarat paikoillaan. Antakaas, jos joku muu olisi täällä vetkutellut. Olisi kuullut kunniansa, lusikoiden uusjakoa olisi pian ollut liikkeellä. Mutta mikä lie, omaa sotkuaan kestää vähän paremmin kuin toisen tekemää sottaa.

Voisin yrittää puolustella itseäni helvetillisellä työmäärällä, mutta minullahan on aina liikaa töitä. Olen kiireessä muuten onnistunut tuplaamaan virheiden määrän. Saavutus varmaan sekin. Sysin töitä lomalla olevan kollegan niskoille, kun en vaan kerkeä. Nolottaa ja hävettää, koska hän taas on yksin ensi viikolla. Vetoan mielessäni siihen, että hänen ei tarvitse tuurata minua. Pelottaakin, että miten kerkeän ja muistan riittävän oleelliset seikat vielä tänään. Saattaa tulla pitkä päivä

Ahdistaa Pohjoisempaan Suomeen meno. Olen luvannut viettää ajan äitini kanssa, kyllä varmaan vähemmästäkin suoni poksahtaa päästä. Ja paha tytär taas menee hotelliin yöksi. Ei suostu sohvalle eikä ilmapatjalle. Tuhlaa rahansa ja pröystäilee. Ei ole nöyrään äitiinsä tullut, ei kätke itseään eikä ole hiljaa. Onneksi keksin meille edes yhteistä tekemistä, ehdotin kalakukon rakentelua. Sitä nimittäin en vielä osaa tehdä, karjalanpiragat kyllä sujuvat, vaikka niistä varsin persoonallisen näköisiä tuleekin.

Kävin uudet kengät suutarilta. Nyt niissä on oikeat korkolaput ja puolipohjat. Saa luvan kevät tulla. Kerkeäisiköhän lomalla käydä talvikengät kasaan ja verkkokellariin? Olisi taas tilaa kenkähyllyssä. Taivi pääkaupunkiseudulla ei yleensä estä kesänilkkureiden käyttöä kuin parin kuukauden ajan. Kohta niitä taas voi ryhtyä käyttämään, kunhan liukasteluvaara on ohi.

Onhan tätä ollut

Kovin on ollut tapahtumarikas viikko. Ottoveljen kanssa tuli rumuttua alkuviikko - onneksi ilman alkoholia. Perjantaina sain serkkuni kylään viikonlopuksi. Siinä välissä kerkesin käydä naapurissa saunakylässä.

Ottoveli on entisensä. Hän saa minut välillä nauramaan ja välillä kiristelemään hampaitani. Normaalia sisarusten välistä toimintaa siis. Seuraavan kerran näen häntä kuukauden päästä ennen kuin hän matkustaa takaisin Aasiaan. Nyt hän siirtyy lukulomalle Pohjois-Karjalaan äiteensä ruokiin.

Odottelin serkkuani rautatieasemalla reilun tunnin, junat olivat myöhässä, osa oli peruutettu kokonaan. Lentokentältä ei ollutkaan niin yksinkertaista saapua keskustaan kuin kuvittelimme. Kävimme sitten palkitsemassa itsemme Vltavassa viinilasillisilla ennen kuin siirryimme kotibaariini. Menikin pitkään, vasta viiden maissa ymmärsimme painaa pään lepoasentoon. Mutta tulipahan tärkeimmät haasteltua, sukujutut ja omat.

Lauantaina kävimme kävelyllä Pirsmassa, lisää viiniä piti saada. Iltasella siirryimme Juttutupaan, ensin syötiin (minä maksaa, serkku lohikeittoa, mielettomän hyvää oli molempien annokset - ja isoja!) ja sitten kuunneltiin musiikkia. Saimme ystävänkin mukaan Marjo Leinosen Huff´n´Puffin keikalle. Oli muuten paikka täynnä! Lähes mahdotonta oli liikkuminen. Mutta olipa taas hieno keikka, Marjo on todella hyvässä vedossa, suosittelen! Keikan jälkeen tapasimme mukavan pariskunnan, jonka suosituksesta siirryimme toiselle puolelle kaupunkia, Storyvilleen. Siellä Tomi Leino Blues Band pani parastaan. Olipa mukava ilta, ihmisiä, vähän juomaa, hyvää ruokaa, ystäviä ja tanssia!

Valomerkin jälkeen ajelimme taksilla kotiin. Tänään saatan ystävän/ serkun junalle ja itse matkustan samalla tapaamaan Siiseliä. En taida juuri ensi yönä tahtoa olla yksin, luvassa saattaa olla mielenkiintoinen liskokokoelma. Ei vanha nainen jaksa enää, tai jaksan, mutta sitten maksan laulujen lunnaita.

