Kotona tuoksuu (Venäjä - ei kun) kaali

Hoitelen Ottoveljen asioita, makselen laskuja, käyn tavaraa postista. Teen ruokia, joita en kerkeä tekemään töissä ollessani. Olen siivonnut, pessyt pesukoneen sisältä. Se vasta kamalassa kunnossa olikin, ei ole tainnut äiti paljon jaksaa sen kanssa puuhastella viime aikoina. Meinasi oksennus päästä, kun löysin tiivisteiden alaisen shaiban. Pikkuveli on saanut lähes kaiken omaisuuden myytyä tai lahjoitettua, osansa saivat erinäiset kirpputorit. Kaikki kelpasi jonnekin, kaatopaikalle kävimme pääkaupunkiseudulle lähtiessämme viemässä alusvaatteet, yövaatteet, kylpytakit ja tohvelit.

Olen tolkuttoman surullinen, kun huomasin, että ystäväni eivät ole ottamassa IM:tä vastaan avosylin. Se taas johtuu kertomistani asioista, itsehän olen tämän aiheuttanut. Koen vanhan kertauksen omaisia tuntemuksia. Jos hänessä jotain ongelmia osoittautuisi jatkossa olevan, on selvää, että minä sen ensimmäiseksi huomaan. Se tarkoittaa, että jos hänessä jotain vikaa tulee olemaan, koen, ettei tule olemaan kovin monta ihmistä, kenen puoleen kääntyä. Mutta sen vaihtoedon kanssa minun on vain elettävä. Kaupasta tulin itku kurkussa ja silmässä kotiin, kipitin suoraan vessaan vollottamaan. Kyllähän se sattui, kun asian laita selvisi. Silti arvostan ystäviäni ja heidän mielipiteitään. Minun on vain tässä asiassa tehtävä niin kuin itse koen parhaaksi. Kuitenkin usein toivon, että osaisin pitää asiat sisälläni ja olla rasittamatta niillä ihmisiä. Kunpa osaisin pitää suuni kiinni ja lakata puhumasta kenellekään yhtään mitään. Kunpa olisin tunteeton olento, joka ei välitä yhtään mistään yhtään mitään.

Nyt kuitenkin rakentelen elämäni ensimmäisiä kaalikääryleitä. Eilen tein elämäni viidennet karjalanpiirakat. Puurosta tuli tolkuttoman hyvä ja kuoret osaan vihdoinkin tehdä riittävän ohuiksi. Ihan ilman sitä äidiltäni konfiskeeraamaani pastakonetta. (Sitä muuten pitää jossain välissä kokeilla. Pelottaa. ) Huomenna ajattelin olla elämäni ties kuinka monennessa krapulassa, koska sehän se on minun tapani ratkaista ongelmani ja suruni. Minä juon ne pois. Huomenna en ajattele mitään muuta kuin itseäni, lupaan sen.

(Muokkasin tekstiä, koska en sjatellut asioden ilmaisua loppuun saakka. Siitä sai minusta kovin kiittämättömän kuvan. En sitä kuitenkaan tahtoisi olla. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka olen saanut ystävieni kanssa viettää. Olen kiitollinen tuesta ja rakkaudesta.)

Tukanjuurien alaiset tapahtumat

Vaikka minulla lauantaiaamuna olivat tukanjuuret lasia muistuttavassa olotilassa, tunsin itseni onnelliseksi. Olen ihmeissäni, epäuskoinen ja epäilevä Tuomas, mutta euforia vaan puskee huokosista. Elämä tuntuu uudelta, kun sen kokee rakastavan ihmisen kanssa. Tiedän tunteen tasoittuvan, mutta nyt nautin tästä molemmin rinnoin. Olen kuulemma tylsä, samalla tavalla kuin muutkin rakastuneet. Ehkä sitten olen, osaan minä palata takaisin normaaliin olotilaankin, mikäli tämä katolleen menee.

Ystävä täyttää myöhemmin syksyllä 40. Koska hän on osoittautunyt tärkeäksi ja arvokkaaksi ihmissuhteeksi, tahdoin muistaa häntä jotenkin. Ja samalla viettää hänen kanssaan laatuaikaa. Mikäs siis parempi tapa kuin tarjota meitä molempia kiinnostavia asioita; ruokaa ja musiikkia. Tavaraa meillä kaikilla on jo, enemmäkin tahdomme siitä eroon.Varasin meille ravintola Sea Horsesta pöydän. Siellä nautimme Lansonin kanssa maksaa ja muikkuja. Annokset olivat suuret, minä en jälkiruokaa varvinnut, mutta ystäväiseni onnistui vielä sullomaan itseensä juustokakun palasen. Itse tyydyin IM:n kanssa jallukahviin. Nauru raikasi, viihdyimme keskenämme. Paikalla oli paljon turisteja, mutta kyllä makumaailma tuntuu vielä suomalaisiakin miellyttävän.

Onneksi minut houkuteltiin kävelemään U. Kekkosen kadulle. Olo vähän helpotti. Ilveksen kautta siirryimme Tavastialle. Siellä aloitti viimeisen keikkansa ennen taukoa Von Hertzen Brothers. Ja millaisen keikan! Upeata laulua ja soitantaa jälleen kerran! Keikan jälkeen hortosimme vielä On the Rocksin yläkerran baariin, se oli hivenen turha keikka, olin aika lailla katollani. Osa silkkaa euforiaa, osa nautittujen juomien ansiota. Könysin IM:n kanssa bussiin jo yhden maissa. Käsittämätöntä.

Lauantai oli tahmea päivä. En saanut juuri mitään aikaan. Kaupassa kävimme, mutta ruuan tekeminen jäi sunnuntaille. Kaivelin jotain vanhoja jääkaapista, se kostautui yöllä kun kotiin tulin, pakastepizza sai kyytiä ja nyt kitalaessani on yksi iso ja kaksi pientä vesikelloa. En suoraan sanottuna muista, koska noin tyhmästi olisi käynyt.

Syy öiseen kotiinpaluueseen oli mieletön, upea, intiimi KYPCK:in keikka Lavaklubilla. Oli kuulkaas sellaista paahtoa ja mättöä, että taivaan kiitos minulla olivat korvatulpat mukana. Saimme erinomaiset paikat aivan lavan edestä. Kukaan muu ei varmaan niin lähelle bändiä uskaltanut istua, kun saapuessamme siinä vielä tilaa oli. Kiitos ystävälle, kun minut mukaansa haali, seuraavalla kerralla kun tilaisuus tarjoutuu, ymmärrän taatusti tarttua tarjoukseen itsekin.

Keikan jälkeen istuskelimme hetken paikalla, ystävälle on tapahtunut kaikenlaista hauskuutta ja keikkaakin piti puida. Ärsytti vaan keikanjälkeinen musiikkivalinta. Ärsytti myös kova volyymi, mikä tehokkaasti demppasi keskustelua. Eniten ärsytti närästys, joka ei suostunut lakkamaan, vaikka miten vetelin Rennietä kitusiini. Loppui siiderin nauttiminen kuin seinään. Taas olin yhden aikaan matkalla kotiin. Kyllä muuten väsytti.

