keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Horiseva työntekijä tekee työtä eikä kirjoittele höpöjä

Koska Nukkumatin unilähetys katkesi jo neljän jälkeen tänä aamuna, olen vaarallinen kollega. Ärsyyntymiskynnys on ylen alhainen, kannattaa pitää käsiaseet poissa ulottuviltani. Sen lisäksi työtä on ihan pienen kylän tarpeiksi, koska esihenkilöni esihenkilö on kylässä ja lisää tietoa sekä tuskaa. Missä niitä kivoja ja mukavia töitä olikaan tarjolla?

Ja vitu, että minuun sattuu, stana! Tänään on pakko päästä apteekkiin uusien rohtovalmisteiden ääreen tai muuten... (Valvon ensi yönkin, niinkö? Joko kohta saa alkaa juoda viinaa unilääkkeeksi?)

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kehu siideri kesässä

Viime kesänä hehkutin ruokakaupasta löytämiäni kuivia siidereitä. Hyviähän ne ovat edelleen, mutta koska olen huikentelevainen ja yli laitojen loikkiva naishenkilö, aina kun bongaan siideririntamalla jotain uutta ja jännittävää, annan pirulle pikkusormen.

Juhannuksen pikkusormi meni Alkosta saatavalle Country Manor siiderille. Varsin vinkeä tapaus se onkin, ensinnäkin hiilihapoton, puolikuiva ja päärynäsiideri. Jo tuon luulisi etovan, mutta hui hai, hyvää kuin mikä! Maistuu aluksi aika viinimäiseltä, mutta jo toisella siemauksella löytyy siiderimäinen ominaismaku. Eikä ole makea! Herkullista, maukasta, vaarallisen pettävää! Sitä muuten saa Englannissakin, ainakin Tescosta, alle viisi puntaa (aika lailla edukkaampi hinta siis kuin Alkossa). Siinäpä sopiva jääkaappidrinksu lomalle.

Lääkärissäkin kävin. Omalääkärini kirjoitti lähetteen eteen päin. Puukkoa kai tässä jossain vaiheessa taas saan, mutta sen jo olin arvannutkin muutama kuukausi sitten. Mutta en kyllä kesällä ota, vasta syksyllä saa joku paikallinen Mengele tehdä testejä tieteen nimissä.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Jurot säikahtäneen jänikset

Kyllä minua taas säälitti tänä aamuna, kun bussissa katselin ensimmäisiä kesätöitään aloittelevia nuoria ihmisiä. Tiedättekö, kun heidän naamallaan on sellainen säikähtäneen valoihin jääneen jänöjussin ilme. On aikainen aamu, takana bailattu viikonloppu, he ilmiselvästi pohtivat, kuinka ovat tilanteeseen joutuneet, heidänhän oli vain tarkoitus vähän leikkiä töitä, että saisivat omaa rahaa.

On tietenkin hieno asia, että nuoriso oppii tekemään töitä, mutta kun itsekin muistan sen epätoivon ja pohjattoman väsymyksen, jossa heräsin muutaman tunnin unien jälkeen tekemään työtä, jota en kunnolla osannut ihmisten kanssa, jotka eivät suinkaan kaikki edes tahtoneet opettaa niksejään minulle, niin jurnotin kyllä minäkin. Onneksi sen enempää kuin nykyiset säikähtäneet jänöset en minäkään ymmärtänyt, että sama meininki jatkuu aina eläkeikään saakka. Siksi yritän itse olla kiltti kesätyöntekijöillemme, eiväthän he raasut ymmärrä, mihin vielä joutuvat. Parempi olisi, jos eivät aivan heti tajuaisikaan, vaan jaksaisivat käydä koulunsa ja nauttia vapaammasta opiskelijaelämästä.

Siihen saakka, suojelkaa vähän pikku pupusia. Koittakaa katsoa, etteivät ne niin häikäisty valoista, etteivät ymmärrä jyrän alta pois lähteä. Älkääkä te ainakaan heitä jyrätkö, koittakaa antaa välillä tuoretta ruohoa pureskeltavaksi, että tulevat vielä toistekin (ja maksavat meidän vanhuussijoituksemme laitoksissa, pahimmassa tapauksessa vielä syöttäen, käännellen, nostellen ja vaihtaen vaippamme).

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Neiron tunnustuksia

Jo jonkun aikaa sitten minua valistettiin, että eronneen entisen rouvan, nykyisen neidin titteli on neiro. Neiron kuuluu perinteiden mukaan tunnustella mahdollisuuksiaan puolisorintamalla, lukea enteitä ja nähdä unia kesäpäiväntasauksen aikaan (missä se alkuperäinen juhannus, oikeastaan Ukon juhla, on sijainnut, ennen kuin kristityt omivat sen meiltä pakanoilta). Minä taas olin sen verran kuumehoureinen tiistaiyönä, että näkemäni unet sisälsivät vähäntäänkin k-18 tavaraa kammottavuudessaan. En tahdo sellaista puolisoa, kun kerran olen moisesta hirviöstä eroon päässyt. Pysyn mieluummin neirona.

