perjantai 3. kesäkuuta 2011

Vapaaherratar

Minulle kyllä sopisi ihan hirmuhyvin vapaaherrattaren elämä. Ei nyt sillä, että tässä mitään unta sen enempää saisi, mutta kiva olisi touhuilla omiaan, tavata ihmisiä ja ihan vain nauttia elämästään. (Todennäköisesti kyllästyisin viikossa, vinkuisin takaisin töihin, mutta antaakaa nyt minun haaveilla hetki pöhköjä. Sitä paitsi rahatkin loppuisivat aika äkkiä.)

Eilen kasasin etu- ja takakappaleen puuvillapaidastani. Siitä tulee hieno, harva ja löysä. Täydellinen! Nyt olisi ratkaistava, millaisia hihoja siihen ryhdyn tekemään. Minulla on kyllä idea, katsotaan nyt mitä siitä ideasta tulee isona. Samoin täytyy vielä kaventaa kaula-aukkoa, ettei paita kokonaan tipahda päältä. Eihän sitä yksin ole tarkoitus pitääkään, mutta suotavaa olisi, että pysyisi edes hartioilla. (Juu juu, hyvä siitä tulee, on tullut aiemminkin samalla reseptillä, mutta sanotaanko, että vieraalle en sellaista suostuisi tekemään. :-D)

Torstaina istuskelin töiden jälkeen terassilla ystäväni kanssa, jo toisen kerran tänä kesänä. Aurinko paistoi, juoma maistui hyvältä. Olimme vain molemmat pantanneet hiustenpesua niin taajaan, että päätimme lähteä saunomaan. Tuli siinä muutama virvoittava juomakin nautittua saunan lisäksi, mutta ei liikaa, ei krapulaan saakka. Tänään ja huomenna on luvassa retkeilyä kaupunkimaisemissa, tästä tulee hyvä ja rentouttava loma. Juuri sitä mitä kaipasin töiden vastapainoksi.

Sitten parvekekahvin keittoon. Linnut tirskuttavat kuin viimeistä päivää, muuten pihan on hiljainen. Roska-autokin kävi jo (herättämässä minut peruutuspiipityksellään, oma vika, kun en laittanut tulppia korviin nukkumaan käydessäni). Ennen retkeilyä teen eväät ja pesen vähän pyykkiä.

Ei kommentteja: