sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kävelykerho ratsastaa jälleen

Pitkästä aikaa olimme kävelemässä ystäväni kanssa. Kävelyn lisäksi tulee puhuttua oleellisia asioita, perkaamme jonkun verran myös työasioita. Suurin osa puheenaihesta kuitenkin koskee henkilökohtaisia asioita. Olen vähän ihmeissäni, miten kollegani on muuttunut ystäväksi. En ole pitänyt itseäni kai kovin tutustumisen arvoisena ihmisenä, hämmennyn joka kerta, kun joku tahtoo oikeasti kuunnella, mitä minulla on kerrottavaa.

Puolitoista tuntia raikkaassa alkusyksyn raikkaudessa puhdisti päätä eilisen höyryistä. Ei sillä, että olisin tehnyt mitään ihmeellistä. Tein pizzaa, join pari lasillista viiniä ja katsoin Burleski-elokuvan. Onneksi telkkarista tulee välillä jotain sellaista, jota minäkin voin katsoa, harmitonta hömppää. Tänä aamuna vaan harmitti, kun huomasin, että ykkösellä olisi samaan aikaan tullut uusi jakso Lewisia. Onneksi on Yle Areena.

Ystäväni lupasi värvätä miesystävänsä kuskiksi synttärijuhlapäivänä. Hän itse tulee avuksi alkujärjestelyihin. Saattaa olla, että hyvinkin saamme ne ajoissa tehtyä ja kerkeän jopa laittautumaan ennen juhlia. Minulla oli jo yhdessä vaiheessa pieni epätoivon poikanen päällä, kun mietin, että miten kerkeän tehdä kaiken ja ketä voin pyytää avuksi. Asioilla taitaa sittenkin olla tapana selvitä.

Nyt pitäisi löytää vielä hyvä pulled pork-resepti. Saa vinkata, kiitos.

lauantai 30. elokuuta 2014

Lääkärin määräyksestä - autotyttö tunnustaa

Parantaja, paranna itsesi. Niinhän minä sitten tein. Tuleen ei enää kannata jäädä makaamaan ja aikakin oli varattu pari viikkoa sitten.

Ensin jolkkasin ulkoiseen hoitoon. Siellä hiottiin jalat ja pärstä. Olin nirvanassa, en nukkunut, mutta ei kaukana ollut. Kokeilin vaihtoehtoista meikkiä, se oli ruma, en vaan osaa käyttää poskipunaa, kun muutenkin olen varsin verevä. Sen lisäksi silmien lähelle laitetut tuotteet saivat minut itkemään sillä minuutilla, kun ulos läksin 1,5 hölväämisen jälkeen. Varpaissa on turkoosi väri ja mukaan ostin vielä rasvan, jonka neito kertoi auttavan kovettumiin. Katsotaan nyt sitten.

Henkinen puoli parantui (unohtui?) Hankalan rosoisessa seurassa. Mies on unelma, mutta niin kuin unelmat yleensä, saavuttamaton, ja todellisuus olisi todennäköisesti täynnä tuubaa. Pieninä annoksina herkullinen, suurina annoksina hapan tunkisi läpi. Mopopoikia pitäisi määrätä ihmisille (naisille ainakin) suoraan mielipuolilääkkeiden sijaan. Minä kyllä koko ikäni melkein olen pitänyt enemmän autoista, niissä on mukavampi istua (maata, sanoo Jope Ruonansuu minussa).


Tänään tukka saa paremman kuosin. Sitten olen valmis. En tiedä mihin, mutta tiedän, mitä en tahdo. Sekin on jo paljon.

torstai 28. elokuuta 2014

Kylmä ja kova ihminen

Minä olen kaiken pahan alku ja juuri. Olen se, jota kenenkään ei pitäisi lapseksensa saada. En soita, vaikka toinen tekisi kuolemaa. Enkä todellakaan mene käymään, ei ole häntäkään minun sairasvuoteeni ääressä näkynyt. Sanon suoraan, että ei kiinnosta. Minua ei lahjota. Ei nyt eikä kakarana.

Ja se vesi, joka silmistäni valuu, on kaipuuta. Olisi minustakin kiva ollut, jos minulla olisi ollut vanhemmat ja kaikkea. Kuolkoon, saatana, niin kuin on elänytkin. Niin aion kuolla minäkin. Samalla tavalla minä itken kaipuuta häissä ja perhetapahtumissa, jos en julkisesti, niin piilossa kuitenkin. Joskus vaan olisi kaivannut jotain sellaista inhimillistä.

Mutta onneksi olen hyvä oppimaan apinoimalla.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Pikku pakko

Tällä viikolla olen töissä huomannut, että minun on pakko ryhtyä etsimään töitä. Siis ihan oikeasti. Tilanne on, mikäli mahdollista, huononemassa entisestään. Vaikka miten olisivat kivat työkaverit ja mielenkiintoisia tehtäviä, niin kun ne lisääntyvät päivä päivältä, niin alan pikkuhiljaa taas hyperventiloida. Sen lisäksi koen kamalia omatunnon tuskia, kun tiedän olevani lähiaikoina paljon poissa, pitäisi pitää niitä saldovapaita pois ja sitten vielä vähän kesälomaa ja lomarahalomaa. Miten ihmeessä kollegat selviävät, kun koko porukallakin tahtoo olla vaikeata rämpiä päivä läpi?