Eilen tarjosin ystävälleni keskikesän ystävyysaterian; gruusialaisia uusia pottuja, fetatäytteisiä raidalliseen sikaan kietoutuneita herkkusieniä, kaalikasvishöystöä sekä inkivääri-limemarinoituja jättikatkarapuja. Hyvää oli. Yöllä vielä väänsimme tonnikalapizzan, josta tuli todennäköisesti elämän epäonnistunein tuotos. Mutta kyllä sitä söi ennen kuin selkäänsä otti, etenkin viinin kera.

Aamupäivän olen käyttänyt kylmäsavulohipiirakkapellillisen tekoon. Luottopohjaohjeeni toimii myös suurennetuilla mitoilla! Luvassa on vierailu kauemmaiseen naapurilähiöön yhden roolipeliystävän luokse. Siellä sitten taas grillaillaan, nautitaan keveitä kesäisiä juomia ja nautitaan toistemme seurasta. Minulla on aivan liian kivaa, kohta taas tippuu kuuma kivi niskaan tai lankean johonkin hirviöön tai rekka ajaa päälleni... Mutta hei, oli minulla aika kamalaa tässä välillä, sekin vaan onneksi alkaa unohtua.

Naamakirjassa ystäväni toivotti Ukon juhlaa ja valisti samalla, että pitää kuulema muistaa ryypätä, räyhätä ja naiskennella, että vilja kasvaa. Jos ei omista peltoa, voi jättää väliin.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Puolikuntoisen kaupunkijuhannus

Torstain kaltaisia työpäiviä en kovin monta elämääni tarvitse. Jos ei olisi ollut pikkupakko mennä töihin, koska muutamat oleelliset henkilöt jäävät kesälomailemaan, en olisi korvaani lotkauttanut työseireenien kutsuhuudoille. Lohdutuspalkinnoksi olin tilannut yhteen kokoukseen mansikoita ja jäätelöä, senkin olin kerennyt jo sairastaessani unohtaaa. Olin unohtanut myös kovin monia muita asioita, mutta ne eivät ole kiinnostavia muuten kuin että aiheuttivat sydämentykytystä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Niinpä kotiin raahautui reporankanen. Ajattelin, etten käy edes kaupassa ennen kuin tänäaamuna. Mutta sitten tuli kaksi odotettua viestiä asiamiespostista naapurilähiöstä, siellä odottelivat sekä kengät että kirjat noutajaansa. Voi sitä yksinkertaisen ihmisen riemua! Keräsin itseni kasaan, niistin nenäni miljoonannen kerran ja ryntäsin puuskaiseen tuuleen. Tai niin noh, köröttelin bussilla, koska en hengästymättä kestä edes portaita kävellä.

Kävelemisestä tuli mieleen Josef Seibel. On se sitten kumma, miten olen totaalisen rakastunut! Mikään kenkämalli ikinä ei ole tuntunut niin täydelliseltä jalassani kuin talvikenkäni. Ensitestaamisen jälkeen luulen, että uusin loma/vapaa-aikakenkäni tulee muodostumaan aivan yhtä rakkaaksi. Tiedättehän te tunteen, kun kenkä istuu niin hyvin, että sen voi unohtaa olevan jalassa. Täydellinen (mutta kallis, mitäs olen niin suurijalkainen tyyppi)!

Loppujuhannuksena luvassa eriasteisia vierailuja ja evästämisiä. Kun nyt vain ymmärrän ottaa rauhallisesti, en todellakaan kaipaa mitään jatkotauteja flunssaani. Vähän huonolta kyllä tuntuu, päätä jumittaa, tarkoittaa sitä, että siellä voi olla joku räkäkeräytymä. Onneksi minulla on joka tapauksessa tiistaille aika omalääkärilleni, voin tarvittaessa vonkua häneltä myös onteloiden tyhjennyksen, jos tämä siihen on menossa.

Kirjapaketissakin muuten tuli jotain lomakivaa. Kiva kompakti kirjanen ja erinomainen kartta! Hipheihuraa! Samalla tilasin Pääkaupunkiseudun retkeilyoppaan sekä Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarina-romaanin. Minä tuohon Audreyhen niin ihastuin Aikamatkustajan vaimoa lukiessani.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Kyllä se taas tästä

Olen elossa, vaikka meinasinkin tukehtua jo kävellessäni juna-asemalta toimistolle. Se ei mikään hirveän pitkä matka ole, mutta hiki valuu kuin olisin maratonin vähintään juossut.

Sen lisäksi koneeni on jumissa. Meili täynnä, postilaatikko pursuilee ja kokous alkaa tunnin päästä. Kiirettä riittää, katellaan tätä kirjoittelua sitten, jos en tänään vielä työni ääreen kuole. Nyt kyllä pahasti tuntuu siltä.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Tätä se remuaminen tiesi

Eilinen olotila on niin kamala, että klassisesti ensin pelkäsin kuolemaa ja sitten toivoin sitä. Onneksi sain kuitenkin unta, tuli varmaan nukuttua pois vanhojakin univelkoja. Hereillä olin todennäköisesti viitisen tuntia, senkin torkuksissa.

Nyt on kurkku kipeä. Sitä kun saunan päälle piti lähteä rumuamaan, niin tämän siitä saa. Kärsin siis ja odottelen kirkkaampaa kruunua (vaikkei sitä kyllä muiden tekojeni perusteella ole minulle luvassa). Kumma juttu, että vaikken taas mitään ole itse tehnyt, niin silti harrastan moraalista itseruoskintaa.

Edit 15:15 No voi juma! Nyt valuvat sekä nenä että silmät. Ruumiinlämpökin on noussut epämukavuusalueelle 37,3. Korvat rutisevat, paukkuvat ja kirpistelevät. Sillä lailla, saatana. Sehän on flunssa!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Ei näin!

Kuka nyt sitten taas kuvitteli, että viettäisin viikonlopun selvinpäin? No, ehkä minä vähän, mutta sitten ystävä tuli kylään, ja klassisella kaavalla mentiin. Lopputulemana oli ameriikan autolla ajelua ympäri kyliä, vähän ahdistava kokemus.

Sunnuntai menee nyt sitten käsille. Mahtaako tuo mikään uutinen olla? En tiedä, pitäisikö nauraa vai itkeä. Oppinenko ikinä? Rauhoittua pitää!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Olympiastadionin suuri ulkoilmakaraoketapahtuma

Kiitos taholle, joka puoliväkisten ja väsyttämällä vonkasi minut mukaansa käyttämään ylimääräisen lipun Bon Jovin konsertissa Olympiastadionilla. Seura oli leppoisaa ja bändi jees. Ehkä vähän enemmänkin kuin jees, ammattitaitoisestihan he soittivat suuressa 80-luvun hittiparaati-ulkoilmakaraokessa!

Nähtävää ja kuultavaa riitti, ihania ovat nykyään käytettävät suuret screenit, puolisokea takakenttäläinen saa silmäniloa aivan uudella tavalla. Samborakin oli jo saatu pois katkaisuhoidosta, herra kieltämättä on vähän kuluneen näköinen, mutta hyvin hän kepittää. Rumpali Tico Torres on taas mies minun makuuni, ikäkin on kohdallaan. Sen sijaan en voinut kuin naureskella kosketinsoittaja David Bryanin 80-luvulta päähän jääneitä kikkaroita, minullakin on ollut joskus sellainen permanentti.

Entäs sitten Jon-poika? Voi voi, herra jossain haastattelussa oli valittanut lihomistaan ja vanhenemistaan. En minä kyllä harmittelisi. Siinä vaiheessa kun sade oli kastellut hänet litimäräksi, hiukset pystyssä ja silmät loistaen kohta viisikymppinen jätkä vetää ympäri lavaa kitaran tai mikrofonin kanssa, niin kuulkaas, vanhalle naiselle tuli monta haureellista ajatusta mieleen. Love is the only rule biisin aikana se sitten tapahtui, jäppinen liukastui lavalla, nitkautti polvensa. Yksi ainoa väärä nuotti väliin paljasti, mitä tapahtui, keikka jatkui normaalisti, tosin ilman laajempaa lavakoreografiaa. Ei hän kyllä senkään jälkeen paikallaan pysynyt, nilkuttaen tai paikallaan heiluen menivät loppusetin hitit.

Biisiraiderit löytyvät varmasti muualta, mitäs minä niitä toistamaan. Hienoja biisejä on bändi urallaan saanut aikaan, ja suomalainen yleisö lauloi välillä kitarisat vilkkuen. Ei oltu mitään maan hiljaisia. Välilla oikein nauratti, että me 44 000 melkein teimme Jonin työn. Sadeviitta piti kuivana. Ei ollut jano eikä nälkä, vessassakaan ei tarvinnut käydä, toisin kuin eräiden... ;-D Terveisiä vaan sille koulukunnalle, jonka mielestä vessassa pitää käydä aina kun on tilaisuus. Ei tarvitse, jos ei pissitä, terveisin sosiaalinen rakko jo vuodelta kivi ja keppi.