Kone - kotitalouskone

Menetin sitten isäni sekä Lemmyn samana vuonna. Pitää totuuden nimessä sanoa, ettei kumpikaan ollut kovin läheinen. Lemmy ehkä olisi ymmärtänyt minua paremmin. Tuskin minua tosin kukaan ymmärtää ja tarvitseeko edes? Isähahmon perään haikailu tässä iässä alkaa olla naurettavaa. (Mutta kyllä minä silti välillä mietin, millaista se olisi, jos olisi ollut sellainen.) Mötorhead on minulle aikansa ikoni, yksi ensimmäisiä kuuntelemiani raskaita bändejä. Mättöä koko rahan edestä.

Eilen kävin kyselemässä Pau D´argoa äiteelle luontaistuotekaupasta. Ei ollut, mutta lupasivat tilata. Sitten laitan purkin muorille menemään ja kirjeeseen ohjeet, mistä sitä saa lisää. Kokeilkoon nyt sitten sitä, kun ei kerta länsimainen lääketiede toimi. Ei silti, skeptinen olen minäkin, mutta harmittaisi, jos en olisi sitä laittanut häntä testamaan.

Itselleni ostin purkillisen alfalipoiinihappoa. Sattui vielä olemaan halvennuksessa. Se ihan oikeasti lisää vireystasoa, parantaa ihoa ja kai se muutakin mainospuheensa mukaan tekee, irrottaa ihmisesta raskasmetalleja tai jotain. Aion kuitenkin jatkaa käyttöä joka toinen päivä. On sitten annoksen nostovaraa tarvittaessa. Voi olla, että sekin vielä vastaan tulee, ei tässä yhtään nuorruta enää.

Kotona sain hepulin, kun kuulin Murdochin erikoisjakson jälkeen uutisista, että tuleva yö olisi kylmin muutamaan päivään. Samalla kun veivasin pyykkejä koneeseen, riuhdoin jääkaappipakastimen tyhjäksi. Tavarat pakastekasseissa parvekkeelle ja torni sulamaan. Pakastinosassa riitti jäätä. Johtuu tietysti siitä, etten kerennyt yhtään kylmentää kaappia, kun sain sen. Hätätila, piti sulloa tavarat heti sisälle, kun vanha lähti samantien kiertoon, sulamisvaara oli lähellä.Mutta nyt on taas vähän aikaa hyvä, jos talvella koittaa kovien pakkasten jakso, saatan tehdä toimen vielä uudelleen.

RM hyvittelee sanomisiaan. Minä mietin edelleen.

Hetkinen, otsikko unohtui

Tyhjensin äsken jääkaappiani. Biojätteen määrä on noussut hälyyttävästi viimeisen parin kuukauden aikana. Mahtanee johtua siitä, että en enää ole kotonani syömässä jämiä loppuun. Rotumarsu huolehtii varsin tehokkaasti ruokahuollostani, ei tarvitse siellä nälkään kuolla. Vähän autoin itsekin asiaa perjantaina, kun väänsin lupaukseni mukaan pari pellillistä karjalanpiirakoita mukaan. Vein minä tosin vähän saunajuomiakin, kun saunaan oli vahva tarkoitus joutua.

Hyvin kelpasivat piirakat. Munavoitakin oli tarjolla. Samoin oli tarjolla herkkiä keskustelunaiheita. Kumpikin meistä tosin välttelee käsitteiden määrittelyä, mutta jos seura kelpaa paremmin kuin liesuaminen pitkin kyliä, voitaneen puhua, että tässä on päästy ihmissuhdeosastolle. Minun pitäisi tolkuttaa sitten pari juttua itselleni ja toimia päätösteni mukaan. Mutta kun osa minusta edelleen tahtoo harrastaa sabotaasia ennen kuin joudun itse sabotaasin kohteeksi.

Jatkan äiteen lahjomisessa tutuksi tullutta ja hyväksi havaittua traditiota. Tilaan hänelle ET lehden. Olen näköjään viime jouluna jo ollut kaukaa viisas ja ottanut kestotilauksen. Pitää tällä viikolla lähettää omatekemä lahjakortti ja vaikka marmeladirasia menemään Pohjoisempaan Suomeen. Saa nyt sitten nähdä, miten monta vuotta sitä saa vielä tilata. Isäni olisi tänään täyttänyt vuosia. Hän eli pidempään kuin oma isänsä ja äitinsä. En ole minäkään kovin pitkäikäistä sukua.