Kotona olen ottanut rauhallisesti. Pyykkipäivää, uuden kännykän päivittämistä (nyt jo! ja arvatkaa kestikö se!) ja telkkarin tuijottamista. Yle ykkösellä tulee muuten taas blondille sopivaa ohjelmaa: Murdochin murhamysteerit. Voisin jopa suositella. Kanadassa on varmaan minulle melkein yhtä sopivaa kuin Englannissa. Ainoa huono puoli on niiden eteläinen hullu naapuri. Mutta niitä nyt toisaalta riittää kaikilla, meilläkin on omamme idässä.

Tenniskyynärpääni alkaa pikkuhiljaa parantua. Vaan on se sitkeä vaiva. Parin lomaviikon jälkeen pystyin vihdoin jättämään tuen pois. Viikonloppuna sain siihen ystävältä akupunktiokuurin, jolla olikin minuun erittäin suotuisa vaikutus. Pitäisi varmaan kokeilla akupunktiota muuhunkin vaivaan, etenkin henkisiin. Veikkaan, että saisin avun niihinkin. Mie oon tällainen henkinen ihminen, katsokaas, henkinen p*skaläjä?

tiistai 26. elokuuta 2014

Rapuja, riemua, kuplajuomaa ja kauppoja

Mistä tietää, etten ole enää nuorukainen? Tietysti siitä, että kahden päivän rumuaminen vaatii kolmen päivän tokenemisen. Eikä asiaa mitenkään auttanut maanantainen ylipitkä työpäivä. Ei edes liikkumaan jaksanut lähteä, se olisi saattanut auttaa, mutta nojatuoli rakasti enemmän.

Mutta kivaa oli! Rapujuhlissa oli riemukasta, seuraava päivä vertaansa vailla. Suunnitelmat muuttuivat matkan varrella, mutta kaikkea kivaa tuli tehtyä. Ostoksia, hyvää ruokaa, maukkaita juomia, mielenkiitoisia ihmisiä. Ystävä löysi kengät ja minä punaisen nahkalaukun, Hakaniemen hallista tarttui kaikkea pientä kivaa tapas-dinnerille ja Juttutuvassa kävimme elpymässä napostelulautasen ääressä juuri ennen kuin sade alkoi. Huomasin pääni omaavan ilmapuntarimaisia ominaisuuksia, meinasi lyödä migreenillä, kun ilmanpaine laski. Tunnin päiväunet kuitenkin pelastivat tilanteen.

Tällä kertaa en onnistunut ruuan kanssa täydellisesti, kasvisbulgurista tuli liian suolaton ja kasvikset jäivät hivenen liian koviksi. Onneksi muut eväät korvasivat vahinkoa (juustoja, salamia, mustekalaa, savulohta, marinoituja oliiveja, paprikoita ja chilejä). Etkoilla muuten tuli  nautittua jälkiruuaksi samppanjaa. Marilynkin kuulemma tykkäsi Piperistä. Juoma kävi hyvin yhteen mansikoiden, suklaan ja Anthraxin kanssa. Musiikki on mukava asia, totesimme, siitä se ajatus sitten lähti, kun rumusimme lauantaiehtoon rokkibaareja. Ystävät ovat kullan arvoisia, uusiin ihmisiinkin kannattaa tutustua, vaikka sitten pienimuotoisilla ex tempore-jatkoilla.

Uni on ollut melkoisen katkonaista ja vähäistä. Arvaahan tuon, tänä aamunakin herätys oli jo viiden maissa. Mutta tästä on taas hyvä lähteä kohti seuraavia seikkailuja, sitähän tämä elämäni tuntuu olevan, itse järjestettyjä ongelmia ja hankaluuksia, en laske itseäni helpolla elämänhalussani. Kynttilä palaa välillä molemmista päistä.

perjantai 22. elokuuta 2014

Rapurapurallaa

Tänään on vuoden ainoiden rapujuhlien paikka. Ja minä kun jo pelkäsin omien kinkereideni sotkevan koko aikataulun, mutta hyvin kävi. Pika-aikataululla lukkoon lyöty päivämäärä sopi suurimmalle osalle sakkia, tänään taas schnapsi maistuu ja rapu pääsee hännästään. Onneksi normaalimalliin mukana on myös muuta syötävää, koska kuka hullu niiden saksiheebojen kanssa jaksaa seurustella loputtomiin. Kova on kavereiden palttoo (paitsi että sekin on vaihdellut vuosittain).

Minun osuuteni menusta on alkukeitto ja punaviini. Kunpa pääsisin ajoissa lähtemään töistä, että saisin rauhassa rakennella keiton. Varmaa tosin ei vielä ole sekään, että mikä keitto kattilastani ilmestyy. Aikaahan toki on vielä monta hyvää tuntia.

Tilasin itselleni Norjan kielen kurssin lokakuulle, lentoliput nimittäin. Olen päättänyt, että sitäkään vähää en jää tuleen makaamaan, mitä tähän saakka olen siellä virunut. Elettävä on nyt, koska todennäköisesti muutaman vuoden päästä ei enää pysty. Ja kuten taisin jossain vaiheessa todeta, en ole käynyt kuin yhdellä työreissulla Norjassa ja siinä ei paljon tullut maata nähtyä. Nyt ehkä näen ainakin yhden paikkakunnan ja kaksi lentokenttää. Heheh. Lippujen hinta oli muuten samaa luokkaa kuin junapiletit Pohjoisempaan Suomeen.