Mukava viihdyttävä ilta, kamalin osuus oli koittaa päästä pois stadikalta. Hyvänen aika, että meinasi välillä klaustrofobia voittaa, ennen kun pääsin pois tungoksesta. Ja sitten kotiin. Ei vaan enää väsyttänyt. Sain kuitenkin viime yönä jo seitsemän tuntia unta, en ole enää aivan reporankale. Jospa vaikka saisin siivottua perusteellisemmin tänään pitkästä aikaa. Vaikka hyräillen Bonjovin biisejä ja haaveillen sateenkosteista kohtaamisista vilkkuvasilmäisen miehen kanssa... Traitraitrallallaa, en minä aivan kuollut ole, vaikka usein siltä tuntuukin.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Pitäisi opetella nukkumaan seisaaltaan

En jotenkin yhtään jaksa nyt itseäni. Viime yönä unta tuli tosi mitättömästi. Suurin syy tällä kertaa on ruuansulatuselimistöni loppupään hajoaminen. Sinne sattuu niin paljon, etten enää saa nukuttua. Ainoa asento, jossa on hyvä olla, on seisaaltaan, minun tarvitsee siis opetella hevosilta nukkumismalli. Muutenkin voisin oppia mikrounien ottamisen, kun kerta tätä niin vähän tulee.

Todella toivon, että huominen sääennuste pitää paikkansa ja vettä tulee kuin Esterin pyllystä (sic; ongelmieni lähteestä, vaikken Esteri olekaan). Sitten on hyvä syy maata koko päivä ja ottaa pikkutorkkuja. Eiväthän ne kunnon yöunia korvaa, mutta jos saisi edes vähän univelkaa vähemmäksi, niin jaksaisin.

Kauhistuttaa lähteä tänä iltana minnekään ihmisten ilmoille. En osaa suunnitella tai ajatella mitään tässä tilassa, lompotan eteen päin kuin zombie. Voi hyvänen aika, miten tässä taas näin kävi? Miten minä jaksan? Etenkin pelottaa, kun minusta tulee henkisesti epävakaa, otan kaiken itseeni, ryhdyn vainoharhaiseksi, teen virheitä, luulen kaikkien olevan minua vastaan. Olen tuuliviiri, pahoin pelkään. Koska kerkeän lääkäriin?

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Iloisia asioita

Tein jälleen pienen asian lomaretkemme eteen. Tilasin sight seeing paikat kahdelle. On sen verran mielenkiintoinen viritys, että pakko on testata. Olisin myös tilannut Josef Seibelin lomakävelykengät, mutta s-pankin tunnustelu ei juuri nyt toimi. Ehkäpä se toimii iltapäivällä. Aion joka tapauksessa tehdä kaikkeni, että saan lomaretkestäni mahdollisimman paljon irti.

Muita asioita tänään; töissä olen menettänyt hermoni pari kertaa, toinen oli parille söpölle siviilipukuiselle poliisille. Minun nenälleni ei hypitä, vaan se kortti näytetään kunnolla ennen kuin sisälle tullaan. Se siitä. Amerikkalaiset, jotka pyrkivät vierailulle Venäjälle, ovat vähän pässejä. Siinäpä toinen jännitysnäytelmän aihe tänään. Vähänkö on välillä tylsää, kun ei voi kertoa yhtään mistään yhtään mitään. Pöh.

Henkilökohtainen dementiani saa aina vain jännittävämpiä piirteitä. Tänä aamuna unohdin pestä hampaat. Sen nyt luulisi olevan automaattiele, jos minkä. Mutta eipä perkana ollut, pesin kuitenkin tukan, pukeuduin ja otin lääkityksen, ei voi blondi muistaa monta asiaa. Onneksi minulla on varaharja töissä, varavaatteita en vielä tänne ole jemmannut. Ehkä kannattaisi.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Alkava loma-ahdistus

Hyvät hyssykät, kun taas ryhdyin äitini puhelun jälkeen miettimään koittavaa loma-aikaa. Loman kuuluisi olla kiva, mukava ja rentouttava tapahtuma, mutta minulla se ei taida sitä olla enää ulkomaan retkeni jälkeen. Sen jälkeen nimittäin olisi käytävä tapaamassa vanhempiani. Aaaaaaarrrrrgggghhhhhhhh! Vuosi vuodelta kestän vanhempiani vähemmän. Vuosi vuodelta he muuttuvat enemmän ja enemmän lapsiksi ja loukkaantuvat verisemmin, kun en jaksa/ tahdo/ pysty/ kykene heitä tapaamaan. Minulla koittaa henkinen ahdistus ja hyperventilaatio, kun vain ajattelenkin asiaa.