Väsyttää edelleen, mutten saa taas nukuttua. Viimeinen lomaviikko on alkamassa, olen päässyt aika tehokkaasti työasioita ja angstista eroon. Jos vaikka sienimetsään pääsisin joku päivä. Ja gynekologille. Siinäpä ne tärkeimmät. On hyvä olla elossa.

Kestämätöntä

Kun IM kipuilee omien asioidensa kanssa, ei minunkaan mieleni parhaimmillaan ole. Sitten kun törmään pieniinkin vastoinkäymisiin omassa elämässäni, meinaa puuro keittyä yli. Tänään apteekki taas yllätti minut henkisesti takaapäin. Sitä saatanan estrogeenigeeliä ei ole tarjolla minkäänlaista - ei koko Suomessa. Tai on jotain sellaista annospumppupullokamaa, josta KELA ei korvaa mitään. Itku meinasi tulla.

Minulla on nyt sitten viimeiselle lomapäivälleni aika gynekologille. Pillereihin kai tässä on pakko siirtyä, ettei käy muulle asujaimistolle heikosti, kun viihdevuodet iskevät täydellä voimalla. Muuten kyllä voin erinomaisesti, henkistä vaivaahan tästä ei ole ollut lain. Eikä limakalvoissakaan tunnu asiaankuuluvaa heikkoutta esiintyvän. En mie just nyt tahdo mummoksi muuttua, kun tuntuu, että elämä on vasta alkamassa.

Ottoveli kävi muutaman tunnin istumassa. En ole tajunnut (onneksi), miten huono hänen kuntonsa on ollut. Minähän olisin vaatinut vakuutusyhtiöltä matkarahat itään. Ei voi käsittää, miten ihminen invalidisoituu. Eikä loppua näy, ainakin puoli vuotta joudumme odottelemaan ihmettä. Sen ihmeen on syytä tapahtua. - Tein muuten taas tolkuttoman hyvää kasvisruokaa, papucurryn, kesäkurpitsavuokaa ja parsakaali-couscousia. Välillä ihmettelen itse itseäni, mistä noita reseptejä oikein putkahtelee?

Huomiselle olen suunnitellut pienimuotoisen soireen ystävän 40-vuotisjuhlien kunniaksi. Mutta koska ystävä käy silloin tällöin lueskelemassa asioita, en kerrokaan mitään. Hah, kuinka pidetään hullua jännityksessä?! Luvassa pitäisi kuitenkin olla letkeätä meininkiä koko rahan edestä. Samoin lauantaina, silloin on tiedossa musiikkia toisen ystävän kanssa. Kyllä minua hemmotellaan. Hemmottelen myös itse itseäni.

Tukka kasvaa ja juurikasvu näkyy. Suunnittelen matkaa Australiaan pikkukampaajani perässä. Ahistaa, mistä mie löydän sellaisen, johon voi luottaa? Vai lakkaanko leikkaamasta tukkaani ja annan sen hamputtua?

Arkipalautus

Olihan se ensimmäinen lomapätkä! Tapahtumia riitti enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Onneksi ne myös veivät ajatukset pois työasioista, en juurikaan ole niitä ajatellut. Jostain syystä on ihanaa palata töihin, vaikka sielläkin on luvassa luopumisen tuskaa.

Harmittaa tavallaan, että juuri kun on alkanut päästä perille tehtävistään ja kehittänyt jonkinlaisen systeemin niiden järjelliseen hoitamiseen, joutuu opettamaan seuraajalleen työn. Toisaalta onhan siinä se hyvä puoli, että pääsen taas opettelemaan jotain muuta - ellei minua sitten irtisanota. Sekin mahdollisuus on otettava huomioon. Mutta sittenpähän irtisanotaan, enköhän minä jotain taas keksi/ saa. Myyn itseni edullisena määräaikaisena ja pääsen sitä kautta taloon sisälle. En kai mie vielä ihan ikäloppu raakki ole. Tai jos olen, niin sitten olen, opettelen elämään kapeammalla marginaalilla.

Jos tässä maailmassa mitään olen oppinut, niin sen, että mikään ei ole varmaa. Maailma heittelee ihmistä kummallisesti, aina siihen suuntaan, mitä et ikinä olisi arvannut. Jostain ihmeen syystä sitä vain selviää kaikesta, ei samanlaisena, muuttuneena, mutta selviää kuitenkin. Joskus tulee hyvää, toisinaan surkeita asioita. Oppii luottamaan itseensä, ystäviin ja perheeseen, aina on joku ottamassa kopin, jos vaan antaa luvan. Sitten jos itse tahtoo käpertyä surkeuteensa, niin sinnehän jäät. Jaettu tuska on puolikas, tai ainakin neljäsosan pienempi. Ilo ja onni taas lisääntyvät eksponentiaalisesti. Tyytyväisyys on aivan liian aliarvostettu laji, paljon yleisempää kuin onnellisuus.

Lähdenkin nauttimaan tyytyväisyydestä ja tarpeelliseksi tuntemisen tunteesta töihin. Onneksi kesää on vielä jäljellä. Samoin lomaa. Ja hautajaiset. Voi sitä onnellisuuttakin vielä olla tarjolla.

Tuskaaaaaaa

Olen laiminlyönyt sinua, rakas päiväkirjani. Mutta kun elämä, tiedäthän sinä?

Viimeinen viikko ennen loman alkua oli kaoottinen. Perehdytin nuorta tuuraajaani päivittäin, itse tein kiireellisiä asioita pois jaloista kuleksimasta. Tiedän, että paljon jäi tekemättä, siitä on vaan sitten jatkettava heinäkuussa samalla kun perehdytän seuraajaani ja tuuraan kollegaani. Epäilenpä, ettei aika käy pitkäksi. Perjantaina tilasin iltapäiväkahvit kesäpoikien viimeisen yhteisen työpäivän kunniaksi, annoimme heille hauskat pikkulahjat ja harrastimme keskinäisen kehun kerhoa tunnin verran.

Sitten tulikin jo kiire kotiin, kun kuulin, että ystävä odotteli jo parkkipaikalla. Kuuma oli ja hiki valui valmiiksi, kun kotiin pääsin. Nopeasti fressasimme itsemme ja otimme muutaman etkojuoman ennen kuin viipotimme Suvilahteen. Taaskaan ei mitään jonoja ollut missään, rannekkeen vaihto sujui nopeasti ja muu posse löytyi - yllätys, yllätys - baarialueelta varjosta. Sitten vaan nautittiin, naurettiin, vaellettiin, seisoskeltiin, istuttiin, juteltiin ihmisten kanssa ja haisteltiin ilmapiiriä. Leppoisaa, mukavaa, kuuma, hiki, naurua, jallua, siideriä, kuohuviiniä, pientä flirttiä, hiprakka, hodari, drinkkibaari... Ja niin loppui ensimmäinen päivä.