Nykyisen työpaikan porukan kanssa vietimme keskiviikkona läksiäisiä. Mukana porukassa oli myös entisen esihenkilöni/ huollettavani. Kyllä hän ainakin siihen malliin vihjailee, että voi hyvinkin olla, että minulle vuoden päästä ukset yltäkylläisyyden, maidon ja hunajan maahan aukenevat. Siihen saakka on räpisteltävä nykyisessä - ja mikäs siellä räpistellessä, kun siellä on oikeastaan aika kiva olla. Työtä riittää edelleen aivan tolkuttomasti, mutta nyt jo voin jakaa sitä muillekin. Itselleni on luvassa lisähommia kahdelta taholtakin, ensin on vaan saatava delegoitua vanhoja vähän pois käsistä. Jotenkin ihmeellistä, kun minuun luotetaan näin paljon ja uskotaan, että osaan hoitaa asiat. Itse olen sen tiennyt aikaisemminkin, mutta nyt se on vihdoin selvinnyt muille.

Elämä vaikuttaisi sujuvan. Pitääkö tässä ryhtyä odottamaan taivaan tipahtamista niskaani vai nauttia vauhdin hurmasta?

keskiviikko 20. elokuuta 2014

First world problem - White whine

On aikoihin eletty. Viikonloppuna heräsin siihen, että Sokoksen verkkokaupassa on Joe Blascon meikkivoide tarjouksessa. Se kun on riittävän vahva tökötti piilottamaan katkenneet verisuonet naamastani. Samalla sitten tilasin yhden huulirajauskynän ja yhden paitapuseron. Eilen kävin lunastamassa saaliin pakettiautomaatilla, paita lähtee tänään takaisin, se oli liian suuri!

Ei, en ole laihtunut. En vaan koskaan aikaisemmin ole ostanut Zizzi-merkkisiä tuotteita. Näyttää siltä, että ei tarvitsekaan. Tai ainakin käyn ensin kaupassa kokeilemassa, että mikä koko minulle oikein pitäisi olla. Kieltämättä tällä kertaa kuvassa valehteli kaikki: malli, väri ja koko. Mutta kun olisi tehnyt mieli laittaa päälleen jotain muuta kuin aina iänikuista mustaa, ei vaan käynyt niin tällä kertaa. Onneksi nykyään myös ostosten palauttaminen on helppoa, vie vaan töihin ja antaa postipoijjaan huolehtia loput.

Pitäisiköhän nyt ryhtyä jo ahdistumaan siitä, että mitä helkkaria aion laittaa päälleni synttärijuhliini? Tai tiedänhän minä, farkut ja jonkun luottopaidan. Siinä se. Ehkä ostan uudet kengät, koska kenkiä nykyään löytyy. Sitä paitsi annoin kesällä yhdet kengät juuri eteenpäin ystävälle, kun ne minulle olivat hivenen liian pienet. Hänelle siis sopivat.

maanantai 18. elokuuta 2014

Kävelyllä

Pitkästä aikaa pääsin kävelylle eilen. Vakituinen kävelykerhon jäsen nimittäin rikkoi nilkkansa muutama viikko sitten, nyt hän vain nilkuttaa. Kävelystä ei taida tulla mitään useampaan viikkoon, pahoin pelkään. Olen kaivannut ulkoilman hyväätekevää vaikutusta, mutta en niin paljon, että olisin itsekseni lähtenyt taapertamaan joen rantaa.

Olin onnellinen, kun ystävä otti yhteyttä sunnuntaina, kyseli kävelyseuraa. Tietysti otin tarjouksen vastaan. Lämpötila ja tuuli olivat soveliaat, jalat kestivät hyvin, pieni hiki tuli kävellessä, mutta silti pystyimme puhumaan. Bongasimme elämäni ensimmäisen kärpän. Siinä tuli maailmaa parannettua, vaikka aiheet aika vakavia taisivat ollakin. Jaettu ilo on moninkertainen, suru on keveämpi kantaa. Kun ihminen kertoo ongelmistaan toiselle, hän samalla analysoi niitä itselleen. Silloin ne on helpompi kantaa, kun ne eivät kierrä päässä järjestäytymättömänä peikkolaumana.

Annoin ystävälle muutaman uniavusteen testattavaksi. Toivoa sopii, että ne sopisivat hänelle. Vielä parempi olisi, jos hän ei niitä tarvitsisi laisinkaan. Itse en edes muista, koska olen viimeksi niitä tarvinnut. Pari huonounista yötä silloin tällöin ei tapa, kun ei kuitenkaan jatku enää päiväsotalla. (Koputtelen puuta.) Voin yllättävän hyvin tällä hetkellä, kaikki on hyvin, olen elämään ja elämä minuun tyytyväinen.

Katariina Saksilainen oli saanut muistopatsaan.
Tänään aion käydä apteekissa ja kaupassa. Saatan ehkä siivotakin. Katsotaan nyt, mitä tässä Aku Ankkojen lukemiseltaan kerkeää.

lauantai 16. elokuuta 2014

Pitkään viikonloppuun

Perjantaina söin itseni kylillä nukuksiin. Minulla oli treffit kahden edellisen elämän kollegani kanssa. Aikaa vierähti kyllä kiitettävästi viitisen tuntia, mutta kun olin jotenkin ajatellut, että  menisin siitä vielä kylille, niin jäipä tekemättä. Onneksi viikonloppua on vielä jäljellä, päivähän se on tänäänkin ja maanantaina vielä vapaapäivä. Sain järjestettyä itselleni saldovapaan, kun sain toisen alaisistani perehdytykseen naapuriosastolle, hänetkin on organisoitu työntekoon, vaikka minä en olekaan töitä hänelle antamassa.