Tänä vuonna onneksi ymmärsin, että veljellänihän on pieni asunto kaupungin keskustassa, miksi en käyttäisi sitä ja tapaisi vanhempiani vain päiväseltään. Saisin edes yöt nukkua rauhassa, saisin unta ja kenties jopa jaksaisin heitä paremmin. Ja ehkä jonain iltana voisin käydä tutustumassa kaupungin iltaelämäänkin. Sehän kuulostaa jo lähes lomalta. Sitä paitsi samalla voisin yrittää tavata muitakin ihmisiä, pitää vaan tutkia saako Pohjoisemman Suomen kaupungin joukkoliikenteeseen mitään turistilippuja vai käykö suunnitelmani kalliiksi.

Mutta siihen nyt vielä on aikaa. Minultahan voi vaikka jalka katketa, eikä silloin voi lähteä minnekään. Toivottavasti jalka kuitenkin katkeaa vasta ulkomaan retken jälkeen. Sinne pääsyä odotan kuin kuuta nousevaa (miksi muuten kukaan odottaisi kuun nousua?). Loma on liian lyhyt, tekemistä liian paljon. Minä vaan tahtoisin lillua, olen niin hyvä siinä.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kuuma kostea ja hikinen - toimisto

Ilmastointi ei pysy vaihtuvan säätilan mukana. Toimisto on kuuma, kostea ja hikinen. Jalkoja pakottaa, päätä pakottaa ja pomo yrmeltää. Ihan on maanantai-olo, joo. En jaksa edes itkeä varhaista kuolemaani, sekin tuntuu enemmän helpotukselta tänään. Johan täältä tällä vauhdilla pian joutaa lepäämään krematorion lauteille.

Mitäs en malttanut laskea eilen illalla neuletta käsistäni. Unta tuli aika vähän. Viisi on liian pieni numero, etenkin kun koko viikonloppu oli täynnä niitä vitosia (unitunteja). Nukkumatti on yksi perkele.

Seuraan säätilan liikkeitä kohti loppuviikkoa. Minun pitäisi ulkoilmakonsertoida perjantaina, kuunnella jotain Ponjovia. En kyllä ihan ensimmäisissä unelmissani koskaan ole kohdalleni sellaista suunnitellut, mutta kun lippu tungetaan puoliväkisten kätösiin ja luvataan vielä harvinaista seuraa Pohjoisemmasta Suomesta, niin pakkohan se on. (Mitä minä sanoin teille, oon ihan hunningolla ja rappioitunut. Mutta se on oikeastaan ystävieni vika.)

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Liha on heikko

Minä ihan oikeasti ajattelin, että sivistyneesti muutaman tunnin kyläilen ystäväni luona ja sitten tulen ajoissa kotiin nukkumaan ja lepäämään. Mutta kun hän kuplajuoman, makeiden mansikoiden ja kermatuulihattujen jälkeen sekoitti ensimmäisen kannullisen sangriaa, tajusin ajatukseni huteruuden ja lihani heikkouden. Sinne se taas meni, selvä perjantai.

Vaan olipa hauskaa! Pääsin tutustumaan yhteen merkittömään mopotalliin ja sen baariin. Baarimikkona toimi ansiokkaasti mukava mies, ystäväni puolisko. Siellä me sitten tupakoimme sisätiloissa molemmin käsin, nauraa kätkätimme, kerroimme juttuja ja latkimme siideriä trattisotalla. Riemastuttava ilta! Ja mopot olivat nättejä, vaikka niin ei varmaan oikeasti ehkä saa sanoa.

Kotona olin vasta kahden jälkeen. Taksilla tietenkin. Molemmat illan aikana tavatut taksikuskit olivat hivenen arveluttavia, ensimmäinen oli juuri tullut kesätöihin pohjoisesta Suomesta ja toinen oli kuudenkymmenen ja kuoleman välistä oleva käpy, jota jouduin ohjastamaan koko matkan kotiin. Tumpio.

Mutta kuulkaas, minulla alkaa olla niin mieletön toleranssi tähän rillutteluun, että tänä aamuna heräsin ennen kahdeksaa, seuranani vain päänsärky (sisätupakoinnin aiheuttama, kuten myös haiseva tukka ja vaatteet, yök). Minulle ei enää tunnu tulevan krapulaa laisinkaan. Ja aina vaan on hauskaa, mulla on melkein kaiken aikaa kivaa nykyään, otan takaisin menetettyä aikaa, nautin elämästäni.