Pohjoisempaan Suomeen tulen matkaamaan helmikuussa pariinkin kertaan. Ensin sellainen incognito-retki, kun yhdessä entisessä kantabaarissa on sellainen Vanhat pierut rokkaa-tapahtuma. Sitten pitää käydä sukulaisretkellä. En vaan tahdo sotkea niitä keskenään, tahdon myös nauttia paikkakunnan antimista.Much work and no fun... Juu nou.

Onneksi kerkesin kotin ennen lumisadetta. Nyt vaan pelottaa töihin lähteminen, onkohan ulkona kovin liukasta? Kylmä siellä on ainakin, ennen kuin taas tottuu alkavaan kylmään vuodenaikaan. Onneksi minulla on paljon lämpimiä talvikenkiä. Kyllä muuten kirpaisi, kun eilen vein yhdet popot kaatopaikkaroskikseen, ne tosin olivat jo kymmenen vuotta vanhat, mutta silti. Ei enää voinut viedä suutarillekaan, kun kannat alkoivat hapertua silmissä ja molempiin olisi pitänyt vaihtaa keskiraudat. Se on kallista touhua, en suosittele kenellekään, ellei kyseessä ole ihan ehdottomat lempikolpposet.

Arjellista elämää

Kaikkeen sitä minäkin hurahdan vielä vanhoilla päivilläni, niin kuin nuorten scfi/fantasia-tvohjelmaan. Doctor Whossa alkaa olla taas jännät paikat. Näytti siltä, että Clara kuoli. Voi himppu, mutta eihän se voi, Tohtori saa hänet kuitenkin pelastettua. Siinä se on oikean elämän ja fiktion välinen ero, oikea elämä harvemmin loppuu onnellisissa merkeissä.

Sen sain tuta myös jutellessani äitini kanssa puhelimessa. Lääkäri oli saanut kakistettua suustaan riittävän selkeästi, että haimasyöpään ei lääkitys tai leikkaus auta. Hoidot oli lopetettu. Ja edelleen muori toteaa voivansa erinomaisesti, paremmin kuin koskaan. Hyvä niin, toivottavasti hän pysyy tuossa tilassa mahdollisimman pitkään. Ennustetta tuskin tietää kukaan. Niinpä oli kiva kuulla, että tänään ovat pikkuveljen kanssa menossa kirjoituspöytähankintoja tekemään, enhän minä sitä kirjoituspöytää nimittäin koskaan hänelle saanut. Ei enää kukaan tunnu kulkevat isolla autolla pääkaupunkiseudulta Pohjoisempaan Suomeen.

Noh. Näyttää siltä, että elinaikaennusteeni on 25 - 30 vuotta. Vielä on aikaa vatuloida kaikenlaista. Ja sitähän minä teen, täytyy myöntää, että näinkin turhanaikaiseksi ihmiseksi käytän nettitilaa arpomiseen ja turhan veivaamiseen enemmän kuin oman osani. Mutta kun ei itselleen mitään voi, kai se sellainen tietynlainen itsekkyys lisääntyy, kun ei ole kääpiöitä tai puolisoa, johon energiansa käyttäisi, sitten käyttää sen itseensä. Puoliso olisi kyllä joskus ollut ihan kova sana, jälkikasvua en osaa kaivata vieläkään. Tiedän geeniperimäni, kuulun vialliseen sakkiin.

Onneksi huomenillalla on jotain muuta mietittävää. Pääsen osallistumaan italialaisen ruuan kokkikurssille. Torstaina pitäisi pitää suuri kodinsiivoushetki ja sitten onkin jo viikonloppu. Taas! Kohta koittaa joululoma. Odottelen riemulla pidempiä vapaita. Minua väsyttää aivan tolkuttomasti. Voisin juuri nyt mennä takaisin sänkyyn, unta tuskin saisin, mutta voisin käpertyä sinne. Vaikka meditoimaan ja sitten hibernoimaan.

Ai niin, iltasella joku kolisteli kotiovella, ensin mietin, että en mene edes katsomaan. Onneksi vetäisin kylpytakin niskaani ja menin. Siellä oli söpö postipoika, Brandosin kenkälähetys saapui juuri Tohtorin jälkeen. Poikaparka varmaan mietti, että kaikenlaisia täti-ihmisiä sitä onkin, mutta kun en ollut tilannut kotiinkuljetusta, niin en ymmärtänyt sellaista odottaa. Positiivinen asiahan se oli, yksi muistettava vähemmän. Muistamisesta taas tuli mieleen, että estrogeeni on melkein loppu, tänään pitää päästä apteekkiin töiden jälkeen. Kyllä tää sitten on hektistä... Not.