Työtä riittää. On tuo ihme firma, miten ihmeessä ne ovat tulleet tähän saakka toimeen ilman minua? Ai niin, siellä on ollut muitakin yhtä tehokkaita töissä, ne vaan ovat ymmärtäneet poistua ajoissa. Minunkin pitäisi ymmärtää se, mutta kun en jaksa ryhtyä etsimään. Odotan ihmettä. Perjantaina oli muun muassa niin kiire, etten kerennyt muutamaa sanaa vaihtamaan ystävän kanssa, joka hyvää hyvyyttään soitteli lahja-asioissa minulle. Sitten laitoin tekstaria perään, senkin puhelimeni onnistui kirjoittamaan väärin.

Ette muuten ikinä arvaa, mikä minut saa ärsyyntymään nollasta sataan hetkessä. Se, jos joku lähestyy minua syyttävällä äänensävyllä, vaikken varsinaisesti ole asiasta vastuussa enkä siihen voi vaikuttaa. Olen jo pariin otteeseen huomannut oireyhtymää tulevassa matkaseuralaisessani. Itse hän taas on varsinainen loukkaantumisen maailmanmestari. Tämä ei nyt oikein lupaa hyvää, mutta aion silti nauttia matkastani, vaikka se sitten tarkoittaisi matkaseuran täydellistä ignoraamista. Tuskinpa tämä siihen menee, mutta kunhan suunnittelen tämänkin vaihtoehdon valmiiksi, niin ei sitten tule järkytyksenä. Tämänkertainen kriisi kuitenkin vältettiin, kun sain lähetettyä hänelle uudelleen matkasuunnitelmamme, jonka hän aivan itse oli kadottanut. Taatana.

Vaikka töissä olenkin järjestämisen maailmanmestari, en tahdo olla sitä vapaa-aikanani. Tahdon, että kaikki huolehtivat asioistaan itse ja joku mielellään saisi huolehtia minunkin asioistani. Sitä valitettavasti ei tule tapahtumaan, mutta ainahan siitä saa haaveilla.

Ps. Jos teillä on ruokailuvinkkejä Amsterdamiin, vastaanotan niitä mielelläni. Ei mitään heinät ristiin -keittiötä, vaan rustiikimpaa ihmisruokaa, kiitos.

torstai 14. elokuuta 2014

Sylettää

Kävi ilmi, että osa syntymäpäiväkutsuistani ei koskaan ole saavuttanut vastaanottajiaan. Sillä lailla, Itella-ystäväiseni, kiitos vaan. Nyt kun olen tarkistellut tilannetta, vain yksi pariskunta sai kääpiöidenhoidon ja muun järjestymään, muut ovat keksineet sille päivälle jo muuta tekemistä.

Mistä saa hakea korvausta henkisestä kivusta ja särystä? Ai ei saa vai? Niin minä arvelinkin. Mutta hoovee, Itella. Se ei sitten tarkoita hyvä veli.

***
Töissä hulluttelu jatkuu. Unia näen ampiaisista. On mukavaa, kun viileys vihdoin saapui. Tilasin uuden verokortin. Huomenna käyn evästämässä vanhojen kollegoiden kanssa. Ei muuta. Paitsi että se kauneushoitolalahjakortti on edelleen käyttämättä, ei ole aikaa, enkä tiedä mitä tekisin. Brasilialainen sheivaus kenties, buaaahhhhaaahhhhhh.... :-D Sorry kaverit, älkää menettäkö yöunianne.

tiistai 12. elokuuta 2014

The Lunatics have taken over the Asylum

Heiiii ja terveisiä työelämän pyörteistä! Meillä heikompia hirvittää, pillereitä pitäisi jakaa kaikille, eikä tunnelin päässä pilkottava valoilmiö ole suinkaan juna, vaan jotain paljon pahempaa. En juuri nyt tahdo ajatella, mitä se mahtaisi olla. - Töissä tilanteet muuttuvat, mutta eivät varsinaisesti paremmaksi milloinkaan. Jos olin k*sisessa tilanteessa alkukesästä, nyt olen vähän toisenlaisessa nesteessä. Vaikuttaa siltä, että kansainvälinen salaliitto urani suhteen on saanut lähes megalomaaniset puitteet. Kohta saattaa kakka taas osua tuulettimeen.

Sen sijaan vapaa-ajansuunnitelmista on jotain mukavampaa kerrottavaa, yhden kanssapolkkaajan ehdotuksesta käytin lomamatka-asunnon etsimiseen airbnbtä erittäin onnistuneesti. Nyt on koti ja peti, Kummitukselle pehmoinen kolo. Yksi matkaan lähtijöistä vaikuttaa tosin uusisyntyiseltä nihilistiltä ja toinen kärsii niin pahoista pms-oireista, että melkein pelottaisi, ellen tietäisi, että osaan pitää huolen itsestäni. Luojan lykky, että minä käytän korvaushoitoa! (Olenko muuten kertonut, miten paljon rakastan nykyään unta?)

