Kiiruhdan hitaasti

Lauantaina siivosin, oli korkea aika suoraan sanottuna, ette arvaakaan löytyneiden villadoobermannien määrää. Ostin parvekkeelle mustasilmäsusannan, se puhutteli minua Pirsmassa, kauemmas en jaksanut lähteä. Ehkä joku päivä jaksan pysähtyä bussireitin varrelle sattuvalle puutarhakaupalle ja hankkia lisärehuja, niin kuin vaikka yrttejä, isoon ruukkuun. Tuli heti vähän parempi olo, kun jaksoin kiinnittää huomiota kotiini. Se ei tunnu enää niin turvattomalta.

Tein suolaisen piirakan (aivan liian suuren) ja juopottelin viiniä, kun Dervissi soitti useampaan otteeseen. Hän kierteli ja kaarteli asioita, niinpä kun välillä ystävä laittoi viestin, että Kalliossa ollaan ja tervetuloa, niin kerkesin vastaanottaa sen kutsun, ennen kuin Dervissi pääsi itse asiaan. Hän olisi kutsunut minut saareen saunaan. Minä en kuitenkaan enää alkanut perua sopimuksiani, parempi ehkä olisi ollut taloudellisesti, mutta toisaalta teki mieli nähdä ihmisiä. Täysikuu saaristossa ei toisaalta olisi ollut mikään tyhmempi vaihtoehto. Nyt se kesäyö meni siististi sisätiloissa.

Kun neljän maissa sunnuntaiaamuna kävelin bussipysäkiltä kotiin, tunsin jotenkin olevani elossa. Oli hyvä olo, olin jutellut ihmisten kanssa, nauranut ja vakavoitunut. Olin antanut ja saanut, enkä toisaalta tehnyt mitään pahaa itseäni kohtaan, jota sitäkin tiedän tapahtuneen pettymysten jälkeen. Ehkä minä vielä opin armollisuutta itseäni kohtaan. Ainakin pitää ymmärtää edetä hitaasti, minulla ei saa olla kiire.

Juhannus menee Tampereella tavanomaiseen malliin, junaliput jo ostin, kun halvalla sain. Kyllä tämä tästä. Viime yönä näin unta isästäni ja S:stä. Molemmat nukkuivat - eli oli rauhallista. Päätin tehdä heille ruuaksi munakasta. Outo uni, etenkin kun tietää, ettei kumpikaan heistä ollut lempi-ihmisiäni, mutta ehkä alitajuntani on päättänyt antaa heille anteeksi. Johan tuo olisi aikakin.