Tänään aion leikkiä lahnaa. Päivän haastavin tehtäväkin on jo takana, valitsin melkein kymmenen minuuttia jäätelöä pää kylmäaltaassa. Harkitsin muuttavani sinne asumaan, minä en ole mikään trooppinen kukkanen, vaan pohjoinen horsma, rentun ruusu, ainakin entinen sellainen.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Maailmassa on paljon hienoja paikkoja

...Helsingissäkin. Eilen tuli taas kollegan suosituksesta bongattua yksi, Mattolaituri, ennen kuin menimme yhteen yritystilaisuuteen Kaivohuoneelle. Se muuten on todellakin sadan kuudenkymmenen ja kuoleman välissä riutuva ravitsemusliike, ravistuu käsiin. Surku, koska paikka on perinteinen ja aika kauniskin. Mattolaiturilta oli kiva seurata ja bongailla saaristoliikennettä. On kuulkaas ihmisillä rahaa aluksiin laitettavaksi!

Yritystilaisuudessa tarjottiin hyvää ruokaa ja virvoittavia juomia. Onneksi ymmärsin omaa parastani, olin kotona jo yhdeksän jälkeen. Silti valvoin taas liian pitkään. Olen entistä väsyneempi, mutta ihan niin kuin alkaisin tottua tähän. (Tai sitten menen kohta tiskin alle nukkumaan pienelle kerälle.)

torstai 9. kesäkuuta 2011

Alitajunta, prkl!

Nyt minä taas ymmärrän itseäni. Koko ihmissuhdehaikailu on noussut alitajuntani syövereistä, kun olen lukenut Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa. On muuten ihanan romantillinen kirja - ja mielenkiintoinen ajatus taustalla. Siinä vaan ollaan koko ikä niin kovin rakastuneita, ei kylläkään aina onnellisia, mutta kukaan ei ole, ei edes kirjoissa.

Tietysti jos ajattelee itseään, niin olen nykyään aika usein onnellinen, vähintäänkin tyytyväinen, jotta siinä mielessä ihmissuhteen puuttuminen ei ole kuin pieni puute. Tai tavallaan tietysti iso, etenkin tarpeellinen minun henkisen kasvuni kannalta (Huom, älkää yleistäkö, muista en puhu mitään, mitä he tarvitsevat!), mutta kyllä tässä ilmankin edetään. Hankin vaikka pari kissaa, niin on huolta, siivoamista ja hoitamista koko rahan edestä.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Aavesärkyä

Junassa salakuuntelin miestä, joka jutteli jonkun tärkeän kanssa puhelimessa. He suunnittelivat ihan pieniä ja tavallisia arkiasioita, mutta sivusivat myös lomaa. Sitten se taas iski, tiimin tai yksikön kaipuu, halu suunnitella pieniä asioita jonkun kanssa, olla jonkun kanssa, eikä aina vain yksin ja touhottaa vain omiaan.

Enkä nyt mitään suuria haaveile, vaikka sitä, että millaista ruokaa tehdään, siivotaanko vai jätetäänkö siivoamatta, kerrotaan pieniä juttuja, hymyillään samoille asioille, luetaan sama kirja perätysten, ärsyynnytään lojuvista vaatteista, kiukutellaan roskapussista, valitetaan tyhjästä maitopurkista. Kyllä te tiedätte, sellaista yksikkötoimintaa. Minulla on aavesärkyä, kipu siellä, missä kuvittelin tulevaisuuteni olevan. En onnistunut vanhempieni kanssa eikä entisen puolison kanssa, luuseri. Minussa täytyy olla joku pahemmanlaatuinen vika, jota en ole paikallistanut.

Mutta glaukooma minulla ei ainakaan vielä ole, eilen vihdoin sain raportin maaliskuisesta vierailustani silmälääkärillä. Sain myös laskun. Joku minun vasemman silmän näkökenttääni kuitenkin syö, kun se pienenee. Pääsen tutkittavaksi uudelleen syksyllä. Sillä lailla.

Yksi ravintolaketju lähetti minulle kanta-asiakaskorttinsa. Nytkö ne huomasivat, että käytän siellä yllättävän paljon rahaa ihmiseksi, joka ei juurikaan käy ravintoloissa? Ihan kiva, sillä näytti saavan jotain juomahalvennuksiakin, onpahan lisänä sekin säästö rokassa. Vaarallisia kyllä tuollaiset säästöt...

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Savua korvista

Minulla on yksi tyyppi täällä töissä, jonka saisi ampua. Hän sohlaa ja sählää ja puuttuu töihin, jotka minä tekisin kunnolla ja oikein, ellei hän niihin puuttuisi. Etenkään kun ne eivät hänen toimenkuvaansa kuulu. Nyt on taas tosi kiva perata toisen hommia ja samalla maksaa asioista moneen kertaan, kun tulee muutoskuluja.