Lauantaina rakentelin brunssin, juomaksi oli ystävä varannut vaaleanpunaista Moet&Chandonia. Siitä oli jälleen hyvä lähteä kylille, poiketa perinteisesti Lennonjohdossa ennen kuin alueelle pääsimme. Iltapäivällä keikkojen välissä kävimme Black Diningissa. Herkullista ruokaa lyhyeltä listalta. Sivistynyttä, mustaa, ruusuja, nopea rivakka ja ystävällinen palvelu. Kyllä kannatti! Viskibaariinkin tutustuimme, sen parhaana puolena olivat alakerrasta löytyvät ihmisvessat. Kyllä sitä oppii arvostamaan posliinia, kun bajamajassa hautovan kuumalla kelillä yökkäilee jo hajusta. Mutta bajamajatkin olivat siistit, ei siinä mitään.

Toisenakin iltana ymmärsimme parastamme ja tulimme jatkoille kotiin. Olin varautunut molempina iltoina siihen, että tein iltapalaa ennen kuin kävimme unille. Nukkumatti oli valitettavasti kusipää eikä huomioinut minua kuin typerillä miniannoksilla, 4 - 5 h unta huonojen viikkounien lisäksi alkaa tehdä minusta hermoraunion. En kuitenkaan vielä ole ryhtynyt tappamaan ihmisiä.

Sunnuntain sadekaan ei masentanut, kun posse oli taas koossa kokonaan. Syöminen jäi vähän vähille ja kun minut vielä vokoteltiin baariin seuraamaan potkupallomatsia, niin sanotaanko, että tänä aamuna ei olo enää ollut parhaasta mahdollisesta päästä. Eikä enää ollut kuplajuomaakaan. Kärvistellessä menee tämä päivä, huomenna aloitan selväpäisen loman.

Entäs musiikki tänä vuonna? Lordi oli aika reppava, ihan kiva kuulla muutakin kuin se helevetin euroviisu. Testament aina uotettava ja hieno, Avantasiaa emme arvostaneet. Olisi ehkä pitänyt jotenkin tutustua aiheeseen etukäteen, nyt vaan lähinnä haukotutti. Lauantaina Primordial tehosi minuun, tietysti, irkkuja! Tsjuder oli aivan turhan rankkaa, mutta Turmion Kätilöt ilahdutti. Ystävätkin sain heistä innostumaan, savolaishuumori ja musiikki ei mennyt hukkaan. Hyväntuulista touhua. Thunderstone fanihan minusta tuli jo vähän aikaisemmin, nyt vaan tunne vahvistui. Anthrax on aivan ensimmäisiä lemppareitani nuoruudestani, hieno tiukka ote jatkuu. Staminallekin lämpesin vihdoin, mutta Ghost, oi voi, ai ai ja jestas sentäs! Ihan mieletön, upeeta ja mahtavaa! Mikä lauantain lopetus, wow!

Sunnuntain aloitimme Hatebreedillä, olihan mättöä ja vetoa! Samoin Gojira sekä Katatonia saivat puntin vipattamaan. COB oli suoraan sanottuna tylsä. Jos herra Laihoa pidetäänkin yhtenä parhaista kitaristeista, niin silti he voisivat vaikka miettiä laulajan vaihtoa. Ja minkä ihmeen takia ne saundit piti puurouttaa, kun kaikilla muilla sanoistakin sai selvää. Mutta toki oli kivaa, kun muilla oli kivaa. Ei vaan minusta tullut Bodomin lasten fani tälläkään kertaa.

Nyt sitten suunnittelemme Wackenin matkaa. Matkailuautolla maailmalle ja takaisin, kenties jo ensi vuonna.

Mon amour - juhannus-Tampere

Olin jälleen kerran oikeassa itseni suhteen, kun varasin matkan Tampereelle vasta perjantaille. Sain levättyä töiden jälkeen, jossain määrin jopa nukuttua, eikä pakkaamisen kanssakaan ollut kiire. Sitä paitsi juna oli lähes puolityhjä, ei ryysistä, vain omaa rauhaa ja musiikkia puhelimen syövereistä 1,5 h. Aurinko paistoi, ihmiset olivat leppoisalla mielellä. Tampereella kävelin hiljaisen kaupungin läpi, ystävä luotti minuun jo sen verran, että sain ihan itse hoitaa itseni hänen luokseen.

Siellä lyötiin ensitöiksi käteen lasillinen kuplivaa. Ruoka valmistui hetken päästä, siihen olivat viileässä soveliaat ruokajuomat. Tullikamarinaukiollle kerkesimme viideksi. Tai Klubilla se ensimmäinen keikka taisi olla. Järjestelyt olivat muuttuneet, aukiolla ei enää lavaa ollut. Eikä oikeastaan niin paljon ilmaiskonsertteja muutenkaan. Noh, minä kuitenkin viihdyin koko viikonlopun, mutta Pakkahuoneen terassi ei mikään keikkapaikka ole, ei ainakaan, jos se sullotaan täyteen saunoja. Eivätkö ne onnettomat muovituopin lärpäkkeet mitään ihmisnautinta-astioita olleet, oikein nolotti paikan puolesta.

Perjantain yllättäjä oli Lopunajan mies. Veikkaanpa, että siinä on ryhmä, josta kuullaan vielä. Varmoja nakkeja olivat Hannibal ja Olavi Uusivirta. Aurorasta en vielä oikein tiedä, mitä ajatella, Vilma Alina ei iskenyt eikä myöskään Vesala, vaikka sitä kaikkialla hehkutettiin. Ei vaan ollut minun teekupilliseni, niinpä poistuinkin tapaamaan ystävää Amadeukseen. Siellä sitten taas valitettavasti ilta vierähti aina hamaan pilkkuun, ei ehkä välttämättä ollut ihan viisain temppu. Vähänkö väsytti, kun ystävän luokse pääsimme, hyvä, etten nukahtanut pää ruokalautaselle.

Lauantain brunssi piristi, tarjolla oli herkkuja ja kuplajuomaa. Kiirettä emme pitäneet, kerkesimme vasta Samannan keikalle. Se oli niin taiteellinen pläjäys, että oikein pahaa teki. Ei iskenyt. Eikä muuten iskenyt Harmaa Hurttakaan. Minä kun en juuri humoristisen musiikin ystävä ole. Koska Klubilla oli vaan jotain räppii ja hiphoppii, minut vietiin lähibaarikierrokselle. Kehut menevät Salhojankadun pubille, ihanasti rempallaan ja erinomaisen ammattitaitoinen henkilökunta. Hyviä oikeita siidereitä, sain jotain aivan uutta, Westonsin Wyld Wood on melkoisen vahva, mutta luonteikas tuttavuus.

Jätkäjätkät oli varma hitti, kun Klubille pääsimme. Gettomasan keikastakin loput kuulimme, pitää sanoa, että emme menettäneet mitään. Etenkin kun bassonamikat oli käännetty taas kaakkoon, kun laski juomalasin pöydälle, se pomppi itsekseen eteenpäin. Ei hyvä. Huomasi kyllä, että lauantain ohjelma oli turhan ohut, porukkaa ei juuri liikkeellä ollut, mutta ne jotka olivat, saivat kyllä jälleen tanssiannoksensa. Minä en juurikaan jaksa Jätkäjätkiä levyltä kuunnella, mutta keikkabändinä se toimii mielettömän hyvin. Hyväntuulista energiaa ja söpöjä nuoria miehiä.