Mitäs minä vielä kertoisin? En osaa käyttää uutta puhelintani. Niin kävi viimeksikin. Kyllä minä opin, mutta aikaa se taas vie. Etenkin kun minähän en suostu neuvoa kysymään, vaan opiskelen aivan itse. Niin ja juu hei, ostin kotiin kaksi musta-harmaata räsymattoa, ihan käsinpaukuteltuja. Nyt pitäisi sitten pestä lattia, että voisin aarteeni niille laskea. Pitäisi varmaan miettiä S&M-piireihin siirtymistä, siellä kuulemma siivoojat maksavat emännälleen.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Takaisin arkeen lähtöruudun kautta

Meillä oli Hankalan kanssa sosiaalisten erakkojen treffit perjantaina. Ne menivät erinomaisesti. Se mies on kyllä uskomattoman hellä ja huolehtivainen privaattiolosuhteissa. Nyt hän yllätti itsensäkin lähentelemällä minua myös julkisesti. Ja tunnustamalla ikävöineensä. Mutta häntä ei kannata ottaa vakavissaan, huithapeli mikä huithapeli. Ihana seuralainen hän osaa olla, on meissä jotain samaakin. Pidämme siitä, että voimme tavata ihmisiä silloin, kun meidän tekee mieli ja olla rauhassa silloin, kun on sen aika. Minun pitäisi päästä kaverista eroon, mutta hän tekee sen kovin vaikeaksi olemalla niin kovin viehättävä.

Ei siis kannata ajatella koko juttua. Antaa sen mennä omalla painollaan. Kunhan vaan en kiinny, enkä ala ajatella mitään yhteistä tulevaisuutta. Sitä meillä ei ole. Minun pitäisi tehdä nettiseurahakemus jonnekin ja ryhtyä deittailemaan, jos sellaista kerta olen vailla. Olen tullut siihen tulokseen, että ehkäpä olen - tietyillä ehdoilla. Esim. sellaisilla, ettei enää muutettaisi yhteen, ja että säilytettäisiin oma elämä, tahtoisin sitoutunutta sivistynyttä seuranpitoa aikuiseen makuun.

Minulla olisi ollut lauantaina tiedossa ystävän 50-vuotissynttärit Tampereella, mutta kun oli tulossa vieraita, niin kieltäydyin kutsusta. Sitten vieraat peruivat tulonsa. Minua harmitti, mutta päätin sitten, että otan lauantain levon kannalta. Tuijottelin telkkaria, luin ja lepäsin. Hyvä niin, maanantaina kuitenkin alkaa taas työrypistys. Olen kyllä vähän haaveillut, että voisin tehdä vähän lyhyempää päivää. Tai jos edes normaalipituista, sekin jo auttaisi jaksamaan.

Jänskättää, ovatkohan matkakaverini löytäneet meille majoituksen vai vieläkö joudumme etsimään. Mukavaa, että tiedossa on kuitenkin jo ensi kuussa seuraava tauko työntekoon. Sitten voisin joskus lokakuussa lennähtää vaikka Norjaan joku pitkä viikonloppu. Parempi ottaa elämästä kaikki irti nyt, kun vielä jaksaa. Ei tätä montaa vuotta enää kestä.

perjantai 8. elokuuta 2014

Blondi tekee hankinnan

Viimeisenä lomapäivänäni pääsin vihdoin puhelinkauppaan. Se kävikin varsin suksikkaasti, peräti 20 minuuttia, ja siitäkin oli 5 minuuttia jonotusaikaa, koska tiesin, mitä tahdon ja millaisena sen tahdon. Hankin uuden Samsungin, S4n, S5 nimittäin on vielä turhan tyyris, kun en mikään hifisti kuitenkaan ole. Kaupan päälle tinkasin vielä suojakuoren, edellistä en edes saanut tiputettua pahasti, mutta parempi kuitenkin varautua. Puhelin on ennakkoon hankittu syntymäpäivälahjani itselleni.

Kysyin viidessä minuutissa kaikki sisälläni kumpuilleet tyhmät kysymykset. Osa niistä koski vanhaakin puhelinta. Nyt tiedän, miten sieltä saan valokuvat imuroitua tietokoneelle (*done*). Kies-ohjelmalla tietenkin. Ja vaikka yksi entisistä pennuistani jo naamakirjassa kerkesi Kiesin haukkua, ainoa minua ahdistava asia ohjelmassa tähän saakka on ollut se, että sen asentaminen koneelle vei varmaan puoli tuntia. Sitten se tahtoi päivittää itsensä ja vanhan puhelimen ohjelman, siihen meni lähes tunti.

Samalla myyjäkaveri möi minulle liittymän, saan seuraavan vuoden ajan nauttia viiden euron halvennuksesta. Siihen kuului reilusti kaksi kertaa enemmän tekstareita tai puheminuutteja sekä kaksi kertaa nopeampi nettiliittymä kuin vanhassa, ei tietenkään mitään käyttökattoa. Voin siis hyvällä omatunnolla vähentää puhelimen hinnasta 60 euroa. Niin kuin tavallaan, blondin logiikalla. Kallishan se p*rkele oli, mutta kuitenkin olisin vanhaan joutunut hankkimaan uuden akun. Nykyinen ei kestä kuin muutaman hassun tunnin, nekin mokomat kuluvat, kyllä se nuorena ja tuoreena kesti paremmin.