Jumalauta, kohta näytän ne lohikäärmeen merkkini ja syöksen tulta myös kitusistani. Toistaiseksi savu on noussut vain korvista. Päälläni on musta salamoiva pilvi, tuhkaa ja tulikiveä on ilmassa.

(Noh, tämäkin menee ohi, jo pieni raivoaminen semijulkisesti auttaa. Eipä tosin ihmisraasu tiedäkään, miten lähellä on hengenlähtö hänellä.)

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Baarielämää kaikilla mausteilla

Vietin erinomaisen hauskan terassilauantain entisen nuoreni kanssa. Tutustutin hänet aikoinaan yhteen ystävättäreeni sillä seuraumuksella, että he ovat onnellisesti naimisissa ja kahden kääpiön vanhemmat. Kun olen kuitenkin ystävättäreni kanssa säännöllisesti käynyt ulkoilemassa, päätimme viimeksi, että on vain oikeus ja kohtuus, että ulkoilutan myös hänen puolisoaan, entistä nuorisoakin.

Oli meillä muka jotain ihan oikeatakin tehtävää, sen verran esittelin nimittäin ruuanlaittoa rakastavalle herralle Hakaniemen hallia (Lentävä Lehmä!) ja aasialaiskaupan saloja, koska hän on ollut yksityisoppilaana Kummituksen kokkikoulussa ja tulee tarvitsemaan jatkokursseilla kyseisiä paikkoja. Tällä kertaa emme muuta napanneet mukaamme kuin pistaasipähkinöitä pussillisen, koska suuntasimme terassikierrokselle.

Ja niitä baareja sitten riitti, ensin Milenka, sitten Siltanen ja hyvänä jatkona Lennonjohto. Ruokailun ajaksi poistuimme Kalliosta, aasialaisruokateemaan sopi Korea Housen grillibulgogi. Jälkiruuaksi terästetyt terassikahvit Kolmessa Kruunussa, välijuomat Harryn baarissa ja vähän musiikkia Juttutuvassa. Sieltä kun läksimme kapuamaan mäkeä kohti Kalliota, niin baarit vaihtuivat tiiviimpään, kaikille ei tainnut edes nimeä löytyä (Porthan, Cella, Molotow, Heinähattu ja Iltakoulu, puuh...). Roskapankkiin emme mahtuneet enää edes sisälle, ihmeellistä kyllä, oli ilmeisesti muutama muukin kaveri innostunut ravintolaelämästä sinä iltana. Arvaahan tuon, ettei siinä selvänä säilynyt, sen verran kuitenkin tokenin, että ajelin viimeisellä normibussilla kotiin. Vaatekasasta päätellen ohjelmanumeroita ei juuri muita ollut kuin nopea strippaus, naamanpesu ja uni.

Eilistä vietin sohvalla, torkuin ja naureskelin itsekseni. Oli kiva päivä! Riittävän ex tempore, hauska, maukas ja inspiroiva. Minulla oli aikoinaan hienoja pentuja, joista on tullut aika upeita aikuisia. Enkä taida itsekään paskimmasta päästä olla, kun kerta jaksavat kanssani riehua. Mie en kyllä enää kauan tuolla tavalla jaksa, se on sekä kukkarolle että maksalle hubaa kyytiä.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Vanha nainen Korkeasaaressa

Retkipäivän sää oli täydellinen! Aurinkoa ja tuulta, ei liian kuuma, mutta ei kylmäkään. Oli hauskaa ajella puolityhjässä bussissa Korkeasaareen, siitä jo arvasi, ettei sakkia olisi paljon liikkeellä. Sisäänpääsymaksu kirpaisi vähäsen, mutta toisaalta kymmenen euroa useamman tunnin vierailusta, mitä se on? Hinta-laatu-suhde kohdallaan, sanoisin.

Melkein kaikki elukat olivat hereillä, tai jos nyt eivät aivan hereillä, niin ainakin torkkuivat näkösällä. Me näimme kaikki isot kissat; tiikerit, leopardit, ilveksen, leijonat (siellä oli pentu! ja isukki makasi aivan aidan vieressä aurinkopläntissä). Itse rakastuin pikkupandaan ja manuliin, odottakaas, kun saan kuvat ulos kamerastani, niin näette manulin kaipaavan katseen, se tahtoi mukaani (tai sitten raapia silmät päästäni...).