Vielä piti sen päälle poiketa baarissa, mutta onneksi ymmärsimme kotiin lähteä, vaikka jatkoillekin kovasti houkuteltiin. Oli kuitenkin kotiinpaluupäivä eilen, niin ihan hyvä tasoittaa elonsa sen mukaan. Yöpaikan Muska-kissa täyttää syksyllä jo 21 vuotta, sain paljon rakkautta ja hurinaa vanhalta kissaneidolta. Niin käy kissoille kuin ihmisillekin, aika raihnaisia meistä lopussa tulee, kuivia köppänöitä.

Tänään pitää vielä kengät suutarille. Olen uusimpia Neosens-kenkiäni käyttänyt niin taajaan, että asvaltti on syönyt kantalaput. Jos vielä popoilla kuukauden päivät kävelen, syö se kannatkin. Ja sitähän minä en tahdo. Niinpä pitää lähteä moikkaamaan kauppareissulla luottosuutaria. Pyykit on jo pesty, vielä kun siivoaminen alkaisi kiinnostaa, niin tulisi käytettyä vapaapäivä hyvin.

Kuituja, unta ja itserakkautta

Kun pari päivää ymmärsin pysytellä kotona, huomasin, mitä olin ollut vailla. Rauhoittumista. Päätin unohtaa IM:n asiat ja keskittyä omiini. En minä häntä voi pelastaa, pitäisi jo ymmärtää. Tein parhaani näissä olosuhteissa, kirjoitin hänelle sähköpostiviestin, jossa kerroin kaikki tiedossani olevat yksityiskohdat. Hoitakoon itse, mitäs minä itseäni tapattamaan etotouhulla. Mielenkiintoista sitä on kuitenkin sivusta seurata.

Lauantai-illan vietin virtuaalisessa Pohjois-Karjalassa. Näin Helmiä ja Sikoja -elokuvan ensimmäistä kertaa. Kyllä minua nauratti. Sitten vähän itketti. Sitten tuli kamala kaipuu Pohjois-Karjalaan ja niitä ihmisiä ja ehkä vähän nostalgiaakin. Koska eihän se sellaista aina ollut silloinkaan ja nyt varmaan vielä vähemmän. Etenkin kun sielläkään ei enää aikoihin ole pelkän viinan voimin taaperrettu, vaan mukana kuvioissa ovat kovemmat aineet. Sitten taas vähän kadutti, että miksi minä ne hommat lopetin - siis nuorisotörmäilyn, mutta sitten taas tajusin, että en minä saa koko maailmaa pelastettua. En saanut silloinkaan, vaikka kovasti yritin.

Nyt pitäisi keskittyä pelastamaan itsensä. Itsensä pelastamiseen kuuluu oman elämän hallinta, yöunen vaaliminen, riittävä kuitujen syöminen ja itsensä rakastaminen. En ole täydellinen, mutta ihan hyvä tällaisena kuin olen. Ei tässä mitään hätää ole, rauhoittelen itseäni. Elämä soljuu eteenpäin, pidin minä siitä eli en. Parempi koittaa tehdä tästä mahdollisimman näköisensä ja välttää suurimpia ylilyöntejä.

Sain kakistettua ystävälle loukkaantumiseni, kun minun asiani tulivat vastaan jossain aivan väärässä paikassa. Sain silmilleni ivaa ja pilkkaa niin kummallisesta osoitteesta, että meinasi suorastaan vähän pökerryttää. Kun ryhdyin selvittämään asiaa selvistäpäiten ja rauhallisin aikein, onnistuimme korjaamaan alkavan vahingon. Siinä olisi saattanut ystävyys natista liitoksistaan, jos olisin käsitellyt asiaa kolmen promillen humalassa ja verensokerit alhaalla. Yksi uusi palveluntarjoaja minun on kuitenkin etsittävä, ensimmäiseen ehdokkaaseen ei näköjään ole luottaminen.

Varmat päivät

Semifinaalissa oli eilen keikalla nuoruusvuosien bändituttavuus, Warmath. Pojat ovat taas aktivoituneen keikkailemaan ja mikäs siinä, kaunista oli soitanta. Huomaa, etteivät kaverit ole soitto- ja lauluhommia jättäneet, vaikka kaikkea muutakin ovat kerenneet vuosien varrella puuhastella. Jos jotakuta kiinnostaa itse todeta musiikin laatu, niin Jalometallissa taitaa olla seuraava keikka. Suosittelen lämpimästi. Melkein meni vanhalla tädilläkin tukan heiluttamiseksi keikka, onneksi hillitsin itseni, ei ihan niin kipeä ole niska kuin se voisi olla.

Tuttuja riitti niin lavalla kuin yleisössä, siellä tuntui olevan puoli Kuopiota paikalla. Minut tunnistettiin vanhaksi nuorisotörmäilijätädiksi, en ole kuulemma muuttunut yhtään. Pitääköhän mun ryhtyä etsimään sitä Dorian Grayn muotokuvaa nurkistani vai hankkia entiselle nuorisolle silmälasit? Minä kuitenkin lopetin nuorisotörmäilyn jo vuonna 1995, siitähän on jumalauta 21 vuotta!

Ystävien seurassa viihdyin mainiosti, toinen matkasi kotiinsa keikan jälkeen, toisen kanssa vielä jatkoimme jatkoille Baseen. Siellä tuli notkuttua mitä ihmeelisimmissä seuroissa aina pilkkuun saakka. Mielenkiintoista oli! Muistin jopa käydä noukkimassa sateenvarjot mukaan ennen kuin hiprakoimme busseille. Rahaa meni, mutta menköön, kivaa oli. Hieno ennakkoriento Tuskaa ajatellen.

IM:n asiat eivät jätä minua rauhaan. Pahimmassa tapauksessa joudun vielä hänen puolestaan hakemaan yhden soittimen ja tukun rahaa epämääräisestä seurueesta jossain epämääräisessä paikassa. Mutta jos näin käy ja homma menee putkeen, onpahan taas yksi tarina kerrottavana. Ja kolmas kitara saunassa. Ans kattoo ny.

Hiilipannun ystävät kokoontuvat

Grilliruoka tursuaa korvista. Kahtena päivänä perätysten grillasimme ja pelasimme. Mikäs siinä, ihmiset ovat ihania, pelaaminen hauskaa, ruoka hyvää ja koko touhu sai ajatukseni hetkeksi muualle. Mutta sunnuntai-iltana oli vatsassa kivireki. Onneksi ei tullut enää lutrattua alkoholin kanssa, se tästä vielä olisi puuttunut. Siltä osin oloni on varsin selväpäinen ja tervejärkinen.