Viime yönä oli ihana nukkua! Aamukin oli aivan mahtava, uskomatonta, mitä voi pienenpieni vesisateenrääpäle saada aikaan. Minä kun en ole mikään etelän kasvatti, niin nautin vain parinkymmenen asteen lämpötiloista, ylimenevä lämpö menee ns. harakoille minun kanssani. Ei paljon iloa ole. Mutta en valita, ei se mitään hyödytä, totean vain.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Intiaaninimeltään Nukkuu kylmäkallen kanssa

Ihanaa huomenta, toverit! Olen nukkunut erinomaisesti, vaikkakin heräillen useampaan otteeseen. Milloin piti käydä puuteroimassa, milloin vaihtaa sängynpäätyä tai tyynyä, milloin ei ollut lakana hyvin. Mutta sitten ymmärsin käydä pakastimesta kylmäkallen ja elämäni laatu parani kerralla. Siirtelin vain sitä paikasta toiseen ja nukuin kuin murmeli. Jos murmelit siis nukkuvat hyvin kylmäkalle kainalossa, nivusissa, posken alla, vatsaa vasten, niskassa... Ensi yönä otan uusiksi heti alussa ja varaan toisen näkyvälle paikalle, että voin tarvittaessa käydä uuden seuralaisen keskellä yötä, kun ensimmäinen lämpenee minulle liikaa.

Olipa hieno päivä eilen! Pelasin turistia yhden entisen polkkaajan kanssa. Naureskelimme, että mikäli emme aikoinaan olisi samaan aikaan aloittaneet bloggaamista, emme varmaan ikinä olisi toisiimme tutustuneet. Nyt tapaamme säännöllisen epäsäännöllisesti, kun hän poikkeaa Suomessa, kiitos ystävämme naamakirjan. Naamakirja on hyvästä, sieltä saa seuraa tällainen sosiaalinen erakkokin.

Teimme treffit rautatieasemalle, koska lentokenttäbussi niin näppärästi saapuu eteen. Jouduin odottelemaan hetken ja olin tehdä pikaistuksissani tapon, kun tämän kesän saapumiserän osapäiväpultsari tuli hieromaan tuttavuutta ja hehetteli niin, että teki mieli kokeilla, miten avokas istuu hänen kasvoihinsa. Hirveä aggressionpuuska voi ihmisen vallatakin. Olin kuitenkin umpimielisesti hiljaa ja vaihdoin paikkaa, kunnes torvelo ymmärsi jäädä omalle tontilleen.

Me turistit kävimme kaupasta salaattia ja vissyvettä, ennen kuin ponkasimme Suomenlinnan lautalle. Siellä kävelytin meidät hitaasti mutta varmasti pääreittiä pitkin Kuninkaanportille. Välillä söimme, joimme ja polttelimme tupakkia. (Tosin minun tupakointinihan on nykyään vähissä, en polttanut yhtään.) Sekä juttelimme - vakaviakin välillä.  Kuninkaanportilta hyppäsimme yksityisen kuljetuksentarjoajan kyytiin, kun se niin soveliaasti sattui kohdalle. Suomenlinna on kaunis, tuli taas todettua, melkein kuin ulkomailla olisi.

Kaupungissa jatkoimme turistin eloa, ensin Hakaniemen hallissa kierros, sitten toverin entisten kotihoodien tsekkaaminen Torkkelinmäellä, Avikaiselta ei saanut nakkipiirakkaa, olivat loppuneet jo puolenpäivän maissa, ystävä oli harmissaan. Minä nappasin mukaani yhden polakan. Roskiksessa kävimme kahvilla, ennen kuin menimme syömään Soul Kitcheniin.

Ruuan päälle poikkesimme antikvariaatissa hakemassa lukemista matkalle, minäkin tarrasin Petri Wallin elämänkertaan, kun sen halavalla sain. Kyllähän te tiedätte, minä ja musiikki, blaablaablaa... Vielä kerkesimme poiketa jälkiruokakahvilla Lennonjohdossa, ennen kuin ystävä lähti odottelemaan lentoaan Norjaan ja minä Liiterikauppaan hankkimaan Espanjan herkkuja. Kyllä muuten väsytti, kun kotiin pääsin. Naama, rintamus ja kädet kaipasivat jälleen aloeveran hellää kosketusta, tulevat kaipaamaan sitä useamman päivän, veikkaan ma. Minun pitäisi hankkia päivänvarjo, koska en vaan kestä aurinkoa.

Hieno päivä! Kerkesimme paljon, eikä todellakaan ollut tylsää. Sovimme, että vierailuja puolin ja toisin jatketaan. Turskalandiassa en olekaan käynyt kuin kerran, nyt olisi oikeasti mahdollisuus käydä toistekin. Pitänee ottaa vinkistä vaarin.

tiistai 5. elokuuta 2014

Pannu kuumana

Keittelen kahvia termospannuun. Vai kannuun? Sellainen rosterihässäkkä se kuitenkin on, taitaa olla termospullo. Olen lähdössä ensin tutkimaan HSL:n toimistossa, miten työmatkasetelit vaihdetaan korttiin ajaksi, sitten piknikretkelle kaukaisen ystävän kanssa. Hän saapuu pohjoisesta, tapaamme, ennen kuin seuraava kone kiidättää hänet pois maasta iltasella. Hyvä järjestely näinkin, mutta ei häntä toinne humalaan juottaa. Tai mistä sen tietää.

Myös toinen pannu on kuumana, se joka keikkuu hartioiden välissä. Viime yönä kuumuus alkoi ahdistamaan hengitystä. Siirtelin tuuletinta ja kävin kastelemassa lakanan. Tämä ei nyt enää tunnu kovin hyvältä, mutta minkäs teet. Luin Aku Ankkoja, koitin irroittaa ajatukseni ahdistuksesta. Unta tuli uudelleen, mutta kun heräkello soi, olisin mielelläni vielä jatkanut harjoituksia.