Tunturipöllöille oli juuri katettu kolmen hiiren lounas, nekin nakottivat lounaspöytänsä ääressä näkösällä. Iibislinnut hurmasivat värityksellään ja yksi riikinkukko ajeli melkein päin meitä, kun lopettelimme lounastamme karhulinnan kupeessa. Olimme paikallisille palveluntarjoajille vähän huono saalis, emme ostaneet kuin kahvit mukaamme sekä minä kesän pakollisen pehmiksen. Puuh, se oli iso ja makea, ei enää toista, kiitos. Olin tehnyt meille evääksi kanakolmioleivät mukaan, ne olivat sopivan täyttävät.


Aika kului nopeaan, päivä oli erinomainen Korkeasaarta ajatellen, pitkä viikonloppu ja seuraavana päivänä valmistujaiset, ei sinne enää juurikaan sakkia riittänyt. Mutta kyllä muuten tiesi kävelleensä, kun kotiin pääsi. Teki hyvää siis. Teki myös sielulle hyvää. Korkeasaareen pitää päästä uudelleen, se on hyvä paikka, eikä yhtään sellainen eläintenkidutuslaitos kuin jotkut ulkomaailman eläintarhat, joissa olen onnistunut itkemään silmiä päästäni nähdessäni eläinraasujen olotilan.

(Valokuvia luvassa joskus ensi viikolla. Edit. 6.6. Noh, jos ei ymmärrä ottaa oikeata kameraa mukaan, vaan turvautuu kännykkäkameraan, ei välttämättä saa ikuistettua tarkkoja kuvia. Sen voisin muistaa tänä kesänä muutenkin, kamera mukaan, pahvi!)

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Vapaaherratar

Minulle kyllä sopisi ihan hirmuhyvin vapaaherrattaren elämä. Ei nyt sillä, että tässä mitään unta sen enempää saisi, mutta kiva olisi touhuilla omiaan, tavata ihmisiä ja ihan vain nauttia elämästään. (Todennäköisesti kyllästyisin viikossa, vinkuisin takaisin töihin, mutta antaakaa nyt minun haaveilla hetki pöhköjä. Sitä paitsi rahatkin loppuisivat aika äkkiä.)

Eilen kasasin etu- ja takakappaleen puuvillapaidastani. Siitä tulee hieno, harva ja löysä. Täydellinen! Nyt olisi ratkaistava, millaisia hihoja siihen ryhdyn tekemään. Minulla on kyllä idea, katsotaan nyt mitä siitä ideasta tulee isona. Samoin täytyy vielä kaventaa kaula-aukkoa, ettei paita kokonaan tipahda päältä. Eihän sitä yksin ole tarkoitus pitääkään, mutta suotavaa olisi, että pysyisi edes hartioilla. (Juu juu, hyvä siitä tulee, on tullut aiemminkin samalla reseptillä, mutta sanotaanko, että vieraalle en sellaista suostuisi tekemään. :-D)

Torstaina istuskelin töiden jälkeen terassilla ystäväni kanssa, jo toisen kerran tänä kesänä. Aurinko paistoi, juoma maistui hyvältä. Olimme vain molemmat pantanneet hiustenpesua niin taajaan, että päätimme lähteä saunomaan. Tuli siinä muutama virvoittava juomakin nautittua saunan lisäksi, mutta ei liikaa, ei krapulaan saakka. Tänään ja huomenna on luvassa retkeilyä kaupunkimaisemissa, tästä tulee hyvä ja rentouttava loma. Juuri sitä mitä kaipasin töiden vastapainoksi.

Sitten parvekekahvin keittoon. Linnut tirskuttavat kuin viimeistä päivää, muuten pihan on hiljainen. Roska-autokin kävi jo (herättämässä minut peruutuspiipityksellään, oma vika, kun en laittanut tulppia korviin nukkumaan käydessäni). Ennen retkeilyä teen eväät ja pesen vähän pyykkiä.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Sandaalikeli

Ensimmäisen kerran tänä kesänä sain laittaa sandaalit jalkaan. Ihana keveyden tunne! Ja mikä nolostus, kun en ole rapsutellut, rasvannut ja hoitanut jalkapohjiani... Voi minua.

Viime yön unierikoisessa metsästin entistä vihkisormustani jostain kanikonttorista. En minä itse asiassa sitä kyllä kaipaa, vaan paria muuta sormusta, joilla olisi jotain rahallista arvoakin. Todennäköisesti ex on jakanut ne uusille tyttöystävilleen tai sitten hänen vähemmän rehelliset ystävänsä ovat laittaneet ne parempaan talteen ja myyneet.

Olen päättänyt, että kunhan tästä taloudellisesti tokenen, aion hankkia itselleni kivisormuksia. Oikeilla kivillä ja käsityötä. Mutta silti vituttaa aina, kun ajattelen entisiä korujani. Älä siis, tyhmä, ajattele, mieti mieluummin neljää vapaapäivää! Kevät! Vai joko nyt on kesä? Jippii!