Alkuperäisellä peliporukalla emme kovin kummoista sessiota ottaneet, edellisestä pelikerrasta oli lähes 1,5 vuotta. Vähän vain verryttelimme ja muistelimme, että missäs sitä ollaan ja mitä aiotaan tehdä. Luolastossa taistelimme yhden pikkutaistelun ja saumat hengenlähtöön olivat lähellä useasti. Niin sitä ihminen unohtaa roolipelimaailman lainalaisuuksia, kun ei niitä käytä. Toisen porukan kanssa olemme aloittelemassa uusinta seikkailua, askelmerkit eivät näytä kovin lupaavilta. Jos matkasta ei tule suorastaan katastrofi, niin taatusti siitä ainakin tulee polveileva ja pitkä. Olemme kaikkien tunnettujen karttojen ulkopuolella laskeutumassa pienen kuun pinnalle, jonne meitä ennen on jo laskeutunut kuusi muuta alusta. Eikä miehistöistä tietenkään enää nay vilaustakaan. Jep.

Maggaraa tuli syötyä pienen kylän tarpeiksi. Eilen jätin jo suosiolla sitä puolta väliin. Salaatti kelpasi paremmin. Taidan tällä viikolla tyytyä johonkin todella kevyeen. Paitsi että huomenna on taas yksi iltatilaisuus, josta en tiedä, miten siellä on tarjolla. Ainakin väsymystä keskiviikkoon, veikkaan, koska olen kotona vasta joskus puoliltaöin.

Äiteellä on aika lääkäriin tiistaina. Sitten olemme taas vähän viisaampia. Kunpa hän ei joutuisi kovin kitumaan! Minulla on majapaikka kysyttynä valmiiksi vaikka pidempiaikaista majoitusta varten pohjoisemmasta Suomesta. Muuta en oikein voi tehdä, se kai tässä vituttaakin.

Ilmoja on pidellyt

Puhkun taas pyhää raivoa työasioiden tiimoilta. Ulkoistettu (sic) vaihteemme yhdistelee minulle puheluita, jotka eivät todellakaan kuulu minulle, sitten joudun antamaan omat yhteystietoni henkilöille, jotka tietenkin jatkossakin tulevat samoissa paska-asioissa kääntymään puoleeni. Ja kaikki vain siksi, että myös ostoreskontramme on ulkoistettu (I see a pattern…) eikä heille ole puhelinnumeroa, vain sähköpostiosoite. Tsiissas. Vihaan ulkoistamista! Sen lisäksi sain juuri tietää, että samanlaiseen asemaan jossain päin yritystämme palkattu henkilö tulee saamaan yli 600 euroa parempaa palkkaa kuin minä. Juu, kehityskeskustelua ei edelleenkään ole pidetty, mutta voitte uskoa, että tulen ottamaan asian puheeksi.

 

Onneksi tänään saa ihmisseuraa Kaisaniemessä. Minua kyllä vähän pelottaa, että miten se Adam-parka hoitaa pestinsä ison idolini saappaissa, mutta biisit nyt ainakin ovat hyviä. Kavereitakin tulee nähtyä. Muita musiikillisia huomioita, Tampereelle on tällä kertaa Valtteri Festareille hankittu 2 pvn lippu, ei ole siis tyytyminen pelkkään ilmaistarjontaan. Sekin kyllä on Treella ollut erinomaista viime vuosina, ei käy kieltäminen. Tampere on ihana juhannuskaupunki. Ja ne ihmiset rakkaat!

 

Kampaajanketkuni teki minusta porkkanan läksiäislahjaksi. Hän käytti jotain muuta väriä kuin tavallisesti, väri ei tunnu lähtevän pois samaa tahtia kuin tähän asti käyttämänsä. Taisi sattua ihan oikea kestoväri. Mutta pää on liian punainen, en tunnista itseäni. Kanssakulkijat kyllä sanovat vihdoinkin hiusten värin mätsäävän ihonvärin kanssa, on kuulemma hehkua liikkeellä. Kuumeista hehkua, minusta välillä tuntuu, on vähän heikko ja hutera olo.

 

En jaksa kokonaispäivittää IM-tilannetta. Se on monimutkainen. Välillä ihanaa ja hienoa, välillä yhtä kushelevettiä. Juuri tällä hetkellä kiihkeästi toivon ja odotan, että hän saisi oman kodin ja väliaikaisjärjestelymme loppuisi mahdollisimman pian. Uskon, että silloin kokonaistilannekin tulee paranemaan. Hän kyllä saattaa tuhota itsensä ennen sitä, mutta sitten minä en enää ryhdy pelastaviin toimenpiteisiin. Onneksi juhannukselta hän lähtee mökkeilemään, saan kaipaamani mietintätauon.

 

Kaipaan myös unta. Positiivinen asia tilanteessa on se, että olen laihtunut noin viisi kiloa. Kohta joudun housukaupoille tai ompelukoneen kanssa lähikontaktiin.

Kiiruhdan hitaasti

Lauantaina siivosin, oli korkea aika suoraan sanottuna, ette arvaakaan löytyneiden villadoobermannien määrää. Ostin parvekkeelle mustasilmäsusannan, se puhutteli minua Pirsmassa, kauemmas en jaksanut lähteä. Ehkä joku päivä jaksan pysähtyä bussireitin varrelle sattuvalle puutarhakaupalle ja hankkia lisärehuja, niin kuin vaikka yrttejä, isoon ruukkuun. Tuli heti vähän parempi olo, kun jaksoin kiinnittää huomiota kotiini. Se ei tunnu enää niin turvattomalta.

Tein suolaisen piirakan (aivan liian suuren) ja juopottelin viiniä, kun Dervissi soitti useampaan otteeseen. Hän kierteli ja kaarteli asioita, niinpä kun välillä ystävä laittoi viestin, että Kalliossa ollaan ja tervetuloa, niin kerkesin vastaanottaa sen kutsun, ennen kuin Dervissi pääsi itse asiaan. Hän olisi kutsunut minut saareen saunaan. Minä en kuitenkaan enää alkanut perua sopimuksiani, parempi ehkä olisi ollut taloudellisesti, mutta toisaalta teki mieli nähdä ihmisiä. Täysikuu saaristossa ei toisaalta olisi ollut mikään tyhmempi vaihtoehto. Nyt se kesäyö meni siististi sisätiloissa.

Kun neljän maissa sunnuntaiaamuna kävelin bussipysäkiltä kotiin, tunsin jotenkin olevani elossa. Oli hyvä olo, olin jutellut ihmisten kanssa, nauranut ja vakavoitunut. Olin antanut ja saanut, enkä toisaalta tehnyt mitään pahaa itseäni kohtaan, jota sitäkin tiedän tapahtuneen pettymysten jälkeen. Ehkä minä vielä opin armollisuutta itseäni kohtaan. Ainakin pitää ymmärtää edetä hitaasti, minulla ei saa olla kiire.

Juhannus menee Tampereella tavanomaiseen malliin, junaliput jo ostin, kun halvalla sain. Kyllä tämä tästä. Viime yönä näin unta isästäni ja S:stä. Molemmat nukkuivat - eli oli rauhallista. Päätin tehdä heille ruuaksi munakasta. Outo uni, etenkin kun tietää, ettei kumpikaan heistä ollut lempi-ihmisiäni, mutta ehkä alitajuntani on päättänyt antaa heille anteeksi. Johan tuo olisi aikakin.

