Rakennan

Rakennan elämääni takaisin normaaliin hitaasti ja varmasti. Yritän olla tekemättä mitään radikaalia, koska radikaali on pahasta. Vähän niin kuin sellainen vapaa happiradikaali. Joskus minusta tuntuu, että ne miehet, joihin kiinnyn, omaavat samanlaisia piirteitä. Pyrkivät iholle, pyrkivät täydentämään itsensä ja samalla tuhoavat minut. Käenpoikia.

Lauantain kinkerit ystävien luona olivat niin parhautta. Nauroimme lähes k*set housussa elämän hulluudelle. Ja etenkin minulle. Välillä tulee mieleen, että olen komedian sankaritan, ikuinen luuseri ja surkeiden sattumusten sarja. Onneksi osaan itselleni edes suurimmaksi osaksi nauraa. Ruuaksi tein Indonesian ja Hollannin lahjan maailmalle, rijsttafelin, tosin en jaksanut väkertää kuin viisi ruokalajia. Oikeasti niitä on parikymmentä. Mutta riittivät ne viisikin meille neljälle; porsasta, kanaa, nautaa, tiikerirapuja ja kasviksia kasapäin. Eivätkä Iikkean lahja maailmalle, prinsessaleivokset ja suklaakakkukaan, yhtään pahiksia olleet.

Sitten seurasi taas aivan tolkuton seikkailuosio pitkin baareja, terveyskeskuksen päivystystä, maita ja mantuja. Se ei enää ollut hyvä, vaikka keikalla tulinkin törmänneeksi yhteen tuttuun yli 20 vuoden takaa. Hän oli aivan yhtä viehättävä itsensä, tapaaminen oli kovin lämmin.

Ostin junaliput pohjoisempaan Suomeen. Olin niin myöhään liikkeellä, että kävi taas kalliiksi. Mutta käyköön. Jos minä nyt sitten oikeasti kaikkien taiteen sääntöjen ja sovinnaisuuden nimissä olisin paikalla sekä äitini syntymäpäivänä että äitienpäivänä. (Se rupusakkikoomikko minussa sanoo, ettei muori kuole kiusallaankaan, kun alkaa tällaista herkkua saada. Joudun toistamaan tämän vielä useasti. Sittenpähän joudun, tekee minullekin hyvää elämän tarjoama katumuspilleri.)