"Sitten kun olen lomalla"-hommat ovat edelleen tekemättä. Todennäköisesti suurin osa jää koskemattomiksi. Vähän kävin eilen vaatekaappeja läpi, nyt vaan pitäisi jaksaa kaivaa ompelukone esiin. Ehkä huomenna. Tai ehkä joskus seuraavassa elämässä. Opettelen huoletonta elämänasennetta, vaikka se ei taida minulle mitenkään luontainen elementti ollakaan. On sen verran vahva tuo sisäänrakennettu järjestyksen taju - viinalla sen joskus saan tainnoksiin.

maanantai 4. elokuuta 2014

Muistiinpano tulevaisuutta varten ja yksi suositus

Kun saavuin kotiin, oli oma kotikummitukseni vähän suutuksissa. Pitkän aikaa hän on rauhallinen ollutkin. Ensin se rikkoi kylpyhuoneen loisteputken (se kyllä taisi tulla oikeasti vain tiensä päähän) ja sitten molemmat käytävän kohdelamppujen polttimot. Poks poks vaan kuului sarjana, kun kotiin lauantaina saavuin. Onneksi olin jo hankkinut loisteputken valmiiksi odottamaan, milloin vilkkuminen käy liian pahaksi. Ongelmaksi ei jäänyt kuin se, että miten ihmeessa vanhan loisteputken saa irti ja uuden tilalle. Onneksi on myös google, siltä voi kysyä mitä vain. Kun useamman vastauksen olin lukenut, totesin, että tällä sivulla oli blondinymmärtämä ohje. Eikä haitannut, vaikka alkuperäinen kysymys on vuodelta 2006.

Ensin siis irroitetaan varjostin/ suojamuovi, se oli helppoa. Sitten käännetään lamppua molemmin käsin päistä kiinniottaen 90 astetta ja vedetään vanha lamppu ulos. Uusi kiinnitetään päinvastaisessa järjestyksessä. Eikä haittaa, vaikka valot olisivat päällä. Siitä ei kuulemma mitään sähköiskua saa. Sen sijaan hätäpäissään jos astuu sen suojamuovin päälle, niin saa mokoman halkeamaan. Pitää siis vielä jossain välissä liimailla sitä tai kysyä huoltomieheltä uutta.

Tallinnan lautalla oli aikaa käydä shoppailemassa. Ystävä osti lapsellensa harjan, kertoi, että se on ainoa kapistus, jolla tyttären pitkät hiukset saa takuttomaksi. Kun se vielä sattui olemaan klubikorttitarjouksena (hänellä oli se kortti) vain kympin, ostin samalla minäkin sellaisen itselleni. Muutaman päivän kokemuksella voin lämpimästi suositella Tangle Teezeria, jopa minun seitinohut takkuuntuva lampaankarvani siliää sillä. Eikä revi yhtään. Aivan mieletön keksintö!

Työpuhelimen sain taas ramppaamalla päälle. Kyllä osaa olla ärsyttävä kapistus! Mutta jos en sitä olisi päälle saanut, olisin taas hätäillyt koko viikon, että löytyykö sähköpostista katastrofeja. Nyt niitä siellä ei ollut kuin yksi, sen laitoin kollegalle eteenpäin. Nyt voi taas jatkaa rauhassa oleilua, eikä tarvitse miettiä, mitä tulee vastaan ensi viikolla.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Lomaohjelmassa ei yhtään lomakoomaa

Melkoinen viikko takana, olen matkustellut satoja kilometrejä erinäisten kulkuvälineiden kyydissä ja erilaisissa kokoonpanoissa. Kotiin kun eilen pääsin, ainoa ajatus päässäni oli toive hiljaisuudesta, sosiaalisuuskiintiö täyttyi hetkeksi.

Hakaniemen siltaan on piirretty pulu.
Maanantaina leikimme turistia Helsingissä, kun hain ystävättäreni juna-asemalta. Kävelimme kohti Hakaniemeä, ensimmäinen pysähdys oli Pikku Damin kannella. Enpä ollut sielläkään aikaisemmin käynyt. Miellyttävä miljöö ja viileitä juomia, voin suositella, löytyy sekä varjoisia että aurinkoisia istuinpaikkoja.

Virkistystauon jälkeen lompsimme Hakaniemen halliin. Sieltä mukaan tarttui Hakkaraiselta maggaraa ja Rosendahlilta kylmäsavulohta. Ympyrätalon Alkosta nappasimme mukaan vielä soveliaita juomia, ennen kuin siirryimme residenssiini illalliselle. Onneksi ymmärsimme nukkumaan mennä jo puolen yön maissa, koska meidät haettiin seuraavalle etapille jo puoli yhdeksän maissa.

Tiistaina lauttamatkustimme Tallinnaan. Suunnitelmana oli hakea syntymäpäiväjuhlajuomat Superalkosta. Näin tapahtui, sain kaiken tarpeellisen sekä vähän päällekin. Myös seuralaiseni saivat irtokarkkikauppakohtauksen, mutta ei meillä ollut lähellekään sellaisia määriä kuin eräillä retkeilijöillä. Totesimme olevamme amatöörejä.