Syy ja seuraus

Perjantaina työpäivän jälkeen pidin session herrojen Murdoch ja Goodman seurassa. Sessio sisälsi erittäin täytteellisen pizzan sekä pari lasillista viiniä. Kyllä muuten teki hyvää. Nukkumassa olin varmaan jo ennen kymmentä. Niinpä lauantaiaamuna olin hereillä hyvissä ajoin. Hyvä olikin, tekemistä nimittäin riitti.

Järjestimme ystävättärelle yllätyssynttärit. Lupasin huolehtia ruokapuolesta. Niinpä aloitin aamuni vääntämällä coleslawia, cuacamolea ja tomaattisalsaa. Kaikkea sellaista, joka tykkää muhimisesta ja odottelusta ennen syömistä. Yhden maissa meillä oli treffit juhlapaikan haltijan kanssa, silloin kävimme loput ruuat ja juomat. Menu koostui alkuruuan parsoista, sitten tarjolle tuotiin fajitaksia (kolme proteiinia ja vihannekset). Askarteluruokaa, jokaiselle jotain. Jälkiruuaksi tuli minieclaireja ja kahvia.

Tietämätön syntymäpäiväsankari saapui Ukko-Munkkiin  ajatuksena, että hän lähtisi vain minun kanssani baarikierrokselle. Pidin pokkani harvinaisen hyvin, hän ei aavistanut edes kyytiä tilatessani, ettei se ollutkaan taksi, joka meitä tulisi hakemaan. Siinä vaiheessa kun hänelle selvisi, että bileet olivat luvassa, pääsi sankarittarelta itku.

Juhlat olivat hauskat, kosteat, railakkaat, musiikkipitoiset. Laseja rikkoontui, ihmisiä ei. Kuviakin tuli otettua koko poppoosta. Läksin taksilla kotiin joskus vähän ennen kolmea. Vettä tuli kuin aisaa ja vielä kompastuin polvilleni juuri ennen kuin taksiin pääsin könyämään. Minun pitäisi uskoa, että kannattaa katsoa jalkoihinsa, kun en kerta omaa hämärä- enkä stereonäköä. Onneksi eivät menneet rikki housut eivätkä polvet. Ei paljon tarvinnut unta houkutella kotona, vaikka taisin kyllä pari tyhmää tekstaria keretä lähettää. Idiootti.

Sunnuntaina raahustin pelaamaan roolipelia. Olipa hauska sessio sekin! Naurua piisasi, etenkin kun hahmoni pääsi kurmoottamaan toista henkisesti uhkaamalla jättää pinteeseen. Otakohan mie välillä turhan henkilökohtaisesti asiat? Ainakin jos ryhmän teiniäkäinen haukkuu kokkaukseni päin naamaa, ilmoitin, etten hänelle enää ruokaa tee. Syököön eväitä.

Su-ma-yö oli helvetistä. Yritin taas auttaa. Turhaan. Mutta kun eilen tulin kotiin, söin palan pizzaa ja nukahdin sohvalle. Heräsin 20:30, pesin meikit naamasta ja menin sänkyyn. Heräsin 15 minuuttia ennen kellonsoittoa. Minua väsyttää edelleen, olen vihainen kuin ampiainen ja pääni on kipeä, sieltä varmaan napsahtaa pian jotain. Ja hyvä niin. Mie en enää jaksa.

Lääkärin määräyksestä

Jos entisiä poikaystäviä ei olisi, ne pitäisi keksiä. Takana lempeä pärskeinen päivä pääkaupunkiseudulla. Hetkittäin itkin ja hetkittäin tunsin olevani tolkuttoman onnellinen. Normihommaa. Paitsi että sitten kerroin kaiken. Oli varmaan ihanaa.

Olin siis merellä. Saaristossa. Mikä toi v*tun rapakko tossa nyt oikein on? Mulla oli pelastusliivit ja kaikki vermeet järjestävän tahon puolesta. Terveisin nimim. "Kyllä kivikossa bootseilla pärjää"

Ruokapornoa

Ystävättären kanssa pääsin syömään Baskeri & Bassoon. Mikä kokemus! Ensinnäkin bistro on kaunis katsella, henkilökunnasta nyt puhumattakaan. Lyhyt lista on aina plussaa, siellä 2 alkuruokaa + 2 pääruokaa-tarjous (eur 45) oli hintansa väärti. Mikä ihaninta, B&B:ssä onnistuu annosten jakaminen, eli saimme molemmat maistella neljää alkuruokaa ja neljää pääruokaa.

Alkuun otimme burrata-mozzarellaa (kermainen, melkein voinen tekstuuri), en ikinä ollut ajatellut yhdistää mozzarellaan basilikan lisäksi minttua, jatkossa ymmärrän. Sen lisäksi pöytään kannettiin muutama pikkuinen sardiini, lohicarpaccio ja härkätartar. Jumalaisia makuja! Tomaatitkin olivat viinietikalla ja suolakylvyllä saatu niin makeiksi, etten ollut uskoa eläväni alkukevättä. Tuli mieleen kesä.

Pääruokiin valitsimme salviavoipastaa, siikaa hummerikastikkeessa, kampasimpukoita selleri-fenkolipedillä sekä black angus pihviä. Kuulostaa paljolta, mutta annokset olivat aika pieniä. Kuitenkin sen verran suuria, että jakaminen onnistui hyvin, molemmat saimme maistelupalamme. Erityisesti kiitän siian hummerikastiketta, kun toinen ravintoloitsijoista tuli hakemaan lautasia ja kysyi mielipidettä, spontaanisti ryhdyin puhumaan ruokapornosta. "Who do I have to f*ck to get this more?" Jälkiruuaksi ystävättäreni vetäisi sitruunapossetin, minä taas taivaallista La Tur-juustoa mustaviinimarjahillokkeen kanssa. Tsiissas, mikä taivas! Sitä on saatava lisää Lentävästä Lehmästä, mikäli mahdollista.

Jos nyt jotain vähän kritisoisin, niin taustalla häälyvä musiikki oli aika turhaa. Tosin se oli ihan kivaa musiikkia. Akustiikka vanhassa korkeassa konesalissa ei mikään paras mahdollinen ollut, sieltä hädin tuskin tunnisti biisiin eikä bistrossa olisi tarvinnut musiikkia. Ihmisten puheensorina täytti paikan ihan normaalisti. Mutta muuten suosittelen 5/5 tyyliin, ruualle tuli hintaa eur 50, viinitkin olivat säällisen hintaisia, mutta kun olen loppasuu, niin lasku nousi lähes sataseen. Kerran tuo nyt vaan kirpaisee, voi toisin olla, että joudun palaamaan. Toivon pääseväni palaamaan.

Ystävää oli ihana nähdä. Harmillisen harvoin se enää tapahtuu, mutta aina meillä on hauskaa. Häneltä saan myös arvokasta taustatukea ammatillisiin seikkailuihini, mutta niihin nyt ei tällä hetkellä voi auttaa kukaan. Todennäköisesti olen aloittanut lähtölaskennan burn out-sairaslomalle.

Petipuuhia

Harjoittelen B&B-toimintaani varten. Ystävä lentää naapurimaasta Pohjois-Suomeen ja tarvitsee yösijan viideksi tunniksi. Ehkä neljäksi. Niinpä teen hänelle ruokaa ja petiä. Samalla vaihdoin omatkin lakanat, on taas ollut niin hektistä, että ei ole sitäkään saanut aikaan. Eikä siivoamista. Mutta nyt on imuroitukin. Kunhan riittävän vahva motivaatio tulee, niin kyllä alkaa tapahtua.

Olen sitten ryhtynyt parisuhteeseen. Sen lisäksi olen rikkonut yhden sydämen ja ilmoittanut kahteen muuhun osoitteeseen, että takana ovat ne päivät, kun minut sai iloitsemaan elämästä kanssaan. Tai ainakin tauolla. Olen hirveä epäluuloinen pelkuri, näyttelen rohkeata, mutta ei tämä ihan sitä taida vielä olla. Tässä on kuitenkin koira haudattuna, voi olla että joku mätä rottaeläinkin voi paljastua. Mutta silti heittäydyn, koska tässä on mahdollisuus johonkin tolkuttoman ihanaan ja upeaan.

WC:n peilikaapissa on hammasharja, mieshajuste ja partahöylä. Ihmemies puhuu tuovansa tänne kitaran. Lenkkarit jo ilmestyivät. Sunnuntaina kävimme ulkoiluttamassa niitä, samoin eilen pikkulenkin. Tämä vaikuttaa pelottavan seesteiseltä. Aamuisin menemme yhdessä bussiin, illalla samaan sänkyyn. Kirjoittelen ja saan niin siirappisia viestejä, että joku voisi kohta soittaa poliisin tai Paranoidin.

(Tunnen suurta surua. Tolkutonta pahaa mieltä sekä tunnontuskia. Ne kaikki ovat minulle ihan oikein. Saisi tipahtaa kuuma kivi päähäni. Miksi v*tussa piti ryhtyä leikkiin ilman tunteita? Hyvähän se on selitellä, että siinä vaiheessa suunnitelma oli molemminpuolinen, ei se enää sellaista ollut pitkään aikaan. Kyllä minä tiesin, että toisella puolella on tunteita enemmäkin. Miksi olen paha ja ajattelematon inehmo? Ansaitsenkin tulla rikotuksi.)

Leivänmuruja tai pikkukiviä

Perjantaina tietenkin myöhästyin bussista. Kerkesin Paavalinkirkolle viisi minuuttia ennen siunaustilaisuuden alkua. Niinpä ei jäänyt juurikaan aikaa jutella kenenkään muun kuin seuralaiseni V:n kanssa. V ja S tutustuivat Limingalla aikoinaan. Tilaisuus oli järjestetty niin, että kukkienlasku oli ennen varsinaista siunausta. Pappi puhui vähän, mutta kauniisti. Minä vollotin paljon, enkä näyttänyt yhtään kauniilta.

Muistotilaisuudessa en saanut juuri ruokaa alas, keittoa söin. Muuten harrastin tupakointia ja juttelua ihmisten kanssa ulkona. Vieläkin tuntuu keuhkoissa. Sitten vielä tapasin S:n viimeisimmän tyttöystävän ja kihlatun, erittäin kaunis ihmisen sekä sisäisesti että ulkoisesti. Ja kovin naiivi rakkaudessaan, mutta sitäpä ei minun tarvinnut enää vatuloida eikä hänen mielikuviaan rikkoa. Pahoin pelkään, että S ei olisi koskaan muuttunut, vaikka hän siihen uskoikin kovasti.

Sitten rumuttiin baareja, muisteltiin edesmennyttä, vähän riideltiin, vähän sovittiin. Ja juotiin. Joskus yhdentoista maissa yhden baarin edessä näin ihmisen, joka jotenkin toi mieleen S:n. Ja mitä mie teen, menen halamaan ja selittämään. Herra liittyi seuraamme, seurasi meitä vähän ihmeissään, mutta jostain syystä tarttui minuun. Jopa niin lyhyessä ajassa, että oli suorastaan järkyttävää, miten nopsaan siirryin hänen kanssaan kotiini. Siellä olemmekin viettäneet neljä vuorokautta puhuen, kertoen ja kuunnellen. Kaikki tapahtuu liian nopeasti, kaikki on uutta, kaikki on ihmeellistä, kaiken ei pitäisi käydä näin. Minua pelottaa, eikä pelota yhtään. Elämä on ihmeellinen paikka, siellä on ihmeellisiä ihmisiä.

Mutta katsotaan nyt. Ihmemies lähti kotiinsa. Saa nähdä, osaako hän tänne takaisin ja koska, saa nähdä tiputteliko hän peräänsä vanan pikkukiviä vai leivänmuruja. Pikkukivien avulla hän osaisi tänne, leivänmurut syövät lintuset (muistatte varmaan Hannu ja Kerttu-sadun). Mutta mitään en kadu.

Pakkaan ja pesen

Ihanan rauhaisa pääsiäinen takana, kunnon evästä, lempeätä seuraa. Mietin olevani onnellinen ja onnekas, kun valuin alakylille RM:n huomasta. Siinä se on ihmeellisen ajattelevainen ihminen. Sisäisesti kaunis.

Nyt olen yrittänyt pestä pyykkiä ja pakata. Muutama päivä muualla tekee ihan hyvää, ehkä jää ajattelematta nämä omat maalliset pikkumurheet, kun pääsee viettämään aikaa äiteen kanssa. Edelleen olen kyllä kovin onnellinen, että minulla on varaa majoittua hotelliin. Saan pienen hengitystauon välillä.

Tilasin addressin S:n hautajaisiin. On tuo interwebbi vaan ihmeellinen paikka, kaiken sieltä löytää. Toivottavasti kirje tulee ennen perjantaita. Jos ei tule, niin sitten olen ilman. Onneksi en mene hautajaisiin yksin.

100/ 170

Muuten olen erinomaisessa kunnossa: ei ylimääräisiä roikaleita eikä riekaleita sisälläni. Limakalvot ovat kirkkaat ja kosteat, ihan niin kuin pitääkin. Tisseistä ei löytynyt muhkuroita. Mutta lopuksi lääkäri mittasi verenpaineen, busted: 100/ 170.Sain vahvan ja voimakkaan ukaasin mittailla verenpainetta ja sitten mennä korjauttamaan lääkitykseni. Ainakin tiedän, kenelle en mene terveyskeskuksessa. Katsotaan nyt sitten, olivatko arvot kertakäyttöisiä vai ihanko oikeasti lääkitys on lakannut pelaamasta. Kyllä mie ymmärrän, että aivoinfarktiriski nousee koko ajan.