Sillä välin oli ulkona alkanut raju ukkospuuska. Ihmiset parveilivat ovensuussa, hetken ihmeteltyämme tajusimme, että kaupan edusta lainehti, siinä oli varmaan parikymmentä senttiä vettä. Onneksi meitä ei tuollainen pikkuseikka pysäyttänyt, sandaalit pois, lahkeet pohkeisiin ja kohti uusia seikkailuja. Vähän pelotti, että jos siellä olisi lasinsiruja tai korkkeja pystyssä, niin kävisi huonosti, mutta onneksi ei näin ollut. Vielä kävin noutamassa tukevammalla lastauskärrillä kolmannen matkalaisemme ovelta, hän kun ei voinut heittää kenkiään. Niin pääsi hänkin kuivin jaloin autolle.

Argentiinan naisten vessassa voi ottaa kummin mukaan, jos pelottaa.
Pienen sightseeing-kierroksen jälkeen osuimme oikealle kadulle. Auto saatiin parkkiin Virukeskukseen. Hotellin vastaanotossa oli tungos ja äkäisiä ihmisiä, onneksi meillä ei ollut kiire. Ja hyvä olikin, nimittäin hotelli oli ylibookattu ja me pääsimme Estoriaan Virun hinnalla. Olihan se huomattavasti miellyttävämpi, harmitti vain, kun emme kaikki sinne päässeet.

Majoittumisen jälkeen päätimme lähteä varhaiselle päivälliselle. Meille oli suositeltu ravintola Argentiinaa, otimme vinkistä vaarin, eikä se ollut turha keikka laisinkaan. Ihanan väljä ravintola (olimme niin aikaisin liikkeellä), hyvä palvelu ja erinomaista ruokaa!

Ruuan päälle hortoilimme Vanhaan kaupunkiin Club Privén terassille, musiikki oli kamalaa, terassi oli kaunis ja juomat maukkaita. Paljon kauniita ja nuoria ihmisiä, tuli tunne, että mikä meistä ei kuulu joukkoon. Siitä suuntasimme vielä Radissonin kattoterassille tapaamaan yhtä kaupungissa sattumoisin työmatkalla ollutta ystävää. Siellä se vasta palvelu pelasikin! Muunmuassa Maitaita sai kannuissa. Voin suositella, siitä saattaisi tulla humalaan, nyt nautimme lähinnä toistemme seurasta sekä auringonlaskusta! Uskomaton näky! (Ihan kuin olisi ollut ulkomailla - mut hei, minähän olin!)

Keskiviikkona minun piti jäädä kotiin matkan päälle, mutta sainkin kyydin pohjoisempaan Suomeen pikkuveljeltä. Niinpä hyppäsin pikapakkaamisella kyytiin. Ystävätär lähti mukaan ja meillä oli kovin rattoisa ilta-ajelu läpi kesäisen Suomen hyvinilmastoidussa kulkuneuvossa. Onneksi ymmärsin syöttää meidät ennen lähtöä, olisi muuten saattanut jossain vaiheessa tunnelma kiristyä. Tunnen itseni, tiedän, että en ole nälkäisenä mukava.

Nukuin ensimmäisen yön ystävien kellarihuoneessa. Nukuin niin hyvin, että alan epäillä, että minun pitäisi asua aina kellarissa, siellä on riittävän pimeätä ja viileätä. En edes herännyt yöllä rumisseeseen ukkoseen, jonka ansioista puoli kylää oli sähköttömänä vielä iltasella. Sellaista se on, kun sitten kerrankin saan unenpäästä kiinni.

Vietin päivän vanhempieni kanssa. Ahdisti, se siitä. Isäni ei todennäköisesti enää kauan elä. Onneksi toinen veliseni haki minut heille pariksi päiväksi. Oli mukavaa viettää aikaa hänen kanssaan, minusta tuntuu, että olemme viime vuosina lähentyneet paljon. Olemme nimittäin ryhtyneet keskustelemaan. Jännittävä tunne, kun tajuaa, että vaikka olemme samaa sukua ja huonetta, olemme kovin erilaiset ihmiset. Ja sitten toisaalta joistain asioista olemme erittäin paljon samaa mieltä. Mukava ihminen, onneksi hän on veljeni. Turistia tuli leikittyä Kuopiossakin, torilla söimme lihapiirakkaa, terasseilla notkuimme ja kotona grillattiin hyvien eväiden ja juomien kera.

Eilinen kotimatka täpötäydessä junassa oli tuskaisa. Lapset parkuivat, humalaiset jaanasivat, koirat haukkuivat. Kärsimättömyyttä oli liikkeellä. Olin niin onnellinen kun pääsin kotiin, että vaikka minua oli houkuteltu Kallioon, ainoa ajatus päässäni oli viskoa vaatteet pois ja maata lahnana kostean lakanan alla. Ei siis tullut myöskään kotiinpaluukänniä, katselin telkkarista elokuvia ihan pelkän vissyn voimin. Ihmeellistä, olenkohan minä muuttumassa ihmisenä, vai riittääkö sivistynyt tissuttelu nykyään?

Noh, vielä on ensi viikko aikaa korjata tuokin tilanne. Ans´ kattoo ny, mitä tässä vielä keksii. Onneksi loma jatkuu. Se majoitus syksyn retkelle kyllä pitäisi löytää. Ja ehkä ostaa uusi petauspatja. Ja saada taas työpuhelin henkiin, h*levetin Lumia on taas nukahtanut johonkin Ruususen uneen, kun en ole ollut sitä lataamassa.