Toinen ukaasi tuli siitä, että jos kerta estrogenia käytän, gynekologilla on käytävä vuoden välein. Ei kahden vuoden. Äh. Mutta kun satanen on aika iso raha. Ei onneksi enää ylitsepääsemätön este, mutta silti. Enköhän mie nyt kuitenkin ymmärtänyt, miksi siellä pitää käydä. Kiva tytsy hän oli, pätevän ja ammattitaitoisen oloinen. Toivottavasti muistan nimen ensi vuonna.

Estrogeenilääkitys vaihtui. Geelillä mennään edelleen, mutta valmistaja vaihtui. Toivottavasti tätä mömmöä riittää paremmin. Ärsyttävää pelätä lääkkeen loppumista, kun tietää, että vaihdosta taas tulee hirveä riesa. Niin kuin nyt sylettää verenpainelääkitys, entäs jos sitä ei saada kohdalleen ja ostelen kuukausitolkulla sopimattomia lääkkeitä. En vaan millään viitsisi, mutta pakkohan se on.

Kotona sain tiskattua viikonlopun tiskit, sitä muuten riitti. Perjantain suunnitelmat peruuntuivat ystävän sairastumiseen. Ehkä voisin vaikka levätä. Sekään tuskin huonoa tekisi, olen edelleen tukkoinen ja hengitys vingahtelee. Ruokaa en jaksa tehdä, mennään edelleen viime viikonlopun jämillä. Miten sitä ihminen voikin olla näin väsynyt?

Ajan nopeita liikkeitä

Viikonloput ovat lyhyitä, mutta tuskin kestäisin niitä pidempinä. Perjantain vietin RM:n hoivissa. Hän on kovin huomaavainen ja hellä. Koen oloni ihmeen turvalliseksi hänen kanssaan, asioilla on kurssinsa ja siinä pysytään. Saunan päälle sain omatekoisen jättiläishampurilaisen, joka painoi silmäripset silmien päälle. Onneksi painoi, hyvien yöunien ja aamiaisen päälle piti rientää alakylille.

En jaksanut siivota, enkä oikein tiennyt, mitä tekisin ruuaksi, varsinainen kätevä emäntä siis. Niinpä kasasin pöytään vähän kaikenlaista tapas y pipas -hengessä. Osa oli kotoisin suoraan kaupan hyllystä; yrttimarinoituja oliiveja, mozzarella-salaatti, sitruunauusia perunoita, tonnikalaa, pinaattipizzaa, jättikatkaravun pyrstöjä sekä kampasimpukoita. Ainakin makuharmoniaa/ kakofoniaa riitti.

Neljän naisen voimin venyttelimme ruokapöydässä aina puolille öin. Siirryimme lempibaariiniin, kun Dervissi sieltä viestitteli olevansa seuraa vailla. Kuinka ollakaan, jatkoillehan siitä jouduin. Jauhoimme D:n kanssa ikuisia aiheita, mutta onneksi ennen seitsemää ymmärsin lähteä kotiin. Bussissa jouduin jo oikein sinnittelemään pysyäkseni hereillä, musiikin voimin raahasin itseni kotiin.

Arvaatte varmaan mihin käytin sunnuntain. Mutta uni teki hyvää, luvassa on hektinen viikko, kollega on lomalla ja minulla on joka illallekin vielä jotain ohjelmaa. On minun vuoroni lomailla pääsiäisen jälkeen, en vaan ymmärrä, miten saan hoidettua asiat siihen kuntoon, että voin jäädä lomalle. Varsinainen piinaviikko edessä, sopii hyvin pääsiäisen henkeen.

Hyvin, mutta huonosti

Jatkoin sitten makaamista, kun olin alkuun päässyt. Parin terveemmän päivän päälle sain ilmeisesti noroviruksen kimppuuni. Jouduin jopa oksentamaan. En suosittele erityisesti yli 38,6 asteen kuumeessa. Sattuu. Onneksi ei ruoka aamulla maistunut, ei ollut kovin paljon materiaalia ja helpotus oli välitön. Sitten vaan oli kuumetta.

Viikonloppu oli riemuisa. Perjantaina kävimme hallissa sekä Arabiassa ennen kuin huitasimme sampanjan kitusiin ja siirryimme ulkoruokintaan. Jos jaksaisin näpytellä, kertoisin mielipiteeni Toscaninin eväistä. Nyt vaan totean, että kyllähän sitä söi. Pääruoka oli herkkua, karitsan niskaa, savoijinkaalia ja polentaa, mutta sinisimpukkapasta oli turhan al dente. Muutama muukin mielipide minulla on, mutta pidän ne nyt itselläni. Sanotaanko, että ei tarvitse toiste mennä, vaikken rähisemään alkanutkaan.

Ruuan päälle kiertelimme ystävättären kanssa baareja: Boothill, Loose, U. Kaleva ja On the Rocks. Hauskoja ihmisiä, sosiaalista kanssakäymistä ja kuitenkin päädyimme turvallisesti kotiin yöbussilla. Siis silkkaa säästöä, mutta kovin kosteata sellaista. Mielenkiintoisia kohtaamisia oli kuitenkin paljon, oikein muisti, miksi niitä ihmisiä tavataan.

Lauantai-ilta meni naapurilähiössä omien eväiden merkeissä. Runsas vihersalaatti, fenkoli-lehtikaali-appelsiinipaistos, pari laatua maggaroita, broilerin filepihvejä ja sitruuna-uusia perunoita (uusin keksintöni). Ruoka oli maukkaampaa kuin Toscaninissa. Seura oli ehdottoman ihanaa. Naurua taas riitti niin, että meni seuraavan vuorokauden puolelle ennen kuin kotona olimme. Kyllä hyvä seura parantaa. Henkisen parantamisen tarpeessa nimittäin olen ollut.

Olen koittanut kerätä valokuvia ja kirjoittanut muistokirjoitusta. Siinä olivat S:n tyttären toiveet. Muistopöytään pitäisi saada kuva. Hän tahtoo oppia tuntemaan isänsä ja että minä kuulema olen niistä harvoista, jotka hänet tunsivat. Minua sisäisesti nauratti, että vähissäpä se tieto sitten on. Mutta toisaalta ymmärrän, harva jaksaa luonnonvoimia monta vuotta peräjälkeen. Nyt on kuitenkin kirjoitus tehty ja melkein kaikki valokuvat kaiveltu, hän saa tehdä niillä, mitä tahtoo. Minä lupasin mennä hautajaisiin ja muistojuhlaankin, en vaan voinut sanoa tyttärelle ei.

Mutta sen mie vaan sanon, että kun siitä juhlasta pääsen, pidän ihan oman Kallio Kukkii tapahtuman. Se ei sitten ole alaikäisille soveliasta seurattavaa. Ja nyt lähden nukkumaan, ystävä kävi yökylässä kotimatkalla viime yönä. Siinä kuitenkin meni aikaa haastellessa. Sain reilun puoli kiloa hirvijauhelihaa ja kolmikiloisen hirvipaistin sekä kutsun Norjaan toukokuussa. Siellä kyllä on nättiä ja kivoja ihmisiä, mutta kun se on niin hirveän kallis maa.